Puutarhavuosi 2024

Olen ollut aikeissa tehdä yhteenvetoa menneestä kesästä, mikä sopiikin hyvin Hiidenkiven puutarhassa Minnan aloittamaan haasteeseen. Kiitos, Minna, vuosittaisesta haasteesta! Sain hyvän tilaisuuden kertoa kuulumisia. 

Mitä uutta teit tai koit puutarhassa? 

• Kasvatin kesäkukkia 

• Liityin puutarhaseuraan 

• Kävin tavallista useammassa taimitarhassa ja puutarhassa

 

Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa? 

• En pysynyt. Paljon jäi tekemättä, osa suunnitelmista kutistui ja osa tuli tehtyä suunnitelmien ulkopuolelta. 

Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja? 

• Tuli, ja paljon. Lokakuussa oli yhä purkki poikineen odottamassa istuttamista. Niitä sitten upotin valeistutukseen kasvilavaan. Keväällä nähdään.

 

Menetitkö kasveja? 

• Ihme kyllä en. Japaninhemlokki ja kirsikkapuu kärsivät kylmästä talvesta, mutta toipuivat kesän myötä yllättävän hyvin. 

Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut? 

• Pitkään olen haaveillut pikkuisesta mutkittelevasta purosta.

Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2024? 

• Aivan jäätävän järkyttävän valtava omenasato. Ei ollut enää hauskaa eikä ihanaa. 

• Upea, lämmin ja pitkä loppusyksy.

 

Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna? 

• Lähdin rohkeasti ajattelemaan puutarhaani uusin silmin. Pystyin hillitsemään intoani saada asioita heti valmiiksi ja siten säästin polviani.

 

Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi? 

• Aika näyttää. Ostin viimein pitkään haikailemiani Austin-ruusuja, hankin saniaisia ja mustaseljan. Paljon muutakin odotettavaa on nyt hangen alla. 

Tuliko tehtyä virhehankintoja? 

• Yritän perehtyä ostettaviin ennen niiden hankkimista, silti innostuin kokeilemaan minulle vieraita, erilaisempia kasveja kuin aiemmin. En sanoisi virheeksi, pikemminkin uteliaisuudeksi. 

Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti? 

• Tähkäkimikki on sittenkin elossa ja oli tehnyt useamman haaran varteensa. Taimi on osannut piilotella viitisen vuotta kukkapenkissä. 

Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi? 

• Retikan sato epäonnistui täysin. Kasvatti pelkkää lehteä, jonka vielä kirpat söivät. Kauniin pyöreästä mustasta juureksesta ei ollut tietoakaan. 

Pitikö puutarhabudjettisi? 

• Ostin ja kylvin poikkeuksellisen paljon kasveja. En mitään huippukallista. Budjettia ei ollut, mutta ylläpidän hankintalistaa, mikä auttaa pysymään about suunnitelmissa. 

Mitä opit? 

• Minussa asuu pieni hamsteri, sittenkin!

 

Vinkit ensi kasvukaudelle 

• Itselleni: Joko nyt olisi etupihan kukkapenkkien aika? Vai jatkaisinko tammenalusen uudistusta? 

Miten odotat tulevaa kasvukautta? 

• Valon lisääntyessä katse kääntyy yhä useammin puutarhaan. Edessä on viime kesän suunnitelmien jatkamista, ehkä jokin uusikin ajatus pääsee taas mukaan. Siemenluetteloita olen selannut. 

Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi? 

• Ensimmäistä kertaa puutarhatyöt ylittivät voimavarani. Mieli tekee, mutta jalat ei kanna. Ikävä tilanne, johon on kyllä särkylääkkeet, mutta ei kuulemma vielä uusia niveliä tiedossa. Pystyykö kävelemään vai ei, on koko elämään vaikuttava asia. Silti hyvillä mielin ajattelen jo uutta puutarhavuotta!

 

Haasteen säännöt: 

1. Kerro, keneltä sait haasteen. 

2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista). 

3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Jälkijunassa vastaan haasteeseen, joten en enää haasta, mutta onhan tässä hyvä pohja, jos haluat vielä muistella mennyttä kasvukautta!

Kuvia ja ajatuksia syksyltä

Kevättä odotellessa on puutarhablogeissa kerrattu menneen kesän kuvia ja tapahtumia. Sama täällä, kuvia olen selannut ja tekemisiäni kerrannut. Jospa jokusen postauksen saan aikaiseksi ennen kuin kevätkukkien ryntäys taas alkaa.

