Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksaruoho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksaruoho. Näytä kaikki tekstit

2024-03-23

Kuvia ja ajatuksia syksyltä

Kevättä odotellessa on puutarhablogeissa kerrattu menneen kesän kuvia ja tapahtumia. Sama täällä, kuvia olen selannut ja tekemisiäni kerrannut. Jospa jokusen postauksen saan aikaiseksi ennen kuin kevätkukkien ryntäys taas alkaa.

Aloitetaan syksystä, joka oli pitkälle syys-lokakuun vaihteeseen asti lämmin. Siksipä kai puutarhani vihoviimeiset kukkijat yllättivät minut iloisesti ja kukkivat täysillä. Normaalina syksynä katvio on vasta avaamaisillaan nuppujaan tai sateisena kesänä vasta kasvattamassa niitä, kun ensimmäiset syyspakkaset hiipivät puutarhaan ja pilaavat koko komeuden. Ei menneenä syksynä. Kukinta aikaistui ja ennätin ihailla parin viikon ajan vahamaisia, raskaina roikkuvia kellokukkia. Ja nuuhkia; niissä on hento raikas tuoksu.


Toinen yllättäjä on tähkäkimikki 'Brunette'. Useana syksynä se on kukinnan suhteen päässyt liki kalkkiviivoille, mutta sitten tulevat kylmät yöt ja sateiset harmaat päivät, nuppujen kasvu tyrehtyy ja kukat jäävät aukeamatta. Kasvi on muutamassa vuodessa ehtinyt kumminkin varttua ja vahvistua, joten se jaksoi nyt tehdä useita kukkavanoja. Miten ihanasti vanat ottivat tukea yllään olevan omenapuun rungoista ja luikertelivat sen oksistossa. Kukat aukesivat vähitellen pitkin vanaa. Kaunista oli myös nuppujen hento lila ja itse vanan vahva tummanlila sävy.

Kolmas yllättänyt myöhäiskukkija oli toissa syksynä istutettu maksaruoho. Taimi on kirpparilta hankittu jakotaimi, jonka kasvuun lähtö oli alkuun heikkoa, keväällä jo luulin sen menehtyneen. Niin vain nimetön maksaruoho kukki lokakuun alussa. Samoin kuvassa näkyvät toissavuonna kylvetyt sininadat ovat saaneet muhkeutta olemukseensa ja tässä ne tarjoavat somaa sinivihreyttä maksaruoholle väripariksi.


Sininadasta juontui mieleen, että istutin kuparisarat tammen suojaan puolivarjoon. Ehkä paikka on aavistuksen liian varjoinen, mutta aika näyttää. Muutenkaan kuparisara ei välttämättä selviä näillä leveyksillä talven yli ulkona, valkeni minulle tässä jokin viikko sitten. Pahus! Olisin voinut viedä ne kellariin turvaan. Siemenistä ne kasvatin. Ehkä keväällä kehittelen niille ylimääräistä suojaa pakkasöiksi. Toisaalta jos sininata selvisi itsekseen, miksei kuparisarakin...

Löytyipä myöhäissyksyllä pientä vaaleaa sineä pilkottamassa purppuraomenapuun alla. Edelleen, ainakin kolme vuotta puskan hävittämisen jälkeen, vaikka olen yksittäisiä yrittäjiä nyppinyt maasta heti löydettyäni. Sai nyt kukkia, kun on ollut niin sinnikäs. Kaipa se taas teki uusia siemeniäkin levitäkseen.


Talven mittaan on blogien kommenteissa ollut  kyselyä, tekevätkö tammet terhoja ja että missä iässä ne alkavat tuottaa terhoja ja pudottavatko tammet lehtensä syksyllä. Kyllä, tekevät terhoja ainakin meillä täällä II-vyöhykkeellä. Oma tammeni alkoi tuottaa niitä noin 20-vuotiaana. Terhoja kehittyy vaihtelevasti eri määrä vuosittain, ja niitä ropisee maahan syksyllä vähitellen. Erityisesti silloin ropina kiihtyy, kun oravat aloittavat sadonkorjuun. Ne kulkevat oksilla ja pudottavat terhoja alas. Hetken päästä ne kipittävät alas, keräävät pudonneita terhoja poskensa pullolleen ja piilottavat ne sitten jemmoihinsa. Tai hautaavat ne yksi kerrallaan maahan kukkapenkkien muhevaan multaan. Minulla onkin alkanut olla terhosatojen runsastumisen myötä ongelmana itäneet tammentaimet ei niin toivotuissa paikoissa. Ei enää riitä, että naapurin vaahtera siementää nurmikon täyteen keväisin maasta ponnistavia minimaalisia kirkkaanvihreitä lippusalkoja.

Kuvassa näkyy jo terhonsa pudottaneita kantoja, vielä kypsymässä olevia terhoja kiinni vihreissä kannoissa ja myös kesän aikana kuumuudessa kuivahtaneita terhoja. Vanhempieni tammi V-vyöhykkeellä ei tee terhoja, mutta pysyy hengissä, vaikkakin kasvaa kituliaan hitaasti. Tammen lehdet putoavat hieman vuodesta ja syksyn kylmistä riippuen osa syksyllä, osa vuodenvaihteen tietämillä, ja osa vasta tammikuussa. Jostain luin, että siitä tammikuu olisi saanut nimensäkin.


Pitäisiköhän jokunen linnunpönttö askarrella, kun vielä ehtii?

Niin, ja työt jatkuvat!

