2018-01-28

Monimuotoisuus puutarhassa


Perhoset liihottelivat myöhään puutarhaani viime kesänä. On liioittelua puhua liihottamisesta. Lähinnä ne säästivät voimiaan avaten siipiään auringonsäteiden keräämiseen silloin harvoin, kun aurinko sattui lämmittämään. Lentokelit olivat harvassa mehiläisillekin ja ne pysyivät pitkiä aikoja poissa.

Enää en voi käydä taistoon voikukkaa vastaan, vaikka keltaiset ilopillerit ajan myötä turmelevat hyvän nurmeni. Maahumala saa levitä pensaanalusissa. Alas nurmikko ja tilalle luonnon monimuotoisuus, nokkoset takaisin.


Joudunko armahtamaan nokkosenkin? Se on paitsi nokkosperhosen toukan, myös neito- ja amiraaliperhosen jälkeläisten ravintokasvi. En tiennytkään, että putkikasvit (myös vuohenputki!) kelpaa ritariperhosen toukille. Tänä kesänä jätän turhan kitkemisen. Hankin lintuja, perhosia, mehiläisiä ja muitakin hyönteisiä houkuttelevia perennoja ja pensaita. Suosin luonnonkasveja pitkälle jalostettujen sijaan. Joku on lukenut Riku Cajanderia.


Omenankukinnan aikaan pihassa on paljonkin ravintoa tarjolla, mutta keväällä on köyhempää. Vain kaukasianpitkäpalon valkoisten kukkien hunajatuoksu kulkee vanoina puutarhassa ‒ ja sinililjojen. Vasta pari kevättä sitten havaitsin, että sinililja todella tuoksuu. Olen levittänyt niitä tahallani ympäri nurmikkoa tarjoten mehiläisille hyvät apajat. Runsaasti lisäännyttyään liljojen tuoksuvoima on vertaansa vailla mehiläisten houkutuksessa. Hupaista on katsella, kun iso pörriäinen mettä hamutessaan ottaa lähes maakosketuksen kukkavarren taipuessa yhä alemmas.


Toinen taikakasvi mehiläisten suhteen on köynnöshortensia. Iisoppia ja salviaa meillä on ollut aina, samoin päivänkakkaraa sekä mäkimeiramia yllin kyllin. Toissakesänä istutin muutaman ojanpenkalta noudetun mäkitervakon ja viime suvena ketoneilikan taimia.  Sinipallo-ohdake, kaunopunahattu, kokeeksi etelänruusuruoho, laventeli, mirrinminttu ja hopeapiiska pääsivät uuteen kukkamaahan.

Minulla olisi kaksikin paikkaa lisätä pihani monimuotoisuutta. Jossain vaiheessa pihan perän laho Sokerimiron kaatuu, ja sen tilalle voisin hankkia jopa raidan, tai muutaman pienemmän aivan alkukeväällä mettä tuottavan kasvin. Luopuisinko samalla omenapuun alla olevasta nurmikosta, ja istuttaisin sinne jotain mielenkiintoisempaa?


Toinen kohde löytyy olohuoneen ikkunan alta. Talon länsiseinustan penkki, johon aurinko paistaa täydeltä terältä ja jota ei periaatteen vuoksi kastella, kuten ei mitään muutakaan penkkiä pihallamme. Katolta saattaa runsaslumisina talvina tupsahtaa annos lunta stoppareista huolimatta. Kuinka mahtava paikka kuivan paikan kasveille. Tavalliset puutarhaperennat on vuorollaan juroneet muutaman vuoden ja sitten luovuttaneet. Ehkä tässä voisi ajatella kaikkia niitä ihania öttiäisiä, joiden nimiä en häpeäkseni edes tiedä, ja pitää monilajisen ja ravintoa tarjoavan istutuksen tekemistä päämääränä.


Riku Cajanderin innostava "Luontopiha. Ympäristöystävällinen piha ja puutarha"-kirja saa ajattelemaan puutarhaansa muidenkin elollisten kuin itsensä käytössä. Häneltä on myös kirja "Puutarhan parhaat perhoskasvit", joka taitaa päätyä seuraavaksi lukujonoon. Luonnon suosimisesta omassa pihassa kirjoittaa Mattias Tolvanen nyt jo loppuunmyydyssä, kauniisti kuvitetussa kirjassaan "Villi puutarha". Ilmeisesti loppuunmyyty on myös Kauri Mikkolan ja Hannu Tannerin kirja "Perhospuutarha". Harmi. Täytyy etsiä kirjastosta, josko osuisi kohdalle.



Jos et vielä innostunut, niin Karoliinanpuutarhassa-blogista löytyy postaus, jossa on listattu hänen puutarhansa parhaimmat perhoskasvit kukintakuukausittain.
 

2018-01-20

Perenna nimeltä kiinanmaruna





Perennat olivat viime kesän puutarhahankintojeni listalla. Yleensä kylvän siemenistä perennat puutarhaani, mutta nyt kutkutti saada pihaan uutta ja erikoista. Pitkin kevättä olin roikkunut netissä etsimässä kasveja peittämään kivimuurin taakse suunnittelemaani uutta istutusaluetta.

Taktiikka oli jälkikäteen ajatellen toimiva. Tuntemattoman kasvin nimi hakuun ja löytyneistä kuvista vertailemalla sain käsityksen kokelaan kasvuvaatimuksista, kasvinkumppaneista, korkeudesta ja muustakin olemuksesta. Valmiin listan kanssa sitten Tommolan tilalle.

Heinäkuun aamupäivänä keräilin puutarhurin avustuksella listaamani taimet. Ihan kaikkea ei löytynyt, mutta sain sopivasti pari lähes vastaavaa taimea tilalle. Ammattitaitoinen puutarhuri on aarre silloin, kun valinnanvaraa on enemmän kuin itse kykenee hahmottamaan.
Koska olin miettinyt istutuspaikat taimille valmiiksi, en sortunut heräteostoksiinkaan. Asiaa ehkä auttoivat navakka tuuli joka oli viedä tukan päästä ja seitsenasteinen kesäaamun raikkaus joka sai kroppani hytisemään. Vikkelästi siis maksamaan ja takaisin auton lämpöön. Ei ole ennen Tommolasta niin vikkelästi selvitty!

Säistä johtuen istuttaminen viivästyi, ja vasta heinäkuun lopulla sain taimeni oikeille paikoilleen. Heinäkuun aikana ne olivat ehtineet kasvaa pituutta taimiruukussa ja istutuksen jälkeen rankkasade vielä hakkasi ne maahan, joten alku ei ollut hyvä. 


Elokuussa katsoin yhä korkeammaksi venyvää kukkavanaa jo kriittisesti. Pitikö ihan pujoa ostaa puutarhaan; sukulaisuus rikkakasviin näkyi selvästi. Varret olivat kumminkin kauniin rennot ja valkoisina palloriveinä sinnitelleet nuput alkoivat loppusyksystä saada väriä.




Viimeiset kuvat olen kuvannut lokakuussa. Vielä silloinkaan kaikki kukat eivät avautuneet ja minulle jäi arvoitukseksi, oliko taimiruukussa sittenkin kaksi taimea, joista toinen olisi tehnyt valkoiset kukat. Lumi ehti ensin.