Aloitetaan syksystä, joka oli pitkälle syys-lokakuun vaihteeseen asti lämmin. Siksipä kai puutarhani vihoviimeiset kukkijat yllättivät minut iloisesti ja kukkivat täysillä. Normaalina syksynä katvio on vasta avaamaisillaan nuppujaan tai sateisena kesänä vasta kasvattamassa niitä, kun ensimmäiset syyspakkaset hiipivät puutarhaan ja pilaavat koko komeuden. Ei menneenä syksynä. Kukinta aikaistui ja ennätin ihailla parin viikon ajan vahamaisia, raskaina roikkuvia kellokukkia. Ja nuuhkia; niissä on hento raikas tuoksu.

Toinen yllättäjä on tähkäkimikki 'Brunette'. Useana syksynä se on kukinnan suhteen päässyt liki kalkkiviivoille, mutta sitten tulevat kylmät yöt ja sateiset harmaat päivät, nuppujen kasvu tyrehtyy ja kukat jäävät aukeamatta. Kasvi on muutamassa vuodessa ehtinyt kumminkin varttua ja vahvistua, joten se jaksoi nyt tehdä useita kukkavanoja. Miten ihanasti vanat ottivat tukea yllään olevan omenapuun rungoista ja luikertelivat sen oksistossa. Kukat aukesivat vähitellen pitkin vanaa. Kaunista oli myös nuppujen hento lila ja itse vanan vahva tummanlila sävy.

Kolmas yllättänyt myöhäiskukkija oli toissa syksynä istutettu maksaruoho. Taimi on kirpparilta hankittu jakotaimi, jonka kasvuun lähtö oli alkuun heikkoa, keväällä jo luulin sen menehtyneen. Niin vain nimetön maksaruoho kukki lokakuun alussa. Samoin kuvassa näkyvät toissavuonna kylvetyt sininadat ovat saaneet muhkeutta olemukseensa ja tässä ne tarjoavat somaa sinivihreyttä maksaruoholle väripariksi.

Sininadasta juontui mieleen, että istutin kuparisarat tammen suojaan puolivarjoon. Ehkä paikka on aavistuksen liian varjoinen, mutta aika näyttää. Muutenkaan kuparisara ei välttämättä selviä näillä leveyksillä talven yli ulkona, valkeni minulle tässä jokin viikko sitten. Pahus! Olisin voinut viedä ne kellariin turvaan. Siemenistä ne kasvatin. Ehkä keväällä kehittelen niille ylimääräistä suojaa pakkasöiksi. Toisaalta jos sininata selvisi itsekseen, miksei kuparisarakin...

Löytyipä myöhäissyksyllä pientä vaaleaa sineä pilkottamassa purppuraomenapuun alla. Edelleen, ainakin kolme vuotta puskan hävittämisen jälkeen, vaikka olen yksittäisiä yrittäjiä nyppinyt maasta heti löydettyäni. Sai nyt kukkia, kun on ollut niin sinnikäs. Kaipa se taas teki uusia siemeniäkin levitäkseen.

Talven mittaan on blogien kommenteissa ollut  kyselyä, tekevätkö tammet terhoja ja että missä iässä ne alkavat tuottaa terhoja ja pudottavatko tammet lehtensä syksyllä. Kyllä, tekevät terhoja ainakin meillä täällä II-vyöhykkeellä. Oma tammeni alkoi tuottaa niitä noin 20-vuotiaana. Terhoja kehittyy vaihtelevasti eri määrä vuosittain, ja niitä ropisee maahan syksyllä vähitellen. Erityisesti silloin ropina kiihtyy, kun oravat aloittavat sadonkorjuun. Ne kulkevat oksilla ja pudottavat terhoja alas. Hetken päästä ne kipittävät alas, keräävät pudonneita terhoja poskensa pullolleen ja piilottavat ne sitten jemmoihinsa. Tai hautaavat ne yksi kerrallaan maahan kukkapenkkien muhevaan multaan. Minulla onkin alkanut olla terhosatojen runsastumisen myötä ongelmana itäneet tammentaimet ei niin toivotuissa paikoissa. Ei enää riitä, että naapurin vaahtera siementää nurmikon täyteen keväisin maasta ponnistavia minimaalisia kirkkaanvihreitä lippusalkoja.

Kuvassa näkyy jo terhonsa pudottaneita kantoja, vielä kypsymässä olevia terhoja kiinni vihreissä kannoissa ja myös kesän aikana kuumuudessa kuivahtaneita terhoja. Vanhempieni tammi V-vyöhykkeellä ei tee terhoja, mutta pysyy hengissä, vaikkakin kasvaa kituliaan hitaasti. Tammen lehdet putoavat hieman vuodesta ja syksyn kylmistä riippuen osa syksyllä, osa vuodenvaihteen tietämillä, ja osa vasta tammikuussa. Jostain luin, että siitä tammikuu olisi saanut nimensäkin.

