Ruusu-ihme

Ruusut eivät ole minun heiniäni.

Mustialanruusua kasvaa tontilla alkuperäisillä paikoillaan, yksittäisinä töpsyinä rivissä pitkin nurmikkoa. Haluaisin siirtää ne yhdeksi ryppääksi.

Olen ihan uuno ruusujen kanssa. Yhden siirtoa jo aloittelin, ja löysin sen juuristosta ohuita rihmoja, kunnes taisi tulla pääjuuri (juurakko?) vastaan. Käsivartta paksu puunpala hieman syvemmällä. Öööö? Miten sen saa mukaan katkaisematta rihmoja? Vai pitääkö saada?

Hoidotta ovat saaneet selvitä itsekseen. Kitken juurialueet korkeaksi kasvaneesta heinästä. Lannoittamiset on jääneet, hädin tuskin saan kuivuneita oksia leikattua pois.

Luonto hoitaa. Ne ovat saaneet vettä viime ja tänä kesänä kerrankin riittävästi. Ehkä lämmötkin on osuneet kohdalleen. Tänä kesänä paras kukinta ikinä, ja alan jo katua etten ole ymmärtänyt ruusujani mitenkään helliä.

Erityisesti, kun huomasin jokunen talo kotikatua edemmäksi aivan upean pehkon Mustialanruusua, olen alkanut miettiä, että noille tarttis tehdä jotain ennen kuin ne tyystin katoavat.

Pikku avun annoin sadeviikon jälkeen. Irrotin varovasti nuppuihin liiskautuneet ulommaiset terälehdet. Kukan avautuminen tapahtuu hetkessä, ja puhdas vahva ruusuntuoksu pääsee pakkauksestaan.

Tervetuloa lukijaksi, Aliina, blogista Haapalehto!