2013-09-23

Kesän viimeiset pilkahdukset



Kovin on jo syksyn värit puutarhassa, vaikkei ole pakkasista ollut tietoakaan. Keräsin koosteen vielä kukkivista kasveista ja sama trendi niissä näkyy. Ei auta, syksy tulee vääjäämättä.

Ensi kesän sineä.
Next summers blooming.
下夏天的花。
Poikkeuksen tekee sarviorvokki, jonka kukinta tuntuu olevan parhaimmillaan. Istutin sen ensi kesää ajatellen kunnostetun istutusalueen reunalle, tammen ja karviaispensaan alle. Siinäpä nyt kukkii, kun syksy on ollut pitkä ja lämmin. Saapi nähdä näkeekö ensi kevättä, kun ei kuitenkaan siemeniä enää ennätä kypsyttää.
Tontin reunalla, sen maratonaidan vieressä, kasvaa hortensia, Hydrangea ’Mustiala’, jonka istutin viime syksynä. Ostin sen puutarhan poistomyynnistä puoleen hintaan. Tänäkin syksynä kutkuttaisi rynnätä puutarhamyymälöihin putsaamaan jäämistöjä, ostamaan edullisesti, kun istutusilmojakin tuntuu riittävän. Vaan enpä menekään. On kaksi hyvää syytä olla menemättä: pitää olla ensin valmisteltu alue, mihin kasvit istuttaa, ja sitten myyrät. Toisia ei ole ja toisia on liikaa.
Jo on käyty liljojen ja taatanmiekkojen kimpussa. Odotan vain, milloin ne keksivät koristeomenapuuni. Se on sodanjulistus. Elävästi tulee mieleen Aku Ankka lapion kanssa puutarhassaan riehumassa. Asiaa ei mitenkään auta valtava omenasato, joka varmasti tuoksullaan houkuttaa kaikki seutukunnan myyrät alueellemme. Syöhän niitä linnut, oravat ja jänikset – miksei myyrätkin? Siinä syy, miksi eilen vietin kokonaisen päivän keräten omenat pois nurmikolta.

Tuhansittain pieniä vaaleanpunaisia kukkia.
Thousands of tiny pink flowers. 千多小红色得花。


Kesän yllättäjäkukkija on ollut tähtiputki ’Astrantia major’, Linneen tyttäriksikin kutsuttu, pitkään kukkiva perenna. Ostin pienen taimen toissa kesänä ja tänä keväänä se teki jo siementaimia, joita istutin uudistettuun kukkapenkkiin tammen alle. Tähtiputkessa on yhä kukkia, ja se todellakin on kukkinut koko kesän.
Myöhäiset kukat avasi myös aateliskärhö ’Prinssi Charles’. Miten niin hauras kasvi voi saada niin jäykän nimen? Yllättäen siinä oli vielä kuusi uutta kuulaan haurasta kukkaa. Sen juurella vaakatasossa leviävä lumikärhö ’Paul Farges’ tekee yhä uusi kukkia muiden perennojen jo kellastuvien lehtien lomaan. Sekin on ollut kukkarunsaudessaan kesän iloinen yllättäjä.

Last glance of the summer
There is sense of autumn colors in the garden, though there has not yet been frost. I collected some pictures of plants still blossoming, but same trend is seen on those too. Autumn is coming, definitely.
‘Viola cornuta’ makes an exception, it blossoms at its best. I planted it under oak tree and gooseberry bush thinking next summer it were in blossom, but now when autumn has been warm and long, it possibly will not survive till next summer. At least it will not seed before winter colds.
 
Isona Mustialanhortensia tuo näkösuojaa pihaan.
When grown this Hydrangea gives shade to our garden.
它很漂亮
On our piece of land, at edge near marathon fence, Hydrangea ‘Mustiala’ is growing now for its second autumn. I bought it at half a price from garden store clearance sale. Also this autumn I’d like to go to garden store again see what were available at a low price. It has been warm too for planting.
 But this autumn I will not go. I have two good reasons: I should have a place for plants, and then voles. The others I have none, the others there is too many in the garden.
They have already eaten my lilies and irises. I just wait they reach my ‘Profusion’ apple tree and war is declared. How lively I remember Donald Duck running in his garden hunting voles with a shovel. It does not help at all there is a plenty of apples on the lawn. If those attract birds, squirrels, rapids – why not voles? That’s the reason, why I spent the whole yesterday picking apples.
This summer’s surprise bloomer has been ’Astrantia major’, Linne’s daughters, as we also call it, perennial with long period of blooming. I bought it last summer, and it’s seeded new plants already, which are now planted to renewed flowerbed under oak tree. ‘Astrantia’ still is blooming, as has done the whole summer.
Clematis ’Prins Charles’ opened suddenly six new blossoms. Those were so fragile. How can this plant have such name? On its feet there is Clematis potaninii x vitalba ‘Paul Farges’ growing horizontally and it makes again and again blossoms between other now already withering perennials. It also surprised with of abundant flowering.

最后的显花植物
花园有秋天的颜色但是没有零下。我照相了显花植物它们现在有花。可是我们见看秋天来。
紫罗兰’Viola cornuta’什么不一样都显花植物。紫罗兰有许多花。它们的地方上橡树。我想紫罗兰下夏天有花,可是秋天舒服和长了。可能紫罗兰下夏天不有花,因为没有种子今年。
我也有小绣球花’Mustiala’不远。这是芬兰人的绣球花。我两年以前买了半价。我想去也今年买新植物,可是不能。我没有地方和在我们的花园有田鼠
田鼠已经吃了我的金针马兰花。它们吃我苹果树’Profusion’,我不高兴。我唐老鸭怎么样他在他的花园跟。我有许多苹果在花园。鸟,松鼠 兔子吃它们,怎么样不田鼠?所以我后天每个天采苹果。
夏天我惊喜。我上夏天买了’Astrantia major’和今年已经有许多新植物。这个显花植物每个夏天有许多花。

Tämä tulee jostain Mantsurian alueelta.
This clematis comes somewhere from Manchuria.
这个蔓草从满洲里来。

 蔓草’Prins Charles’有六个新花。他们很娇嫩为什么这样的植物叫这样的名字? ’Prins Charles’的旁边有蔓草’Paul Farges’ (Clematis potaninii x vitalba)。它有许多小和白花。


中秋快乐!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!