Näytetään tekstit, joissa on tunniste garden. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste garden. Näytä kaikki tekstit

2024-05-10

Taimien tunnistus -haaste!

Kevät on aikaa, jolloin tunnistellaan ja arvuutellaan puutarhassa kasvavien taimien lajia, lajiketta, nimeä ja jopa yksilöä. Avuksi kaivetaan edellisten vuosien ostos- ja siemenlistat, valokuvat ja mahdolliset istutuskartat, muistellaan taimien siirtoja kukkapenkeissä tai kuskauksia puutarhan osasta toiseen. Joku löytää tunnistusohjelmat, joku palaa omiin tai muiden kirjoittamiin blogi- ja Insta-julkaisuihin.

Haasteellista on, että taimi saattaa olla pikkuisena alkuna erinäköinen kuin varttunut taimi. Uutuuksia odotellaan innokkaasti nousevaksi. Ja sitten arvaillaan olisiko se tämä yksilö vai se, jonka muistaakseni istutin siihen viereen. Sentti sentiltä nostellaan kuivia lehtiä ja muuta talventörröttäjistä haketettua katetta, jos vaikka löytyisi niiden alta kasvun merkkejä. Pitkään on saanut tänä keväänä odottaa niin vanhojen tuttujen kuin uusienkin taimien lähtöä kasvuun.

Hiidenkiven puutarhassa

Rikkaruohoelämää

Haastan Minnan ja Katjan valokuvaamaan pieniä taimenalkuja ja nimeämään kuvat. Taimet voivat olla joko jo istutettuina puutarhaan tai tulossa olevia pikkutaimia kylvöastioissa. Ne voivat olla joko perennojen tai kesäkukkien taimia. Haasta seuraavat esittelemään omia alkuun lähteneitä taimiaan. Saa osallistua vaikkei olisi saanut haastetta ja saa osallistua useaan kertaan, sillä kasvit lähtevät kasvuun pitkällä aikavälillä. Saa vertailla kuvin ja sanoin, ja saa myös kysellä jos itse ei tunnista taimiaan. Jos ja kun osallistut haasteeseen, käy jättämässä postauksesi linkki tämän haasteen kommentteihin. Kerään haasteeseen osallistuneet postaukset listaksi, jossa ne ovat myöhemminkin kootusti tarjolla.

Omassa puutarhassani kasvaa muun muassa näitä taimia:

Kaukasianmaksaruoho, Phedimus spurius 'Punanahka'

Pikkuruiset ruusut muuttuvat vähitellen kunnon kokoisiksi lehdiksi, jotka säilyvät punaisina varttuneella kasvilla, jos se kasvaa aurinkoisella paikkaa. Puutarhassani tämä elää paahdepenkissä. 

Pikkukäenrieska, Gagea minima

Kuvassa alalaidassa oleva hentoinen tupas 'ruohosipulia'. Paljoa sen vahvemmaksi tämä ei vartu. Pian ilmestyvät keltaiset pienet terälehtiään ulos siirottavat kellot. Kasvi katoaa myöhemmin kesällä nurmikon sekaan. Kuvassa ylänurkassa vihollistani vuohenputkea, josta ei tällä kertaa enempää. Keskellä sinililjaa.

Sinipiikkiputki, Eryngium planum

Tämä on itsekseen kasvuun lähtenyt siementaimi. Näitä löytyi paahdepenkistä muutama. Hyvä niin, sillä emokasvi ei ainakaan vielä ole näyttänyt elonmerkkiä.

Pikkusormustinkukka, Digitalis lutea

Tässä osittain vihreänä talvehtiva 2-vuotinen pikkusormustinkukan taimi. Maata myöden makaavat lehdet ovat kasvaneet jo viime kesänä ja uutta kasvua on alkanut ilmestyä keskeltä. Puutarhani vaeltelija, joka välillä katoaa kokonaan ja yllättävistä paikoista putkahtaa parin vuoden jälkeen esiin. Sen kainaloon on lähellä kasvava peittokurjenpolvi St. Ola tehnyt siementaimen.

Purppuraorvokki, Viola adunca 'Purpurea'

Hauskannäköisiä pyöreähköjä tötteröitä nousee maasta uudesta taimestani. Hankin näitä Mustilan taimipäiviltä kaksi taimea ja nyt olen alkukevään jännittänyt niiden kasvuun lähtöä. Hyvin menee näillä ja tuntuvat viihtyvän. Tammenterhojen kannat maassa antavat mittakaavaa lehtien koolle tällä hetkellä. Sinivioletteja kukkia pitäisi ilmestyä jo alkukesällä.


