2016-09-24

#Kivinaamat


Kun mielikuvituksella höystää, alkaa kivikin puhua. Kuusi puolituttua kertoo puutarhastaan.


Ismo Kajander: No, meillä on naapurin kanssa sellainen yhteinen projekti saada enemmän puita meidän pihoille. On siinä muitakin mukana, yhdessä tehdään, pidetään puutarhajuhlat ja istutaan iltaa. Yhdistysmiehiä katu puolillaan, saadaan vaikka mitä aikaiseksi. Kuten ne hidasteet tuohon tielle viime kesänä.

 

Eevi Mäkilä: Jaa mulla suunnitelmia vai? Ei mulla, mites mulla? Eihän sinne ryteikköön kukaan tohdi. Hämärissä pelottaa. Sydänalasta ottaa, kun livahdan portilta talolle ja pikaisesti sisään. Siilit tuhisee ja naakat pitää elämää.



Sanni Juuka: Pärinää ja porkkanaa ei puutu, ja omenia tulee kans. On käännetty puolet tontista viljelyyn ja toinen puoli tuottaa hedelmät ja marjat. Posket pullollaan rouskutetaan syksyn satoa.



Kalle Kujala: Puutarhani jakautuu kolmeen osaan: varjopuutarha, havupuisto ja oleskelualue. Meillä on pitkät perinteet suvussa ja onhan se siten jo velvollisuus kantaa kortensa kekoon. Olen miettinyt, että kun minusta aika jättää, niin puutarha on hyvässä kunnossa nuoremmille.



Sylvi Saariaho: Tjaa. Sitä mitään erikoista. Ihan tavallinen piha. Keväällä narsissit ja imikät, kesällä kellot ja syksyllä alastonimmet. Siinä välissä kärhöt ja ruusut ja pionit ja iirikset ja leimut ja kuunliljat ja joriinit ja maksaruohot ja keijunkukat ja liljat ja malvat ja...



Veijo Väyrynen: Kyllä meillä on kaikkea. Minä puusta nikkaroin, mitä osaan. Akka se häärää päivät pitkät puutarhassa. Komiat on kukkapenkit, ja värikkäät. Kyllä siinä silmä lepää. Akassa ja kukissa.

Selvästi laitoin sanat heidän suuhunsa, mutta menikö sinnepäinkään?


Leikkimielinen tehtävä
Sailalle blogiin Saaripalsta,
Navettapiialle blogiin Navettapiian puuhamaa ja
Susannalle blogiin Förmaaki ja puutarha.

Nappaa näistä mieleisesi kivinaama ja rustaa uusi kuvitelma puutarhasta. Vai löytyykö omasta puutarhastasi ikioma kivinaama tarinoineen? Toki muutkin saavat osallistua. Liitä mukaan tarinaan teksti #Kivinaamat. 

Reipasta syksyä!

Tervetuloa blogini lukijaksi, Piia Anneli, blogista Aamukastetta puutarhassa!

12 kommenttia:

  1. Onpa hauska haaste, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Toivottavasti moni muukin lähtee leikkiin mukaan.

      Poista
  2. Varsinainen hyväntuulen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Ei muuta kuin mukaan, mielikuvitus laukkaamaan!

      Poista
  3. Voi mitä naamoja :) Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  4. Hei, onpa hauska juttu -täytyykin katsella kivikoita, ties mitä naamoja sieltä kurkistelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämäkin sankarit on samasta kivikasasta kaivettuja kaikki.

      Poista
  5. Sinulla lähti mielikuvitus lentoon.
    Mukavia tarinoita repostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irene! Onhan se hyvä laittaa sanat toisen sanomaksi, tuollaisen hiljaisen kivimöykyn =).

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!