Tupsahdin kesäkuuhun

Ei voi olla totta, että on jo kesäkuu. Siltä se nyt kumminkin näyttää, ja sitä mieltä on myös puutarha.

Voiko purppuraomenapuu kukkia enää enempää?

Profusion jälleen pistää parastaan. Tänä vuonna sen olemuksessa on havaittavissa pienoista oksien painumista vähitellen sateenvarjon muotoon. Siitä pitäisi kehittyä ajan oloon sivuiltaan ja oksankärjistään hieman alaspäin suuntautuva, siis leveä ja matalahko. Keskeltä suoraan ylös kasvaneet oksat alkavat taipua, eikä pystyjä oksia enää kehity yhtä hanakasti kuin sen nuoruusvaiheessa.

Mahtuisiko lemmikkeihin yhtään kukkaa lisää?

Pitkä viileä kevät on ollut lemmikin juhlaa. Sateen jälkeen se on ottanut kaiken ilon irti ja jakanut somaa hempeää sineään niin kukkapenkkeihin, poluille kuin nurmikolle. Hentoinen lemmikki on rehevöidyttyään jopa alkanut jyrätä vieressä kasvavia muita kevätkukkijoita.

Voiko pidempään olla elossa kuin Elegant Lady -tulppaanit?

Varmaankin. Nämä yksilöt ovat kasvaneet samalla paikalla siitä lähtien kuin perustin kiviluiskan kiviympyrän laitamille. Käytännössä siis syksystä 2016. Nämä ovat myöhään kukkivia tulppaaneja, ja vaikka joka vuosi katson niiden kapoisia nuppuja ajatellen, että ovatpa ne laihan oloisia, avautuvat kukat kumminkin ihan normaalikokoisina ja aina yhtä hienostuneina. Pieni punaisen häivähdys vaaleankeltaisessa kyljessä.

Tänään oli jokin jäärä jäänyt Ladyn syliin vangiksi.

Voisiko joku pestä kasvimökin lasit?

Voisi varmaan, mutta en nyt viitsi. Tämä homma olisi pitänyt tehdä ennen kuin täytin mökin kasveilla, taimipurkeilla, mullalla, tukikepeillä, harsoilla, kastelukannulla, juu-neim-it! Yläpristillä odottavat kasvupaikkaa vasemmalta euroopanalppitähti, sädepäivänhattu ja valkoiset tummatulikukat. Kasvupaikkaakin olisi pitänyt ehtiä kitkeä, perustaa, lannoittaa. No, ainakin mietitty on, eli suurin piirtein tiedän minne ne ovat suuntaamassa.

Voisiko omenapuita pyytää pitämään tauon kukinnassa tänä vuonna?

No ei voi. Taas on kolme isoa omenapuuta (Valkea Kuulas, Antonovka ja Punakaneli) ihan vaahtopäinä, pari puuta sentään elävät vähän hillitymmin. Grenman ei kuki ollenkaan ja perheomenapuu vain muutamalla kukalla. Niin, ja Bergiushan juuri kaadettiin. Siinä oli ihan tautisen paljon nuppuja. Lämpökään ei ole alle kymmenen asteen, eikä navakka tuuli ole estämässä pölytystä. Pihalla touhutessani vain tasainen humina kuuluu pääni yläpuolella, kun pörriäiset suorittavat omaa tehtäväänsä. Väistämätön on edessä: Saadaan jälleen omenaa, ellei ihan maailmanloppu tule.

Mikäs sen mukavampaa?

 

Pikainen päivitys puutarhasta

Hölkkä on muuttunut juoksuksi, suorastaan kirimiseksi. Ennätänkö itse vai ehtiikö voikukka ja vuohenputki ensin? Puutarhassa tapahtuu joka ikinen päivä aina vaan uutta. Kasvu on suorastaan räjähtänyt käyntiin, vauhdittajana yhden päivän kunnollinen vesisade. Määrää en tiedä, vesimittari rikkoutui viime kesänä ja uutta en ole huomannut hankkia. Ensimmäinen raparperipaistoskin on jo syöty.

