Voi kevät!

Kevät tuli sittenkin. Täytyy yhtyä samaan huutoon ja riemuun kuin muistakin puutarhablogeista kajahtaa ja julkaista muutama kevätkuva. Niin oli riemumieli, kun kuvakierroksella tein löytöjä.

Lumi suli viime viikon aikana uskomattomalla vauhdilla, kasteli maat sopivasti, ja paikoitellen aurinko on ehtinyt jo pintamaatakin sulatella. Vain varjoisimmat paikat on edelleen lumen vankina. Nurmella sinililjat jo kurottelevat nuppujaan, seinänvierustan tulppaanit ovat nousseet ja kiviympyrän krookukset - nehän kukkii!

Iloisesti meni pieleen veikkaukseni Koska kukkii?-haasteessa. Arvelin 15.4., jolloin oli vielä talvi, että valkoinen krookus olisi kukassa 4. toukokuuta. Jean d'Arc pyyhkäisi 25 cm lumipeitteen alta kukkaan kymmenessä päivässä, eli kukki 25.4.

Kiviympyrän laidalla minulla ei mennyt yhtään paremmin. Ukrainan värit oli edustettuina jo 20.4., vaikka veikkasin krookusten kukkivan vasta 9.5. Yli kaksi viikkoa pieleen! Ehkä odottavan aika on jäänyt junnaamaan johonkin huippuhitaaseen moodiin. Avautumatta on vielä siniset kevätkirjotähdet. Ne vapautuivat jääpeitteestä vasta ihan äskettäin, eikä mitään vielä näy, mutta niitä arvailin aukeavaksi vasta pitkälle toukokuulle.

Sen sijaan talonvierustan penkissä kukkii aivan uudet tulokkaat puutarhassamme, vaaleanpunainen versio kirjotähdistä. Syksyllä istutin niitä kahteen lämpäreeseen. Jänis kävi verottamassa toisen lämpäreen piippoja, kun ne olivat vielä supussa. Nyt ne ovat avanneet lehtensä, joista jokaisesta puuttuu kärki, vaan keskellä ei näy mitään merkkiä kukkavarresta. Luulisi, että siitä olisi jäänyt jämät jäljelle. Ehkä ne säikähtivät ja päättivät pysyä maan uumenissa! Toisessa lämpäreessä on aukinaisia kukkia ja näitä ylisomia nuppuja.

Vierailijalle en ajatellut tarjota enempää, joten virittelin penkin päälle verkot viikoksi. Pidempään en niitä voinut pitää, kun alkupään tulppaanit alkoivat työntää itseään verkosta läpi. No, itsepä ne verkolla peitin, paremmin olisi toiminut ehkä kasvuharso. Vanhemmat tulppaanit ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa kuvassa taaempana, edessä viime syksynä istutettuja. Näkyypä siinä jököttävän vielä yksi kivisäkkikin polun tukkeena. Jokohan saisin sen siirrettyä syrjemmälle? Pakkasen hapertamat porrasharjatkin jo heitin roskiin. Siinä olisi kyllä tuotekehityksen paikka korvata niissä oleva muovi jollain kestävämmällä.

Paahdepenkissä on lähtenyt hyvään alkuun palavarakkaus, mirrinminttu, loistosalvia, tähkätädyke, maksaruohot, kurjenpolvet jne. Erityisesti ilahdutti kaukaasianpitkäpalko, jonka kukkamatot luulin hävinneen penkin uudistuksen myötä. Jokusen pienen taimen löysin syksyllä, mutta mullasta onkin itänyt uusia taimia. Kohta ne kukkivat hunajantuoksuisilla kukillaan ja mehiläisten ihana pörriäispenkki alkaa olla siltä osin entisensä.

Varjopuutarhassa maa tuntuu jalkojen alla vielä jäisen kovalta. Hieman pionipenkissä pilkistää pionien punaisia versoja, vaikka ne ovat, ei enää lumen, vaan lehtikerroksen alla suojassa kovilta pakkasilta. Eräs varautui vähälumiseen talveen kattamalla kukkapenkit rapsakoilla tammenlehdillä. Ne on aika hyvää eristemateriaalia talven ajan, mutta nyt keväällä ehkä kannattaisi poistaa kerros, tai ainakin yrittää murentaa lehtiä vähän pienemmiksi. Pääsisi maa nopeammin sulamaan ja kasvu käyntiin.

