2025-06-20

Villiäkin villimpi


Ilolla olen tervehtinyt luonnonkukkien kasvavaa määrää puutarhassa. Vähentyneen ruohonleikkuun hyviä puolia eittämättä on, että nurmiheinä vähitellen tekee tilaa mitä kauneimmille pienille kukkasille. Liekö välttämättömyydestä tullutkin hyve, mutta harvatahtisella ruohonleikkuulla ne ennättävät varttua kukkiviksi ennen kuin terä tai siima ne taas leikkaa. Siinä välissä löytää ja ihailee montaa kaunotarta. 

Vanhat viholliset voikukka ja vuohenputki joutuvat kurituksen ja karsinnan alle, mutta siitä huolimatta niillä riittää energiaa nousta juhannuskimaraa kukittamaan. Eikä sarjakukkainen vuohenputki sinisten siperiankurjenmiekkojen tai vaaleanpunaisten lehtoängelmien seurassa näytä kuin soman kesäiseltä, onhan juhannus. Lyhyt loisto sillekin sallittakoon.


Kun syreenien alla vielä oli nurmikko, joka ei varjossa menestynyt ja sittemmin korvasin varjonurmen kukkapenkeillä, kitkin alueelta ihan hullun lailla pois juhannusleinikkiä. Yhä nekin yrittävät alueen nykyisiin kukkapenkkeihin, mutta ei mitenkään ryminällä. Sen sijaan ryntäys on tapahtunut keskellä puutarhaa olevalla nurmikolla. Auringossa kiiltävät keltaiset kuppikukat ovat niin juhannusta ja keskikesän juhlaa.


Lemmikit ovat jo tovin pitäneet villiä menoa puutarhassa. Se onkin nyt jo lopettelemassa kukintaa ja on aika kerätä sen kuihtuvat kukkavanat ennen siementen kylväytymistä. Erityisesti kukkapenkit siistiytyvät, ja koska sitä kasvaa joka nurkalla vuosittain ei ole tarpeen antaa sen siementää. Hetken vaaleansiniset utupilvet koristivat puutarhaani ja antoivat omanlaisensa tunnelman istutuksille, poluille ja nurmikolle. Miten hyvin lemmikki sopiikaan useimpien puutarhan kukkasten lomaan. Lemmikki on siemenkylvöksistä peräisin yli parinkymmenen vuoden takaa, joten kai sitä voi tituleerata jo villiksi tässä puutarhassa. Vähän kuin sinililjatkin, itsekseen ne lisääntyvät, muodostavat sinimattonsa ja sitten haalistuvat pois, kun muut kasvit valtaavat alan.


Mäkitervakko on vallannut kiviympyrää, samassa seurassa kasvavat erilaiset akileijat, piharatamo, kukkapenkistä karannut maksaruoho, maahumala jne. Tänä vuonna kiviympyrällä loikoo kaksi pitkää pätkää köynnöshortensiaa. Ne ovat aivan täynnä terttuja, jotka odottavat aukeamista päivänä minä hyvänsä.


Todella mukavaa oli löytää nurmitädykettä kasvamasta aivan kiviympyrän laidalla. Siitä on minulla mukava lapsuusmuisto. Isä rakensi lohilammen lapsuudenkotimme lähellä virtaavan joen viereen. Lohia piti käydä ruokkimassa päivittäin ja sain lähteä mukaan. Matkan varrella oli pitkä oja penkat täynnään sinistäkin sinisempää nurmitädykettä. Joka kerta nurmitädykkeen nähdessäni palaa tuo lapsuuskuva mieleen, illan viileys ja ihanat kukat matkalla, kalanruoan ropina kalalammen pintaan.


Parhaillaan on puutarhassa paljon kukassa aho- ja kuukausimansikoita. Pieniä taimia tuntuu tupsahtavan jokaiseen vähänkään hiekkaiseen koloon, mitä tontilta löytyy. Myöhemmin kesällä on luvassa ainakin päivänkakkaroita ja siankärsämöitä sekä pietaryrttiä keltaisine nappeineen.


Kyllä tämä leikkurikin naamaansa välillä näyttää. Onpa se kasvanut jo rusakon mittoihin. Se on jo niin kotiutunut ja minuun tottunut, että sain ottaa muutaman kuvan.

 

Hyvää juhannusta!

 

2025-06-15

Kukassa tänään

Kuvasin aamulla kahden päivän tauon jälkeen puutarhaa, ja yllätyin miten moni nuppu olikin kehittynyt jo täyteen kukkaan. Niin vauhdilla, vaan onhan jo kohta juhannus ja kesä hehkeimmillään. Juhannus onkin eräänlainen vedenjakaja alku- ja loppukesälle, sillä kasvuvauhti tasaantuu (onneksi) ja kasvit ikään kuin ottavat rauhallisemmin ja kypsemmin elonsa juhannuksesta eteenpäin.

Käsillä on ruusujen aika, on akileijojen aika ja kurjenmiekkojen aika, ja on unikoiden aika, ja vuorikaunokkien, ja mirrinminttujen, ja syreenien ja lumipalloheisien, ja … On lämmintä ja on kesä! Miten paljon voi tästä vuodenajasta nauttia.