Trimmeri on laulanut, silppuri on laulanut ja välillä saha soinut. Piha kaiken kaikkiaan on kuin temmellyskenttä, paljon on asioita keskeneräisenä. Mutta onhan tässä koko kesä edessä, eikä kaikkea tarvitse heti saada valmiiksi. Totta puhuen olen trimmeriä laulattanut osassa puutarhaa, seuraavana päivänä toisessa kohtaa, pakko jakaa osiksi hommia, vaikken isolla tontilla huseeraakaan.

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina puutarhani suurin omenapuu Bergius kaadettiin. Kiitos poikani, rajalla oleva puu kaatui ilman vaurioita sen paremmin naapureille kuin itsellekään. Kiitos miniäni, isojen oksien osuminen sopiviin väleihin kapeaan tilaan onnistui ja oksien kerääminen kasoihin auttoi minua paljon. Nyt on tilaa tässä kohtaa yllättävän paljon. Jatkaako viljelyksiä alueelle vai istuttaako uutta puuta tai pensasta? Hautukoon alue rauhassa.

Kukkapuut antavat parastaan. Kuvassa Varjomorellin oksia taivaansinessä. Näky on aina yhtä henkeäsalpaavan ihana. Tänä kesänä ihanuutta varjostaa tieto, että puu on hiljalleen kuolemassa. Tai ainakin se kituu. Etevänä emäntänä olen onnistunut istuttamaan taimen juuret jotenkin solmuun niin, että yksi juurista ikään kuin kuristaa puunrunkoa. Kituminen näkyy yhä uusina oksina, jotka ovat rutikuivia ja elottomia.

Välillä päätän tehdä jotain kivaa, kierrellä ja ihmetellä, löytää uusia taimia kasvamassa ja ennen kaikkea tarkkailla edelliskesän istutusten kasvuun lähtöä. Tähän mennessä kaikki istutukseni ovat elossa, vaikka aiemmin pelkäsin vähälumisen talven olleen osalle taimista kuolemaksi. Miten riemuissani olen sinikämmenen kukinnasta! Se on toissavuoden taimi, joka vahvisti viime kesän lehtiään ja juuristoaan. Noihin viimekesäisiin palaan erikseen uudelleen. 

Uusia taimia ihaillessa pakkaa unohtumaan, mitä kaikkea muuta keväistä puutarhassa kasvaa. Vanhat tutut kesäpikkusydän ja lemmikit valtaavat alaa ja sulostuttavat näkymiä omalla hennolla tavallaan. Sinnikäs yksittäinen kalliokielo puskee niistä läpi vakiopaikallaan. Muut kalliokielot olen aikanaan keskittänyt varjopuutarhan puolelle. Näyttää tämä viihtyvän vähän aurinkoisemmassakin paikkaa tammenalusen valoisammalla puolen.

Omenankukat aloittavat kukintaa. Toissapäiväinen kuva on jo auttamattoman vanha. Onneksi ei ole tiedossa hellekautta, niin saan nauttia avautuvista kukista ja niiden vienosta tuoksusta pitkään. Saunan seinää vasten nojaa pystyssä mattojenpesulauta. Koskahan siihen puuhaan ehtisi? Nyt on tärkeämpää kuvata, kierrellä, katsella, kuunnella ja haistella, nauttia alkavan kesän tuoreudesta täysin rinnoin.

 

 

Voihan pottu!

Ensimmäiset kirsikankukat

Olin pähkännyt valmiiksi viljelylaatikkojeni kylvösuunnitelman. Niin simppeliä, 40 cm:n ruutu kerrallaan viljelykset sulaan sopuun karkottamaan öttiäisiä naapurikasvin kimpusta. Olin miettinyt kasvukorkeudet ja varjostukset, kaverukset ja ei-niin-kaverit, ajatellut mullan ravinteita ja vielä kastelutarvetta ja sadonkorjuutakin. Pian olisi salaatteja ja pikkuvihannesta pöytään. Kaksi viljelylaatikkoa on vaan niin vähän pinta-alaa.

Luulin kevätesikon jo hävinneen. Eipä olekaan.

Sitten ostin puolen kilon pussin siemenperunaa, ja saman verran istukassipuleita, ja oli ajatuksien laitamilla kasvattaa kukkiakin. No, niille sentään on varattuna kaksi muuta pientä lootaa, mutta toinen on aika varjossa ja toisessa kasvaa viime kesän kukantaimeni, jotka pitäisi siirtää jo paikoilleen kasvamaan. Kasvamaan mihin?

