Kukintavuorossa

Niin se kesä tuli. Puutarha räjähti vehreyteen, koivuissa on pienet hiirenkorvat, nurmi on vehreää, tai sinistä, kuten meillä paikoitellen. Tuolla koitan koikkelehtia enimpiä tallomatta. Olisi jo kiire päästä vuohenputkea kurittamaan ja kukkapenkitkin voi jo lannoittaa, silla kalkki upposi maahan runsaiden sateiden myötä. Kuva on viikon takaa, nyt näyttää vielä värikkäämmältä.

Todella pitkään on kukkinut kevättähti, joka on tullut puutarhaani salamatkustajana. Nyt jo hieman haalistuneena se yhä loistaa yksittäisenä valopilkkuna, aavistuksen tuuheampana, ja useammalla kukalla. Siitä se vähitellen leviää.

Tuolla jossain vuohenputkien välissä kukkii kevätkaihonkukka. Sillä on kyllä osuva nimi. Kaihonkukka aloittaa kukintansa, kun kevään odotus ja kasvun kaipuu on kovimmillaan. Olen kerännyt sitä tähän yhteen paikkaan vielä tiiviimpien vuohenputkikasvustojen seasta. Pakko on tehdä vuohenputkelle temput ja haudata se pimeyteen, paksun sanomalehtikerroksen ja hakkeen alle. Mutta kaihonkukka on soma, pieni ja sievä maanpeittäjä, josta toivon keväistä suikertelijaa marjapensaiden alle.

Äidiltä sain "punaista" esikkoa viime kesänä ja innoissani istutin sen uuden pionipenkkini reunakasviksi. Nyt se kukkii, toissapäivänä yksi kukka oli auennut, nyt jo useampia. Reunustaa pääsee aurinko lämmittämään aamuisin ja hetken päivällä. Siinä esikolla tuntuu olevan hyvä paikka. Pinkki tuo minusta on, ja olin vähän pettynyt sävyyn. Samaa nimittäin on jo purppuraomenapuun alla, kovasti vartoen jakamista. Joten pinkkiä meillä on runsain määrin jatkossakin.

Äidiltä olen saanut myös valkovuokkoa. Sillä on tapana kukkia äitienpäivänä, tänäkin vuonna päivälleen avasi ensimmäiset kukkansa. Vuosien mittaan se on levinnyt. Kasvi ilmeisesti kasvattaa jonkin aikaa vahvaa juurakkoa ennen kuin alkaa kukkia. Tämä kasvoi aluksi syysleimun ja siperiankurjenmiekan välissä ja tuntui jäävän niiden jalkoihin. Siirsin valkovuokot joku vuosi sitten kiviympyrän viereen hieman matalampien kasvien seuraan. Samalla jaoin ne kahdeksi tuppaaksi. Tänä keväänä huomasin, että alkuperäiselle paikalle olikin jäänyt vielä versoja ja sielläpä onkin nyt uutta valkovuokkoa puskemassa maasta.

Kotkansiipisaniainen on pakko laittaa ryhmään "nyt kukkii". Minusta nämä ihanat kiehkurat ovat kuin kukkia, niin upeita ne ovat. Tuoreita, helakanvihreitä kiehkuroita suoriessaan saniaiset ovat kauneimmillaan. Niin keväisiä, niin ihastuttavia. Ja mikä vauhti niillä on. Saankin olla päivittäin näitä kuvaamassa, etten missaa hetkeäkään. Osan kasvusta jo menetin; viikko sitten ne olivat pienenä kruununa vain vähän maasta kohonneina. Välivaihe jäi tältä keväältä ikuistamatta.

Kesäpikkusydämien rivistö alkaa vähitellen punertaa. Tämä on puutarhani arkikasvi, niin hurmaava kuin se näin keväisin onkin. Minulla on sitä pitkä rivi tammen alla polun vieressä. Se kukkii ihan koko kesän, ja ehkä siihen siksi on tullut niin arkinen suhde. Kumminkin sen lehdistöstä ylös kohoavat kukat saavat vuosittain keväthuokauksen aikaiseksi. Täällä taas, kesä voi alkaa.

Jossain kommentissa taannoin valitin, etten saa kevätesikkoa kasvamaan puutarhassani. Nyt se on todistettu vääräksi. Nämä ovat ihan selviä kevätesikoita, vielä hyvin supussa hennon vaaleiden suojalehtien sisällä. Täytyykin varmistua, ettei taponlehti käy niitä liikaa lähentelemään. Tätäkin kohtaa puutarhassa täytyy siis vahtia kameran kanssa.

Mustalla sarviorvokilla on puutarhassani historia. Kylvin sitä talonvieruspenkkiin, kun se perustettiin, liki 20 vuotta sitten. Vähitellen siro orvokki taantui, jäi korkeampien kasvien varjoon ja hävisi. Vaan ei kokonaan. Sitä löytyy yllättävistä paikoista yksittäisinä taimina. Viime kesänä uudistin penkkiä, multaa tuli käänneltyä ja vähitellen mullasta alkoi kasvaa orvokkia. Jätin taimet paikoilleen ja nyt niitä kukkii siellä täällä ilokseni. Nämä ovat oikein syvän tummia, samettisia pikkukukkia.

Mitä aiot puuhastella tänään helatorstaina? Minulle tästä tulee puutarhapäivä!