2022-04-26

Voi kevät!


Kevät tuli sittenkin. Täytyy yhtyä samaan huutoon ja riemuun kuin muistakin puutarhablogeista kajahtaa ja julkaista muutama kevätkuva. Niin oli riemumieli, kun kuvakierroksella tein löytöjä.

Lumi suli viime viikon aikana uskomattomalla vauhdilla, kasteli maat sopivasti, ja paikoitellen aurinko on ehtinyt jo pintamaatakin sulatella. Vain varjoisimmat paikat on edelleen lumen vankina. Nurmella sinililjat jo kurottelevat nuppujaan, seinänvierustan tulppaanit ovat nousseet ja kiviympyrän krookukset - nehän kukkii!


Iloisesti meni pieleen veikkaukseni Koska kukkii?-haasteessa. Arvelin 15.4., jolloin oli vielä talvi, että valkoinen krookus olisi kukassa 4. toukokuuta. Jean d'Arc pyyhkäisi 25 cm lumipeitteen alta kukkaan kymmenessä päivässä, eli kukki 25.4.


Kiviympyrän laidalla minulla ei mennyt yhtään paremmin. Ukrainan värit oli edustettuina jo 20.4., vaikka veikkasin krookusten kukkivan vasta 9.5. Yli kaksi viikkoa pieleen! Ehkä odottavan aika on jäänyt junnaamaan johonkin huippuhitaaseen moodiin. Avautumatta on vielä siniset kevätkirjotähdet. Ne vapautuivat jääpeitteestä vasta ihan äskettäin, eikä mitään vielä näy, mutta niitä arvailin aukeavaksi vasta pitkälle toukokuulle.


Sen sijaan talonvierustan penkissä kukkii aivan uudet tulokkaat puutarhassamme, vaaleanpunainen versio kirjotähdistä. Syksyllä istutin niitä kahteen lämpäreeseen. Jänis kävi verottamassa toisen lämpäreen piippoja, kun ne olivat vielä supussa. Nyt ne ovat avanneet lehtensä, joista jokaisesta puuttuu kärki, vaan keskellä ei näy mitään merkkiä kukkavarresta. Luulisi, että siitä olisi jäänyt jämät jäljelle. Ehkä ne säikähtivät ja päättivät pysyä maan uumenissa! Toisessa lämpäreessä on aukinaisia kukkia ja näitä ylisomia nuppuja.


Vierailijalle en ajatellut tarjota enempää, joten virittelin penkin päälle verkot viikoksi. Pidempään en niitä voinut pitää, kun alkupään tulppaanit alkoivat työntää itseään verkosta läpi. No, itsepä ne verkolla peitin, paremmin olisi toiminut ehkä kasvuharso. Vanhemmat tulppaanit ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa kuvassa taaempana, edessä viime syksynä istutettuja. Näkyypä siinä jököttävän vielä yksi kivisäkkikin polun tukkeena. Jokohan saisin sen siirrettyä syrjemmälle? Pakkasen hapertamat porrasharjatkin jo heitin roskiin. Siinä olisi kyllä tuotekehityksen paikka korvata niissä oleva muovi jollain kestävämmällä.


Paahdepenkissä on lähtenyt hyvään alkuun palavarakkaus, mirrinminttu, loistosalvia, tähkätädyke, maksaruohot, kurjenpolvet jne. Erityisesti ilahdutti kaukaasianpitkäpalko, jonka kukkamatot luulin hävinneen penkin uudistuksen myötä. Jokusen pienen taimen löysin syksyllä, mutta mullasta onkin itänyt uusia taimia. Kohta ne kukkivat hunajantuoksuisilla kukillaan ja mehiläisten ihana pörriäispenkki alkaa olla siltä osin entisensä.

Varjopuutarhassa maa tuntuu jalkojen alla vielä jäisen kovalta. Hieman pionipenkissä pilkistää pionien punaisia versoja, vaikka ne ovat, ei enää lumen, vaan lehtikerroksen alla suojassa kovilta pakkasilta. Eräs varautui vähälumiseen talveen kattamalla kukkapenkit rapsakoilla tammenlehdillä. Ne on aika hyvää eristemateriaalia talven ajan, mutta nyt keväällä ehkä kannattaisi poistaa kerros, tai ainakin yrittää murentaa lehtiä vähän pienemmiksi. Pääsisi maa nopeammin sulamaan ja kasvu käyntiin.

