2018-01-20

Perenna nimeltä kiinanmaruna





Perennat olivat viime kesän puutarhahankintojeni listalla. Yleensä kylvän siemenistä perennat puutarhaani, mutta nyt kutkutti saada pihaan uutta ja erikoista. Pitkin kevättä olin roikkunut netissä etsimässä kasveja peittämään kivimuurin taakse suunnittelemaani uutta istutusaluetta.

Taktiikka oli jälkikäteen ajatellen toimiva. Tuntemattoman kasvin nimi hakuun ja löytyneistä kuvista vertailemalla sain käsityksen kokelaan kasvuvaatimuksista, kasvinkumppaneista, korkeudesta ja muustakin olemuksesta. Valmiin listan kanssa sitten Tommolan tilalle.

Heinäkuun aamupäivänä keräilin puutarhurin avustuksella listaamani taimet. Ihan kaikkea ei löytynyt, mutta sain sopivasti pari lähes vastaavaa taimea tilalle. Ammattitaitoinen puutarhuri on aarre silloin, kun valinnanvaraa on enemmän kuin itse kykenee hahmottamaan.
Koska olin miettinyt istutuspaikat taimille valmiiksi, en sortunut heräteostoksiinkaan. Asiaa ehkä auttoivat navakka tuuli joka oli viedä tukan päästä ja seitsenasteinen kesäaamun raikkaus joka sai kroppani hytisemään. Vikkelästi siis maksamaan ja takaisin auton lämpöön. Ei ole ennen Tommolasta niin vikkelästi selvitty!

Säistä johtuen istuttaminen viivästyi, ja vasta heinäkuun lopulla sain taimeni oikeille paikoilleen. Heinäkuun aikana ne olivat ehtineet kasvaa pituutta taimiruukussa ja istutuksen jälkeen rankkasade vielä hakkasi ne maahan, joten alku ei ollut hyvä. 


Elokuussa katsoin yhä korkeammaksi venyvää kukkavanaa jo kriittisesti. Pitikö ihan pujoa ostaa puutarhaan; sukulaisuus rikkakasviin näkyi selvästi. Varret olivat kumminkin kauniin rennot ja valkoisina palloriveinä sinnitelleet nuput alkoivat loppusyksystä saada väriä.




Viimeiset kuvat olen kuvannut lokakuussa. Vielä silloinkaan kaikki kukat eivät avautuneet ja minulle jäi arvoitukseksi, oliko taimiruukussa sittenkin kaksi taimea, joista toinen olisi tehnyt valkoiset kukat. Lumi ehti ensin.



4 kommenttia:

  1. Kaunis kasvi. Etenkin kukat ovat viehättäviä. Sinulla on jännä kesä edessä, josko kiinanmarunaa onkin kaksi kappaletta ja toinen niistä valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle uudet kasvit ovat jännittäviä tuttavuuksia. Menee muutama vuosi ennen kuin niistä täysin pääsee selvyyteen. Toivottavasti kiinanmarunaa on kaksi. Valkoisen version voin kuvitella kukkivan todella kauniisti.

      Poista
  2. On tosiaan hyvä vinkki mennä puutarhaostoksille jämptin listan kanssa, jolloin pysyy paremmin suunnitelmassa. Muuten lähtee mielikuvitus turhan vapaalle. Jännät kasvit, muistuttavat ihan luonnonmarunaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listasta on apua, kun haluaa saada juuri tietyt kasvit. Taimitarhat on niin täynnä houkutuksia, että herkästi tulee ostaneeksi jotain "vielä ihanampaa".
      Aloin miettimään, olenko koskaan nähnyt luonnonmarunan kukat auki. En muista, että olisin.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!