Marsipaaniruusu sitten avasi ensimmäisen kukkansa tällä tontilla. Pieni taimi vielä, mutta versoissa paljon nuppuja aukeamaan. Teresanruusu myös availi kesän ensimmäistä nuppuaan, samoin juhannusruusu. Yleensä juhannusruusu ehtii ennen teresaa, mutta tänä vuonna se oli kaadetun omenapuun oksakasojen välissä hädin tuskin välttäen linttaantumisen. Ei rakoon päivä paistanut, joten tänä vuonna kukitaan sitten yhdessä.



Erona muutamaan edelliseen kesään, tänä vuonna on saatu vettä sopivin annoksin ja väliajoin. Huomennakin on vuorostaan luvassa sadetta. Kosteus näkyy kasvien hyvinvoinnissa, mutta myös korkeudessa. Eipä ole ennen raparperin kukinto ollut niin korkea, etten sen latvaan yletä, tai vaaleanpunaiset akileijat rintaan asti, tai telliman kukinnot kainaloon. Vehmaudesta kumminkin pidän kunhan pysyvät lakoamatta pystyssä.



Sinistä väriä puutarhaani tuo tällä hetkellä runsaana kukkivat mirrinmintut ja tänään myös kukinnan aloittanut vuorikaunokki. Mirrinminttu on selvästi nauttinut saamastaan vesisateesta ja on nyt vehmaampi kuin koskaan ennen. Tämän kesän superyllätys oli tontin länsireunalla syreenirivistössä kasvava 'Charles Joly' -syreeni. On ehkä vaikea uskoa, mutta todellakin kadotin kokonaisen syreenipensaan pihasyreenin juurivesojen ja vähän isompienkin syreenien joukkoon useamman vuoden ajaksi. Ennen kukintaa ne näyttävät mielestäni kaikki samalta. Mutta viimein löytyi ja voi miten ihanat kukinnot siinä on. Kannatti odottaa.


Kosteudesta on nauttinut erityisen paljon tänä kesänä lumipalloheisi. Siinä on somia valkoisia palloja enemmän kuin ennen. Lumipalloheidellä on myös lehdistö pääsääntöisesti vielä tallella, vaikka huomasin sillä jo alkavaa lehtien reikiintymistä. Eikä ihme, sillä lehtien alla luurasi toukkien armeija. Taitaa olla seuraava tehtäväni puutarhassa päästä niistä eroon.


Mainittakoon vielä erikseen akileijat. Ne saavat kasvaa meillä itse valitsemillaan paikoilla. Niitä löytyykin milloin mistäkin. Tämä yksilö sinnittelee omenapuun ja köynnöshortensian luomassa varjossa ilmeisen tyytyväisenä. On asustanut siinä vuositolkulla, vaikka paikka on pimeän puoleinen, mutta ehkä juuri siksi sille riittää kosteutta. Ilman varjostusta aurinko pääsisikin porottamaan kaunottaren niskaan lähes koko päivän.


Tätä on odotettu. Viime kesänä istutetut tarhakurjenmiekat alkoivat kukkia eilen. Olen ihastellut ’Red Zinger’ -iiriksen terälehtien värejä aamulla ja illalla, aurinkoa vasten ja varjossa sekä ottanut kuvia edestä ja takaa. Täytyykin kuvata, sillä kukinta hellepäivänä menee nopeasti ohi. Onneksi näkyy olevan varsissa uusia kukkia luvassa.


Ettei värivoimaa puuttuisi, niin onhan idänunikot jälleen vallanneet pari penkkiä ihan kuin vahingossa ja huomaamattani. Rakastan niitä ja vihaan niitä. Yksi siellä ja täällä on ihan ok, mutta kun ne lisääntyvät, siementävät ja jakaantuvat niin, että ei perässä pysy, on tuota voimaa ja väriä välillä ihan pelottavan paljon. Mutta kuuluvat vakiona kesääni.



Mitä sinulla kukkii tänään?

 

 

 

2025-06-12

Häkkiruusut

Pimpinellaruusu 'Marzipan' nuppuilee mukavasti.

Näinä pomppivien ruohonleikkureiden aikoina olen päättänyt pitää viime kesänä hankkimani ruusut ja uudet perennat rouskuttajien varalta telkien takana. Syksyllä nimittäin kävi niin, että tämänkesäisen puutarha-apurin emo kävi siistimässä kaikki loppukesällä istuttamani Austin-ruusut viiden sentin tapeiksi. Muutenkin nämä ruusut ovat herkänpuoleisia ja sitten ne syödään heti istuttamisen jälkeen! Oli kerrasta jänön työsopimus irti, ja verkkoaita ilmestyi kiertämään istutuksia.

Syvän purppuraisen lilaa kukintaa odotan ranskanruusulta 'Merveille'.

Ruusupenkki sijaitsee mahdollisimman aurinkoisessa ja suojaisessa paikkaa (keskellä pihaa). Koko kevään jännäsin ja vahdin ruusupenkin maanpintaa etsien ensimmäisiä vihertäviä versoja. Voi riemua, kun niitä alkoi näkyä. Ensin tokeni Crown Princess Margareta, sitten Wisley 2008 ja heti perään Claire Austin. Samassa penkissä kasvavat austineiden lisäksi kaksi edesmenneen Pirjo Raution ruusua, pimpinellaruusu ’Marzipan’ ja ranskanruusu ’Merveille’.

