2025-07-22

Kukkii, kukkii

Claire Austin

Sateiden jälkeen alkoi pitkään vartoneiden nuppujen avautuminen ryminällä. Päivittäin löydän uusia kukkijoita ja surullista kyllä, helteet verottavat kukinnan kestoa. Täytyy siis olla kerkeä kuvaamaan, kun huomaa uuden nupun auenneen.

Crown Princess Margareta

Eniten tänä kesänä olen odottanut Austin-ruusuja kukkivaksi. Kaksi kukkii ja kolmas avautui eilen. Crown Princess Margareta aloitti ensimmäisenä ja avasi kukkansa aivan ruusupensaan tyveen. Pensaalla on näköjään tapa kukkia ensin alhaalta, sitten keskivaiheilta ja viimeisenä on avautumattomia nuppuja korkeiden, sateen venyttämien versojen latvoissa. Nuppuja kehittyy paljon versoa kohti ja täytyy muistaa poistaa jo terälehtensä varistaneet kukat, niin saan nuppuja vielä lisää tuoksuteltavaksi. Onkohan normaali tapa kasvaa vai johtuuko sateista, että osa Austin-ruusujeni versoista on hujahtanut todella korkeiksi? Kannattaisiko syksyllä yrittää taivuttaa versoja, jotta jäisivät lumen suojaan? Tuskin pakkasta kestävät II-vyöhykkeellä.

Wisley 2008

Toinen kukkaan puhjennut Austin-ruusu oli Wisley 2008. Melko klassisen näköinen, lämpöisen vaaleanpunakukkainen ruusu, jolla on tiiviisti asettuneena runsas määrä terälehtiä. Kukka on avautuneena iso kooltaan. Ja viimein kolmantena Claire Austin aukesi hohtavan puhtaanvalkoisin terälehdin, vaikka nupuissa on hillittyä keltaista vivahdetta. Ihanaa tuoksua näillä ruusuilla riittää ja keskenään kunkin tuoksuu eri tavalla.

Paul's Scarlet Climber

Yllättäjä tänä kesänä on lauhasta talvesta selvinnyt Paul’s Scarlet -köynnösruusu, joka ensinnäkin ei palelluttanut viime kesän versojaan ja jossa nyt on useita nuppuja kunkin verson latvassa. Muutaman päivän tämä on kukkinut täysillä puolivarjon kasvupaikallaan. Väri on melko vahvan punainen ja mukava piristys muuten taustan tasaiseen tuijien vihreyteen.

Rosa gallica 'Auli'

Odotettu ruusukukinta on myös viime vuoden kesällä hankkimani ranskanruusu ’Auli’. Ruusu kasvaa ja kukoistaa vielä taimiruukussaan, koska en edelleenkään ole varma sen istutuspaikasta. Loistavaa kumminkin on, että se nyt kukkii, niin näen kunnolla sen kasvutapaa ja olemusta, sekä kukintojen väriä ennen istuttamista. Purkkiruusuksi 6-7 kukkaa on mielestäni oikein hyvä ponnistus. Kukkien väri on mukavan lämpöinen ruusunpuna, ja tuoksu on puhtaasti ranskanruusumainen. Nupuissa näkyi jännittävää viininpunaista ja valkoista, ei yhtään vaaleanpunaista. Kasvutavaltaan ’Auli’ on aika topakan oloinen ruusu.


Se ruusuista. Yhtä odotettu oli ’Mont Rose’ -tarhanietospensaan kukinta. Ostin pensaan pari kesää sitten ja nyt se tuntuu kunnolla lähteneen kasvuun. Tämä kukki aivan pensaan juurelta, joten puolivarjon jyrkässä valon vaihtelussa kuva on nyt mitä on. Kauniita kukkaterttuja kumminkin tekee. Kesän pidemmät versot huitelevat korkeuksissa, ja pikkuisen sinne tänne sojottaen. Jo ostettaessa hieman epäsuhtainen pensas ei ole kummoinen muodoltaan, joten tutustun sen leikkaamiseen ja jossain vaiheessa yritän sitä vähän kohentaa.  Saattaapi tehdä nuput jo edellisen kesän versoihin.