Pitäisiköhän jokunen linnunpönttö askarrella, kun vielä ehtii?

Niin, ja työt jatkuvat!

 

 

Puuta ja muuta

Puutarhamme rungon muodostavat vanhat omenapuut. Isoja puita, kuten koivuja, kuusia, mäntyjä, haapoja tai vaahteroita ihailen naapureiden puutarhoissa ja kaupungin puistossa. Sieltä ne sopivasti näkyvät meille ja antavat kivasti taustaa. Meillä on siis puu-tarha painon ollessa sanalla tarha. Tarhattuja puita, omenaa, päärynää, kirsikkaa, kriikunaa, tammi, pari erikoisempaa havupuuta ja pari koristepuuta. Näissäkin riittää haravoimista syksyisin, ja saan tuulen mukana kulkeutuvia koivun siemeniä ja lehtiä ihan riittämiin.

Tontti on reilu 1000 neliötä, eli meillä on täällä melko varjoisaa, ainakin paikoitellen. Kokoluokkaan jättiläinen sujahtavat omenapuistamme: Antonovka ja Bergius. Eka on monirunkoinen ja jälkimmäinenkin on haaronut kasvultaan leveäksi. Antonovkan halkaisija on ehkä 15 metriä, eikä Bergius jää paljoa kapeammaksi. Ikää niillä on n. 70 vuotta ja krempat on sen mukaiset. Molemmat tuottavat edelleen hedelmää ja yritän hoitaa niitä leikkaamalla kuivia oksia vuosittain.  Uuttakin kasvua ilmestyy välillä, mistä olen hyvin tyytyväinen.

Bergiuksen sydän on alkanut oireilla, ja mietin miten pitkään keskeltä lahoava runko jaksaa kannatella valtavat haaransa. Antonovka taas kurottaa yhä laajemmalle sivuhaarojaan, ja tiedän sen joku päivä repeävän liitoksistaan. Ehkä jonkin sortin kainalosauvaa pitäisi tarjota menoon. Viiraa tai ei, minulle sen rungot ja keskellä ammottava monttu tuovat mieleen Edvard Munchin Huuto-maalauksen muumion.

Kriikunat olen saanut työkaveriltani ihan ensimmäisinä vuosina, kun tänne muutimme. Ikää siis liki 20 vuotta. Niillä oli kova kohtalo joutua jänisten trimmaamaksi parina ekana vuonna, mutta ihan mukiinmeneviä puita niistä kasvoi. Siis tuossa yhdessä kohtaa on useampi taimi. Lähinnä rajaa kasvavan rungon olen ajatellut vielä kaataa syksyllä. Keväällä karsin kuivuneita ja suoraan naapuriin siirottavia oksia rankalla kädellä. Kriikunoita saamme enemmän kuin haluamme, joten kokonaisen rungon poistaminen ei sureta.

Japaninlikusterisyreeni on pelkästään kauneutensa vuoksi hankittu puu pihassamme. Ja sehän ei ole vähän. Odotan innolla kesäkuun loppuun sijoittuvaa kukintaa, sillä paljon kukkaterttuja näkyy jo muodostuvan. Viime vuonna se teki vain yhden ainoa kukkatertun, ja olin sen voinnista hyvin huolissani. Nyt näyttää tilanne taas normalisoituneen. Lupaan postata tästä enemmän, kunhan kukinta-aika lähestyy.

Toinen koristepuu on kasvimökin viereen istutettu Profusion-purppuraomenapuu. Hän ansaitsee myös oman postauksen joka kesä. Se on nyt ehkä noin 10-vuotias ja sen kasvussa on alkanut näkyä koristeomenille ominainen latvuston kaareutuminen vähitellen alaspäin. Toivon, että siitä tulee aikanaan sateenvarjon mallinen yleisilmeeltään.

Omassa luokassaan on tietysti tammi, jonka kasvuvauhti ja voima tuntuu yhä vain kiihtyvän. Siitä olen hyvin onnellinen ja riemuissani. Puu oli pieni taimi lasten kanssa sen istuttaessamme ja nyt sillä on ikää noin 30 vuotta. Muuttavasta ja rakkaasta tammesta kerroin aiemmin tässä postauksessa. Tammessa on jotain ikuista, lujaa ja pysyvää. Toivon sen elävän pitkään ja terveenä.

