2016-02-21

Kiinanruusu ja muut huonekasvit



Esikot tuovat kevään. Ostin yhden huone-esikon, seuraavana viikonloppuna toisen sävy sävyyn edellisen kanssa.

Niiden hehkeys sai muut huonekasvini näyttämään nuhruisilta, elämäänsä väsähtäneiltä. Ihmekö tuo; en ole mikään multasormi sisäkukkien suhteen.


Patterien lämpöä alhaalta, talven vähäinen valo, pöly, satunnainen kastelu, lannoitteet ja suihkutus. Urhoollisuusmitali pitää antaa kaikille henkiin jääneille. Jouluruusu löytyi kuivuneena isomman kukkaruukun takaa. Voi hyvät hyssykät!

Sortimentti on valikoitunut takuuvarmoihin huonekasveihin.  Joskus kiellän itseäni ostamasta kevään ihanuuksia, koska ne ovat henkitoreissaan parin kuukauden päästä. Jäljellä ovat kiinanruusut, lehtikaktukset, muutama pullojukka, muratti, köynnösvehka ja kultaköynnös.

Ryhtiliike siis. Lehtikaktustenkin multatila oli yhtä juurimöykkyä. Pääsin eilen puoliväliin ruukkujen ja multien vaihdossa. Samalla tuli pestyä pölyt ja poistettua nuupahtaneet lehdet käsitellyistä kasveista.


Kiinanruusuja olen leikellyt miten sattuu. Netistä löysin ristiriitaista tietoa. Liekö kasvi niin helppo, että sama miten hoitaa ja aina onnistuu? Ei minulla. Siksipä istahdin hetkeksi ruudun ääreen järkeilemään ja tällaiset ohjeet sain kootuksi:

  1. Leikkaa kiinanruusu mahdollisimman aikaisin keväällä, tammi-helmikuussa. Näin et tuhoa jo kehittyneitä kukkasilmuja.
  2. Rohkeutta. Uusi silmu kasvaa leikkauskohtaa edeltävästä uinuvasta silmusta. Saat ohjattua kasvua leikkaamalla verson sopivaan suuntaan osoittavan silmun jälkeen.
  3. Kun uusien silmujen kasvu alkaa, vaihda multa helmi-maaliskuussa.
  4. Kiinanruusu kestää talven tavallisessa huoneenlämmössä, kunhan se saa riittävästi vettä ja valoa.
  5. Kukkanuppujen muodostuessa ja kukkiessaan kiinanruusu on vesi- ja ravinnejuoppo. Liika typpi edistää vain lehtien kasvua.
  6. Kasvi nauttii runsaasta valosta, kesällä ulkoilmasta, muttei suorasta auringonpaisteesta. Liika auringonpaiste saa lehdet kellastumaan ja putoamaan.


Näin teen tänä keväänä ja toivon kahden muunkin kiinanruusuni alkavan kukkia sen yhden vuosittain kukkineen rinnalla. Otin talteen latvapistokkaita ja jos ne juurtuvat, laitan niitä jakoon blogiini halukkaille kokeilijoille.


Tervetuloa uudet lukijat! Welcome new readers!  新看官:欢迎!

6 kommenttia:

  1. Huone-esikot ovat todella kauniita ja niistä saa hyvällä hoidolla pikäaikaisen ilon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan niistä pitkäikäiset huonekasvit. Aikaisemmin olen ostanut kevätesikoita ja hyvästä hoidosta huolimatta kippasin ne kompostiin jonkin ajan kuluttua.

      Poista
  2. Onpa järkevältä vaikuttavat ohjeet kiinanruusulle - voisi jopa harkita sen hankkimista, kun entiset ovat nääntyneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos peruspunainen versio kelpaa ja jos leikottuihin latvoihin tulee juuret, voin lähettää sinulle pari kokeiltavaksi.

      Poista
  3. Kevätkukat ovat ihania, ne ovat lupaus lähestyvästä keväästä!

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!