Valkovuokot kukkivat edelleen.

Ennen perunapussin ostoa kävin Hankkijalla ostamassa kaksi uutta viljelylaatikkoa. Ehkä siksi pussin rohkenin ottaakin. Vaan kun oli talon suurin (ja lahoin) omenapuu kaavailemani pottumaan paikalla. Puu kaatui viime lauantaina, mutta rytöläjä jäi odottamaan jäteaseman aukeamista. Risuläjää olen jyrsinyt oksa kerrallaan hakkeeksi jo neljän säkin verran enkä ole puolivälissäkään. Haketta tarvitsen. Pojan sekä miehen järkytykseksi tinkasin isoimmat rungot pois jätekasasta ja sahautin paksuimman halki. Paksut oksanpätkät ovat kuumaa kamaa tällä tontilla.

Aina yhtä ihanat parvitulppaanit.

Muistin pyykkitelineen, joka jo puolittain maahan tinttaantuneena kenotti omenapuun alla. Keskelle pihaako sen nyt laitan? Asia kerrallaan. Perunoissa on jo hyvät idut.

 

Onko sinulla kevätrunjanssi parhaimmillaan?

 

Uusi saniaispenkki

Hiljaista on uudessa saniaispenkin istutuksessa, jonka tein alkusyksyllä tammen alle syreenien puoleiseen osaan. Paikka jää kohtalaisen syvään varjoon, vain aamuaurinko lämmittää hetken, ja penkki saa pienen pilkahduksen suoria valonsäteitä keskikesällä juuri ennen auringonlaskua. Alueella oli aiemmin karviaismarjapensas, jokunen tähtiputki, oli ollut harjaneilikoita, lehtoängelmää, akileijoja ja rivi kesäpikkusydäntä. Tammen kasvaessa valon määrä väheni. Maanpinnan peittivät kuukausimansikka ja suikeroalpi. Mansikkaa varten olin sekoittanut multaan hiekkaa. Kukat olivat vähitellen taantuneet ja vuohenputki oli alkanut valloittaa aluetta, vaikka kasvualustan alle olin upottanut paksun katekankaan estämään ikivanhaa vuohenputkikasvustoa nousemasta. Vuosikausiin penkissä ei näköjään ole ollut mitään silmäniloakaan, sillä pikaisella vilkaisulla löytyi kuvia juttuun joko sekasotkusta tai viisaasti alueen vieriltä.

Kate toimi 15 vuotta, ainakin. Päätin poistaa ränsistyneen karviaismarjapensaan ja samalla maahan upotetun muovisen rei’itetyn katekankaan. Kestävä kate on ollut, lähti ennakkoaavistuksistani poiketen ehjänä palana. Ei ollut rispaantunut yhtään tai päästänyt vuohenputkea lävitseen, mutta oli ajan saatossa pidättänyt tammen ja syreenien lehdet maatumaan pinnalleen muhkeaksi mullaksi. Maa katekankaan pinnalla oli niin muhevaa, että käytin sen istutusalueelle, huolimatta riskistä kylvää samalla pinnalle rapisseet vuohenputken siemenet. Maa katteen alla sen sijaan näytti hyvin tiivistyneeltä ja täysin elottomalta. Saapa nähdä, löytävätkö kastemadot sinne tiensä jatkossa. Sinililjat löysivät heti otollisen maan, samoin naapurista singahteleva mukulaleinikki.

Melko hiljaista on varsinaisten istutusten suhteen. Valkotäpläimikkä on selvinnyt talvesta. Vaniljalehti on työntänyt ensimmäiset kaksi punaisina erottuvaa lehteään. Ne ovat vielä hyvin heiveröisiä, mutta ehdottomasti tunnistettavia. Valkoinen siperiankurjenpolvi näyttää vihreää valoa pienellä pilkahduksella. Japaninhiirenportaat eivät anna elonmerkkejä, yleensähän ne lähtevät hitaasti kasvuun. Vanhemmissakin taimissa pionipenkissä vasta juuri ja juuri näkyy pieniä koukkusykeröitä kasvien tyvellä. Sitä kohtaa taitaa aurinko lämmittää pidemmän aikaa vuorokaudessa. Piikkihärkylä on sentään kauttaaltaan vehreä, se kun on talvivihreä. Tarha-adiantumissa oli myös vihreä ulkoasu lumen alta paljastuessaan, mutta kevätaurinko rusketti asun parissa päivässä. Uutta kasvua ei vielä sen keskeltä verso.