 

 

2020-02-23

Jotain minusta -haaste


Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista laittoi minulle haasteen aikoja päiviä sitten.

Itsestä onkin vaikea kertoa ja moni uusi haaste on ehtinyt virrassa vieriä ennen kuin pääsin tähän vastaamaan. Haaste on ilmeisesti kiertänyt jo jonkin tovin, koska ihan alkuperäistä haastajaa en enää löytänyt. Kuviksi valikoitui perennoja, joita harvemmin olen esitellyt.


Kirjomaksaruoho, takana matala kääpiöneilikka, edessä jokunen ketoneilikan nuppu.

Asun: Vanhassa 50-luvun omakotitalossa hiljaisen pikkukaupungin torin tuntumassa.

Innostun: Monistakin asioista, toisista palavasti, toisista laimeammin. Puutarha, lasityöt, kiinan opiskelu ja sukututkimus ovat olleet elämässäni palavan innostumisen aiheita, neulominen kuuluu toisaalta kausi-, toisaalta kestoinnostuksiin. Liikunnasta innostun hetkittäin, penkkiurheilusta en tippaakaan. Lukeminen on aina ollut intohimo, nyttemmin kirjojen kuuntelu vie paljon aikaani. Minussa elää jonkin sortin esteetikko, ja saatan "pikkuisen" innostua miettimään kivien värejä ja muotoja, asettelemaan kukantaimia useampaan vaihtoehtoon ennen kuin mielestäni täydellinen asetelma on hahmottunut.

Harmaamalvikki on kova siementämään, ja sitä on kaikkialla...

Ihailen: Ihmisiä, jotka jaksavat olla aina myönteisiä ja perusiloisia. Heidän lähellään on hyvä olla. Ihailen myös aikaansaavia ihmisiä, sellaisia jotka uutterasti pikkuhiljaa nakertavat ja saavat ihmeitä aikaan.

Ilostun: Pienet hetket, joskus mitättömät asiat tuovat iloa. Ilostumiseeni ei tarvita suuria eleitä, tunteita tai yllätyksiä ja kukkakimppuja. Usein hymy tuo ilon.

Loppusyksyn punahattu kirpakassa säässä.

Luonnettani kuvaa: Seesteisyys ja rauhallisuus ovat kai useimmin mainitut ominaisuudet minua kuvattaessa. Ja oikeassa ovat.

Haluan ympärilleni: Nautin illan hiljaisuudesta työpäivän hälinän jälkeen. Kaipaan sopivassa määrin läheisten seuraa ja hiljaisuutta.

Tarhakellokärhö Rooguchi on todellinen ilo, kaunis ja kukkii pitkään.

Haaveilen: Matkustamisesta, pitkistä ja lämpöisistä kesistä. Puutarhaan haaveilen suuria muutoksia; se tosin jää usein suunnitteluun ja ideointiin. Niistä joku haave toteutuu, toinen ei. Enemmän haaveilu on kauneuden nälkää, joka ei ota laantuakseen, vaan mieli hakee aina uusia ratkaisuja.

Rusopäiväliljani ovat hieman oikukkaita, enkä ymmärrä mitä teen väärin.

En luopuisi: Usein asiat vain tapahtuvat, ja ne on hyväksyttävä riippumatta omasta tahdosta. Mutta tärkeistä asioista, läheisistä, ystävyydestä, rakkaudesta, en luopuisi. Enkä ihan hevillä puutarhastakaan, sillä se on minulle hyvin tärkeä. 

Sinisten iisoppien joukkoon kasvoi myös vaaleanpunaisena kukkivia taimia.
Kyllä, kiitos!

Olette ehtineet postausteni välillä julkaista upeita kirjoituksia ja ajatuksia puutarhasta. Ystävänpäivää varten olin varannut alla olevan kuvan. Sen myötä toivotan jälkijunassa hyvää ystävänpäivää, sitä todella tarkoittaen. Olette vähän vahingossa ystäviä, kuten tuo sydän on piirtynyt omenan kylkeen. Sellaisia ystäviä, joista suurinta osaa en ole koskaan tavannut, mutta meillä on silti yhteisiä mielenkiintoisia juttuja jaettavaksi, ja usein mietin mitä kullekin kuuluu, miten menee jne.

Kotimaisen omenantuottajan terveiset?

En jatka haastetta haastamalla ketään erityisesti, mutta poimi nuo otsikot ja kerro jotain itsestäsi, jos tämä haaste ei vielä ole tiellesi osunut.

Varsankelloa kylvin vuosia sitten ja se on osoittautunut oman tiensä kulkijaksi.
Kasvaa missä lystää ja kulkee minne haluaa.






2016-05-01

Simasuista vappua öttiäisille!


Jotain sentään jo pilkistää maasta. Tässä poimintoja aamulta.

Eka kevätkurjenmiekka!

Eka herttavuorenkilven nuppu!

Melkein eka tulppaani voimiensa tunnossa!

Öttiäisiä en huomannut, ellei kastematoja lasketa. Liverrystä kuului ja hiljaisuutta. Kostea sumu ja reilusti alle kymmenen astetta.
Toivottavasti tuosta lämpenee, sillä muuten ei ole lentosää.

Kastehelmien koristamat kesäpikkusydämen lehdet!

Talven selättänyt isomaksaruoho!

 Se on toukokuu ja kevät kaikilla! Perinteisesti harava käteen näin työn juhlana. Aurinkokin alkoi paistaa.