2017-02-11

Toistuva muoto


Minua kiehtoo puutarhassa muotojen toistuminen.

Osittain tarkoituksella, osittain intuitiolla olen kerännyt kiviympyrälleni samaa kaarta, ympyrää tai pallon pyöreyttä omaavia kasveja ja esineitä. Isot ja pienet yksityiskohdat kertaavat näitä muotoja. Muutama topakka suora linja antaa ryhtiä. Sekaan on eksynyt myös mitä-sattuu-linjaa, kun innon vallassa on tyylipuhtaus päässyt unohtumaan.


Pyöreiden kivien kaarevat jonot toistuvat ruukun aluslautasen tiplakoristelussa. Ruukun pystyraidoilla on sama viuhkamaisesti avautuva linja kuin iiristen lehdillä omenapuun alla.



Kesällä omenapuun runkoja kiertävä köynnöshortensia puhkeaa laakeisiin pyöreähköihin kukkaterttuihin, syksyllä omenat toistavat samaa täyteläistä muotokieltä, ja yllättäen puutarhapenkin selkänojalla on tismalleen sama kaari kuin hortensian lehtiruodilla.



Pienet aurinkokennoilla toimivat pihavalot ostin syksyllä, mielessäni pionien pyöreät nuppupallot ja ukkolaukan kukinnot. Talvella pienet tuikut yhdistyvät kaartuvaan kivimuuriin ja kiviympyrään, jonka muoto paljastuu ohuen lumen läpi.



Lehtosalvia kasvattaa ensin ruukun pystyraitojen suuntaisesti kukintovarret, mutta loppukesällä kukinnot kiertyvät kauniisiin kiehkuroihin. Samat kiehkurakaaret toistuvat tuoksuherneen versoissa ja puutarhapenkin selkänojassa. Pallerolaukka raukka ei tiedä, ollako luontonsa mukaan ryhdikäs vai kaartuako kiehkuralle.


Jaloangervolla on pienet helminauhat kauniisti kaartuvissa varsissaan ennen kukkien aukeamista. Taustan taatanmiekkojen toivon lähtevän kasvuun ja antavan viuhkamaista ryhtiä istutukseen.


Kääpiöneilikkaa istutin maanpeitoksi kivimuurin lähelle. Kasvi on pyöreä muodoltaan ja sen kukkavarret suorastaan pingottuvat ilmavaan palloon lehtien ympärille. Ukkolaukka on ylitse muiden. Siinä yhdistyy ryhti, suorat viivat, viuhkamaisuus ja pyöreys.

Tervetuloa lukijakseni, Maatuska, blogista Selätön puutarhuri!
 

18 kommenttia:

  1. Hallittua ja harmonista, olet onnistut mitä mainioimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritystä ainakin. Saa nähdä kauanko pidän valitun linjan.

      Poista
  2. Mukava, erilainen näkökulma puutarhan tekemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä erilaisuudesta, mutta tuntuu että tällä kertaa se toimi.

      Poista
  3. Eksyin tänäaamuna blogiisi ja piti heti selailla vanhempiakin juttuja läpi. Kauniita kuvia ja mukavia kannanottoja puutarhaharrastamiseen.

    Iloista sunnuntaita!

    T. Jonspe Eripurasten Rauhalasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonspe! Todella mukavaa, että löysit tänne. Toivottavasti viihdyt jatkossakin.

      Poista
  4. Näistä kuvista ilmenee, miten tärkeitä ovat puutarhassa muodot värien ohessa. On haastavaa yrittää suunnitella väripareja ja yhteensopiva värimaailmoja ja muistaa myös muotojen yhteinen linja. Hienosti tässä muistutat siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muoto on vähän sellainen piilossa oleva asia. Ensin yleensä huomaan värin ja tuoksun, ehkä koon ja kirjojen mukaan yritän valita kasvupaikan. Minulle muoto käy mielessä vasta näiden jälkeen. Siksi yritin tässä kokeilla valintoja toisessa järjestyksessä. Ja toki sattumallakin on osansa!

      Poista
    2. Kauniit kuvat ja viimeisteltyä toteutusta. Taatanmiekka alkoi heti kutkuttamaan... =)

      Poista
    3. Kiitos, Aliina!
      Taatanmiekkaa oli täällä jo alkujaan ja pari vuotta sitten ostin sitä lisää. Tykkään kovasti.

      Poista
  5. Miten kaunis näkökulma puutarhassa! Sinulla on silmää muodoille. Itse jotenkin jään aina kiinni noihin väreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irene! Sama juttu minulla. Usein aloitan juuri väreistä. Ehkä väri on kuitenkin vahvin tunnelman luoja ja sen ensimmäisenä haluaa valita omanlaisekseen.

      Poista
  6. Kauniisti muodot toistuvat puutarhassasi! Ihanan harmonista! Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu! Sinulle myös oikein hyvää viikkoa!

      Poista
  7. Vau! Minä olen kyllä huono suunnittelemaan muotojen mukaisesti asioita, vaikka yritystä joskus onkin. Sinä sen sijaan osaat ja löydät hienosti muotojen toistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin tällaisilla jutuilla leikkimisesti. Väliin onnistuu ja sitten tulee vähän huonompi tulos.
      Hyvää ystävänpäivää!

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!