Mitään ei näy eikä kuulu Lady in bed –saniaisesta, sormivaleangervosta tai valkokonnanmarjasta. Kuuluisiko näkyä, kuuluisiko kuulua vielä tähän aikaan? Ehkä etsin ja huhuilen liian aikaisin. Ehkä maa ei ollutkaan sopiva näillä kasveille. Ehkä istutin kasvit liian myöhään elokuun lopulla ja kaikki eivät ehtineet juurtua. Ehkä talven heikko lumitilanne oli liikaa ja ne paleltuivat. Pitääkö huolestua? Kaiken järjen mukaan ei. Tämä aikainen kevät vain saa oman ajantajun sekaisin. Tulee tunne, että olisi jo toukokuun puoliväli tai peräti toukokuun loppu. Jos vertaan aikaisempia valokuvia, niin vasta touko-kesäkuun vaihteessa on heräilty varjon muiden erikoisempien kasvien osalta. Jotkut nousevat vasta ennen juhannusta. Odottamista ja tarkkailua on siis tiedossa.

 

 

Idänsinililja, Scilla siberica

Sininen matto vai sininen vyöry, lampi, noro, pilke, loiske, liplatus, tulva tai hyöky? Uhka vai mahdollisuus?

On sinililjan aika.

Tasaista laajaa sinistä mattoa kudon. Itse vaikutan kudelmaan joskus tahallani, joskus huomaamattani. Sinililjan sipulit tekevät kyllä ahkeraa työtä, ovat hanakoita valtaamaan uutta tilaa jälkikasvulleen. Ne kasvavat siellä, mihin pahin kuuman kesän porotus ei osu, valitsevat mieluummin pensaiden aluset ja pihani kosteammat notkelmat. Ne kasvavat siellä, mihin muurahaiset niiden siemeniä kuljettavat tai sadevirrat vierittävät. Persoja ne ovat myös ravinteille. Miten mehevää lehteä sinilijat työntävätkään kukkapenkkeihin päästyään ja miten isoiksi siellä sipulit kasvavat, kun minä taas tarjoan taistelua nurmikon ja vuohenputken seassa. Kasvatapa siinä pienokaisesi!

Varjossa ja sateessa ollaan vielä nupullaan.

Kadunvarressa poistin orapihlaja-aidan juurelta vuohenputkia parahiksi sinililjojen kypsyvien siementen aikaan. Ajattelin saavani tiiviin maton aikanaan jaettavaksi pitkin puutarhaa. No, tuli tavallista reilumpi kaatosade, vesi valui virtanaan pitkin katuojaa. Kului jokunen vuosi ja ojanpohja alkoi kukkia sinisenään. Väärä suunta, ihan päinvastainen!

Mukava alamäki herukoista eteenpäin.

Sinimaton pitäisi polveilla tontin laidasta toiseen, hieman mutkitellen, mutta laajana virtana. Näin olen kaavaillut, mutta ohjaus on hakusessa. Itse tallon maan tiiviiksi kulkureiteilläni, välillä teen kukkapenkin keskelle virtaa, toisinaan en malta katsoa kuihtuvia lakoavia kasvustoja ja odottaa riittävästi siementen kypsymistä ennen leikkaamista. Virtani on nyt satunnaisina lämpäreinä muurahaisten poluilla, noro siellä puro täällä. Vaan jos ne viivotinsuoraan yrittäisin pakottaa kulkemaan ja toivoisin niiden kukkivan yhtä aikaa auringossa ja varjossa, kuivassa ja kosteassa, ylä- ja alamäessä, niin olisihan se liikaa vaadittu. Soljukoon, eläköön ja kasvakoon minun sininen kevätpuroni siellä missä luontevimmin elämä sujuu.