'Marzipan' tarhakurjenmiekkojen ja rentoakankaalin seurassa.

Viime kesänä tuli retkeiltyä tavallista enemmän taimitarhoilla, ja joka reissulta löytyi mielenkiintoista myös puutarhaan tuotavaksi. Puutarhaseuran reissulla Jyväskylän seudulle oli mielessäni violetti-luonnonvalkoinen-vaaleanpunainen sävymaailma, joten ruusujen seuraksi penkkiin lopulta päätyivät tummanlila rentoakankaali, tarhakurjenmiekka ’Red Zinger’, loistokurjenmiekka ’Lady Vanessa’ ja lehtosalvia 'Schwellenburg'. Olin ajatellut violetteja vastaväriksi Margaretalle, joka on melko vahvan oranssinkeltainen. Claire Austinin ja Wisley 2008:n pareiksi sopivat vaaleanpunainen harsojaloangervo 'Straussenfeder' ja enkeliperhoangervo. Aiemmin mainitut lilasävyt sointuvat myös hyvin kermanvalkoiseen Claire Austiniin ja vaaleanpunaiseen Wisley 2008:aan. Taaempana tammen aurinkopuolen kukkapenkissä on lisää liloja, valkoisia ja punaruskeita sävyjä, ja pisara keltaistakin.

Crown Princess Margaretalla on mukavan
punertavat versot ja lehtien reunat.

Muut perennat ruusupenkissä muodostavat sekalaisen joukon ja ovat erään sortin keräilyerä, kun piti syksyllä mahduttaa pari pionia, Cherry Hill ja Marie Lemoine ns. johonkin. Pari sorttia itse kylvettyjä kukantaimia oli myös vailla sijoituspaikkaa, joten villasormustinkukkia ja valkoista sinipiikkiputkea kasvaa nyt penkin itäreunalla muodostaen vähän korkeamman läpinäkyvän reunuksen penkkiin. Täytyy palata penkin kuulumisiin uudelleen sitten, kun kasvit ovat saavuttaneet todellisen kokonsa. Ehkäpä jokusen kukankin voisin kuvata, jos ruusut innostuvat kukkimaan.

Claire Austinin seurassa valkoista sinipiikkiputkea.

Huomasin, että marsipaaniruusu on nimetty Suomen Ruususeurassa vuoden 2025 ruusuksi. Ihan ansiosta. Raution ruusut löysin Blomqvistilta Pohjanmaan kesäreissun yhteydessä. Molemmat ovat lähteneet terhakkaasti kasvuun. Marsipaaniruusu jää pieneksi, alle metrin korkuiseksi, ’Merveille’ sen sijaan saattaa kasvaa 1,5 metriin. Kaikkiaan siis viisi ruusua samassa istutuksessa, mikä pienellä alalla on ehkä liikaa. Voi olla, että aikanaan joudun siirtohommiin. Pieni epäilys talvenkestosta meikäläisessä tuiverruksessa kaihertaa takaraivossa, enkä täysin vankasti luota austineihin ilmastossamme. Istutetuista ruusuista Crown Princess Margareta, ’Marzipan’ ja ’Merveille’ ovat pensasruusuja, Claire Austin ja Wisley 2008 taas köynnöstävät. Pensaat ovat mahdollisimman kaukana toisistaan ja köynnöstävät niiden keskellä, jos se nyt jotain tilanpuutteeseen auttaa...

Wisley 2008:n versot kasvavat vauhdilla.
Alanurkassa harsojaloangervoa.

Ehkä on syytä ottaa Austinit vakavasti, ainakin ne nyt keväällä ovat lähteneet hyvin kasvuun. Prinsessassa oli eilen yksi, tänään jo neljä nuppua näkyvissä. Claire ja Wisley tuntuvat lähteneen kilpasille kasvusta. Varovainen saa olla ja varmuuden vuoksi syksyllä peitin ruusuni paksuun kuivaan tammenlehtipeittoon, joka suojasi ne hyvin talven tuiverrukselta sekä kevään kylmiltä öiltä.

 Miten sinun Austinisi voivat?

 

2025-06-08

Raskaat työt puutarhassa


Rikkaruohoelämää-blogissa Between kertoi painavaa asiaa ergonomiasta omassa puutarhassaan. Jäin miettimään, mitä säätöjä itse olen tehnyt kroppaani säästääkseni ja helpottaakseni eri työvaiheita. En lopulta paljoakaan, vaikka pääsääntöisesti hoidan puutarhamme yksin, ruohonleikkuusta ja kaivuhommista lähtien. Toistaiseksi olen lähinnä laistanut ylivoimaisista tehtävistä, pyytänyt apua tai jakanut hommia pieniin paloihin.

Lehtoängelmä se puskee läpi vaikka minkä viidakon.

