2015-05-02

Kärhöt - Clematis




Quun puutarhassa -blogissa ounasteltiin kärhövimman ensioireita ja huhuiltiin kärhökokemusten perään. Kärhöt onnistuvat aina väräyttämään aivonystyröitäni, joten ensi kesänä istutan taas pari uutta kaunotarta.


Kaksi ensimmäistä kärhöäni ovat perinteinen jalokärhö ’Jackmanii’ ja sametinpunainen ’Rüütel’.  Jaskan ostin ajatellen sen kasvavan takuuvarmasti ja Rüütelin hankin värin takia. Molemmat istutin 2006 kukkapenkkiin omenapuun alle. Aamuaurinko osuu penkkiin, mutta keskipäivän ja illan köynnökset ovat puolivarjossa. Pohjamaa on savea ja sen päällä on kompostimultaa. Istutin kärhöt syvään istutuskuoppaan, suojasin pohjattomalla ämpärillä juuriston ja lisäsin hiekkaa ja soraa versojen tyvelle. Molemmat ovat yhä elossa: Jaska kukkii runsaasti joka kesä, ’Rüütel’ uskaltautuu näkyville vain joka toinen vuosi.




Samoihin aikoihin kylvin ’Cyanea’ siperiankärhöä. Viisi tainta iti, kolme selvisi koulinnasta ja kaksi istutin aikanaan syreenirivistön alle. Sitten ne olivat minulta pari vuotta kateissa, kunnes toinen kietaisi itsensä syreenin runkoa pitkin silmieni tasalle ja alkoi kukkia. Jos ei ole puutarhuri aina kartalla, niin ei ole kasvitkaan. Tässä puutarhassa on kadonneita, karanneita, eksyneitä, löydettyjä ja kadotettuja.




Rüütelin oikuttelu ja kadonneet siperiankärhöt saivat minut pariksi vuodeksi aisoihin. Sitten tuli vastaan Clematis viticella ’Prins Charles’. Se oli menoa. Myös tarhaviinikärhö ’Södertälje’ ja  kaksi mantsuriankärhöä pääsivät vastaperustettuun kukkamaahan kasvimökin viereen.  Näiden kasvupaikka on lämmin ja vasta iltapäivällä lasinen kasvihuone antaa hieman varjoa.





Taisi olla samaa vuotta 2011 – vieläpä myöhäistä syksyä – kun taimien poistomyynnistä jemmasin kolme isokukkaista kärhöä: ’Hagley Hybrid’, ’Piilu’ ja ’Blue Angel’. Ne viettivät valeistutuksessa talven ja pääsivät vasta seuraavassa heinäkuussa (!) kasvupaikoilleen. Kun oli näin pitkä aika vierähtänyt, istutin ne kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, höystin istutuskuopan kunnolla, väkersin kastelukanavan suoraan juuristolle ja varjostin juuriston kasvikumppaneilla. Tämä kasvupaikka ison tammen ja omenapuun välissä on melko varjoinen.




Viime kesänä kärhöni karttuivat vain yhdellä aarteella. Suurikukkainen ’Warszawska Nike’ sai sijan mustaherukkapensaan juurelta. Ajattelin, että ohjaisin sen versiot pensaan läpi auringonvalosta nauttimaan. Viime kesänä pikkutaimen mitta ei vielä riittänyt, vaan se kukki syvänsinisin samettisin kukinnoin marjapensaan alla.
Ja sitten on vielä vesialtaiden välissä pari vuotta sitten istutettu kruunukärhö, jonka olen jättänyt kasvamaan maata myöten. Nimeä en sille tiedä, eikä se vielä ole kukkinut, mutta sininen kuulema on. Viime viikolla siinä oli jo muutamia silmuja, joten ehkä tänä kesänä näen sen kukkien heijastuvan vedenpintaan. Viime viikolla kylvetyistä kellokärhöistä oli tänään kaksi itänyt…
Mikään ammattilainen en näiden kanssa ole, mutta ravinteista kärhöt pitävät ja niitä täytyy todella kastella ja lannoittaa kasvukaudella. Loistokärhöistä tulee nimensä veroisia, jos niille on kunnolla eväitä.