Japaninsara on talvivihreänä pärjännyt melko tuoreen näköisenä talven penkinsyrjällä, toissasyksyiset Barret Brown -narsissit nousevat aivan helakanvihreinä lehtien peitosta. Vähän ovat valkaistun näköisiä, kuin raparperit konsanaan. Viime syksyn perunanarsissit ovat vielä täysin tammenlehtien peitossa, parvitulppaaneista taas näkyy kielopenkissä somia punertavia ruusukkeita.

Alkoihan se viimein, tämä kevät!

 


2022-04-19

Kaunis kuolema


Ajatus tulee Piet Oudolfilta: Best plant dies well. Ajatus, että parhaat perennat kuolevat kauniisti.



Paras perennahan on huoleton, kukkii pitkään eikä aiheuta vaivaa sen paremmin ennen kuin jälkeenkään kukinnan. Mikä onkaan ikävämpää kukkapenkissä tai muussa puutarhanäkymässä kuin ruskettuneet, epämääräisen limaiset, roikkuvat kukinnot, jotka pilaavat jäljellä olevien kukkien hohdon. Jos niitä ei poista, ne harmittavat koko loppukauden.



Mutta sitten on perennoja, jotka jäävät kuihduttuaan ikään kuin elämään. Osalla kukat kuivuvat niille sijoilleen, ne vain muuttavat väriään vähitellen. Osa pudottaa terälehtensä, mutta verholehdet jäävät koristamaan kukkavarsia. Osa muodostaa kauniita siemenpähkylöitä, niiden kukkavarret jäävät somasti kaarelle, varret saavat loistavia värejä tai lehdet muodostavat syksymmällä uuden "kukinnan" ruskan aikaan. Useat kauniisti kuolevat perennat loistavat vielä hankien yllä ruokapankkina pikkulinnuille tai ilahduttavat muuten vaan kauniina pakkasen kuuraamina kimaltavina talventörröttäjinä.



Huolettomia ne ovat sikäli, että niitä ei tarvitse leikata pois kukkapenkkiä rumentamasta, vaan ne sulautuvat muiden vielä kukkivien perennojen sekaan heinämäisinä korsina ja usein jäykän kuivuneen olemuksensa ansiosta luovat ryhtiä istutuksiin. Niistä on myös ihan fyysistä tukea muille kasveille tuulella ja sateella.



Näihin mietteisiin sukelsin paetessani hankia ja tutustuessani eri puutarhasuunnittelijoiden puutarhoihin ja ajatuksiin, miten he puutarhojaan suunnittelevat. Kohta koittaa kevään loisto ja pääsemme nauttimaan viime syksynä tehdyistä istutuksista. Harvoin kukkasipuleista jää jäljelle mitään kaunista, paitsi laukoista. Siitä ajatus sitten loikkasikin näihin kauniisti kuoleviin, jospa keväällä osaisi kylvää tai kesällä hankkia sellaisia kasveja, joista on enemmän silmäniloa kuin pelkkä kukinnan huippuhetki.


Mitkä perennat sinun puutarhassasi ovat parhaita kuihtumaan?

Näissä kuvissa loistavat kuunlilja, lehtosalvia, rohtopähkämö, lehtosinilatva, valamonruusu, Rooguchi-kärhö, varjolilja, syysleimu ja siperiankurjenmiekka, tähtilaukka, tähkätädyke, särkynytsydän ja luonnon ihana suolaheinä.


Nettimatkailua harrastaen löytyi australialainen puutarhasuunnittelija Michael McCoy, joka paitsi suunnittelee ja opettaa, pitää myös mielenkiintoista blogia. Kävin katsastamassa mm. rutikuivia sorapuutarhoja.

Mukavaa viikkoa!

 

2022-04-15

Koska kukkii? -haaste

Minna Hiidenkiven puutarhasta sinkosi jännittävän haasteen liikkeelle. Minut haastettiin kahdelta suunnalta: Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha sekä Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista. Kiitos kummallekin haasteesta! Minnalle 10 p. ja papukaija-merkki erittäin hyvästä ideasta! Tässäpä tulee omat veikkaukseni.

