2022-08-27

Harlow Carr - puutarhasuunnittelun juhlaa

Kesälomani ehdoton hitti oli vierailu Pohjois-Yorkshiressa RHS:n ylläpitämässä puutarhassa. En tarkalleen tiennyt, mitä odottaa Harlow Carrista, mutta päivästä tuli täyttä juhlaa. Mikä paikka! Joskus vielä haluan mennä sinne uudelleen, sillä paljon jäi näkemättä (alue on kooltaan 23 hehtaaria). Lisäksi puutarhaan on suunniteltu istutuksia eri vuodenaikoihin, keväinen metsä, alkukevään puronvarsi, talvipolku, teematapahtumia jne. Meidän vierailumme osui heinäkuun puolivälissä ehkä parhaimpaan perennaistutusten kukoistukseen.

Tänään keskitytään kukkapenkkejä laajempiin näkymiin. Harlow Carrissa on onnistuttu yhdistämään maisema istutuksiin uskomattoman upealla tavalla. Toistoa, toistoa, toistoa, niin muodoissa kuin väreissäkin. Lahjakkaat suunnittelijat ovat nähneet taustan korkeudet ja leveydet, mukauttaneet lähempänä olevat istutukset ja ihan vieressä olevat kasvit yhteen sopiviksi kokonaisuuksiksi. Lisäksi peliin yhtyy aika vuosina ja vuodenaikoina, kasvupaikat jne. Eli kaikki puutarhan suunnitteluun liittyvät ongelmat, joihin me pikkuisissa puutarhoissamme jumitamme, oli ratkaistu vieläpä paljon suuremmassa mittakaavassa.

Makuasioista voi kiistellä, mutta minuun tällainen puutarhasuunnittelu upposi. Puut, pensaat, perennat ja heinät suorastaan soljuvat näkymissä. Palaan selaamaan kuvia edelleen useaan kertaan viikossa. Mietin, mikä kussakin istutuksessa tai maisemassa on se juju tai miksi jokin kohta kuvassa on erityisen viehättävä. Uskon, että näistä kuvista on monelle oman pihan suunnittelijalle ideanpoikaseksi, joten niitä on enemmän kuin runsaasti. Numeroin kuvat, niin on helpompi hahmottaa, mistä kuvasta keskustellaan. Oletan, että näkymät kirvoittavat mielipiteitä.


1. Pienten valkokukkaisten kanervatupsujen muoto toistuu ensin kuunliljoissa, sitten lammen gunneroissa ja iiriksissä sekä kauempana pensaissa.


2. Osa puutarhan poluista oli suunniteltu myös liikuntarajoitteisille.


3. Tässä taisi olla puutarhan ainoat muotoonleikatut pensasistutukset. Niiden tehtävänä oli antaa suojaisa istuskelupaikka kuvasta vasemmalla olleilla puistonpenkeillä.


4. Kaksi erilaista istutusta opintokeskuksen edustalla.


5. Jännittäviä kortteita lihansyöjäkasvien kera.


6. Monipuolista kasvien yhdistelyä ja näkymiä kaukaisuuteen.


7. Sama muoto, eri väri ja pintarakenne. Hopeanhohtoinen lehtikuusi yhdistyy etualan vaahteraan ja taustan kuusimetsään.


8. Pari metriä edempänä hopea toistuu sinipiikkiputkessa, lehtikuusen muoto edempänä surukuusessa, lila väri salviassa ja verivaahterassa...


9. Sama näkymä hieman etäämpää; huomaa hopeakuusen ja keltaisen tuijan muoto, tai tuijan edessä ja takana olevien pensaiden muoto, mikä toistuu vielä taustan isossa puussa.


10. Miten hyvin puun tai pensaan saa erottumaan toisistaan, kun osaa valita sille sopivan värisen kaverin taustalle!


11. Tasapaino näkymän värivalinnoissa, vaikka väriä käytetään reippaasti. Värit yhdistyvät taustan pensaisiin, samoin perennojen ja pensaiden muodot puhuvat samaa kieltä.


12. Lummelammen vesikasvien muoto korostuu saniaisessa, heinäkasveissa ja marjakuusissa, luumunpunaiset sävyt taas putoavat rinnettä myöten lammen pintaan, jossa kellui myös  viininpunaisia lumpeenkukkia.


13. Perennojen värisävyt jatkuvat istutuksesta toiseen hieman muuntuen. Huomaa vihreiden lämpäreiden osuus perennapenkeissä kuin toistona metsän kumpuilusta.


14. Toisinaan nurmikko toimii rauhoittavana elementtinä ja samalla luo virran istutusten keskelle. Istutusten värit ja muodot sopivat taustaansa uskomattoman hyvin. Tässä kohtaa tiesin otsikon tälle bloggaukselle.


15. Tätä istutusta kuvasin useasta eri suunnasta. Poimi kiintopisteiksi kapea tumma puu etualalla tai taustan korkeat elefanttiheinät. Kapea puu näkyy myös kuvassa 13.

16. 

17.

18.

19.

20.