Omenajättiläinen Sokerimiron kaatui moottorisahan pauhuun pari kesää sitten. Kyllästyin sen imeliin, kitkeräkuorisiin omenoihin, jotka useimpina vuosina olivat pihlajanmarjakoin vioittamat. Kuorten kitkeryys johtui kuivasta kasvupaikasta, jotkut tiesivät. Sokerimironia saan kiittää varjopuutarhani penkereiden paksuista rungoista. Kanto on yhä edelleen maassa ja halkaistu runko sen molemmin puolin merkkaamassa portinpaikkaa tulevaan ruusutarhaan, jonka valmistumisen ajankohdasta ei ole tietoa. Kaadettu omenapuu jätti ruusuja varten lämpöisen paikan iltapäivän ja alkuillan auringossa.

Koska Sokerimironia ei enää ole, pääsee tontin laidalla kohoavat timanttituijat ja erityisesti niiden välistä kasvava japaninhemlokki paremmin esiin. Hyvä niin. Ennen omenapuun poistamista en ymmärtänyt, miten paljon se jätti peittoonsa. Jatkossa istutan jotain köynnöstävää tai pensasmaista kasvia, mikä ei peitä hemlokkia. Japaninhemlokki oli myös hyvin pieni taimi, kun sen istutin. Jossain vaiheessa vuosien jälkeen iloitsin, kun se alkoi pitää puoliaan juhannusleinikeille. Nykyisin mittaa on ehkä reilu 2 metriä ja ikää n. 15 vuotta. Tänä keväänä siinä on pitkät vuosikasvaimet. Se on ihan selvästi nauttinut toukokuun sateista.

Suurin piirtein samoihin aikoihin istutin syreenien suojaan kanadanhemlokin. Vasta viime vuosina sitä on voinut kutsua puuksi, niin hentoinen ja rentokasvuinen se on. Toukokuun ukkos- ja sademyräkkä katkaisi sen takaa varjostavan syreeninrungon. Juuri sen, jonka kanssa olin arponut, kaataako vai ei. Emmin, koska syreeni antaa varjoa hemlokille ja syreeninrungon ympärillä luikertaa alppikärhö, joka vasta viime vuosina on alkanut tosissaan kukoistaa. Varovasti sinne siis jossain vaiheessa kesää sahan kanssa. Kanadanhemlokille se tietää enemmän valoa ja varmasti myös aikanaan paremmin tilaa juurille. Toivottavasti se on riittävän vanha ja kestävä tähän muutokseen. Onneksi kaatunut syreeni ei ruhjonut kanadanhemlokkiani!

Sitten on omenapuistamme jäljellä vielä Kaneliomena ja Valkea kuulas. Molemmat ovat alkuperäisiä puita tontillamme, eli sarjaa 70-v. Kanelista on puolet myrsky repäissyt maahan ja se on sittemmin toipunut ja kasvattanut kauniit kaarevat oksat joita japanilaisissa maisemissa näkee. Valkea kuulas taas rysähti kerralla kasaan rankkasateella, vain reilun metrin korkuinen piisku jäi kannosta törröttämään pystyyn. Varovasti korjasimme katkenneet ja kaatuneet rungot ympäriltä ja tuin piiskun pystyyn. Siitä on nyt n. 15 vuotta ja vahva maahan jäänyt juuristo on kasvattanut sievän uuden puun, jossa on tänä vuonna kukkia tasan niin paljon kuin mahtuu. Sen verran se kärsii lahoavasta kannosta juurellaan, että omenoita tulee vain joka toinen vuosi, mutta olen iloinen, että se on kumminkin selvinnyt hengissä.

Niin, ja onhan meillä vielä yksi vanha omenapuu: puolikuollut Syysviiru, jonka toivoisin kelottuvan pystyyn. Rakastan tätä huonokuntoista vänkkyrää ja mielessäni olen jo istuttanut sen juurelle jos mitä kärhöä tai köynnöskuusamaa. Miten hienon portin siitä saisikaan!

Itse olen istuttanut tontille kaksi omenapuuta; Pekan ja Grenmanin. Pekka on alle 10-vuotias, Grenman hieman vanhempi. Kai. Vuodet vierivät nykyisin niin tiuhaan, että ihan varmasti en uskalla sanoa. Pekassa on tänä vuonna jokunen kukka. Toivon, että se viimein alkaisi tehdä omenoita. Tähän mennessä olemme saaneet siitä yhden omenan, joka sekin oli postauksen arvoinen. Pekka on jäänyt tammen ja Antonovkan väliin, ja siitä on kasvanut korkeuksiin kurottava kapea omenapuu. Varjopuutarhassa kasvaa vielä alunperin anopin ostama perheomenapuu. Siihen on vartettu ainakin Huvituksen ja Kaneliomenan oksia. Sekin on matkustavaisia.

