Syyssunnuntaina

Viikonlopun upea ilma on saanut minut olemaan ulkona molempina päivinä. Lauantaiaamun olin ahkerana omenateatterissa ja saatuani viimeisen hillopurkin kannen kiinni, otin kameran ja lähdin ulos kuvaamaan.

Olikin melkein kaksi viikkoa vierähtänyt edellisestä kerrasta, mikä näin kesäaikaan ei ole ihan tavallista. No, johan on syksy ja sen huomaa kuvauskohteistakin. Iso harppaus on kuljettu syksyä kohti pienessä ajassa. Johtuneeko hallakylmistä öistä, sillä lähes joka puskassa oli jo lehtivihreä lähtenyt virtaamaan kohti juuristoa.

Sinnikkäitä kukkijoita on yhä siellä täällä, ja tulee sama fiilis kuin keväällä tulppaanien vain jatkaessa ja jatkaessa kukintaansa kun kylmä kausi sai ne ikään kuin jähmettymään paikoilleen. Iisoppi on edelleen kukinta-ajasta sekaisin ja kukoistaa sinisin ja vaaleanpunaisin kukin kivimuurin päällä. Sen taustalla likusterisyreeni on viikossa saanut keltaisen lisävärin lehdistöönsä ja purppuraheisiangervo on jo lähes lilanmusta dramaattinen ilmestys. Oikeastaan ihan hyvä, että hopeamaruna on levinnyt iisoppien sekaan. Sen kuuluisi olla kuvasta oikealla, mutta ei siellä viihtynyt ja on omia aikojaan valinnut itselleen paremman paikan.

Teresanruusu on vielä avannut yhden nupun, vaikka lehdet jo osittain varisevat pensaasta. On se sitkeä sissi. Jotenkin herkän kaunis, ja tuntuu että se olisi kukassa ihan väärään aikaan. Syksyllä lehtien varistua pääsevät sen tummanpunaiset versot kunnolla näkyviin. Talvella paljaat varret ovatkin hyvin kauniit lumea vasten sikäli kun näkyvät verkon läpi. Verkottaa pitää, sillä tänään löysin ystäväni rusakon pesäpaikan puutarhastamme. Se todellakin ASUU meillä. Toivottavasti tämä on vain sen kesämökkipaikka, ja painuu muualle järsimään pajunköyttä. Eli verkot esiin ajoissa.

Viimein meillä kukkivat myös kosmokset. Sai niiden kukintaa odottaa. Pari yksittäistä kukkaa on ollut jo pitkään, mutta varret ovat täynnään nuppuja, jotka ovat surullisen tiiviin oloisesti kiinni. Ei varmaan kovin montaa lämmintä päivää (ja yötä) tarvitsisi, että ne kaikki olisivat kukassa. Kylvin kosmokset vasta touko-kesäkuun vaihteessa, joten siinä ehkä syy pitkään odotukseen. Tai sitten kylmä alkukesä, tai kuuma keskikesä, tai sateinen loppukesä, tai...

Pitkään olen odottanut myös syyskimikin alkavan kukkia. Kukkavana vaan jatkaa kasvuaan korkeuksiin. Se on tehnyt sentään nenän korkeudelle pari pientä sikermää nuppuja, etten ihan joudu tikkaille kapuamaan kuvatakseni läheltä. Nuput on pullistuneet sitten viimeisen katselukerran, mutta edelleen ovat tiukassa supussa. Voi näitä syyskukkijoita. Ja mikä pistikään istuttamaan sen varjopuutarhan puolelle? On minulla toinenkin syyskimikki, mutta se on ollut puolestaan aurinkoisemmalla paikalla, on hukkua vuohenputkeen, ja oli kateissakin pari vuotta, kun on niin pieni. Vasta tänä kesänä se on kasvanut kunnolla, mutta ei edes yritä tehdä kukkavanaa.

Korkeuksista kurkkii tämä päivänpaiste. Se tuo kyllä auringon mieleen vaikkei aurinko näyttäytyisikään. Aika hassu kurkkiessaan yksinään tuolta puiden välistä. Sen seuralaiset osittain makaavat maassa ja toinen puoli porukkaa on vähän matalampia ja nuput hyvin tiiviinä odottaen parempia kelejä. Saa nähdä moniko niistä ehtii kukkaan. Siinäpä minun kesäkukkani. Yritys oli kova, mutta pipariksi meni tällä kertaa.

Koristeomenapuu on heittäytynyt upean punaiseksi. Osa lehdistä on kirkkaan punaisia ja suurin osa tumman viininpunaisia. Pikkuriikkisiä omenoita on puu täynnään, eli hyvä on ollut omenasato tämänkin osalta. Joskus loppusyksyllä ja talvella miniomenat kelpaavat tilhiparville, joskus ne kuivuvat rusinoiksi ja ovat koristeena puussa vielä keväälläkin.

Mustilanhortensiasta on pakko laittaa jälleen yksi kuva. Pensas on hauskan monivärinen ja kukkien värit ovat perussävyltään joka kuvauskerralla erilaiset värin muuttuessa sitä mukaa kuin syksy etenee. Vaaleanpunaisen jälkeen terälehteen tulee aavistus kellertävää, kunnes terälehdet kuivuvat ruskehtaviksi. Auringonvalo saa ne näyttämään läpikuultavilta.

Nyt jo on valamonruusussa kiulukoita ja lehdissä punaista väriä. Pidän tämän ruusun kiulukoista, niiden väristä ja muodosta. Itse ruusua en välttämättä istuttaisi omaan puutarhaani, mutta en ole poiskaan kaivanut, kun on kaunis syksyisin. Onhan se ihan nätti myös kesällä kukkiessaan.

Tänään oli tarkoitus saada istutettavat taimet maahan, mutta toisin kävi. Maa olikin (yllätys, yllätys) täynnä vuohenputkenjuuria, joita sitten aloin järjestelmällisesti kitkeä. Ajattelin, että vaikka peittäisin maan sanomalehdillä ja hakkeella, on parempi kiskoa sitä maasta irti niin paljon kuin mahdollista. Siihen se aika sitten hupeni. Ja omenoiden poimintaan. Kävin koko puutarhan läpi, ja enää on käytännössä jokunen kaneliomena puussa, talviomenia vähän enemmän tosi korkealla latvuksissa. Pääsen ihan oikeisiin puutarhatöihin!

Mukavaa viikkoa puutarhassa!