Rajat kateissa

Kukkapenkki tai kivinen polku ei niiden leviämistä estä. Uudet penkit täyttyvät pian keväisin ohuen ohuista sipulinlehdistä, vahvistuvat muutamassa vuodessa kukkiviksi sipuleiksi ja sen jälkeen alkaa valloitus. Tulva kohtaa kukkapenkkiä ja sitten on vain päätettävä nauttiiko sinisestä kajosta vai mieluummin mullan sävystä. Täytyy päättää, menenkö tallaamaan ja kanttaamaan rajaa nurmikon ja kukkapenkin väliin, kun oikeastaan kaikki kaunis sillä hetkellä on uuden kukkapenkin reunan ulko-, ei sisäpuolella. No, onpa sinililjaa kivipolullakin tammen alla. Poimin polulta pienen kimpun maljakkoon joka kevät, että eivät juuri siihen kohtaan enempää siementäisi.

Polku vasemmalla, oletan.

Jos elän vielä toisen neljännesvuosisadan tällä tontilla sinistä mattoa kutoen, ehkä vastakkainen tonttiraja tulee saavutettua. Jo nyt ovat sinililjoista urheimmat soturit ylittäneet reilusti tontin keskivaiheen. Ne saisivat kyllä sivuuttaa viljelyslaatikkoni. Onneksi eivät osaa kiivetä laatikon laidan yli, elleivät liittoudu muurahaisten kanssa safkaa-sulle-tilaa-mulle-periaatteella. Laatikoiden ohitse voisivat soljua, ja siitä tontin laitaa kohti itää. Kun saan ison omenapuuni kaadatettua pois tieltä, oi miten soma reitti siitä rakentuisikaan…2050?

Pikkujasmikekin herää kevääseen.

 

Perennojen kylväminen

Kylvin perennojen siemeniä, pitkästä aikaa vähän enemmän. Viime kesän kesäkukkakylvöt olivat kyllä ihania sen mitä onnistuivat, mutta syksyllä jäin kaipaamaan kestävämpiä, pitkäikäisempiä taimia. Kaikille kevään kylvöilleni en ole vielä istutuspaikkaa kaavaillut, joten nyt jo aavistelen pienen purkkimeren putkahtavan syksyä kohti mentäessä, varsinkin kun kylvökseni tuntuvat kohtalaisesti onnistuvan. Olen kylvänyt pitkin kevättä ja päästellyt pieniä ilon huudahduksia aamuna jos toisena. Hei, se ja se on itänyt!

Pikkusormustinkukka kylväytyy itsestään muiden
sormustinkukkien tapaan. Kylvin sitä n. 20 vuotta sitten.

Vaan ei idä kaikki siemenet samaa vauhtia. Melkein voi sanoa, että jos siemenpussissa lukee kehotus siirtää kylvöt neljän viikon odottelun jälkeen jääkaappiin ellei itämistä ole tapahtunut, voi olla varma ettei siinä ajassa tapahdu mitään. Paitsi ettei meidän jääkaappiin multapurkkeja siirretä, ei mahdu enkä oikeastaan haluakaan. Siinäpä pulma.

On se, kun siementen idättäjää alkaa huolettaa kevään liian nopea lämpeneminen. Ulos ei enää voi hankeen upottaa vaikka lunta sataa nytkin, ulkona varjossa on jo ylihuomenna liian lämmintä ja kasvimökissä lämpötila seilaa laidasta laitaan. Sitten juontui mieleen, että onhan minulla saunan eteinen ja siinä ikkuna. Talven kylmillään olleen saunan betonilattia pitää varmasti tilan sopivan viileänä vielä pitkään. Aurinkokaan ei pääse paistamaan ikkunaan kuin varhain aamulla.

Loistava pörriäiskavi sinipallo-ohdake on luotettava kukkija. 

Vartomaan siirrettävissä kylvöissä on se vaara, että unohtuvat sen siliän tien. Kellariin on turha viedä, sieltä löytyisivät kuivuneina paakkuina ehkä ensi keväänä. Saunan eteisessä käyn joka tapauksessa laittamassa sähköt vesipumppuun, kun tarvitsen vettä kasvimökkiin tai täytän vesitynnyrit lämpenemään. Muutenkin tulee liikuttua sillä akselilla paljon enemmän. Haravat sun muut kun on seinän takana puuhuoneessa.