Kiinanpioni 'Yang fei chu yu'

Pionien kukinta tuli ja meni. Suloisia ja hurmaavia olivat. Kaikkia kuvasin, mutta nyt tuntuu jo muinaiselta julkaista kuvia, vaikka oikeasti pionit olivat kukassa reilu viikko sitten ja ’Festiva Maxima’ juhlii edelleen. Tapahtui niin paljon puutarhassa, ja muutenkin elämässä. Kukkapenkin totaalisti valloittaneet nokkoset sentään ennätin nykkiä pois ennen kuin lempipionini ’Ewelina’ alkoi kukkia.

Kiinanpioni 'Ewelina'

Varsinaisen pionipenkin pionit kukkivat tänä vuonna vaimeammin. Viikolla vähän jo karsin niitä varjostavaa omenapuuta. Nyt on alueella kulkeminen helpompaa ja näkymätkin avartuivat ja valoa tuli lisää. Jokin vaivasi kellertävän valkoista pionia ’Shirley Temple’. Keväällä ei näkynyt yhtään versoa, mutta ne alkoivat kasvaa kesäkuun lopulla, joten ihan kuollut se ei ole. Sitä lukuun ottamatta muut kukkivat, mutta vähemmillä ja pienemmillä kukilla kuin normaalisti. Uudet pionit ’Karl Rosenfeld’, ’Sarah Bernhardt’, ’Cherry Hill’ ja ’Marie Lemoine’ kasvattavat vielä juurakkoaan. Ehkä ne loistavat ensi vuonna.


Sormustinkukka ei ole koskaan oikein kunnolla viihtynyt puutarhassani. No, nyt on 2-metrinen jättiläisedustaja parkkeerannut itsensä tammenaluspenkin päähän. Pikkuhiljaa kukkivat kellot ovat työntyneet korkeuksiin ja niska kenossa saan tähytä kukinnon latvaa tammen oksien seasta. Sivuversoissakin on jo nuppuja. Vaikka on jättiläinen, olen päättänyt antaa sen siementää. Jospa viimein saisin niitä vähän enemmän puutarhaani kaunistamaan.


Korkeita ovat myös uuden ruusupenkin ja saniaispenkin vuosi sitten kylvämäni villasormustinkukat. Hetken epäilin saaneeni vääriä siemeniä, kun kukat lehtihangoissa pysyivät pitkään olemattoman pieninä. Vähitellen ne kasvoivat ja nyt kukkien nielussa näkyy hienot verkkokuviot. Ryhmänä nämä sormustinkukat näyttävät hienoilta ja sopivat uusien ruusujeni väreihin oikein hyvin. Saniaispenkissä ne taas muodostavat taustaa varsinaisille istutuksille.


Isoäidin sahramililjatkin ehtivät kukkia hetkessä. Jokusen kuvan nappasin viime hetkillä. Ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla sitten siirron tammenaluspenkkiin turvaan vuohenputken valtaamasta isonportin penkistä. Vähitellen vahvistuvat ja voimistuvat. Tarkkasilmäinen huomaa kuvassa liljojen lomassa amerikanjalkalehden, joka on uusi hankintani viime kesältä. Sen kasvua on ollut mukava seurata, uusi kasvi kun on.


Ketoneilikka on päättänyt tyytyä kasvamaan puoli metriä alempana kuin mihin sen alun perin istutin. No, siinä saa kasvaa. Välillä trimmeri sitä hieman kutittelee, kun nurmipolkua siistin heinästä ja valkoapilasta. Kosteutta taitaa riittää tässä kohtaa paremmin, tai sitten sadevesi on vierittänyt siemenet muurinkoloista alas. Siinä kumminkin tuntuu viihtyvän. Mukavan tymäkkä väri. Muurin päällä majailee peittokurjenpolvi 'Cambridge' ja kivien välissä on valkomaksaruohoa.


Polun toisella puolella on talonvierustan aurinkopenkki, jonka kunnostin parissa pätkässä. Tämä osa istutettiin noin kaksi-kolme kesää sitten, alkupää vuotta aiemmin. Palaan penkkiin tarkemmin toisella kertaa, mutta nyt näytän kumminkin etelänruusuruohon ihanan tummanpunaiset kukat. Niitä on taipuneena penkin reunoille ja myös korkealla yllä varsien päässä keinumassa. Voi, miten näistä pidän. Taimi on yksi ainoa keskellä penkkiä, ja se on kukkinut todella pitkään. Hieman on väri ristiriidassa verikurjenpolven kanssa, mutta itsehän halusin tähän villiä luontopenkkiä. Sitä sitten sain.