Lumen alla ovat:

  • valkoiset Jean d'Arc -krookukset, jotka viime keväänä kukkivat näihin aikoihin. Nyt niiden päällä on lunta n. 25 cm. Veikkaan, että eka kukka aukeaa tänä vuonna vapun jälkeen 4.5. 
  • keltaiset krookukset kasvavat kiviympyrän reunalla, josta lumi on nyt melkein sulanut, enää 15 cm lunta. Veikkaan, että keltainen krookus loistaa yhdessä sinisen kanssa 9.5. 
  • talventähdet, joita peittää 35 sentin hanki, kukkivat viime vuonna 12.5., joten tänä vuonna ne ehtivät kukkaan vasta 31.5.

Haastan arvailuun mukaan seuraavat:

 Anun puutarha  

Lopotin Toimelan pihaunelmia 

*** 

Haasteen säännöt ovat seuraavat: Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Iloista pääsiäistä!

2022-04-10

Äkkilähtöä ja timantteja

Tätä maisemaa ja pyryn pyrähdyksiä kun katsoo viikon toisensa jälkeen, alkaa mieli tehdä muualle, todella kauas muualle. Työkaveri otti äkkilähdön Venetsiaan! Hänelle sattui mitä parhain lomasää olla jossain muualla, ja olen iloinen hänen puolestaan.


Katseeni kääntyy talvisista ikkunamaisemista aurinkoon ja lämpöön. Olen matkustanut, minnepä muualle kuin Britanniaan, nauttimaan vihreistä nurmista, kevään auringosta, lumikelloista, narsisseista, jouluruusuista, tyttären magnoliasta... Sitten olen kääntänyt katseeni toiselle puolen maapalloa, jossa valmistaudutaan syksyyn, nautitaan maan antimista ja alkavasta ruskasta. Hetken päästä olen palannut viime kesän valokuviin, puutarhakirjoihin, -lehtiin ja -blogeihin.

Kun aurinko viimein paistaa pyryn välissä, saan oikean äkkilähdön ulos näiden seinien sisältä ja kuvaan kevään ensimmäiset kuvat puutarhassa ihan kameran kanssa. Normaalina vuonna se tapahtuu jo helmi-maaliskuussa, mutta ei tänä vuonna. Haloo, kohta on huhtikuun puoliväli!


Kirkas valo saa silmät vuotamaan, mutta se ei haittaa. Kuuntelen veden solinaa ja riemuitsen jokaisesta lumenhitusesta joka muuttuu jäästä ja lumesta vedeksi. Rännit suorastaan rummuttavat syöksyvää vettä kun pyryn jäljet huuhtoutuvat katolta, salaoja tuskin ehtii kaikkea nielläkään.

Saunan katon jäämassakin suorastaan noruu vettä. Epäilen, että se lopulta vain sulaa vedeksi ja haihtuu taivaan tuuliin. Parempi minulle, sillä maahan mäjähtäneitä lumisohjoja on viheliäistä lapioida kauemmaksi ovilta. Massa on selvästi ohenemaan päin.


Puiden ja kasvien oksat kimaltelevat auringossa miljoonista pienistä timanteista. Pyry on nopeasti sulanut ja auringon voiman tuntee kasvoillaan. Tiistaina satanut parikymmentä senttiä on talon seinustalta liki sulanut ja jopa rautapenkinkin istuin on vapaa lumesta.

Postia hakiessa kuvaan portinpielen sammalta, jossa isot pisarat kimaltelevat kuin lasihelmet ikään. Sammaleen hehku ja kuparinruskea hohde ovat mannaa silmille. Ja sitten, voi timanttien timantti! Talon seinustallahan on tulppaanit jo pitkällä!

Kevättä sittenkin!
 

 

2022-03-26

Rautapenkki-barometri, juurakot ja sipulit

Huhtikuun alun lumitilanne vuonna 2018

Rautapenkki-barometri osoittaa kevään etenevän. Vaikka lumi edelleen sinnittelee puutarhapenkkimme istuinosan yläpuolella, oli sitä kuukausi sitten penkin selkänojan puoliväliin. Hiekka pölisee auratuilta kaduilta ja pikkulinnut laulelevat keväisiä laulujaan, mutta orapihlaja-aitamme sisäpuolella on vielä melko talviset maisemat, pääasiassa näkyy valkoisia kinoksia.