At Quunpuutarhassa blog is a discussion about growing Clematis. During past ten years I’ve growth some of them, but I’m not a specialist. If Clematis needs something, it is plenty of fertilizers, warmth, shade at their roots and they prefer moist, well-drained soil.

Quun puutarhassa博客我们谈话Clematis。当十年我种植了它们,不过我不是专家。Clematis要温暖的地方, 许多花肥,本要暗影和它们和许多水,不过土壤不要是太是。

9 kommenttia:

  1. Voi että miten ihania kärhöjä. Minä en onnistu niiden kanssa hyvin. Mikä näistä omistasi on lempparisi? Onko tuo Piilu tehnyt kerrottuja kukkasia vai vain yksinkertaisia?

    VastaaPoista
  2. Minä luulen, että noiden loistokärhöjen kanssa avain on riittävän iso istutuskuoppa, alapuolelle varasto lannoitetta ja kunnon kastelu kuivina kausina. Kun ajattelee, millaista vauhtia versot nousevat maasta, niin pakko siihen on kulua ravinteita.
    Kaikissa kärhöissäni on niille kullekin ominaista viehätystä. Ehkä kaunein on Piilu tai Södertälje, tai Prins Charles... mandsuriankärhö tuoksuu ihanasti...

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavia kuvia ja hyödyllistä tietoa!
    Täällä nelosvyöhykkeellä en ole vielä kärhöjä istuttanut, mutta haaveissa ne ovat.
    Kaunista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara.
      Painotus sanoilla kokeilu ja lukeminen. Kärhöt eivät välttämättä ole oikukkaita. Kun lukee muutaman jutun kärhöjen istuttamisesta ja rohkeasti tekee, niin pääsee jo pitkälle. Sanovat, että siperiankärhöt ja tarhaviinikärhöt olisi helpoimpia.
      Aurinkoista ja lämmintä toukukuuta sinulle.

      Poista
  4. Ah, mitä ihania kärhöjä! Taisteltuani pitkään niiden talvehtimisen kanssa olen päättänyt, että hankin itselleni vain olemattoman hintaisia syyspoistoja ja ihailen kukkivia pääasiassa heidän blogeista, jotka saavat omansa toistuvasti kukkimaan. Laitan siis blogisi lukulistalleni!

    Sini K.
    joka on nyt vihreä - kateudesta :)
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, Sini!
      Syyspoistosta minunkin kolme kärhöäni on. Tosin kasvuunlähtö on selvästi hitaampi, kuin kevätkesällä istuttamissani. Puoli vuotta reppanat valeistutuksessa henkihieverissä. En suosittele. Välillä mietin, kuinka vahvoja ne olisivat nyt, jos kasvuedellytykset olisi olleet alusta lähtien toiset.
      Rohkeasti vaan, onnistut vielä!

      Poista
  5. Ihanat! Voisiko uudet kärhöt jo istuttaa, vai pitääkö malttaa vielä 2-vyöhykkeellä..?

    VastaaPoista
  6. Meillä on maa vielä aika kylmän oloista (II-vyöhyke). Ehkä pari viikkoa odottaisin. Nyt ei tule ammattilaisen suusta tämä veikkaus.

    Joku joka oikeasti tietää, voisi kommentoida!

    VastaaPoista
  7. Kärhöt ovat ehdottomasti sieltä kauneimmasta päästä kasveja, mitä maa päällään kantaa. Harmi vaan, etten oikein ole niiden kanssa onnistunut, taitaa meidän tontti olla vielä liian paahteinen kärhöjen makuun. Ostin eilen jonkin valkoisen kärhön, tarkempaa nimeä en nyt muista. Istutan sen pieneen katveeseen ja toivon, että saisin vielä joskus nauttia sen runsaasta kukinnasta.

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!