Japaninsara on talvivihreänä pärjännyt melko tuoreen näköisenä talven penkinsyrjällä, toissasyksyiset Barret Brown -narsissit nousevat aivan helakanvihreinä lehtien peitosta. Vähän ovat valkaistun näköisiä, kuin raparperit konsanaan. Viime syksyn perunanarsissit ovat vielä täysin tammenlehtien peitossa, parvitulppaaneista taas näkyy kielopenkissä somia punertavia ruusukkeita.

Alkoihan se viimein, tämä kevät!

 

Kaunis kuolema

Ajatus tulee Piet Oudolfilta: Best plant dies well. Ajatus, että parhaat perennat kuolevat kauniisti.

Paras perennahan on huoleton, kukkii pitkään eikä aiheuta vaivaa sen paremmin ennen kuin jälkeenkään kukinnan. Mikä onkaan ikävämpää kukkapenkissä tai muussa puutarhanäkymässä kuin ruskettuneet, epämääräisen limaiset, roikkuvat kukinnot, jotka pilaavat jäljellä olevien kukkien hohdon. Jos niitä ei poista, ne harmittavat koko loppukauden.

Mutta sitten on perennoja, jotka jäävät kuihduttuaan ikään kuin elämään. Osalla kukat kuivuvat niille sijoilleen, ne vain muuttavat väriään vähitellen. Osa pudottaa terälehtensä, mutta verholehdet jäävät koristamaan kukkavarsia. Osa muodostaa kauniita siemenpähkylöitä, niiden kukkavarret jäävät somasti kaarelle, varret saavat loistavia värejä tai lehdet muodostavat syksymmällä uuden "kukinnan" ruskan aikaan. Useat kauniisti kuolevat perennat loistavat vielä hankien yllä ruokapankkina pikkulinnuille tai ilahduttavat muuten vaan kauniina pakkasen kuuraamina kimaltavina talventörröttäjinä.

Huolettomia ne ovat sikäli, että niitä ei tarvitse leikata pois kukkapenkkiä rumentamasta, vaan ne sulautuvat muiden vielä kukkivien perennojen sekaan heinämäisinä korsina ja usein jäykän kuivuneen olemuksensa ansiosta luovat ryhtiä istutuksiin. Niistä on myös ihan fyysistä tukea muille kasveille tuulella ja sateella.

Näihin mietteisiin sukelsin paetessani hankia ja tutustuessani eri puutarhasuunnittelijoiden puutarhoihin ja ajatuksiin, miten he puutarhojaan suunnittelevat. Kohta koittaa kevään loisto ja pääsemme nauttimaan viime syksynä tehdyistä istutuksista. Harvoin kukkasipuleista jää jäljelle mitään kaunista, paitsi laukoista. Siitä ajatus sitten loikkasikin näihin kauniisti kuoleviin, jospa keväällä osaisi kylvää tai kesällä hankkia sellaisia kasveja, joista on enemmän silmäniloa kuin pelkkä kukinnan huippuhetki.

Mitkä perennat sinun puutarhassasi ovat parhaita kuihtumaan?

Näissä kuvissa loistavat kuunlilja, lehtosalvia, rohtopähkämö, lehtosinilatva, valamonruusu, Rooguchi-kärhö, varjolilja, syysleimu ja siperiankurjenmiekka, tähtilaukka, tähkätädyke, särkynytsydän ja luonnon ihana suolaheinä.

Nettimatkailua harrastaen löytyi australialainen puutarhasuunnittelija Michael McCoy, joka paitsi suunnittelee ja opettaa, pitää myös mielenkiintoista blogia. Kävin katsastamassa mm. rutikuivia sorapuutarhoja.

Mukavaa viikkoa!