Varjomorelli ei voi hyvin. Siinä on jo usean vuoden ajan ollut alaosassa kuivia oksia, ja tänä keväänä niitä on melkein puoleen puuhun asti. Saattaa olla, että osa kuivuneista silmuista johtuu aikaisin alkaneesta keväästä ja heti perään tulleesta todella kylmästä säästä. Ehkä silmut paleltuivat, sillä nyt on joitain uusia silmuja auennut. Mutta ihan selvästi puussa on vuosittain enenevässä määrin myös rutikuivia oksia. Olisi kerrassaan harmi, jos varjomorelli kuolee vähitellen pois. Ehkä täytyy alkaa katsella sille korvaajaa.

Toinen kirsikkamme on arvoitus. Emme tiedä mikä se on lajiaan. Se vain itse päätti itää, valitsi jopa puutarhan parhaimman paikan, jota olin kaavaillut jollekin aralle aarteelle. Ensin se kasvoi varkain, huomaamatta, sitten annoimme uteliaisuuden voittaa. Arvuuteltiin, onko se kirsikka vai kriikuna. Kukkien ilmaannuttua se päätettiin jättää, ja nythän se on suorastaan valloittava. Uskon, että keskellä pihaa minkään pahemmin varjostamatta siitä kasvaa hyvin kaunismuotoinen puu. Kaksi pientä luumarjaakin se on jo tehnyt. Niin ylös, etten niitä yltänyt poimimaan maistaakseni, ja kun tulin tikkaineni, olivatkin linnut jo vieneet satoni.

Vielä on jäljellä Elokuun päärynä ja Aunen päärynä. Eka istutettu samoihin aikoihin kuin Varjomorelli, Aunen päärynä viitisen vuotta myöhemmin korvaamaan Forssin päärynän. Kiviympyrää rakentaessani jouduin sen hävittämään. Syynä ei niinkään ollut itse kiviympyrä, vaan joka kevät paleltuneet oksat. Aikani sitä katsoin, mutta sitten päätin hankkia kestävämmän lajin. Elokuun päärynän kanssa ei koskaan ole ollut ongelmia kylmän kanssa, ja se tekee joka vuosi pari kolme ämpärillistä pienen pieniä päärynöitä. Aunen päärynä nuorena on pienempisatoinen, ja usein sen hedelmät ehtivät pilaantua puuhun ennen kuin ymmärrän sadonkorjuuajan olevan käsillä. Molemmat kukkivat keväisin kauniisti, ja minulle riittäisi niiden pelkkä kukintakin.

Ihan olin unohtaa pihamme tulevan jättiläisen. Siemenestä kasvattamani hevoskastanjan soisin jo hieman pulskistuvan. Se on kyllä hyvin ahtaassa välissä Bergiuksen halauksessa vieläkin, vaikka Bergiuksen oksia keväällä leikkasin. Olen kylvänyt sen syksyllä 2013, eli kohta voin alkaa odottaa sen kukkivan.

Että sellaiset puut meillä. Mieli tekisi istuttaa lisää, mutta montaa paikkaa ei ole jäljellä. Millaisia varjostajia sinun pihallasi kasvaa?

 

 

 

 

 

Siitepölyä ja sadetta

Onneksi en ole allerginen siitepölyille. Voin vain kuvitella, miten allergikot toivoivat sateen saapuvaksi koivujen runsaan kukinnan vuoksi.

Siitepölyn huomaa kyllä ei-allerginenkin. Auton katto on keltaiseen huntuun peittyneenä jo aamusta. Kasveja kitkiessä niiden pinnalta suorastaan pöllähtää siitepölyä. Jos ikkuna on hetken auki, sama ohuen ohut hiutu peittää ikkunalaudan ja kulkeutuu sisälle ilman mukana. Koivu on kyllä antelias. Meillä ei sitä (onneksi) ole omassa pihassamme, mutta saamme silti osamme siitepölynä, viheliäisinä siemeninä ja tuulen mukana lehtinä. Silti en antaisi pois kevään ensimmäisiä hiirenkorvia ja niiden heleänvihreää väriä puutarhani taustalla.

Kasvimökin lasi on oudon "harmaa" ja saunan tummanharmaa peltikatto onkin muuttunut keltaiseksi. Kasvimökin päällä pieni varjostus ei tällä kertaa ole pahasta. Tomaatit saavat rauhassa tottua uuteen sijaansa ja juurtua paistumatta auringonsäteissä.

Sademittari odottelee pisaroita, mutta se saakin kerroksen tomua. Vaan kun taivaat ukkosen myötä keskiviikkona aukesivat, oli parissa tunnissa 25 mm vesipisaroita tipahdellut sen kumajavaan kitaan.