Kylvä kerran päivänkakkaraa ja sitä on sen jälkeen joka kesä.

Viileään saunan eteiseen lähtevät siis mustakonnanmarja, kevätesikko ja etelänkiurunkannus. Niitä olen vartonut nyt kolme viikkoa. Vielä viikon odotan ja sitten kiikutan astiat saunaan. Itse kerätyistä siemenistä valkoinen iiris, ’Kermesina’-iiris ja tienvarresta löydetty ruusunätkelmä voisivat mennä saunan eteiseen samoin tein sisältä tilaa viemästä. Nätkelmien kanssa samaan aikaan ja samoin muovipussitettuihin purkkeihin kylvetyt tuoreet ’Bijou Mix’-tuoksuherneen siemenet lähtivät kasvuun muutamassa päivässä. Taitaa ruusunätkelmä olla jo toissavuotista siemensatoa, mutta kokeillaan nyt vielä kylmän kautta, josko lähtisi. Kunhan päästään yöpakkasista, lähtevät itäneet tuoksuherneet säistä riippuen joko kasvimökkiin tai ulos.

Viime kesän mansikkablondi, samettiruusu 'Strawberry Blonde'

Tähän mennessä itäneet ja koulintaa odottavat:

leijonankita ’Black Prince’, kesäkukkien tummaakin tummempi sametti!
sikuri, kannattaako paalujuurista koulia?
lapinvuokko, voi Luoja mikä lilliputti! Voiko ollenkaan koulia?
täpläpunalatvio, ohutta ja korkeaa jo pienenä
täpläpipo, viimein minullakin ’Mystica’!
mukulapaloyrtti, yrittänyttä ei laiteta
kangasvuokko, hip-huraa!
tarhakylmänkukka, hip-hip-huraa!
punaluppio, viimeinkin
kiiltoluppio, että tämäkin!
jättiverbena, viimein tätäkin pitkään ihastelemaani
isorikko, oma siemen, ziljoona vihreää minipistettä keikkuu ohuiden lankojen päässä
amerikanvuokko, muinaisen siemenkirjeen jäännös, neljä iti!
palavarakkaus, oma siemen, vaaleanpunainen
kesäpäivänhattu ’Gloriosa Daisy’, viime kesän kelta-oranssi ihastus, vähempikin olisi riittänyt

 

Itse kylvetty sininata 'St. Ola'-kurjenpolven kanssa

Sitten on vielä vuosikausia vanhoja siemeniä, joiden itävyyttä pitää testata. Siemenhyllystä tarttuu ties mitä auringonkukkaa ja muuta ex tempore, jotka ei koskaan päädy multaan asti. Akileijatestin jo tein todella muinaisista keräilysiemenistä, pari iti, ja muut testissä olleet vielä odottavat kasvimökissä ”kaiken varalta”. Parempi vaan heittää kaikki pois ja onnistua loistavasti uusilla siemenillä? No, tuntuu jokainen idun pilkahdus olevan suuri ilo. Lumen sulamista odotellessa onkin hyvä kartuttaa koulimisella kesän purkkiarmeijaa. 

 

 

Kevättä täälläkin

Talvilomalla on aikaa, ja totuttuun tapaan lomalle osuu kevään kylmimmät aamut. Olen näitä talvilomia venyttänyt milloin mihinkin kohtaan kalenteria, vaan kummasti lämpö karkaa edelliselle tai seuraavalle viikolle. Mitäs tuosta, kevätmielellä voi puuhastella sisälläkin. Ja johan hieman ehdin aloittaa parilla edeltävällä erityisen lämpimällä viikolla puutarhan puolella.