 

Koska kukkii? -haaste

Minna Hiidenkiven puutarhasta sinkosi jännittävän haasteen liikkeelle. Minut haastettiin kahdelta suunnalta: Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha sekä Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista. Kiitos kummallekin haasteesta! Minnalle 10 p. ja papukaija-merkki erittäin hyvästä ideasta! Tässäpä tulee omat veikkaukseni.

Lumen alla ovat:

• valkoiset Jean d'Arc -krookukset, jotka viime keväänä kukkivat näihin aikoihin. Nyt niiden päällä on lunta n. 25 cm. Veikkaan, että eka kukka aukeaa tänä vuonna vapun jälkeen 4.5. 
• keltaiset krookukset kasvavat kiviympyrän reunalla, josta lumi on nyt melkein sulanut, enää 15 cm lunta. Veikkaan, että keltainen krookus loistaa yhdessä sinisen kanssa 9.5. 
• talventähdet, joita peittää 35 sentin hanki, kukkivat viime vuonna 12.5., joten tänä vuonna ne ehtivät kukkaan vasta 31.5.

Haastan arvailuun mukaan seuraavat:

 Anun puutarha  

Lopotin Toimelan pihaunelmia 

*** 

Haasteen säännöt ovat seuraavat: Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Iloista pääsiäistä!

Äkkilähtöä ja timantteja

Tätä maisemaa ja pyryn pyrähdyksiä kun katsoo viikon toisensa jälkeen, alkaa mieli tehdä muualle, todella kauas muualle. Työkaveri otti äkkilähdön Venetsiaan! Hänelle sattui mitä parhain lomasää olla jossain muualla, ja olen iloinen hänen puolestaan.

Katseeni kääntyy talvisista ikkunamaisemista aurinkoon ja lämpöön. Olen matkustanut, minnepä muualle kuin Britanniaan, nauttimaan vihreistä nurmista, kevään auringosta, lumikelloista, narsisseista, jouluruusuista, tyttären magnoliasta... Sitten olen kääntänyt katseeni toiselle puolen maapalloa, jossa valmistaudutaan syksyyn, nautitaan maan antimista ja alkavasta ruskasta. Hetken päästä olen palannut viime kesän valokuviin, puutarhakirjoihin, -lehtiin ja -blogeihin.

Kun aurinko viimein paistaa pyryn välissä, saan oikean äkkilähdön ulos näiden seinien sisältä ja kuvaan kevään ensimmäiset kuvat puutarhassa ihan kameran kanssa. Normaalina vuonna se tapahtuu jo helmi-maaliskuussa, mutta ei tänä vuonna. Haloo, kohta on huhtikuun puoliväli!

Kirkas valo saa silmät vuotamaan, mutta se ei haittaa. Kuuntelen veden solinaa ja riemuitsen jokaisesta lumenhitusesta joka muuttuu jäästä ja lumesta vedeksi. Rännit suorastaan rummuttavat syöksyvää vettä kun pyryn jäljet huuhtoutuvat katolta, salaoja tuskin ehtii kaikkea nielläkään.

Saunan katon jäämassakin suorastaan noruu vettä. Epäilen, että se lopulta vain sulaa vedeksi ja haihtuu taivaan tuuliin. Parempi minulle, sillä maahan mäjähtäneitä lumisohjoja on viheliäistä lapioida kauemmaksi ovilta. Massa on selvästi ohenemaan päin.

Puiden ja kasvien oksat kimaltelevat auringossa miljoonista pienistä timanteista. Pyry on nopeasti sulanut ja auringon voiman tuntee kasvoillaan. Tiistaina satanut parikymmentä senttiä on talon seinustalta liki sulanut ja jopa rautapenkinkin istuin on vapaa lumesta.

Postia hakiessa kuvaan portinpielen sammalta, jossa isot pisarat kimaltelevat kuin lasihelmet ikään. Sammaleen hehku ja kuparinruskea hohde ovat mannaa silmille. Ja sitten, voi timanttien timantti! Talon seinustallahan on tulppaanit jo pitkällä!

Kevättä sittenkin!