Risukeikkaa ja alkavaa kukintaa

Kävin taas ottamassa aamuannoksen hyttysenpistoja. Kämmenselkiä ja nilkkoja kihelmöi, vaikka olin suojautunut hyttysmyrkyllä. Hajuttomalla sellaisella, mikä pisti tietysti epäilemään myrkyn tehoa. No, jos ei hyttysistä muuta iloa ole, niin onpahan pikkulinnuilla syötävää.

Olen viime viikon siivonnut. Joka ilta pikkuisen, ja eilen pojan kanssa sitten kuormasimme säkkeihin lajitellut puutarhajätteet lavoille ja kävimme tyhjentämässä ne risuihin ja haravointijätteisiin jäteasemalle. Kaikkiaan kuusi valtavan korkeaa lavallista. Kuormista yksi sisälsi tyrniä, neljä kokonaisen Huvituksen, omenapuun. Loppuvaiheessa rupeamaa oli kyllä huvitukset kaukana, 30 astetta ja silleen. Hiki virtasi. Säästimme kantamisen vaivan siirtämällä puunkappaleet oksa toisensa jälkeen orapihlaja-aidan yli ensin ojaan ja siitä kadulle parkkeeratun auton lavalle ja peräkärryyn. Kadulta hohkaava kuumuus oli liki ylivoimainen. Onneksi jäteasema meni kiinni jo kahdelta, joten emme päässeet vielä syreenien kimppuun. Omenapuusta, tyrneistä ja syreeneistä lisää joskus toiste.

Saapa nähdä kauanko kestää tottua hyttysenpistoihin. Alkukesästä ne kutiavat ihan hillittömästi, loppukesästä tuskin noteeraan tulleeni pistetyksi. Hyttysmyrkyn levittämisen takia missasin parhaimman aamuvalon ikinä. Ohuen pilviharson takaa tuikahti hieman keltaiseksi värittynyt valo, ja muutamassa minuutissa se oli ohi. Rakastan juuri nousseen auringon valoa, miten se piirtää esiin hämähäkinseitit, kaste- tai sadepisarat. Myös ilta-auringon siilaamat kasvit syttyvät ihan omaan hehkuunsa.

Kesä on ilmiselvästi alkanut. Moni kasvi on ennättänyt tehdä nuppunsa huomaamatta, ja osa jo kukkii. Juhannusruusukin avasi eilen ensimmäiset kukkansa, vaikka aamulla vielä jokainen nuppu oli tiukasti kiinni. Tulppaaneista myöhäisimmät alkavat olla jo parhaimman hehkunsa antaneita, mutta ukkolaukat uhkeine palloineen loistavat kukkapenkeissä.

Monikossa, koska istutin ukkolaukan sipuleita etupihan kukkapenkkiin syksyllä. Koko penkki on niin sanotusti "Under construction", koska sen uudistaminen on jo pitkään muhinut ajatuksissani. Milloin ajatukset saavat fyysisen hahmon, on sitten eri asia. Nyt penkissä on soma soppa värejä, joiden yhteen sopivuudesta voi olla montaa mieltä.

Niin on jo kesä, että naapurin pieni lämpäre heinää heilimöi ja antaa mukavan taustan pionien nupuille. Kohta kukintansa aloitteleva likusterisyreeni toistaa vaaleaa, lämpöisenkeltaista sävyä. Rentoakankaalitkin alkoivat viikolla kukkia ja etualan mäkitervakon kukkavarret kurottavat korkealla. Kaukasianmaksaruoho viihtyy tällä paikalla hyvin ja se on levittäytynyt melkoisesti. Pispalan neito hopeisine tupsuineen jää sen likistykseen. Vasemman laidan verikurjenpolvi ei koskaan ole ollut noin korkea. Normaalisti kuivalla paikalla kivikossa se jää kolmannekseen tuosta korkeudesta. Sadetta on siis tullut melkoisesti.

Tässä vaiheessa kesää likusterisyreenin ja orapihlaja-aidan välissä olevan istutukseni lehtivärit erottuvat parhaiten (kuva ylempänä). Aita on vielä tuoreen vihreä, purppuraheisiangervo, ripsialpi ja purppuranvärinen pensaskärhö antavat tummia sävyjä, hopeamaruna taas harmaanvihreää, hopeista hohtoa. Punakellukatkin ovat osittain kukintansa jo menettäneet. Niille kehittyy kauniit siemenkodat, joita on mukava kuvata myöhemmin kesällä. Lemmikit yhä loistavat sineään varjossa, mutta uudessa istutuksessa alkavat mirrinmintut tuoda uutta tummemman sinistä väriä.

Antonovkan alla suloisen pehmeä nukkapähkämö on mukavasti levinnyt penkin alareunaan. Valkoisen lehtoängelmän siirsin eroon liloista sisaristaan. Se sopiikin paremmin tähän hieman hämyiseen soppeen. Sopen hämyisyys Huvituksen kaatamisen myötä kyllä hieman muuttui, ja olenkin uudessa tilanteessa tämän ja tammen alla olevan kukkapenkkini kanssa. Seuraan tilannetta tämän kesän. Voihan olla, että lisävalo on vain eduksi molempien penkkien kasveille. Kurkkaus varjon puolelta kiviympyrän yli kohti likusterisyreenin istutusta näyttää ihan mukavalta. Jostain syystä keltainen ja oranssi ovat päässeet vakiintumaan puutarhani väreissä.

Kasvimökin vieressä pionit ovat jo pitkällä nuppuineen, kärhöt tarvitsevat tukea. Joko tänä kesänä taipuisi rauta sen verran, että saisin pitkään haaveilemani tuet väkerrettyä? Tarvikkeet tukiin on pari kesää keränneet ruostetta. Ei siksi, että saisin ne ruosteeseen, vaan muuten vaan on aika vierähtänyt.

Tomaateistakin on kerrottavaa, mutta jääköön myöhemmäksi. Kukista ja pikkiriikkisistä raakileista päätellen pian on myös mansikka-aika. Sehän maittaa!