Ripsialpi, Lysimachia ciliata

Samoissa purppuran sävyissä aloittelee myös ripsialpi. Tämän lehdet muuttuvat punavihreiksi kesän myötä ja latvuksiin ilmestyy keltaisia kukkia, jotka hyvin erottuvat tummaa lehdistöä vasten.

Taponlehti, Asarum europeanum

Taponlehdestä minulla ja varmaan useimmilla on mielikuva hyvin tummasta vaakasuuntaisesta matosta. Niin onkin myöhemmin kesällä. Kasvuunlähdön aikaan sen uudet lehdet kohottautuvat suoraan ylös helakanvihreinä untuvakarvaisten varsien jatkona. Kesäkuussa lehdet ovat jo vaakasuorassa ja alkavat saada paksuutta ja vahamaista kilpeä.

Pikkusinililja, Scilla bifolia Rosea

Aiemmin keväällä kummastelin isokevättähteä, jossa oli kummallisen pienet ja tiiviit kukat. Ratkesi sekin arvoitus, ja apuna oli Saila Roution aivan ihana kevätkirja 'Kukkia sipuleista'. Sieltä löytyi kuva sinikukkaisesta lajikkeesta ja netistä varmistui, että onpa niitä myös vaaleanpunaisina. Miten lie eksynyt sipuli isokevättähtien pussiin. Jos oikein tarkkaan tiiraa kuvan alaosaa, huomaa että taimia on nyt kaksi ja alemmassa aivan pienet kaksi kukkaakin!

 

Tunnistamisiin!

 

2024-04-24

Yhden lehtiruodin jouluruusu

Kevään odottelu käy pitkäksi ja se on saanut minut palaamaan puutarhan aikaisempiin vuosiin. Kuvia on tullut selattua jopa vuosikymmenten takaa. Meillä kun asiat tapahtuvat hitaassa tahdissa, ei käy yhtään ihmetyttämään, että minulla on vaalea jouluruusu, joka ei ole kukkinut vuosiin, ei sitten 2015 jälkeen. Jurottaa edelleen paikassa, johon sen istutin vuonna 2008.

Markettijouluruusu, joka ei koskaan päässyt maahan.

Alussa ihanainen oli niin voimissaan, että teki jopa siemeniä, jotka itivät seuraavana vuonna. Itäneiden taimien kohtalosta en sitten tiedäkään. Ehkä unohtuivat ja joko paahtuivat tai mätänivät. Sen muistan, että noin kolmantena vuonna jänikset söivät jouluruususta kukkanuput ja suurimman osan lehtiäkin. Sama tapahtui seuraavana, ja taas seuraavana vuonna. Sitten seuraa pitkä unohduksen aika.

Jouluruusu nro 3

Välillä yritin saada kahta muuta jouluruusua kotoutumaan meille. Toinen niistä ei selvinnyt ensimmäisestä talvestaan, toinen kasvatti keväällä yhden kukkanupun. Sitten nuppu katosi. Seuraavana vuonna tämäkään jouluruusu ei enää noussut.

Jänisten kituuttama jouluruusu nro 1

Kuinka ollakaan, jouluruusu numero yksi ilmoittelee yhä itsestään. Joinakin vuosina jäljellä on ollut pelkkä lehtiruoti kuvattavaksi. Vuosiin en erikseen ole lehtiruotia lähtenyt kuvaamaan tai jos se on valokuvassa pilkottanut, lieneekö jäänyt mainitsematta kuvien tiedoissa kun ei löydy. Kolme vuotta sitten siinä on ollut kaksi lehteä, lähes syömättöminä.

Ainakin se yrittää!

Pitäisiköhän jouluruusu jo armahtaa, hoitaa ja vähän huolehtia? Laittaa verkkoa suojaksi jäniksiltä ja uudistaa kasvualustaa, ehkä jopa vaihtaa paikkaakin? Meillä kun tuppaa kasvit jäämään niille sijoilleen selviämään ihan itse. Mutta kiirekö tässä: talviset on maisemat, lunta satelee ja lämmötkin keikkuu nollan hulppeilla.