Polvien nivelrikon takia vältän raskaiden taakkojen kantamista ja siirtelyä. Kottikärryt ovat oiva apu. Sillä kulkevat multasäkit, kivet, oksat, ruukut ja työvälineet. Säännöstelen myös raskaiden kantamusten nostamista. En kuskaa viittä multasäkkiä kärryssä kerrallaan, kuten joskus aikanaan, sillä se vaatii jaloilla ponnistamista vaikka paino olisikin kottikärryssä. Saati, jos kärry jostain syystä heilahtaa, ei silloin auta kuin antaa lastin mennä kenolleen. Säkki kerrallaan, pahimpina päivinä seuraava säkki seuraavana päivänä, tai ehkä vasta viikon päästä. Pakko on ollut opetella itselleen armolliseksi, ja hyvin on niin mennyt. Kesti aikansa ottaa uskoakseen, että repimällä ja viimeiseen asti ponnistellen saa vain itsensä kipeäksi ja potee viikon. Jos antaa tovin aikaa levätä saa jaksottamalla tehtyä saman homman pienemmin kivuin.

Koska polveni ovat kankeat ja polvien koukistaminen sattuu, en pysty polviasennossa työskentelemään edes lyhyttä hetkeä. Siispä kitkeminen tapahtuu keskivartaloa taittaen pää alhaalla. Selkä ja pakaralihakset joutuvat koville jatkuvasta taivuttelusta. Mieluummin konttaisin ja ryömisin, mutta minkä voi. Onneksi minulla on pitkä selkä suhteessa jalkoihin, niin edes yletyn maahan. Ja täytyy sanoa, että kyllä sitä venyy, kun talvikankeudesta selviää.

Tuuli vei eilen terälehdet mennessään. Ennätinpä kuvata sitä ennen.

Kukkapenkkien kitkennässä ei minulla ole pitkävartisista apuvälineistä hyötyä, kun taimet kasvavat sen verran tiheässä, että on päästävä lähempää näkemään kasvien väleihin, osatakseen kaataa rikan eikä aarrettaan. Se on sitten pää puskassa meininkiä. Viljelylaatikot taas ovat sopivasti vähän korkeammalla ja niiden laidasta saa tukea, kun haluaa kurkotella pidemmälle.

Vuohenputken takia epäilyttää tehdä tähän hakepolkua,
vaikka se säästäisi ruohonleikkuulta.

Trimmeri on apuvälineistä puutarhassani käytetyin ja ylistetyin. Hankin sen alkujaan rajaojien siistimiseen. Kulmatontin molemmin puolin on ärsyttävän kaltevuuden omaavat ojat. Ruohonleikkuria joutuu vääntämään pitääkseen sen kurssin suorassa ja ojan kostea pohja takaa rehevän kasvun millisekunneissa. Trimmerillä voin hurautella kasvuston matalaksi paikallani seistä jököttäen, eikä tarvitse tasapainotella kaltevalla pinnalla. Epätasainen pinta ja ponnistelu ruohonleikkurin perässä on haastavaa polvilleni. Niinpä olen tämän kevään vedellyt trimmerillä myös varsinaisen nurmikon. Kuulostaako karmealta? Ei se siisti ole kuten ruohonleikkurilla leikattuna, mutta pääsenpä kävelemään trimmeröinnin jälkeen ja ruoho tulee ainakin joskus leikattua. Osasyynä trimmerin käyttöön on kylläkin paksu sinililjojen kasvusto, johon ruohonleikkuria on turha työntää. Varsinkin, kun olen antanut liljojen kasvaa ja kypsyttää siemenensä ennen leikkaamista. Siinä ohessa kasvaa myös vuohenputki samaan soppaan.

Jos jäi epäselväksi onko puusta eroteltu köynnöshortensia elossa,
niin tässäpä se lepää tulevaa odottaen rautapenkin päällä. 

Kiertoliikkeet ovat täyttä myrkkyä polvilleni, erityisesti haravointi ottaa koville. Ratkaisu tähän on jättää suurin osa puutarhasta haravoimatta. Nurmikolta haravoin pensaiden juurille tai kukkapenkkien suojaksi pahimmat lehtikasat. Nurmikkoa pyrin vähentämään joka kesä, sillä se on työleiri, joka ei enää sovi minun pirtaani. Onneksi puutarhaa voi ylläpitää tilanteen mukaan erilaisella hoitotasolla, ja saada siitä silti valtavaa nautintoa. Siihenkin meni aikaa, että oppi olemaan piittaamatta mitä muut pitävät riittävänä tasona. Se on aika paljon ihmiseltä, joka sielultaan on pohjalainen, ja asiat teherää just, eikä mekelee.


2025-06-04

Automaattinen ruohonleikkuri

Nyt on nurmikonhoito mallillaan. Olen saanut autonomisen, eli itsenäisen ruohonleikkurin puutarhaani. Se on ollut meillä nyt pari viikkoa. Suorastaan jännittävä, vähän vahingossa saatu apuri, jolle kyllä on valtava tarve erityisesti näin alkukesällä kun nurmi kasvaa kohisten.


Uusi ruohonleikkuri on niin autonominen, että erillistä asennusta ei tarvitse tehdä päästäkseen ruohonleikkuussa alkuun. Leikkuualue jää meillä sopivaksi pienen leikkurin tehoille kun vähentää alueesta pois kukkapenkit ja käytävät. Leikkuri on minimaalisen pieni, mutta energiatehokas.

Vielä en ole päässyt sen koordinoinnista täysin selvyyteen ja virtuaaliset rajat on yhä hakusessa. Pahoja mokia se ei ole tehnyt ainakaan kukkapenkkien suhteen, mitä nyt reunasta vähän nirhaissut orvokkien kukkia, ja kieloistutuksen sateen kellistämistä varsista oli lähtenyt nuput. Tulppaanit ja ruusut se on väistellyt kiitettävästi, niissä kun on verkot edessä.

