2017-12-31

Aikaansaannos



Suomi 100 -vuoden päättyessä tulee olo, että pitäisi osata kirjoittaa sellainen blogiteksti, että oksat pois.

Miten meni puutarhakesä, jota ei koskaan tullut? Ohi meni, kuten koko vuosikin. Hopsis vain, ja ollaan keväässä!  Ensimmäinen auringonpilkahdus kuukausiin ja siemenluettelot jälleen toivoa täynnä.

Olen vaiennut kuin muuri, alistunut kesällä alkaneen sateen jatkuvaan ropinaan. Pakenin kostean kylmää, nihkeää oloa sisätiloihin. Siellä haaveksin ja samalla sadattelin vuosisadan paskinta kesää, luovutin.

Valokuvia selasin ja kertasin puutarhavuotta. Kuvat ovat hetken tallenteita ja saavat miettimään, miten moni asia onkaan jäänyt jakamatta, painunut unohduksiin, josta ne nyt voi kaivaa esiin. 

Voi muistella, mitä tulikaan juhlavuonna tehtyä. Juhlavuoden puu jäi istuttamatta: sen sijaan kaadatin puun. Istutin tilalle pensaita ja perennoja. Hah, ehkei tuo ihan huono vuosi ollutkaan, vaikka kesä siitä puuttui. Ja jää puuttumaan se ikimuistoinen kirjoituskin.

Tässä ennen/jälkeen -kuvapari.




Antoisaa ja rehevää puutarhavuotta 2018!

20 kommenttia:

  1. Miellä puutarha kukoisti kauniimmin kuin koskaan, mutta emäntää jatkuvat sade potutti. Kaunista ja kukkaisaa uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta 2018!
    Jospa ensi kesä olisi kuivempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta. Hyvää uutta vuotta sinulle, Sirpa!

      Poista
  3. Eipä ollut säiden puolesta paras mahdollinen kesä, mutta muistot senkin aikanaan kultaavat.
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan kullassa on puolensa =). Hyvää uutta vuotta, Between!

      Poista
  4. Parempaa, "kuivempaa" vuotta meille kaikille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, näin toivomme. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Pistän realistisesti pahemmaksi todeten, että ainakin meillä oli kolmas paskakesä peräkkäin. Viimeisin oli lämpösummaltaan ehdottomasti kurjin. Eli tästä pitäisi olla suunta vain ylöspäin - sanoo optimisti.

    Hyvää Uutta Vuotta 2018. Suokoon se menneiden vuosien edestä armoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asenteessa ei ainakaan ole vikaa, kun jaksat toivoa paremmasta =). Niin pitääkin.
      Hyvää uutta vuotta, Tita!

      Poista
  6. Kaipasin enemmä aurinkua, mutta kummasti puutarha kukkii ja kasvoo sateesta hualimatta tai ehkä juuri siksi.
    Aurinkoosempaa ja lämpöösempää vuatta 2018!

    VastaaPoista
  7. Hyvää puutarhavuotta alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  8. Onneksi voimme taas tähyillä uuteen kasvukauteen, puutarhureiden toiveet ovat taas korkealla ja menneen kauden kirot muisto vain! Hieno muutos kuvissasi! Eli oikein hyvää uutta vuotta ja eikun kohti uutta puutarhakautta!

    VastaaPoista
  9. Sinne jäi muistoihin se vuosi! Ei ollut raponen, muutama hohtohetki sentään! Jos tuleva vuosi/ kesä olisi parempi! Pakko olla! :) Näin se on nähtävä! Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  10. Uusi kasvukausi on jo mielessä täydellä teholla. Toivotaan hyvää ja kaunista kesää :)

    VastaaPoista
  11. Uutta päin vaan,Ihanaa kun saa alkaa suunnittelemaan tulevaa kasvukautta!
    Kesällä oli ainakin vihreää ja rehevää ja MÄRKÄÄ, ja ihme kyllä minun kuvissani vilahtaa välillä aurinkokin.
    Oikein ihanaa uutta puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
  12. Kiitos uuden vuoden toivotuksista teille kaikille; Navettapiika, Katja, Maria, pioni, Tillariina K., Maatiaiskanasen Elämää ja laura!

    Rehevää kasvun kesää odotellaan.

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!