Paljon on tekemistä, sillä syksyllä hanskat tippuivat niille sijoilleen ilmojen viimein kylmettyä. Huomaan, että pitkä lämmin syksy ei auttanut ennakoimaan. Verkkoja virittelin vasta sitten, kun elämäni ensimmäiset Austinit oli maisteltu. Tai vasta nyt keväällä huomaan istutettavaksi tarkoitetut kevätvuohenjuuret ja koreanonnenpensaan yhä purkeissaan istutuspaikan vieressä. Liekö keltaisen värin sovittaminen puutarhaani viivästyttänyt päätöstä paikasta? Summassa paikalle istutetut ja syksyllä pitkään kukkineet keltaoranssit kesäpäivänhatut loistivat kohdassa suorastaan oudokkeina, saaden tukea väriinsä vain kuunliljojen jo kellastuneista lehdistä.

Myöhemmin ymmärsin keltaisen ujuttautuneen alueelle aikoja sitten.  Maassa on luikerrellut suikeroalpia jo alkujaankin, taustalla kiemurtelee hennon keltaisin kukin tuoksuköynnöskuusama, ja hieman kauempana paikan edessä kukkii hetken keltakukin muuten niin tummahipiäinen ripsialpi ’Firecracker’.

Mutta tekemisiin. Nurmikolta olen saanut enimmät tammenlehdet haravoitua kuivilta paikoilta lehtikompostiin. Varjossa ja alavammilla kohtaa maanpinta on vielä liian kostea raaputettavaksi. Kukkapenkit ovat tammenlehtien peitossa, ja saavat ollakin. Kevään myötä rapsakat lehdet on helppo murskata. Siitä olen iloinen, että kevät kuivatti sinililjojen kasvupaikat nurmikolla ennätysaikaisin, niin ne eivät ehtineet puskea piippojaan lehtimassan läpi, kuten useina keväinä käy.

Pari kukkapenkkiä olen ennättänyt silputa talventörröttäjistä, mutta vielä on runsaasti ruokoa ja kortta pystyssä ja kenossa. Kaiken kaikkiaan siivottoman näköinen yleisilme, mutta penkki kerrallaan ne siistiytyvät. Jokunen krookus on ehtinyt raottaa kukkanuppujaan, sinililjat ja talventähdet odottavat lämpöä.

 

Talven ainoa kunnon nuoskalumi katkaisi ison oksan talon komeimmasta omenapuusta, jonka vaakaan kasvavia keskeltä osittain jo onttoja oksia olen huolestuneena silmäillyt. Kuormaa lisäsi oksan ympärille tiiviisti kieppunut köynnöshortensia, jonka kasvustoon nuoskalumen oli hyvä kerääntyä. Likusterisyreeniä hamuavan oksan olin aikonut muutenkin joko poistaa tai lyhentää kevään tullen, mutta nyt lähti pari muutakin oksaa samassa rytinässä. Aukkoa tuli näkymään, ja aukon tukkeet lojuvat nyt kiviympyrällä odottamassa seuraavia ajatuksia. Mitä sinä tekisit kahdella 4-5 metrisellä pätkällä köynnöshortensiaa, joka kaiken rytinän ja hivuttamisen jälkeen elää ja kukkuu? Omenapuun oksa katkesi minua rinnan korkeudelta ja hortensia on kieppunut jäljelle jääneen tyngän ympärille muodostaen jonkin sortin lähtöpisteen köynnöskaarelle. Silti supertukevaa köynnöstukea olisi haaveissa.

 

Oli siinä homma hivuttaa. Kapealla oksasahalla hinkkasin lyhyitä oksanpätkiä omenapuusta sitä mukaa kun keksin mistä suunnasta köynnöstä vioittamatta pääsen sahaamaan. Vinkkinä sinulle, joka lähdet samaan hullun hommaan: kuivalla säällä köynnöksen kiipimäjuuria ei mikään irrota. Odotin siis sopivaa hetkeä sateen jälkeen, ja silti oli sormivoimat koetuksella. Vaikka kiipimäjuuret ovat rungossa kiinni kuin sementti, on itse varsi erittäin hauras, joten sopivaa otetta voimankäytössä saa hetken hakea. Toinen lonkeroista retkottaa nyt osittain alle raijatun penkin päällä, loppupää maata vasten. Toinen kiehkura suunnistaa kohti orapihlaja-aitaa.

Rautapenkki on siis vallattu ja kahvihetket siinä saan hetkeksi unohtaa. Könyän toiseksi parhaimmalle paikalle rappusille kupposeni hörppimään ja kevättä silmäilemään.