Ketterä se on. Jyystää vuohenputkea lähellä olevan pensaan tienoilla ja hetken päästä se onkin toisella puolen puutarhaa suorittamassa tointaan. Ketteryyteen kuuluu kyky pienen koon ja virtaviivaisuuden takia solahtaa hyvinkin ahtaista aukoista. Se ei jää jurnuttamaan oksien väliin tai kuoppiin, kuten monet robottiruohonleikkurit tuppaavat tekemään. Ainoastaan erityisen muhkeiden ja mehevien tuppaiden leikkaamisesta se tuntuu selviytyvän toivottoman hitaasti. Mutta ei kai lahjahevosen suuhun ole katsomista.

Harmittaa kumminkin sen toiminnan satunnaisuus. Leikkaaminen alkaa aamusta, mutta sitten se menee aamukosteuden haihduttua parhaan leikkuusään ajaksi päiväksi latautumaan ja jatkaa vasta alkuillasta. Lisäksi sen toiminta on huonosti ennakoitavaa. Se saattaa poistua puutarhasta omille teilleen sen kummemmin piippaamatta. Onhan se toki rajakaapeliton malli, mutta eikö sitä sentään pitäisi tontin sisällä pysyä? Se tässä mallissa on hyvää, että samaan yksikköön kuuluu sekä ruohonkeruu- että lannoitustoiminto.

Vaan soma se on ruohonleikkuriksi. Vaikka en voi olla täysin tyytyväinen leikkuujälkeen, hurmaavan muodon ja olemuksen ansiosta sille suo paljon anteeksi. Ei ole ollut kunnolla aikaa tutustua ja seurata ajatuksella apurin toimintaa. Tuntuu kuin touhussa ei olisi päätä, ei häntää, vaikka sillä takuulla on molemmat. Kulku vaikuttaa melko satunnaiselta ja pomppivalta, vaikka se toimii ristikkäisleikkuukuviolla ja siksi on saanut lempinimen ristiturpa. Ikää sillä on ehkä pari kuukautta. Ja niin on säikky, että valokuvaa en vielä ole onnistunut saamaan. Eilen se oli töistä tullessani minua vastassa portailla ja oli kaataa minut, kun säikähtäneenä ryntäsi ohitseni pakoon.

 

2025-06-01

Tupsahdin kesäkuuhun

Ei voi olla totta, että on jo kesäkuu. Siltä se nyt kumminkin näyttää, ja sitä mieltä on myös puutarha.

Voiko purppuraomenapuu kukkia enää enempää?

Profusion jälleen pistää parastaan. Tänä vuonna sen olemuksessa on havaittavissa pienoista oksien painumista vähitellen sateenvarjon muotoon. Siitä pitäisi kehittyä ajan oloon sivuiltaan ja oksankärjistään hieman alaspäin suuntautuva, siis leveä ja matalahko. Keskeltä suoraan ylös kasvaneet oksat alkavat taipua, eikä pystyjä oksia enää kehity yhtä hanakasti kuin sen nuoruusvaiheessa.

Mahtuisiko lemmikkeihin yhtään kukkaa lisää?

Pitkä viileä kevät on ollut lemmikin juhlaa. Sateen jälkeen se on ottanut kaiken ilon irti ja jakanut somaa hempeää sineään niin kukkapenkkeihin, poluille kuin nurmikolle. Hentoinen lemmikki on rehevöidyttyään jopa alkanut jyrätä vieressä kasvavia muita kevätkukkijoita.

Voiko pidempään olla elossa kuin Elegant Lady -tulppaanit?

Varmaankin. Nämä yksilöt ovat kasvaneet samalla paikalla siitä lähtien kuin perustin kiviluiskan kiviympyrän laitamille. Käytännössä siis syksystä 2016. Nämä ovat myöhään kukkivia tulppaaneja, ja vaikka joka vuosi katson niiden kapoisia nuppuja ajatellen, että ovatpa ne laihan oloisia, avautuvat kukat kumminkin ihan normaalikokoisina ja aina yhtä hienostuneina. Pieni punaisen häivähdys vaaleankeltaisessa kyljessä.

Tänään oli jokin jäärä jäänyt Ladyn syliin vangiksi.


Voisiko joku pestä kasvimökin lasit?

Voisi varmaan, mutta en nyt viitsi. Tämä homma olisi pitänyt tehdä ennen kuin täytin mökin kasveilla, taimipurkeilla, mullalla, tukikepeillä, harsoilla, kastelukannulla, juu-neim-it! Yläpristillä odottavat kasvupaikkaa vasemmalta euroopanalppitähti, sädepäivänhattu ja valkoiset tummatulikukat. Kasvupaikkaakin olisi pitänyt ehtiä kitkeä, perustaa, lannoittaa. No, ainakin mietitty on, eli suurin piirtein tiedän minne ne ovat suuntaamassa.

Voisiko omenapuita pyytää pitämään tauon kukinnassa tänä vuonna?

