Kaunotar ja vihollinen

Somat kukinnot, mutta vihollisen sielu

Vuohenputki on tämän puutarhan ylivoimaisesti suurin ongelma. Vanha puutarhamaa, tyhmä aloittelija ja hanakkaasti leviävä kasvi. Sitä satoa nyt korjaan.

Vuohenputkea kasvimaalla.

Vuohenputki on pesiytynyt lähes joka soppeen puutarhaani. Tyhmänä aloittelijana laitoin vuohenputken juuret ja kukkineet varret siemenineen lehtikompostin sekaan. Jos olet aloittelija, älä ikinä säilö vuohenputken palastakaan tontillasi. Ei kuole kompostissa, ei kuole mustaan säkkiin nuuduttamalla, ei kuole...

Siperiankurjenmiekka pärjää kohtalaisesti.

Oikeasti, jos haluaisin päästä siitä täysin eroon, pitäisi kuoria koko puutarhan ruokamultakerros pois ja tuoda uudet mullat tilalle. Samalla pitäisi uusia kaikki istutukset, sillä vuohenputki matkustaa siirrettyjen taimien juurien lomassa pieninä juurenpaloina, jopa siemeninä. Ja sitten pitäisi tehdä sama operaatio naapureiden puutarhassa, koluta ojanpenkat ja ikuisesti urakan jälkeen olla tuomatta jakotaimia paikasta, jossa arvelee vuohenputkea ehkä kasvavan.

Oivallinen kukkakimppujen täytemateriaali!

Ei meillä moista remppaa. Itse en sitä halua, ja luulenpa etten saisi kannatusta taustajoukoiltakaan. Ei olisi aikaa, eikä sellaisia rahasummia meillä laiteta puutarhaan. Joten on vain käärittävä hihat ja oltava ahkerana valloittajan kanssa. Ahkerana saankin olla, niin laajalle vuohenputki on levinnyt. Välillä iskee toivottomuus.

Kasvualusta ennen kivimuuria.

Yhden ainoan kerran olen onnistunut peittoamaan vuohenputken, kun kahden puolen orapihlaja-aitaa levitin maahan tiiviin katekankaan, jonka ujutin myös joka ikisen rungon väliin. Raja-aidan sisäpuolelle tuli kivimuuri, joten kivenmurikoita on myös katteen peittona runkojen välissä. Sieltä joskus joku yksittäinen verso ujuttautuu esiin. Se on helppo nyppäistä irti ohi mennessään.

Vuohenputken suunnittelema kukkapenkki.

Kaikkea en voi haudata maahan katekankaan ja kivikuorman alle. Muurin matkalta se oli luonteva ratkaisu. Osittain aidan alus on katekankaalla ja mäntykuorikkeella peitetty, mutta se ei toimi haluamallani tavalla. Kuorike on liian kevyttä ja vuohenputki pääsi jo seuraavana kesänä aitaorapihlajan runkojen välistä. Joudun tämän pätkän kitkemään sukkelaan. Mitä pienempi rikka, sen helpommin sen saa maasta äheltämättä. Lisäksi ennen orapihlajan silmujen puhkeamista vielä näenkin, mitä teen.

Sinilijan alla viime viikolla, päällä tällä viikolla.

Vailla ratkaisua on loppupätkä aidasta. Se puoli tonttia, jossa sinililja kukkii keväisin valtoimenaan, erityisesti aidan alla. Sen kanssa on selvitty, kun ruoho leikataan aidan molemmin puolin. Ennen kuin sinililja-alueet voi leikata, on vuohenputki jo polvenkorkuista. Hautaanko katteen alle rakastamani tuhannet sinililjat vai yrittäisinkö edes enimmät nostaa ylös ja siirtää muualle puutarhaan (ja levittää vuohenputkea siinä samalla)? Tosin onko haittaa, jos istuttaisin ne pensaiden alle, jossa muutenkin jo kasvaa vuohenputkea?

Sentään lasin ulkopuolella.

Toisaalta, en koskaan pääse vuohenputkista eroon kattamatta pensaiden alusiakin. Nekin on ajettu ruohonleikkurilla sinililjojen tehtyä siemenensä. Vuohenputki taantuu jatkuvasta leikkaamisesta hieman, mutta ei se häviä. Kitkemällä sen saa hetkeksi pois, ehkä parhaassa tapauksessa kolmeksi vuodeksi, tosin silloinkin niitä täytyy nyhtää pitkin kesää.

Toissavuonna siivottu kukkapenkki.

Salakavalakin tämä kaunotar osaa olla. Leviää juurakollaan maan alla ja yhtäkkiä yksi viattoman näköinen taimi onkin haarautunut useaan suuntaan pikkutaimiksi. Vanhassa vuohenputkikasvustossa juuria on niin paljon, että muille kasveille ei enää jää tilaa elää. Myös niiden erittäin nopea kevätvauhti jättää useimmat muut kasvit häviölle valon suhteen, joten erityisesti keväällä minun kannattaisi olla supernopea kitkennässä. Pahinta on, että kaunotar kiehtoo minut lumoukseensa ja annan sen kukkia ja tehdä joskus siemenetkin.

Lehtosinilatvan kanssa mätsää ihan hyvin.

Onko kevätahdistus? On, ja ei. Ahdistus siksi, että auttamatta tämmöisellä tontilla vuohenputken nopeudelle häviää, ja ei siksi, että tarpeeksi usein hävinneenä tiedän tämän olevan edessä taas ensi vuonna. On sen kanssa eletty edellisetkin kesät, miksi ei jatkossakin? Voinhan tehdä yhden kukkapenkin, jossa on uusi multa ja nauttia siinä uusista istutuksista. Miksi ihmeessä joka vuosi käyttäisin kohtuuttomasti aikaa vuohenputken hävittämiseen ympäri tonttia, jopa niin että puutarhatouhut ei enää ole mielekkäitä?

Elinvoimaa tulevaan.

Onpa niinkin, että vuohenputki on myös ravintokasvi perhosille. Ehkäpä teenkin perhosille palveluksen, kun otan ajoittain rennommin ja annan vuohenputken rehottaa. Minut on nimittäin lyöty taas tänäkin vuonna, vaikka pieniä viininpunaisia kasvumyhkyröitä aiemmin keväällä katsoessani puhkuin pyhää vihaa ja vannoin tänä keväänä nujertavani vihollisen.

 Mites teillä?