2020-05-30

Varjopuutarhan uusi elämä

Särkynytsydän jäi paikoilleen, vaikka ympäristö myllättiin uusiksi.

Aiemmin olen kertonut tonttia lännen puolelta varjostavasta syreeniaidasta, usein ja hartaasti. Tämä on ollut hidas prosessi kypsytellä, osittain ajanpuutteen, toisaalta valinnan vaikeuden takia. Alue on pituudeltaan n. 24 metriä ja sen leveys vaihtelee kolmesta viiteen metriin.

Keväällä vielä riittää valoa, miten käy kun on täysi lehti syreeneissä?
 
Palikat alkoivat loksahdella kohdilleen, kun hävitimme isot lehtikompostit aidan alkupäästä, kun halusin hyödyntää kaadetun Sokerimironin paksut rungot puutarhassa ja kun uudistin syreenien edessä olleen kukkapenkin. Harvennuksen jälkeen syreenit eivät enää ole hallitseva rivi valonpeittäjiä, vaan antavat mukavan täplityksen maahan ja päästävät valoa siilautumaan iltapäivällä lävitseen. 

Ukonkellot jäivät toistaiseksi, koska kukkivat valkoisin kukin.

Tämä on pienen budjetin iso muutos. Käytin mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa kasvillisuutta: jaoin itselleni mieluisia perennoja uusiksi taimiksi, siirsin muualta puutarhasta varjoisempiin oloihin kaipaavia perennoja ja harkiten aion ostaa jokusen ihanuuden lisää kokonaisuuteen. Olen hyödyntänyt kaikki omenapuun rungot, osan syreenien rungoista joko sellaisenaan tai ohuemmat oksat hakettamalla ne maanpeitteeksi.

Sinililjat menivät, mutta patsaani voi kohta nuuhkia kielojen kukkia.
 
Aluksi nypin irti kaikki liiat syreenien juurivesat ja leikkasin pois kuivuneet oksat. Tein seuraavaksi vuohenputkiratsian. Onneksi tuuheana kasvanut tellima on pitänyt vuohenputken melko hyvin aisoissa, mutta joudun silti pitämään putkea tarkkaan silmällä. Toistaiseksi jätän tontin rajan ja syreenien välisen vajaan metrin levyisen suikaleen katetuksi tellimalla. Muutenkin tellima on edelleen valtakasvi alueella. Saunanpuoleisessa päässä kaistaleella kasvaa kotkansiipisaniaista ja taas tienpuoleiseen päähän vuohenputkien päälle aion levittää katekankaan ja haketta.

Kartiomarjakuusien välistä polku koukkaa kohti komposteja.

Seuraavana alkoikin homman hauskin vaihe. Mallailin runkoja asentoon jos toiseen, kääntelin niiden kauneimmat kyljet esiin ja pengersin koko tontin leveydeltä loivasti viettävän alueen pieniksi istutusalueiksi. Halusin tehdä istutusalueista ja niiden kasveista soljuvan kokonaisuuden, jota pienet hoitopolut halkovat. Saa nähdä miten onnistuin, kun rungot oleentuvat paikoilleen, kasvit kohoavat ja saan hankittua loputkin taimet puupalikoin merkkaamilleni paikoille. 

Aamuaurinko kuivattaa sinivuokkojen ja kotkansiipisaniaisten lehdet.

Paljon on vielä kesken, osa taimista on hankkimatta, jämätaimia siellä täällä, mutta suurin osa perusistutuksista on jo tehty. Saunapäädyssä aluetta on kasvaneen kielon olen antanut levitä matoksi patsaan tietämille. Siirsin sitä polun alle jäävältä alueelta aukkopaikkoihin. Pelastin pari varjoliljaa nurmikolta ja toiveikkaana ripottelin jokusen varjoliljan siemenenkin kielojen lomaan. Kukkivat sitten kymmenen vuoden päästä. Alppikärhö sai tuekseen syreenin oksista rakennetun kehikon ja vaikuttaa kietoutuvan siihen tyytyväisenä, kohta kukkiikin. Taustalla on aiemmin istuttamaani kotkansiipisaniaista ja sinivuokkoja. Auringonvalo osuu kauniisti keväänvehreisiin saniaisen versoihin ja ne tuntuvat valaisevan koko alueen. 

Laikkukirjokanukka on vasta saniaisen kokoinen,
mutta parin vuoden kuluttua siitä on jo varjostajaksi.

Hävitettyämme vanhat risat lehtikompostin kehikot, ostimme tilalle kunnolliset lehti- ja talouskompostit. Sekoitin lehtikompostin ja talven aikana muhineen kompostin pariksi kummuksi keväällä ja istutin toiseen laikkukirjokanukan. 'Elegantissima' vaikutti sopivan siirottavalta kasvilta tuohon paikkaan peittämään kompostit katseilta ja tuomaan valoa vaaleareunaisilla lehdillään. Syreeniaidan ja kasvimökin välissä oleva perheomenapuu sai alleen vänkkyräisen maasta kohoavan oksan, tellimaa, jaettuja kuunliljoja ja ripauksen valkoisen lehtosinilatvan siemeniä. Ehkä syksyä varten jotain uutta kukkivaa.

Maasta kohoava käppyrä vain odottaa, että sitä myöten jokin kasvi luikertaisi.

Toisessa päädyssä aitaa on kasvanut isoäidiltä saamaani kalliokieloa timanttituijien alla. Siellä ne ovat viihtyneet hyvin, mutta vähitellen tuija on kasvaessaan myös levinnyt ja peittää ne lähes näkyvistä. Kaivoin kalliokielot varovasti ylös ja istutin kulkemaan pitkänä rimpsuna läpi koko alueen.