No ei voi. Taas on kolme isoa omenapuuta (Valkea Kuulas, Antonovka ja Punakaneli) ihan vaahtopäinä, pari puuta sentään elävät vähän hillitymmin. Grenman ei kuki ollenkaan ja perheomenapuu vain muutamalla kukalla. Niin, ja Bergiushan juuri kaadettiin. Siinä oli ihan tautisen paljon nuppuja. Lämpökään ei ole alle kymmenen asteen, eikä navakka tuuli ole estämässä pölytystä. Pihalla touhutessani vain tasainen humina kuuluu pääni yläpuolella, kun pörriäiset suorittavat omaa tehtäväänsä. Väistämätön on edessä: Saadaan jälleen omenaa, ellei ihan maailmanloppu tule.

Mikäs sen mukavampaa?

 

2025-05-29

Pikainen päivitys puutarhasta

Hölkkä on muuttunut juoksuksi, suorastaan kirimiseksi. Ennätänkö itse vai ehtiikö voikukka ja vuohenputki ensin? Puutarhassa tapahtuu joka ikinen päivä aina vaan uutta. Kasvu on suorastaan räjähtänyt käyntiin, vauhdittajana yhden päivän kunnollinen vesisade. Määrää en tiedä, vesimittari rikkoutui viime kesänä ja uutta en ole huomannut hankkia. Ensimmäinen raparperipaistoskin on jo syöty.

Trimmeri on laulanut, silppuri on laulanut ja välillä saha soinut. Piha kaiken kaikkiaan on kuin temmellyskenttä, paljon on asioita keskeneräisenä. Mutta onhan tässä koko kesä edessä, eikä kaikkea tarvitse heti saada valmiiksi. Totta puhuen olen trimmeriä laulattanut osassa puutarhaa, seuraavana päivänä toisessa kohtaa, pakko jakaa osiksi hommia, vaikken isolla tontilla huseeraakaan.


Äitienpäivää edeltävänä lauantaina puutarhani suurin omenapuu Bergius kaadettiin. Kiitos poikani, rajalla oleva puu kaatui ilman vaurioita sen paremmin naapureille kuin itsellekään. Kiitos miniäni, isojen oksien osuminen sopiviin väleihin kapeaan tilaan onnistui ja oksien kerääminen kasoihin auttoi minua paljon. Nyt on tilaa tässä kohtaa yllättävän paljon. Jatkaako viljelyksiä alueelle vai istuttaako uutta puuta tai pensasta? Hautukoon alue rauhassa.


Kukkapuut antavat parastaan. Kuvassa Varjomorellin oksia taivaansinessä. Näky on aina yhtä henkeäsalpaavan ihana. Tänä kesänä ihanuutta varjostaa tieto, että puu on hiljalleen kuolemassa. Tai ainakin se kituu. Etevänä emäntänä olen onnistunut istuttamaan taimen juuret jotenkin solmuun niin, että yksi juurista ikään kuin kuristaa puunrunkoa. Kituminen näkyy yhä uusina oksina, jotka ovat rutikuivia ja elottomia.


Välillä päätän tehdä jotain kivaa, kierrellä ja ihmetellä, löytää uusia taimia kasvamassa ja ennen kaikkea tarkkailla edelliskesän istutusten kasvuun lähtöä. Tähän mennessä kaikki istutukseni ovat elossa, vaikka aiemmin pelkäsin vähälumisen talven olleen osalle taimista kuolemaksi. Miten riemuissani olen sinikämmenen kukinnasta! Se on toissavuoden taimi, joka vahvisti viime kesän lehtiään ja juuristoaan. Noihin viimekesäisiin palaan erikseen uudelleen. 


Uusia taimia ihaillessa pakkaa unohtumaan, mitä kaikkea muuta keväistä puutarhassa kasvaa. Vanhat tutut kesäpikkusydän ja lemmikit valtaavat alaa ja sulostuttavat näkymiä omalla hennolla tavallaan. Sinnikäs yksittäinen kalliokielo puskee niistä läpi vakiopaikallaan. Muut kalliokielot olen aikanaan keskittänyt varjopuutarhan puolelle. Näyttää tämä viihtyvän vähän aurinkoisemmassakin paikkaa tammenalusen valoisammalla puolen.


Omenankukat aloittavat kukintaa. Toissapäiväinen kuva on jo auttamattoman vanha. Onneksi ei ole tiedossa hellekautta, niin saan nauttia avautuvista kukista ja niiden vienosta tuoksusta pitkään. Saunan seinää vasten nojaa pystyssä mattojenpesulauta. Koskahan siihen puuhaan ehtisi? Nyt on tärkeämpää kuvata, kierrellä, katsella, kuunnella ja haistella, nauttia alkavan kesän tuoreudesta täysin rinnoin.

 

 

2025-05-17

Voihan pottu!

Ensimmäiset kirsikankukat

Olin pähkännyt valmiiksi viljelylaatikkojeni kylvösuunnitelman. Niin simppeliä, 40 cm:n ruutu kerrallaan viljelykset sulaan sopuun karkottamaan öttiäisiä naapurikasvin kimpusta. Olin miettinyt kasvukorkeudet ja varjostukset, kaverukset ja ei-niin-kaverit, ajatellut mullan ravinteita ja vielä kastelutarvetta ja sadonkorjuutakin. Pian olisi salaatteja ja pikkuvihannesta pöytään. Kaksi viljelylaatikkoa on vaan niin vähän pinta-alaa.