Puutarha on suorastaan pesty rankassa sateen vihmonnassa, sadevesitynnyrin pinnalla kulkee keltaisia vanoja ja ilma on huomattavan raikas. Kyllä tuli sade tarpeeseen, ja parissa päivässä koko puutarha on humahtanut taas uuteen kasvupyrähdykseen. 

Kuvailin hieman sateen jälkeen puutarhassa. Sade jatkuu jälleen tänään, mikä tuntuu ihan mukavalta.

Mukavan rentoa ja kaunista viikonloppua!

 

Tiedätkö tunteen?

Tiedätkö tunteen, kun näet tutun ympäristön uutena. Kuin ohjelmissa Kauneimmat talot, mökit, huussit ja puutarhat; ei voi olla totta!

Kuvasin pitkästä aikaa laajakulmalla, kevät oli juoksussaan tullut kesään, lehdet puissa saavuttaneet täyden koon.  Tammeni kohoaa kuva-alalla korkeuksiin, levittää lehvänsä rehevänä laajemmalle, kuin olen aiemmin ymmärtänytkään. Ihan piti pudottaa kamera hetkeksi silmiltä ja jäädä tuijottamaan jättiläistä. Koin samanlaista ylpeyttä kuin vanhempana tuntee lapsensa saadessa valkolakin, valmistuessa ammattiin, tämän löytäessä oman tiensä, kasvaessa aikuiseksi tai saavuttaessa työssään jotain merkittävää. Ihailua ja ylpeyttä.

Siinä se jököttää jykevänä – matkailija. Ensin hedelmäpussissa pikkutaimena lähimetsästä rivarin kukkapenkkiin, sitten ostoskassissa peltoaukealle Pohjanmaalle, sieltä muutaman vuoden jälkeen Hiacen lavalla pihan perälle. Seuraava reissu vaatii rekkaa.

Miten hyvältä tuntuu nähdä, että se on juurtunut sijoilleen. En minä sinua mihinkään roudaa. Kasva vain oksasi korkeuksiin ja laajalle.

Una: Tervetuloa lukijaksi! - Welcome to my readers!

Tammen alla 2/Under the oak tree/在栎树下

Kevät eteni kohisten ja pian alkoi maa peittyä vihreään. Kesäpikkusydän muodosti polun viereen pitkän kukkivan kaarteen. Juuri niin kuin olin haaveillut. Se on aivan hurmaava kasvi. Kukintaa on riittänyt varhaisen kevään ensimmäisistä nupuista nyt pakkasiin asti. Pidän kesäpikkusydämissä siitä, että vaaleat kukinnot näkyvät syvässäkin varjossa, tiivis lehdistö peittää maan ja kesän edetessä vaaleanpunaiset sydämet kaartuvat harmaita ja vaaleanpunaisia kiviä vasten. Se on hauras yksin, mutta joukossa vahva.

Spring came fast and ground got it green. Dicentra formosa grew to a long blossoming curve, just as I had dreamed. It’s a wonderful plant. It blossoms from first early spring buds until now, to frosty weather. What I like about Dicentra formosa, is its pale flowers seen even in dark shadows, thick foliage which covers soil and when summer goes further, it bends its pale red flowers on the path against grey and pale red stones. It’s fragile by itself, but strong as a group.

春天快来了和地方是路色的。Dicentra formosa 种了长跟花，一样我希望。它是真美妙的种子。它有花从早春天到秋天的冷天气。我喜欢Dicentra formosa的银红花在黑影面积， 它的厚叶子覆盖地方和夏天它的银红花休息路上。 一个种子很易碎， 不过已经很强。

Taustalla kuunliljat jo levittelevät lehtiään. Paljut on vielä täyttämättä vedellä, koska pitkään jahkasin, tuleeko paljujen pohjalle kiviä koristeeksi vai ei. Polun ja kukkapenkin erottaa ohut laudanpätkistä kyhätty pystyreunus, joka estää multaa valumasta polulle. Myöhemmin kesällä peitin reunan ohuella kerroksella pieniä kiviä.

At background Hostas widen their leaves allready. Pools are not yet filled, as I hesitated for a long to set stones on the bottom of pools or not. There is a thin vertical layer of staves to prevent soil spread to a path. Later at summer I covered edge of the stave with a thin layer of stones.

水池的后边Hosta种它的叶子。水池还没有水里面， 所以我不可以决定， 要不要也有石头水池里面。木边是步道和花床里面，为了土地不去到步道。以后我置小石头边上边。

Vaaleanpunaisen ja harmaan sointuva liitto.
Combination of pale red and grey. 银红和灰色已经好看的。

Polun vasemmalle puolelle olin viime kesänä valeistuttanut tärkeimmät kasvit alkuperäisestä penkistä. Ne halusin säilyttää; muutaman liljan ja jalopähkämön.