Rakkaat kalliokielot saivat nyt arvoisensa paikan.

Polut jäävät mullokselle ainakin toistaiseksi. Haraamalla kokeilen pitää ne rikoista puhtaana. Kunhan saan kaikki taimeni istutettua maahan, lisään hakekerroksen istutuksiin pidättämään kosteutta, koska varsinkin syreenien puolella istutuksia maa on keskikesällä melko kuivaa.

Katse tammenaluspolulta uuden pionipenkin yli kohti varjopuutarhaa.

Kuunliljoja minulla on ollut alueella ennenkin. Täytyi ihan kelata vanhoja valokuvia tunnistaakseni ne, koska alkukeväästä niiden maasta nousevat versot ovat lähes samannäköisiä, ehkä niistä löytyy pienoisia värieroja. Kuunliljoja onkin nyt läpi koko istutuksen ryhmä siellä toinen täällä. Vielä niistä ei tosiaan näy kuin lehtien kärkipiikit, mutta noustuaan ja auettuaan niiden lehdet peittävät nyt vielä kovin ankean näköisen maan. Vuorikaunokki pääsi tällä kertaa taustalle. Ennen sitä oli pionipenkin kohdalla valtava lämpäre, mutta nyt se on parissa kohtaa rajan ja syreenien välissä, siis auringon puolella. Se on riittävän valloittava pitääkseen puoliaan vuohenputkelle.

Vuorikaunokki siirtyi syreenien puolelle, alppiruusu sai lisää taponlehteä.

Halusin hoitopolun kulkevan alppiruusun takaa, joten siirsin kohdalla kasvaneita taponlehtiä hieman syrjemmälle. Lisää taponlehteä löytyi muualta puutarhasta, ja saan niistä mukavan maton tosi matalaa kasvustoa alppiruusun ja kartiomarjakuusen alustaan.

Pätkä luonnon omaa suunnitelmaa; lemmikki ja punaherukka.

Kanadanhemlokin ja tammen jälkeen syreenit vaihtuvat aidassa tuijiin, timanttituijiin ja japaninhemlokkiin. On siellä yksi punaherukkakin. Sen olen aikanaan kasvattanut rungolliseksi ja sen oksat kaartuvat viehkosti maata kohti. Herukan alla maa on täynnään lemmikkiä ja saa minun puolestani olla. Näille tienoin olen suunnitellut teeman vaihtumista varjon puutarhasta ruusutarhaksi, mutta en vielä ole keksinyt, miten temppu tehdään. Ehkä luonnontilaisen nurmikon tai kedon kautta... Puunrungot kumminkin jatkuvat ruusutarhalle asti ja paksuimpia runkoja olen ajatellut istuimiksi, maanrajassa olevaa kantoa sisääntuloksi ruusutarhaan.

Kohti ruusutarhaa.

Varjopuutarhaan palaan varmasti vielä monta kertaa, sillä uusista istutuksista on jo nyt kerrottavaa, ja muutenkin on hauska seurata kasvun etenemistä kesän mittaan. Ruusutarhaa tuskin saan eteenpäin ennen ensi kesää. 


2020-05-29

Kuurot korvat ja meden tuoksu

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukkiessa etsin katseellani pörriäisiä niiden lähettyviltä. Johtuneeko tuulista, alkukevään koleasta säästä vai pörriäisten vähentymisestä, mutta kovin kankean oloisesti ne ovat kömpineet tänä keväänä mesiapajille. Kyllä mehiläisiä ja kimalaisia on, mutta vähänlaisesti. Jätin nurmikkoa leikkaamatta tarjotakseni voikukkia, mutta niissäkin on kovin hiljaista. On keväitä, jolloin on ollut tunkua samalla kukalle.


Helpotuksesta kumminkin huokaan, kun parin lämpimän päivän jälkeen pörriäisiä on enemmän ja niiden surina saa minutkin hyrisemään. Siinä on sama tyytyväisyysvaikutus kuin kissan kehräyksessä, rauhoittava, rentouttava ja vakuuttava ääni: kaikki on hyvin. Kuurokaan en ole.


Ensimmäistä kertaa villi kirsikkapuuni on täynnään kukkia ja vain jokunen mehiläinen kiertelee sen kukissa. Ihmettelen, eikö puu osaa houkutella pörriäisiä luokseen. Onko vika kukissa? En haista niiden tuoksua, ja mieleen tulee jo itse ryhtyä mehiläiseksi. Kukinta on hetkessä ohi. Muutama kaunis aurinkoinen päivä ja jo on ruskeaa terälehtien laitamilla. Ehkä jokunen mehiläinen riitti, nähtäväksi jää.

Tämä lienee peltokimalainen??

Toisin on kaukasianpitkäpalon kukilla. Sen meden tuoksu täyttää koko puutarhan, vaikka kasvia on vain parissa paikkaa. Vielä pitkään tuoksun hälvettyäkin sen ympärillä pörrää kymmenittäin mehiläisiä ja kimalaisia. Kävikö niin, että juhlat on siellä, missä on parhaat tarjoilut?

Vasu täynnä, mutta kukan nielun pohjalla on vielä jotain.

Luepa Ylen juttu kasvien taidosta kuulla. Vuoden vanha julkaisu, mutta yhä mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Onkohan kaukasianpitkäpalolla parempi kuulo?

Suloisia surinoita viikonloppuun!