21. Tässä toinen tumma kapea puu. Seurana sillä on kaksi punertavampaa pensasta ja kirkkaanpunaiset perennat. Etumaisen istutuksen kulmauksen valkoiset kukat toistuvat taaemman penkin kukissa ja muodostavat niittymäisen tunnelman, jota isommat heinät korostavat.

22. Tämä hyvin seesteinen ja kaunis näkymä oli ainoa kokonaisuus, jossa valkoinen oli pääosassa. Tässäkin mukana ripaus tummaa luumunpunaista ja siniharmaan ja harmaan sävyjä.

23. Yorkshiren nummilta tutut kanervat yhdistettynä saniaisiin, heiniin ja paikallisiin havukasveihin.

Toivottavasti sait näistä näkymistä yhtä suurta intoa palapelien rakentamiseen omassa puutarhassasi kuten minulle kävi. Minulle vierailusta jäi ajatuksiin paljon nakerrettavaa ja pohdittavaa. Jos liikut Yorkin tai Leedsin liepeillä, kannattaa uhrata yksi kokonainen päivä tähän kohteeseen.

24. Jatkossa on luvassa harvakseltaan julkaistavat Harlow Carr -jutut ainakin perennapenkkeistä... heiluvista heinistä...


25. ja istutuksista puronvarressa, eli Harlow Carrin sydämestä. Ehkä jotain muutakin syksymme iloksi.










18 kommenttia:

  1. Todella upea ja hienosti suunniteltu puutarha. Tähän postaukseen tulen taatusti itsekin palaamaan vielä usein. Kiitos kuvamatkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä silmät ymmyrkäisinä kuljettiin, niin oli upeat näkymät ja istutukset. Saa palata, näin on tarkoitus. Toivottavasti on iloa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kieltämättä kaunein puutarha, missä itse olen käynyt.

      Poista
  3. Todella kauniita kuvia. Näkymät livenä varmasti todella hienot. Sait kunnon elämyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaalean vihreää! Oli se elämys. Kuvat ei täysin pysty välittämään kaikkea, mitä silmien edessä soljui.

      Poista
  4. Ah ja voih! Miten mykistävän kaunista! Olen kanssasi aivan samaa mieltä; suunnittelija on ollut taituri luomaan sekä monimuotoisia kiinnostavia näkymiä että rauhallista tunnelmaa. Aivan valtavan inspiroivaa. Odotan innokkaana täältä uusia postauksia. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harlow Carr oli todella innostava ja antoisa paikka. Olit ajatuksissani, kun näitä kuvia valitsin. Mietin, millainen puuvalikoima teille tulee arboretumiin, ja miten olet saanut sinne vaihtelua aikaiseksi.

      Poista
  5. Olipas se paikka! Mahtavaa että on muistettu myös niitä jotka eivät pääse liikkumaan ilman apuvälineitä.
    Sinulla on ollut mahtava retki tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vierailijoita oli todella ajateltu muutenkin kuin istutuksilla. Esteettömät reitit oli merkattu kartaan. Alueella on erikseen lapsille tarkoitettuja näyttelyitä leikkeineen, pelikenttä pallon pelaamiseen, alue omaan evästelyyn penkkeineen ja pöytineen, kaksi kahvilaa joista sai myös aterioita, iso puutarhamyymälä infokeskuksen ja vessojen yhteydessä, koulutuskeskus ja kirjasto, kirjakauppa, näyttelytila eri tapahtumille,... puhumattakaan laajoista alueista metsäretkeilyyn. Sinne asti ei jalat enää kantaneet. =)

      Poista
  6. Upeita kuvia! Näihin tulen palaamaan vielä monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pioni! Kuva-aiheita riitti, oli helppo vain napsia menemään. Ja kyllä tuli kuvattua. Palaa vain, itsekin olen näitä sulatellut vähitellen.

      Poista
  7. Kyllä silmä lepäsi näissä maisemissa! Erityisesti pidin kuvista nro 1, 6, 14, 15 ja 19. Kasveja on yhdistelty mielenkiintoisesti ja monipuolisesti, mutta samalla vihreää on riittävästi ja sävyt sopivat toisiinsa, joten vaikutelmasta ei tule levoton. Kiitos kuvakierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiehtoo näissä kuvissa näkymät, missä silmä lähtee vaeltamaan ja kulkemaan kasvista ja kohteesta toiseen. Ikään kuin maisemassa tapahtuisi jotain. Eniten ihmettelin taitoa, jolla kokonaisuus oli pidetty hallinnassa. Minulle maisemat 1, 6, 10, 14 ja 17 ovat mieltäni kiehtovia. Valitsemasi kuvat 15 ja 19 olivat toistensa vastakkaisilta puolilta, ja miten erilaisen tunnelmat olivat luoneet samasta istutuksesta.
      Ole hyvä vain, ilo oli näitä näyttää!

      Poista
  8. Onpa upea paikka!
    Kiitos inspiroivista kuvaterveisistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ja olen edelleen haltioissani Harlow Carrista. Pitää päästä käymään joukus uudestaan. Kuvasin todella paljon ja jaan lisää satoa syksyn mittaan.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!