Kimalaisia tunnistamassa

Sain haasteen, jonka eteen tein tosissani töitä. Kiitos vaan Vaarin torpan puutarhan Pirkolle haasteesta. Terveisiä myös Hiidenkiven puutarhaan Minnalle, jolta tämä haaste sai alkunsa!

·         En löydä kimalaisia

·         En pysy linsseineni niiden perässä

·         En taivu kumaraan entiseen malliin

·         En tiedä kimalaisista paljoakaan

Aluksi tuskin löysin kimalaisia, ja kun sellainen osui kohdalle tuulen heiluttamassa kukinnossa, ei tarkentaminen ihan heti onnistunutkaan. Ekalla yrittämällä siis puhdas nolla onnistuneita kuvia.

Mantukimalainen, ehkä...

Jokunen päivä myöhemmin oli pettymys sulatettu, oikea objektiivi kamerassa, vähemmän tuulta, aurinkoinen sää ja useammanlaista kimalaista näkyvillä. Into tehtäväänkin oli taas tapissaan: minähän muuten otan ne kuvat. Vaan kyllä osaa ihminen olla työasentoonsa kangistunut! Vähä vähältä selän kaari venyy, saan polvet pikkuhiljaa koukkuun ja tasapainokaan ei ihan heti horjahda pörriäisen siirtäessä nopsasti paikkaa. Ai että sattuu joka paikkaan, selkä puutuu ja polviin koskee.

Tämä saattaa olla mehiläinenkin.

Vieläkin on ongelmia. En anna periksi. Säädän kameraa eri tavoin useaan otteeseen ja vähitellen alkaa sujua. Kimalaiset osuvat kuvarajan sisään ja ovat kuvassa edes osittain tarkkoja. Vielä kun pysyisi niiden perässä.

Hevoskimalaisella on harmahtava olemus ja valko-harmaat pöksyt.

Vaihdan taktiikkaa. En yritäkään siirtyä kimalaisen mukana, vaan jään kyttäämään. Aikaa kuluu, mutta kun en varjoineni ole pelottamassa niitä pois, surraa yksi jos toinenkin tarkentamaani kukkaan. Enää tarvitsee vain saada kuva tietystä kimalaisesta. Hassua, että aluksi ne näyttivät kaikki samanlaisilta raitapepuilta.

Ruususen uni kontukimalaisella.

Muutaman rupeaman jälkeen minulla on läjä kuvia kimalaisista, jotka ovat eri kokoisia, niillä on erilainen raidoitus tai niiden etuosa on erivärinen. Silti minulla ei ole aavistustakaan miksi niitä kutsuisin. Mantukimalainen ehkä... Ihan hävettää, ettei näistä elämän ylläpitäjistä tiedä käytännössä mitään.

Tarhakimalaiselle ei ole konsti eikä mikään kiikkua ylösalaisin.

Kaivan netistä ohjeita tunnistamiseen ja uppoudun minulle täysin vieraalle alueelle, hyönteisten osien nimiin ja unohdun vertailemaan kimalaisten reisien karvoitusta. Ovatko nämä edes kimalaisia? Aluksi homma on ihan toivotonta. Kuvia suurennellessa alkavat yksityiskohdat kiinnostaa yhä enemmän. Mikä hirviö suloisen pörreä kimalainen onkaan, ja silti lumoavan kaunis läpinäkyvine siipineen. Miten somasti ne ojentavat sääriään.

Rapatessa roiskuu

Kimalaisella on vähemmän säärikarvaa kuin loiskimalaisella.

 

Kauniit värit ja kuultavat siivet.

Tutkimusretken perusteella pihallamme näyttäisi olevan ainakin tarha-, mantu-, kontu-, kivikko- ja hevoskimalaisia. Ehkä.  Kaikki kumminkin yleisiä, tavallisia lajeja.

Kivikkokimalainen, koiras

Kivikkokimalaisia meillä riittää. Tässä työläinen.

Tämä hurjimus ei liene kimalainen. Mikä on tämä pusuhuuli kilpiveikko pitkässä märässä tukassa? Hyllyssä oleva suppeahko hyönteiskirja ei asiaa selventänyt.

Kiitos haasteesta Pirkko, tähän oli todella mukava paneutua ja ehkä jonkinasteinen oppimiskäyräkin tuli saavutettua. Mehiläiset ovat surraamisensa tältä kesältä pian surranneet. Jos kuitenkin saat tästä kipinän vastata Minnan haasteeseen, otahan onkeesi ja tutki hieman näitä ihmetyksiä.

Hyvää alkavaa syksyä!