2016-05-10

Puu kumminkin



Tunnistatteko tämän puun? 
Kukkien leveys on n. 1.5 cm

Oli taas saha sen juurella, kun on itsekseen kasvanut tuohon epämääräiseen paikkaan, enkä tiedä mikä puu se on. Eikös tehnyt pieniä sieviä kukkia tällä viikolla.
Korkeutta on liki kolme metriä

Aukeamassa olevia nuppuja

ja ihan supussa olevia nuppuja


Minusta kukat näyttävät luumunkukilta, mutta lehdet on enemmän kirsikanlehtien oloiset.

Rungossa on lehtitupsuja säännöllisin välein.
Sillä on myös pieniä pilkkuja rungon pinnassa.


Minusta luumulla on pyöreät lehtien kärjet


Kyselin samaa jo toissakeväänä, mutta jäi tuolloin ratkeamatta. Toivottavasti joku tällä kertaa tunnistaa.

6 kommenttia:

  1. Minusta tuo näyttäisi kirsikalta.
    Laitoin just mun blogiin kuvan kirsikan sekä luumun kukista. Kuvissa näkyy hieman lehtiäkin. Käy kurkkaamassa sieltä, miltä sinusta vaikuttaisi.
    Kaunis se joka tapauksessa on! <3
    Ei tuota varmasti oikein raaski sahata poikki, vaikka olisi millaisessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sittenkin olla kirsikka. Kävin katsomassa kuvia blogissasi ja kaivoin omat kuvat pihan toisella puolella kasvavasta Varjomorellista. On ne niin samannäköiset, ehkä tällä hieman terävämmät lehtien kärjet ja suipommat nuput.
      Okei, en kaada, mutta ei sitä enää siirtääkään uskalla. Ehkä se itse tietää missä on paras paikka kasvaa, lämmin ainakin. Olin haaveillut paikkaa magnolialle.

      Poista
  2. Tekeekö minkäänlaista hedelmää tämä puu? Voisi olla myös Kirsikkaluumu tai sitten ihan hapankirsikkapuu. Kukat ja lehdet näyttävät siltä. Kaunis on joka tapauksessa, älä ihmeessä tuhoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkii nyt ensimmäistä kertaa, joten en vielä tiedä. Muistan kerran kipanneeni marjapensaan alle kokonaisen armeijan torilta ostettujen kirsikoiden siemeniä. Ne lähti kasvamaan seuraavana keväänä melkein kaikki. Ajattelin tehdä bonsain, sellaisen kirsikkametsän, mutta taisivat unohtua sinä kesänä kokonaan.
      Pitkin pihaa on viskelty myös Varjomorellin, luumun ja kriikunan siemeniä. Aika näyttää.

      Poista
  3. Voi muuten olla kriikunakin. Ainakin meidän kriikunoissa on samanlaiset kukat. Tosin eivät kuki vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, ettei olisi kriikuna, kun ei ole piikkejä ja tämän kukissa on paksummat heteet kuin meillä kasvavassa kriikunassa. Tämän kukat on tosi pienet, huomattavasti pienemmät kuin esim. Varjomorellilla, juuri kriikunan luokkaa =).
      Eilen leikin mehiläistä, jos vaikka tekisi marjan syksyllä vinkiksi.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome! - 谢谢您,我高兴您评论!