Mitäpä kuuluu teille muille kylmän viikon sankareille?

Puutarhavuosi 2024

Olen ollut aikeissa tehdä yhteenvetoa menneestä kesästä, mikä sopiikin hyvin Hiidenkiven puutarhassa Minnan aloittamaan haasteeseen. Kiitos, Minna, vuosittaisesta haasteesta! Sain hyvän tilaisuuden kertoa kuulumisia. 

Mitä uutta teit tai koit puutarhassa? 

• Kasvatin kesäkukkia 

• Liityin puutarhaseuraan 

• Kävin tavallista useammassa taimitarhassa ja puutarhassa

 

Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa? 

• En pysynyt. Paljon jäi tekemättä, osa suunnitelmista kutistui ja osa tuli tehtyä suunnitelmien ulkopuolelta. 

Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja? 

• Tuli, ja paljon. Lokakuussa oli yhä purkki poikineen odottamassa istuttamista. Niitä sitten upotin valeistutukseen kasvilavaan. Keväällä nähdään.

 

Menetitkö kasveja? 

• Ihme kyllä en. Japaninhemlokki ja kirsikkapuu kärsivät kylmästä talvesta, mutta toipuivat kesän myötä yllättävän hyvin. 

Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut? 

• Pitkään olen haaveillut pikkuisesta mutkittelevasta purosta.

Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2024? 

• Aivan jäätävän järkyttävän valtava omenasato. Ei ollut enää hauskaa eikä ihanaa. 

• Upea, lämmin ja pitkä loppusyksy.

 

Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna? 

• Lähdin rohkeasti ajattelemaan puutarhaani uusin silmin. Pystyin hillitsemään intoani saada asioita heti valmiiksi ja siten säästin polviani.

 

Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi? 

• Aika näyttää. Ostin viimein pitkään haikailemiani Austin-ruusuja, hankin saniaisia ja mustaseljan. Paljon muutakin odotettavaa on nyt hangen alla. 

Tuliko tehtyä virhehankintoja? 

• Yritän perehtyä ostettaviin ennen niiden hankkimista, silti innostuin kokeilemaan minulle vieraita, erilaisempia kasveja kuin aiemmin. En sanoisi virheeksi, pikemminkin uteliaisuudeksi. 

Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti? 

• Tähkäkimikki on sittenkin elossa ja oli tehnyt useamman haaran varteensa. Taimi on osannut piilotella viitisen vuotta kukkapenkissä. 

Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi? 

• Retikan sato epäonnistui täysin. Kasvatti pelkkää lehteä, jonka vielä kirpat söivät. Kauniin pyöreästä mustasta juureksesta ei ollut tietoakaan. 

Pitikö puutarhabudjettisi? 

• Ostin ja kylvin poikkeuksellisen paljon kasveja. En mitään huippukallista. Budjettia ei ollut, mutta ylläpidän hankintalistaa, mikä auttaa pysymään about suunnitelmissa. 

Mitä opit? 

• Minussa asuu pieni hamsteri, sittenkin!

 

Vinkit ensi kasvukaudelle 

• Itselleni: Joko nyt olisi etupihan kukkapenkkien aika? Vai jatkaisinko tammenalusen uudistusta? 

Miten odotat tulevaa kasvukautta? 

• Valon lisääntyessä katse kääntyy yhä useammin puutarhaan. Edessä on viime kesän suunnitelmien jatkamista, ehkä jokin uusikin ajatus pääsee taas mukaan. Siemenluetteloita olen selannut. 

Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi? 

• Ensimmäistä kertaa puutarhatyöt ylittivät voimavarani. Mieli tekee, mutta jalat ei kanna. Ikävä tilanne, johon on kyllä särkylääkkeet, mutta ei kuulemma vielä uusia niveliä tiedossa. Pystyykö kävelemään vai ei, on koko elämään vaikuttava asia. Silti hyvillä mielin ajattelen jo uutta puutarhavuotta!

 

Haasteen säännöt: 

1. Kerro, keneltä sait haasteen. 

2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista). 

3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Jälkijunassa vastaan haasteeseen, joten en enää haasta, mutta onhan tässä hyvä pohja, jos haluat vielä muistella mennyttä kasvukautta!