At left side of the path I had last summer moved the most important original plants of the flower bed. I wanted to keep them; some lilies and Stachus marcantha.

下个夏天我种了原来的种子到步道的左边。这些我要了保持：一些萱和Stachus marcantha。

Kuva herukkapensaiden takaa kurkottaen.
A picture behind currants. 情景从黑醋栗灌木的后面。

Verihanhikin lehdet antavat mukavasti vaihtelua kuunliljan lehdille. Käytin verihanhikkia penkin reunassa, jonne aurinko pääsee paistamaan. Suikertaapa tuossa kuvassa vielä karkulaisena kärhön verso. Vesisateet huolehtivat alkukesästä altaiden täyttymisen.

Potentilla atrosanguinea’s leaves give variability beside Hosta’s leaves. I used Potentilla atrosanguinea at the edge of the flower bed, where sun shines. You can find also a Clematis sprout hiding between plants. Rains took care of filling the pools at the beginning of the summer.

Potentilla atrosanguinea和Hosta的叶子不一样。我用了Potentilla atrosanguinea种子花床的边， 哪里 太阳的。你可以找到Clematis的长出种子旁边。夏天开始的时间，雨照顾了水池的装满。

Myöhemmin kesällä, heinäkuussa, polun vasemmalle puolelle unohdetut liljat alkoivat kukkia. Sopivana vastavärinä taustalla toimivat jalopähkämöt. Molemmat olivat toipuneet siirrosta erittäin hyvin. Taustalla näkyy myös polun pää, joka johtaa tammen taakse pionipenkin luokse.

Later at summer, in July, lilies at the left side of the path started to blossom. They got a perfect complement colour from Stachys marcantha’s blossom. You can see also to the end of the path, a bed of peonies behind the oak tree.

在七月，在步道的左边萱 开始了开花。萱的橙色反Stachys marcantha的雪青是 完美强。你也可以 见看步道到石， 哪里有芍 在栎树的后边。

Penkin etuosan kesäpikkusydämessä on jo korkealla kukkia, harjaneilikat valmistautuvat kukintaan ja verihanhikkikin korottaa nuppunsa korkeiden kukkavarsien päähän. Penkin edessä nuori ’Pekka’ varttuu omenapuuksi ja aikanaan korvaa ’Syysviirun’. Vanha vänkkyrä (pari kuvaa aikaisemmin) jaksaa vielä sitkeästi puolustaa paikkaansa.

In the front end of the flower bed Dicentra formosa has flowers allready high above its foliage, Dianthus barbatus prepares to blossom and Potentilla atrosanguinea has got buds on tall stems. In front of the flower bed young ‘Pekka’ grows to become an apple tree intending to replace ‘Syysviiru’.  But the old corkscrewed trunk (few pictures ago) keeps going.

花床前面有Dicentra formosa花高叶子上边，Dianthus barbatus准备开花和Potentilla atrosanguinea有花蕾。小‘Pekka’苹果树长种和更新‘Syysviiru’苹果树。不过 ‘Syysviiru’苹果树的瓶塞钻干真强。

Kun viimein pääsen kesälomalle, on kukinta pamahtanut lähes täyteen loistoonsa. Verihanhikista kasvaa huomattavasti korkeampi kuin olin ajatellut.

When I last got to a summer holiday, the blossom is near its’ full glory. Potentilla atrosanguinea grows a lot higher than I thought.

到了我暑假开始， 和每个种子繁花。Potentilla atrosanguinea是多更高我想了。

Onneksi sen kukinta on ilmava.
Luckily its blossom is airy.它的繁花很僄。

Ei ihme, että sitä kutsutaan verihanhikiksi.
No wonder, in Finnish it is called “blood” Potentilla. 怪不得，在芬兰我们说“血” Potentilla。

 
Varjon puolella kukkapenkkiä kasvavat penkereen reunalla karpaattienkellot ja harjaneilikat sekä sarviorvokit. Altaalle johtava polku sai viimein päällysteen kivistä. Testimielessä edellisenä kesänä tehdyt reunuskivet eivät saaneet jatkoa vielä tänä kesänä, kun en ehtinyt, mutta täällä varjon puolella ne toimivat hyvin juurimaton päällä rajauksena nurmikkoon.

On a shadow side of the bench grows Campanula carpatica, Dianthus barbata and Viola cornuta. The path to the pools got at last a cover of stones. Last summer made edges I did not continue, because of luck of the time, but it looks good here at shadows and works fine over the fabric to separate soil and lawn.