Luulin kevätesikon jo hävinneen. Eipä olekaan.

Sitten ostin puolen kilon pussin siemenperunaa, ja saman verran istukassipuleita, ja oli ajatuksien laitamilla kasvattaa kukkiakin. No, niille sentään on varattuna kaksi muuta pientä lootaa, mutta toinen on aika varjossa ja toisessa kasvaa viime kesän kukantaimeni, jotka pitäisi siirtää jo paikoilleen kasvamaan. Kasvamaan mihin?

Valkovuokot kukkivat edelleen.

Ennen perunapussin ostoa kävin Hankkijalla ostamassa kaksi uutta viljelylaatikkoa. Ehkä siksi pussin rohkenin ottaakin. Vaan kun oli talon suurin (ja lahoin) omenapuu kaavailemani pottumaan paikalla. Puu kaatui viime lauantaina, mutta rytöläjä jäi odottamaan jäteaseman aukeamista. Risuläjää olen jyrsinyt oksa kerrallaan hakkeeksi jo neljän säkin verran enkä ole puolivälissäkään. Haketta tarvitsen. Pojan sekä miehen järkytykseksi tinkasin isoimmat rungot pois jätekasasta ja sahautin paksuimman halki. Paksut oksanpätkät ovat kuumaa kamaa tällä tontilla.

Aina yhtä ihanat parvitulppaanit.

Muistin pyykkitelineen, joka jo puolittain maahan tinttaantuneena kenotti omenapuun alla. Keskelle pihaako sen nyt laitan? Asia kerrallaan. Perunoissa on jo hyvät idut.

 

Onko sinulla kevätrunjanssi parhaimmillaan?

 

2025-05-04

Uusi saniaispenkki


Hiljaista on uudessa saniaispenkin istutuksessa, jonka tein alkusyksyllä tammen alle syreenien puoleiseen osaan. Paikka jää kohtalaisen syvään varjoon, vain aamuaurinko lämmittää hetken, ja penkki saa pienen pilkahduksen suoria valonsäteitä keskikesällä juuri ennen auringonlaskua. Alueella oli aiemmin karviaismarjapensas, jokunen tähtiputki, oli ollut harjaneilikoita, lehtoängelmää, akileijoja ja rivi kesäpikkusydäntä. Tammen kasvaessa valon määrä väheni. Maanpinnan peittivät kuukausimansikka ja suikeroalpi. Mansikkaa varten olin sekoittanut multaan hiekkaa. Kukat olivat vähitellen taantuneet ja vuohenputki oli alkanut valloittaa aluetta, vaikka kasvualustan alle olin upottanut paksun katekankaan estämään ikivanhaa vuohenputkikasvustoa nousemasta. Vuosikausiin penkissä ei näköjään ole ollut mitään silmäniloakaan, sillä pikaisella vilkaisulla löytyi kuvia juttuun joko sekasotkusta tai viisaasti alueen vieriltä.


Kate toimi 15 vuotta, ainakin. Päätin poistaa ränsistyneen karviaismarjapensaan ja samalla maahan upotetun muovisen rei’itetyn katekankaan. Kestävä kate on ollut, lähti ennakkoaavistuksistani poiketen ehjänä palana. Ei ollut rispaantunut yhtään tai päästänyt vuohenputkea lävitseen, mutta oli ajan saatossa pidättänyt tammen ja syreenien lehdet maatumaan pinnalleen muhkeaksi mullaksi. Maa katekankaan pinnalla oli niin muhevaa, että käytin sen istutusalueelle, huolimatta riskistä kylvää samalla pinnalle rapisseet vuohenputken siemenet. Maa katteen alla sen sijaan näytti hyvin tiivistyneeltä ja täysin elottomalta. Saapa nähdä, löytävätkö kastemadot sinne tiensä jatkossa. Sinililjat löysivät heti otollisen maan, samoin naapurista singahteleva mukulaleinikki.


Melko hiljaista on varsinaisten istutusten suhteen. Valkotäpläimikkä on selvinnyt talvesta. Vaniljalehti on työntänyt ensimmäiset kaksi punaisina erottuvaa lehteään. Ne ovat vielä hyvin heiveröisiä, mutta ehdottomasti tunnistettavia. Valkoinen siperiankurjenpolvi näyttää vihreää valoa pienellä pilkahduksella. Japaninhiirenportaat eivät anna elonmerkkejä, yleensähän ne lähtevät hitaasti kasvuun. Vanhemmissakin taimissa pionipenkissä vasta juuri ja juuri näkyy pieniä koukkusykeröitä kasvien tyvellä. Sitä kohtaa taitaa aurinko lämmittää pidemmän aikaa vuorokaudessa. Piikkihärkylä on sentään kauttaaltaan vehreä, se kun on talvivihreä. Tarha-adiantumissa oli myös vihreä ulkoasu lumen alta paljastuessaan, mutta kevätaurinko rusketti asun parissa päivässä. Uutta kasvua ei vielä sen keskeltä verso.