Puutarhani ensimmäinen valkoinen siperiankurjenpolvi.

Lisäksi kukkii tähkätädyke, neilikka- ja mustialanruusu, ukonkellot, palavarakkaus, ekat syysleimut, rusopäivänlilja, mäkimeirami,… Lopetan tähän, sillä eihän tämä pääty hyvin, jos kaiken samaan viestiin listaan. Postausta olen nakertanut pätkissä jo useana päivänä. Orapihlaja-aita odottaa leikkausta. Olen sen kanssa kuukauden myöhässä, mutta nyt on aikaa ja tänään on himpun viileämpi päivä. 

Nautitaan kesästä, kun se on!

 

 


2025-07-15

Likusterisyreenin alla ja takana

Minulla on ilo omistaa pieni hämyinen soppi, suorastaan salainen puutarha. Sentään kukaan ei ole kuollut omenapuun oksan murruttua (kuten F. H. Burnetin kirjassa Salainen puutarha) ja pudotettua samalla alas isot köynnöshortensian lonkerot. Vaikeapääsyinen kolkka pieni salainen soppi on aina ollut, nyt sinne suorastaan täytyy raivata tiensä.


Itäpuolella paikkaa vartioi kivimuuri istutuksineen. Isoiksi varttuneet teresanruusu ja purppuraheisiangervo ’Diabolo’ ojentelevat oksiaan kivimuurin ylle jo melko pitkälle, joten alla kulkevaa polkua joutuisi konttaamaan päästäkseen niiden ohi. On siellä kiviaskelmatkin, mutta kurjenpolvet ja saniaiset jättävät ne peittoonsa ja siten vaikeuttavat askelmien löytymistä. Lisäksi muurin päällä kasvaa mehikasveja, joita en mielelläni tallo, siperianmaksaruohoa ja mehitähteä ’Rubin’. Molemmat nyt kauttaaltaan kukintaansa lopettelevan likusterisyreenin pienten kukkasten peittäminä, kuin tähtisadetta taivaalta.



Eteläreunalle on muodostunut suoranainen ryteikkö. Köynnöshortensian yli en kiviympyrältä pääse tällä hetkellä normaalia reittiä polkua pitkin. Ajatus on nostaa lonkerot uudelleen ylös, kunhan ennätän. Ajatusta täytyy vielä hieman kehitelläkin ennen kuin alan huseerata. Kauniisti ja pitkään ovat lonkerot kukkineet. Mietin jopa, jos antaisin köynnöksen toisen haaran jäädä maahan, mutta se on niin iso, että kerjäisin vain hoito-ongelmia.


Pohjoisreunalta salainen puutarhani rajautuu orapihlaja-aitaan. Hassuinta on, että salaiseen puutarhaani näkee kadulta suoraan, kun kurkkaa aidan yli. Eikä kovin tarvitse kurkotella, sillä aita on alle metrin korkuinen. Myöhäinen ilta-aurinko antaa valonsa sinipallo-ohdakkeelle, pioneille, nuokkuluppiolle, sitruuna-ajuruoholle, kivikkokilkalle, iisopeille, hopearikolle ja kellukoille. Kaikki ne ovat aurinkopuolen kasveja! Jos vielä ripustan köynnöshortensiakatteen niiden ylle, lienee syytä vaihtaa myös alla kasvavia perennoja.


Länsipuolelta pääsen salaiseen puutarhaani kurottautumalla metriä leveän ja alle metrin korkuisen köynnöshortensian yli. Vain vähän tulee sitä tallottua kulkiessani. Korjaantuu aikanaan. Yllättäen melkoiseen varjoon joutuneista kasveistani hieman olen huolissani. Pioneista ’Jadwiga’ kukkii parhaiten, sillä se saa eniten valoa. Sen takana kasvava sinipallo-ohdake ei tunnu olevan moksiskaan. Vaaleita palloja jo näkyy versojen lomasta. ’Hei hao bu tao’ -pioni teki vain yhden kukan ja valkoista ’Immaculee’-pionia en löytänyt. Kellukat eivät kukkineet ja nuokkuluppio ei ole tällä paikkaa koskaan kukkinut, joten sen kohdalla siirto on välttämätön.