2024-04-23

Japaninhemlokki

Japaninhemlokki kasvaa meillä kahden timanttituijan tiiviissä välissä. Siinä ne seisovat kaikki kolme kuin vartiossa rajapuina tontin länsireunalla. Japaninhemlokkia istuttaessani en tosissani ajatellut sen kasvavan liki kolmemetrisen puun mittoihin.

Ennuste japaninhemlokin selviämiselle näillä leveyksillä ei ole kovin hyvä. Tähän asti onkin sujunut hyvin, sillä tuijien varjossa sen on ollut hyvä kasvaa ja varttua jo liki 20 vuotta. Sillä on ollut suoja keväiseltä auringolta ja pohjoisen tuulilta. Viime talven pitkäkestoiset pakkaset näyttivät kuitenkin japaninhemlokin sietokyvyn rajat. Ehkä myös naapurin kaatama vanha omenapuu keväisin lehdettömänäkin antoi aiempina vuosina hemlokille sen tarvitseman UV-suojan.

Japaninhemlokin neulaset ovat nyt paikoin surullisen ruskettuneet. Vihreitäkin neulasia puussa on ehkä puolet jäljellä, ja toivon puun selviävän koettelemuksesta. Jossittelu ei nyt auta, vaan silti jos olisin talvella kahlannut hankien läpi tontin rajalle, olisi alkava paleltuminen ehkä kiinnittänyt huomioni ja olisin voinut tarjota sille pakkaspeitettä purevimmilla keleillä, erityisesti kun pakkanen jatkui kireänä niin pitkään. No, tämä on nyt opittu kantapään kautta ja merkataan muistiin vastaisuuden varalle.

Jos tämä yksilö kuolee, aion hankkia uuden taimen, sillä niin paljon olen hemlokistani pitänyt. Siinä on jotain eksoottista ja havukasvina toisaalta hyvin tuttua. Verrattuna hento-oksaiseen ja tuulessa keveästi huojuvaan kanadanhemlokkiin, japaninhemlokki on tanakampi. Olenkin harkinnut viereisille tuijille pientä parturointia antaakseni keskellä olevalle japaninhemlokille tilaa ojennella oksiaan. Noin yleensä pidän puiden ja pensaiden muotoon leikkelyä luonnottomana, mutta tässä kohtaa pieni vartalokuuri tuijille on paikallaan. Täytyy nyt ensin seurata, miten pakkas- ja sädevammat hemlokilla paranevat.


Alkukesäisin japaninhemlokilla on viehättävät uudet neulaset oksien kärjissä. Ne erottuvat hyvin taustan tummia tuijia vasten kuin helminauhat. Alavinkkelistä kun katsoo, japaninhemlokin vanhempien neulasten pinta hohtaa hopeaa. Väri johtuu ilma-aukoista neulasten alapinnoilla. Kesän kuvatavoitteeksi voisi ottaa kuvata kasveja niiden alapinnoilta. Sitten kun kesä tulee... 

Onko teillä ollut pakkasen aiheuttamia vaurioita puutarhassa?

 

 

2023-07-24

Vierailu Kottikärryn kääntöpiirillä


Pääsinpä vierailemaan Kottikärryn kääntöpiirin maisemissa. Lämmin vastaanotto, ystävälliset, välittömät ihmiset, ja mikä puutarha! Menkääpä käymään, kun se on mahdollista. Suomessa niin harvat avaavat oman yksityisen pihansa muiden katsottavaksi, tutkittavaksi ja ihailtavaksi. Se vaatii rohkeutta.


Tässä puutarhassa on mitä näyttää, eikä turhia tarvitse kainostella. Päinvastoin Päivi miehineen voi rehellisen ylpeänä olla tyytyväinen työstään ja aikaansaannoksistaan isolla tontilla, jossa arboretumin puut kasvavat kokoaan ja pensaat ja muut istutukset asettuvat paikoilleen. Minulle parasta antia tällä käynnillä oli huomata kokonaisuuden hallinta, miten ratkaista olemassa olevan ja tulevien puutarhahaaveiden liitto. Siinä on onnistuttu todella hyvin.