Mitään ei näy eikä kuulu Lady in bed –saniaisesta, sormivaleangervosta tai valkokonnanmarjasta. Kuuluisiko näkyä, kuuluisiko kuulua vielä tähän aikaan? Ehkä etsin ja huhuilen liian aikaisin. Ehkä maa ei ollutkaan sopiva näillä kasveille. Ehkä istutin kasvit liian myöhään elokuun lopulla ja kaikki eivät ehtineet juurtua. Ehkä talven heikko lumitilanne oli liikaa ja ne paleltuivat. Pitääkö huolestua? Kaiken järjen mukaan ei. Tämä aikainen kevät vain saa oman ajantajun sekaisin. Tulee tunne, että olisi jo toukokuun puoliväli tai peräti toukokuun loppu. Jos vertaan aikaisempia valokuvia, niin vasta touko-kesäkuun vaihteessa on heräilty varjon muiden erikoisempien kasvien osalta. Jotkut nousevat vasta ennen juhannusta. Odottamista ja tarkkailua on siis tiedossa.

 

 

2025-04-21

Idänsinililja, Scilla siberica

Sininen matto vai sininen vyöry, lampi, noro, pilke, loiske, liplatus, tulva tai hyöky? Uhka vai mahdollisuus?

On sinililjan aika.

Tasaista laajaa sinistä mattoa kudon. Itse vaikutan kudelmaan joskus tahallani, joskus huomaamattani. Sinililjan sipulit tekevät kyllä ahkeraa työtä, ovat hanakoita valtaamaan uutta tilaa jälkikasvulleen. Ne kasvavat siellä, mihin pahin kuuman kesän porotus ei osu, valitsevat mieluummin pensaiden aluset ja pihani kosteammat notkelmat. Ne kasvavat siellä, mihin muurahaiset niiden siemeniä kuljettavat tai sadevirrat vierittävät. Persoja ne ovat myös ravinteille. Miten mehevää lehteä sinilijat työntävätkään kukkapenkkeihin päästyään ja miten isoiksi siellä sipulit kasvavat, kun minä taas tarjoan taistelua nurmikon ja vuohenputken seassa. Kasvatapa siinä pienokaisesi!

Varjossa ja sateessa ollaan vielä nupullaan.

Kadunvarressa poistin orapihlaja-aidan juurelta vuohenputkia parahiksi sinililjojen kypsyvien siementen aikaan. Ajattelin saavani tiiviin maton aikanaan jaettavaksi pitkin puutarhaa. No, tuli tavallista reilumpi kaatosade, vesi valui virtanaan pitkin katuojaa. Kului jokunen vuosi ja ojanpohja alkoi kukkia sinisenään. Väärä suunta, ihan päinvastainen!

Mukava alamäki herukoista eteenpäin.

Sinimaton pitäisi polveilla tontin laidasta toiseen, hieman mutkitellen, mutta laajana virtana. Näin olen kaavaillut, mutta ohjaus on hakusessa. Itse tallon maan tiiviiksi kulkureiteilläni, välillä teen kukkapenkin keskelle virtaa, toisinaan en malta katsoa kuihtuvia lakoavia kasvustoja ja odottaa riittävästi siementen kypsymistä ennen leikkaamista. Virtani on nyt satunnaisina lämpäreinä muurahaisten poluilla, noro siellä puro täällä. Vaan jos ne viivotinsuoraan yrittäisin pakottaa kulkemaan ja toivoisin niiden kukkivan yhtä aikaa auringossa ja varjossa, kuivassa ja kosteassa, ylä- ja alamäessä, niin olisihan se liikaa vaadittu. Soljukoon, eläköön ja kasvakoon minun sininen kevätpuroni siellä missä luontevimmin elämä sujuu.

Rajat kateissa

Kukkapenkki tai kivinen polku ei niiden leviämistä estä. Uudet penkit täyttyvät pian keväisin ohuen ohuista sipulinlehdistä, vahvistuvat muutamassa vuodessa kukkiviksi sipuleiksi ja sen jälkeen alkaa valloitus. Tulva kohtaa kukkapenkkiä ja sitten on vain päätettävä nauttiiko sinisestä kajosta vai mieluummin mullan sävystä. Täytyy päättää, menenkö tallaamaan ja kanttaamaan rajaa nurmikon ja kukkapenkin väliin, kun oikeastaan kaikki kaunis sillä hetkellä on uuden kukkapenkin reunan ulko-, ei sisäpuolella. No, onpa sinililjaa kivipolullakin tammen alla. Poimin polulta pienen kimpun maljakkoon joka kevät, että eivät juuri siihen kohtaan enempää siementäisi.

Polku vasemmalla, oletan.

Jos elän vielä toisen neljännesvuosisadan tällä tontilla sinistä mattoa kutoen, ehkä vastakkainen tonttiraja tulee saavutettua. Jo nyt ovat sinililjoista urheimmat soturit ylittäneet reilusti tontin keskivaiheen. Ne saisivat kyllä sivuuttaa viljelyslaatikkoni. Onneksi eivät osaa kiivetä laatikon laidan yli, elleivät liittoudu muurahaisten kanssa safkaa-sulle-tilaa-mulle-periaatteella. Laatikoiden ohitse voisivat soljua, ja siitä tontin laitaa kohti itää. Kun saan ison omenapuuni kaadatettua pois tieltä, oi miten soma reitti siitä rakentuisikaan…2050?

Pikkujasmikekin herää kevääseen.