Mikä sai minut raivaamaan tieni niin salaiseen puutarhaan, että hädin tuskin itsekään olen sitä muistanut? Se oli tämä pilkahdus vaaleanpunaista.



Ja salaisesta kolkastani löytyi vielä enemmän vaaleanpunaista. ’Martin Frobisher’ -ruusuni on tehnyt uusia versoja ja nyt ne kukkivat. Pelkäsin ruusuni kituvan hengiltä menneiden kuivien kesien myötä, vaan eipä siltä näytä. Nyt oli vuorostaan osa kukkanupuista jo homehtunut.

Pysykäähän varjossa! 

 


2025-07-07

Muuttunut maisema

Pari kuukautta sitten poistimme vanhan Bergius-omenapuun tonttimme etelälaidalta. Puu on seissyt paikallaan 50-luvulta ja palvellut meitä maittavalla sadollaan 25 vuotta. Erityisesti viime kesän ennätyssato oli lopulta sen turmioksi. Houkuttaa ja ojentaa saa, mutta omenaan ei sentään pidä hukuttaa. Tosiasiassa laho tuli vastaan ja pieni pelko, että joku päivä puu vielä rysähtää niskaan.


Valtavan kokoisen omenapuun palvelus on ollut monitahoista. Se on toiminut pesäpuuna usealle lintupariskunnalle ja ties miten monelle öttiäiselle. Paikallaan seistä töröttäessään se on tarjonnut näkösuojan meiltä naapuriin ja toisaalta naapurista meille. Se on toimittanut sateenvarjon virkaa runsaalla lehvästöllään ja päivänvarjona se on suojannut erittäin tehokkaasti ja laajalla alalla. Yhdessä naapurin vaahteran kanssa ne ovat muodostaneet suorastaan pimennysverhot ja viileyden. Onpa se estänyt pahimpia tuulenmyräköitäkin tunkeutumasta puutarhaamme.


Viime viikon myräkän jälkeen Bergiuksen puuttumisen huomasinkin. Miten ihmeessä loistojasmike on voinut kasvaa noin leveäksi parin kuukauden aikana. Mitä ihmettä sille on tapahtunut? Etäältä loistossaan kukkiva pensas näyttää ihan hyvältä, mutta lähempää tarkastellessa huomaa jasmikkeen ottaneen osumaa tuulesta ja sateesta. Vähitellen valkenee, että varjossa jasmike on hakenut valoa yhä ylempää ja nyt hennot tuulensuojassa olleet oksat ovatkin kovin huteria ja taipuvaisia. Lisäksi rankka sade on valunut suoraan sen hennoille oksille.


Komeasti kukkii loistojasmike, ihan täpötäynnä on sen oksat ihanasti tuoksuvia kukkia. Selvästi pensas on saanut nyt enemmän valoa ja pääsee oikeuksiinsa myös näkyessään. Bergiuksen helmassa siltä jäi etelän ja lännen aurinko näkemättä, idästä varjostaa naapurin talo. Pohjoisesta ei päivä paista kuin juhannuksena ja silloin taitaa oma talo heittää yöttömän yön varjonsa jasmikkeen ylle.


Tilanteen selkeä voittaja on hevoskastanja, joka sai tunkeilevan vanhuksen pois latvuksestaan. Nyt sillä on tilaa ojentaa oksiaan muuallekin kuin ylös. Kovin kapea ja korkea ruippana siementaimesta onkin kasvanut. Uudesta tilasta se kiitti kolmella elämänsä ensimmäisellä kukinnolla.


Ja sitten on tietysti maanrajan toiveajattelijat, vuohenkello ja vuohenputki. Niille tiedoksi, että trimmerin lanka on siistitty oikeaan mittaan, akut ladattu, sadekausi kohta loppuu ja eräs on kesälomalla. Ehkäpä lapio ja talikkokin osuvat pintaa syvemmälle, tässä kun on mukavasti etelään antava aurinkopaikka.