Jokusen vuoden olen tätä tarmoa ja tekemistä Kottikärryn kääntöpiiri -blogin kautta ihmetellyt. Päiville sanoinkin, että kyllä se sieltä kasvaa, arboretum nimittäin. Tiedän, että hän on sen silmissään nähnyt ja ajatuksissaan haaveillut, päättänyt puille sijainnit ja mittasuhteet. Ahkeran uurastuksen jälkeen puupuistosta näkyy jo hahmoa, ja siitä tulee hieno!


 

Nyt ymmärrän, mikä valtava työ heillä on ollut, ja on jatkossakin. Ei ihme, että tuon tuostakin on jokin puu tai pensas istutettu, kuoppa kaivettu, kate levitetty tai kivi käännetty. Itse asiassa ihan jatkuvasti. Mittakaava on pikkuisen enemmän kuin oma taajamatonttini. Siinä ei yksi puska tunnu missään. Tämä on vaatinut satsausta kunnollisiin taimiin ja valtavasti uhrauksia ajasta. Ja vaikka ajatukset laukkaavat välillä villinäkin entisessä hevoshaassa, on realiteetit pysyneet mukavasti kasassa. Tästä ei ole tullut pröystäilevä vielä-vielä-puutarha, vaan vanhan pihapiirin henkeen hienosti asettunut kokonaisuus. Huolella istutettu ja rakkaudella kasteltu.


Todella mukava oli vierailla ja omin silmin nähdä sekä puutarha että isäntäväki. Tällaista lisää. Isäntäväelle kiitos esittelystä ja miellyttävästä seurasta. Tsemppiä uurastukseen jatkossakin!

 



2023-06-04

Yltäkylläisyys


 

Tiirailen aamupalaa tehdessä vastapäisen rakennuksen katonharjalle. Meille lokista näkyy pää, kaulaa ja yläosa selkää. Pesässään se on kyyhöttänyt viimeiset viikot riippumatta tuulesta, sateesta, lämpötilasta, pesärosvovariksista tai harakoista. Ihmettelen, mitä miettii lokki viikkotolkulla pesässä istuksiessaan. Tänään katonharjalla keikkuu pieni lokinpoikanen, joka kiireesti paimennetaan emonsa siipien suojaan.

Pesin kasvimökin ja osa talvisäilössä olleista rojuista on yhä levällään
kuin Jokisen eväät. Pitäisi järjestää näille pihavarasto.

Hommatkin on levällään. Silppua menossa marjapensaille, haketta katteeksi,
rodomultaa mustikalle, multaa kukkapenkkeihin. Kukahan kantaisi ja levittäisi?

Koristeomenapuun kukinnasta olen saanut nauttia jo kaksi viikkoa ja tuntuu, että joka aamu siinä on yhä enemmän kukkia. Yltäkylläinen tämä Profusion, nimensä mukaisesti. Kukinta alkaa muutamilla oksilla ikään kuin tiedusteluna säätilanteesta ja laajenee vähitellen. Väri on aluksi hyvin tumma viininpunainen. Nuppuja tuskin erottaa puhkeamassa olevista punaruskeista lehdistä. Yhtäkkiä nuput saavat helakamman sävyn ja siitä tietää, että kukintaan on enää pari päivää. Itse kukka aukeaa hyvin tummana, säilyy hieman vaaleamman viininpunaisena viikon ja alkaa sitten vähitellen vaaleta ennen terälehtien putoamista. Juuri nyt kukinta on parhaimmillaan.


 

Muu puutarha on säiden kylmyydestä huolimatta kehittänyt yksi toisensa jälkeen kukkapuiden nuput täyteen kukkaan. Sinne menivät kriikunat, kirsikat ja päärynät, nopeasti on ohi näiden kevätkukkijoiden yltäkylläinen kauneus. Runsas kukinta kaikissa, terälehdet nyt nurmikon koristeena, mutta onpahan kuvat kukkivista puista tallessa.

Päivän aurinkoisina hetkinä on kiva istahtaa tammen varjoon.

Vanhat pihasyreenit jaksavat kukkia, välillä kaatuu tai kaadan
kokonaisen rungon takapihan rivistöstä.

Alkukesän tuoksut ovat täyttäneet puutarhan. Omenat, kielot, syreenit; siinä puutarhani kesätuoksu, joka palaa mieleen talvipakkasillakin. Vaikka aamulla satoi ja raskas pilvivaippa peitti taivaan, pääskyset kirmasivat pilvien alla. Taitaa niilläkin olla jo poikaset ruokittavina.


 Rentoa sunnuntaita puutarhassa!