Kadonneista oppia -haaste

Kasvien häviämisellä on monta syytä. Kuivuneet, muuten vaan kuihtuneet, kaatuneet, hukkuneet, kituneet, sairastuneet, hävitetyt, nälkiintyneet, syödyt, unohdetut, ylihoidetut.

Puutarhakauden alkaessa ja ennen uusien kasvien hankintaa on aika hetkeksi pysähtyä miettimään, mikä meni pieleen kadonneen ihanuuden kohdalla. Mikä neuvoksi seuraavaan yritykseen? Opitaan uutta ja muistellaan perusasioita yhdessä.

Yhteiseen laariin valitsin kolme ihanaa ja upeaa kasvia, jotka kaikki olen onnistunut hävittämään, mutta joiden kasvattamista haluan yrittää uudelleen paremmalla ymmärryksellä.

Pikkusormustinkukka. Väärä kasvupaikka. Annoin mielestäni itse kylvetyille taimille hyvän kasvualustan. Niin hyvän ja rehevän, että seuraavana keväänä ne olivat valinneet jälkeläisilleen vielä paremman paikan vähän syrjemmältä. Iloissani uusista taimista palautin ne ruotuun emonsa sijoille. Emoa ei tosin enää ollut, mutta hyvässä mullassa nämä varmasti varttuisivat. Aurinkokin helottaisi tähän koko päivän. Väsyin vuosien jälkeen siirtelyyn ja päätin, että kasvakaa sitten sivummalla, hieman varjossa, polun vieressä ja kellarisyvennyksen betoniraoissa, kun niin haluatte. Valoisa, kostea puolivarjon siimes olisi ollut niille parasta. Jälkikäteen selvisi myös, että sormustinkukat yleensä ovat 2-vuotisia.

Patjarikko. Jakamatta jättäminen, vähitellen varjostuva kasvupaikka, unohtaminen. Patjarikkoni kasvoi kivimuurin päällä ja sillä oli hyvät oltavat niin pitkään kun se sai sopivasti auringonvaloa ja pientä varjostusta kiinankatajilta eteläpuolellaan. Katajat kasvoivat, kaarsivat oksansa patjarikon ylle. Vähitellen unohdin katajien juurella mitään kasvavan. Vaikka rikot jo löysinkin, en saanut aikaiseksi jakaa mättäitä ja lopulta ne jälleen löytäessäni jäljellä oli enää muutama vihreä tupsu kuihtuneiden ja ruskettuneiden laikkujen reunamilla. Irrottelin elävät kuolleista ja istutin uudelleen. Paransin alustaa ehkä liikaakin, mutta eivät ne varjossa enää toipuneet.

Jatkossa: avoin valoisa kasvupaikka, jakaminen säännöllisesti 4-5 vuoden välein.

Syysasteri. Kuolinsyy hävittäminen. Ostin taimen vuosia sitten ja istutin sen vastaperustettuun penkkiin kasvimökin viereen. Iloitsin reippaasta kasvusta ja pian pääsin jakamaan taimen. Myös perhoset ja mehiläiset rakastivat pieniä liloja tähtikukkia ja niiden oranssiin vivahtavaa keskustaa imeskeltiin ahkerasti. Talvella linnut nokkivat niistä siemeniä. En ymmärtänyt millainen valloittaja kasvi on. Muut vieressä olevat kasvit jäivät sen maata myöten etenevien juurivesojen jalkoihin. Kulovalkean tavoin levittyään sitä olikin yhtäkkiä kolmannes kukkapenkin pinta-alasta. Kasvimökissä lasiseinän toisella puolella tomaatit pysyivät sinnikkäästi vihreinä yli metriä korkean lehtimassa varjostamina.

Viimeinen pisara oli, kun versoja alkoi työntyä leca-harkkojen välistä tomaattiriviin. Lähti kaikki kerralla, niin luulin. Seuraavana keväänä vielä nyhdin parin metrin päästä maasta kurottuvia versoja. Ehdottomasti ihana perhoskasvi, mutta kasvupaikka täytyy olla rajattu tai sellainen, että saa levitä rauhassa.

 

Haaste: Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin tiedän kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi.

 

Haastan seuraavat kirjoittajat:

Samettihortensia blogista Pikkuinen puutarhani

Sirkku blogista Kukkia & Haaveita

Saraheinä blogista Saran mökissä ja puutarhassa

Muistilistaa minun osaltani tälle kesälle:

                      Valitse taimelle mahdollisimman sopivat olot kasvaa.

                      Huomioi muuttuvat tilanteet ja kasvuedellytykset kasvin ympärillä.

                      Ota selvää kasvin taipumuksesta levitä.