2018-01-28

Monimuotoisuus puutarhassa


Perhoset liihottelivat myöhään puutarhaani viime kesänä. On liioittelua puhua liihottamisesta. Lähinnä ne säästivät voimiaan avaten siipiään auringonsäteiden keräämiseen silloin harvoin, kun aurinko sattui lämmittämään. Lentokelit olivat harvassa mehiläisillekin ja ne pysyivät pitkiä aikoja poissa.

Enää en voi käydä taistoon voikukkaa vastaan, vaikka keltaiset ilopillerit ajan myötä turmelevat hyvän nurmeni. Maahumala saa levitä pensaanalusissa. Alas nurmikko ja tilalle luonnon monimuotoisuus, nokkoset takaisin.


Joudunko armahtamaan nokkosenkin? Se on paitsi nokkosperhosen toukan, myös neito- ja amiraaliperhosen jälkeläisten ravintokasvi. En tiennytkään, että putkikasvit (myös vuohenputki!) kelpaa ritariperhosen toukille. Tänä kesänä jätän turhan kitkemisen. Hankin lintuja, perhosia, mehiläisiä ja muitakin hyönteisiä houkuttelevia perennoja ja pensaita. Suosin luonnonkasveja pitkälle jalostettujen sijaan. Joku on lukenut Riku Cajanderia.


Omenankukinnan aikaan pihassa on paljonkin ravintoa tarjolla, mutta keväällä on köyhempää. Vain kaukasianpitkäpalon valkoisten kukkien hunajatuoksu kulkee vanoina puutarhassa ‒ ja sinililjojen. Vasta pari kevättä sitten havaitsin, että sinililja todella tuoksuu. Olen levittänyt niitä tahallani ympäri nurmikkoa tarjoten mehiläisille hyvät apajat. Runsaasti lisäännyttyään liljojen tuoksuvoima on vertaansa vailla mehiläisten houkutuksessa. Hupaista on katsella, kun iso pörriäinen mettä hamutessaan ottaa lähes maakosketuksen kukkavarren taipuessa yhä alemmas.


Toinen taikakasvi mehiläisten suhteen on köynnöshortensia. Iisoppia ja salviaa meillä on ollut aina, samoin päivänkakkaraa sekä mäkimeiramia yllin kyllin. Toissakesänä istutin muutaman ojanpenkalta noudetun mäkitervakon ja viime suvena ketoneilikan taimia.  Sinipallo-ohdake, kaunopunahattu, kokeeksi etelänruusuruoho, laventeli, mirrinminttu ja hopeapiiska pääsivät uuteen kukkamaahan.

Minulla olisi kaksikin paikkaa lisätä pihani monimuotoisuutta. Jossain vaiheessa pihan perän laho Sokerimiron kaatuu, ja sen tilalle voisin hankkia jopa raidan, tai muutaman pienemmän aivan alkukeväällä mettä tuottavan kasvin. Luopuisinko samalla omenapuun alla olevasta nurmikosta, ja istuttaisin sinne jotain mielenkiintoisempaa?


Toinen kohde löytyy olohuoneen ikkunan alta. Talon länsiseinustan penkki, johon aurinko paistaa täydeltä terältä ja jota ei periaatteen vuoksi kastella, kuten ei mitään muutakaan penkkiä pihallamme. Katolta saattaa runsaslumisina talvina tupsahtaa annos lunta stoppareista huolimatta. Kuinka mahtava paikka kuivan paikan kasveille. Tavalliset puutarhaperennat on vuorollaan juroneet muutaman vuoden ja sitten luovuttaneet. Ehkä tässä voisi ajatella kaikkia niitä ihania öttiäisiä, joiden nimiä en häpeäkseni edes tiedä, ja pitää monilajisen ja ravintoa tarjoavan istutuksen tekemistä päämääränä.


Riku Cajanderin innostava "Luontopiha. Ympäristöystävällinen piha ja puutarha"-kirja saa ajattelemaan puutarhaansa muidenkin elollisten kuin itsensä käytössä. Häneltä on myös kirja "Puutarhan parhaat perhoskasvit", joka taitaa päätyä seuraavaksi lukujonoon. Luonnon suosimisesta omassa pihassa kirjoittaa Mattias Tolvanen nyt jo loppuunmyydyssä, kauniisti kuvitetussa kirjassaan "Villi puutarha". Ilmeisesti loppuunmyyty on myös Kauri Mikkolan ja Hannu Tannerin kirja "Perhospuutarha". Harmi. Täytyy etsiä kirjastosta, josko osuisi kohdalle.



Jos et vielä innostunut, niin Karoliinanpuutarhassa-blogista löytyy postaus, jossa on listattu hänen puutarhansa parhaimmat perhoskasvit kukintakuukausittain.
 

10 kommenttia:

  1. Oikein mukavia ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein tulee hankkineeksi kasvin, koska se on kaunis, mutta jos siitä olisi hyötyä puutarhan pienimmille, niin aina parempi. Toivottavasti tämä ei ole hetken innostus, vaan saan jotain konkreettista aikaiseksi.

      Poista
  2. Minulla on tuo Riku Cajanderin ”Puutarhan parhaat perhoskasvit”. On kyllä upea ja suositeltava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo nimi kuulostaa hyvältä. Meillä oli joinain kesinä vuosia sitten ihan hillittömästi neitoperhosia. Olen yrittänyt muistella, mitä kasvia meillä silloin kasvoi, tai missä ne viihtyivät.

      Poista
  3. Perhosia olen kaivannutkin mökkipihaani. Viime kesänä sinne joitain perhoskasveja istutinkin. Perhosia oli viime kesänä tosi vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesän voi ehkä laskea poikkeukseksi. Meilläpäin oli kurjin perhoskesä ikinä, kylmää ja jatkuvaa sadetta. Ehkä ensi kesänä kasvisi houkuttelevat niitä jo sankoin joukoin.

      Poista
  4. Tässä on hyvät vihjeet, jos haluaa etsiä vaikkapa noita perhoskasveja. Itsekin pyrin joka vuosi supistamaan nurmikkoaluetta vaikka antamalla valkoapilan tai nurmihumalan levitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti seinänvierustan kukkamaa soveltuu meillä hyvin luonnonkasveille. Täytyy vain valita kuivassa ja omissa oloissaan viihtyviä kasveja.

      Poista
  5. Riku Kajanderia en ole lukenut, mutta aihe on muutenkin noussut esiin puutarhaporukan keskuudessa. Nokkonen tosiaan olisi se paras kasvi perhosille. Muuten on kovin ikävä, mutta ehkä sille jokin paikka löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nokkonen pyrkii valtaamaan marjapensaiden alusen. Välillä sen kitken, välillä annan kasvaa.
      Tervetuloa lukijaksi, Pihan vuosi!

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome! - 谢谢您,我高兴您评论!