在花床的黑影分种Campanula carpatica, Dianthus barbata和Viola cornuta。步道到水池现在有石头。下个夏天我做了际到花床的边，不过这个夏天我不继续， 所以我没有时间。石头的际 好看的和草不种到土地。

Altaiden ympärille upposi helposti kymmenen muovikassillista sorakasasta aiemmin seulomiani kiviä. Eivätkä paljut vieläkään täyty vedestä täysin, kun en osaa päättää, laitanko ne kivet vai en.

Around the pools I poured easily ten plastic bags of stones selected from the gravel pile earlier. Pools are still not filled with water, because I can’t decide whether to decorate those with stones or not.

水池的旁边我很容易置 十塑料袋石头。我以前它们筛了。还没有水池装满了， 所以我不会决定有不有石头在水池里面。

Varjossa harjaneilikka tekee pidemmän varren, joka luikertaa ensin maata myöden ja vasta sitten nostaa kärkensä valoon. Jos haluaa myöhemmin kukkivia perennoja, niitä kannattaa kokeilla varjoon. Nämä alkoivat kukkia vasta elokuun puolivälissä. Ei komeasti, mutta riittävästi. Niiden joukossa on nyt varttumassa sormustinkukan taimia ja toivon niiden loistoa kukkapenkin keskelle ensi kesälle.

In shadows Dianthus barbata grows a longer stem, which first goes against soil and then lifts buds. If you want later blossom from perennials, try to plant those to shadowy places. These will flower not until the late of August. Not overwhelming, but enough. Between them I’ve got now some Digitalis purpurea and wait for a glory of blossoms on next summer.

在黑影的地方Dianthus barbata种长。你要种子开花以后，试试 种他们黑影的地方。它们的开花不多， 不过正好以后的时间在八月。现在我也有一些Digitalis purpurea种子和希望它们下个夏天繁花。

Luonto päättää puolestani. Vettä tulee kuin aisaa. Paljut täyttyvät, halusin tai en. Lopulta täysinäisten astioiden heijastava vedenpinta saa minut lumoihinsa. Olkoot altaat pohjaltaan ilman kiviä, syvän mustina taivasta kauniisti heijastavina pintoina. Peilityyneydessään ne luovat varjoon ihmeellisen rauhan. Rusopäivänliljat ovat ehkä liian varjossa kukkiakseen, mutta niiden lehdistö antaa sopivasti veden äärelle kaipaamiani kaarevia muotoja.

Nature decided on behalf of me. It’s raining cats and dogs. Pools are filled, whether I wanted or not. I get enchanted of reflecting surface of full water pools. Let the pools be without stones, deep black and reflecting sky on water surfaces. The reflection brings amazing peacefulness to the shadows. Hemerocallis fulva is maybe in too shadowy place to flower, but leaves of it give exactly the curvy shapes I wanted near the water.

自然决定了。大雨长时间。我要不要：下雨装满水池。我见看天在潭影 。潭影很安静。可能Hemerocallis fulva是在太黑影的地方， 不过他的叶子是曲线一样我想了有水旁边。

Sateen jälkeen puhkeavat kärhöt ja kuunliljat kukkimaan. Kaikki kolme edellisenä kesänä istuttamaani kärhöä ovat elossa. ’Niobe’, Blue Angel’ ja tässä vain yhtenä kukkana havaittavissa oleva vaaleanpunainen ’Hagley Hybrid’.  Näistä ’Blue Angel’ oli pitkään karkuteillä, kunnes äkkäsin sen suikertelemasta verihanhikin lomassa kaukana lähtöpisteestään.  Ehkä ensi kesänä saan rakennettua kunnolliset riittävän korkeat tuet näille.

After the rains Clematis and Hosta beginn to blossom. All three Clematis planted last summer are alive. ’Niobe’, Blue Angel’ and ’Hagley Hybrid’, seen here only in one flower of it. ‘Blue Angel’ was for a long time hidden between Potentilla atrosanguinea plants, until I noticed it far from its’ start point. Perhaps I build a proper and high enough structure to support those.

下雨然后Clematis 和Hosta开花。都三个Clematis我种了前夏天生活：’Niobe’, Blue Angel’ 和 ’Hagley Hybrid’。在照片 ’Hagley Hybrid’只有一个银红的花。很长时间‘Blue Angel’种了在Potentilla atrosanguinea的种子里面，到我它找到了。可能我应该做好和高台。

Lopuksi kärhöjen nuppuja.
To the end some Clematis buds.一些Clematis的花蕾。