2015: Jouluruusu nuppuineen pilkistää lumen alta

Odotan vesisateen pehmittävän kovaa kantavaa hankea. Pehmittäisi niin, ettei kotijänikselläni olisi kenttää kisata kavereidensa kanssa. Eilenkin kolme loikki ympäri pihaa ja asettui sitten verkon läpi nuoren omenapuun oksia järsimään. Tuli lähtö, tuli lähtö uudelleen, ja vielä kolmannenkin kerran se pirulainen yritti taustan kautta hyökätä. Metsäkauriit menivät näillä näkymin muualle. Kuuden kauriin porukka pihassa ei mieltä ylennä, vaikka se kyllä silmiä hivelee.


Kaihoisa kevään odotus taimipurkkien lomasta, 2019.

Lämpöiset ilmat ovat saaneet puolimetrisen kinoksen saunankatolla hilautumaan vähitellen kohti räystästä. Graniitinharmaa pelti harjalla näkyy joka päivä kymmenen senttiä enemmän. Samaa tahtia piteni räystään yli kurottuva jääpohjainen liippa, joka puoli metriä paksuna ja viimein liki metrisenä murtui. Päivän homma onkin uhmata henkeään ja käydä lapioimassa pudonneet jäämassat pois saunan edustalta. Katolla nimittäin on edelleen lunta.

Aikainen kevät kaksi vuotta sitten.

Talon lännenpuoleinen kukkapenkki on alkanut paljastua lumikinosten alta. Aurinko lämmittää kivijalkaa ja sen edessä olevia kivenmurikoita. Kun maata pikkuisen paljastuu, alkaa lumikin sulaa vauhdilla. Näkyy jo talven yli vihreinä säilyneitä ruusukkeita, osasta penkkiä talventörröttäjät sojottavat uhmakkaasti pystyssä. Anna niiden olla, jospa vähän pitävät ristiturpia poissa alkavaa kasvua kurittamasta.

2017 maa oli melkein paljas maalis-huhtikuun vaihteessa.

Sisällä on kevät alkanut. Tomaatintaimet kurkistelevat mullasta ja chiliä odottelen tulevaksi. Pilkahdustakaan ei chileistä näy, vaikka ajan puolesta pitäisi olla tomaatintaimien veroiset alut. Pistokaskokeilut jatkuvat: muutama pätkä lehtikaktusta on tökättynä multaan, samoin latvotun asterin oksia yritän saada juurtumaan. Pari viikkoa sitten tarttui kukkamullan hankintareissulta pari mukulaa ja sipulia matkaan. Niin siinä kävi, että mukulat ja sipulit meni multaan, mutta sisäkukat on edelleen huoltamatta.

Minulta on puuttunut joka pihan Sarah Bernhardt, samoin Karl Rosenfield. Aika pieniä juurakoita olivat, mutta vielä hyvässä kunnossa, eli ei pahasti nahistuneina. Taidan kasvattaa niitä ensin ruukussa ja istuttaa vasta elokuussa maahan. Nyt Sarah puskee jo versoa ja Karl on pullistellut paria mullan päällä olevaa silmuaan muhkeammaksi. Itse asiassa on melko jännittävää kasvattaa pioneja juurakosta, uutta minulle.

2021 räystäskouru tuli alas lumen myötä.
Tänä vuonna enemmän lunta, mutta kourut ovat yhä paikoillaan!

Uutta on myös kokeilla vanhan ajan joriineja marketin juurakoista. Tai daaliaa, kuten sitä nyttemmin useimmat kutsuvat. Mullassa ovat, toivottavasti ei liian aikaisin. Odotuksessa on pari tummanpunaista koristedaaliaa ja vaalean punainen kaktusdaalia. En voinut vastustaa myöskään tummanpunaisia aasialaisia värililjoja tai puuliljaa. Se tosin on keltainen, mutta menköön tällä kertaa. Eihän noista tiedä, vaikka olisivat lopulta kaikki keltaisia!



2022-03-13

Puutarhasuunnittelua

Puutarhasuunnittelua sisältävä vanha ruutuvihko yli kymmenen vuoden takaa osui käteeni. Vihko on raapustettu puoliväliin asti epämääräisin muistiinpanoin puutarhaan liittyviä hajanaisia ajatuksia ja oivalluksia, jokunen toteutunutkin suunnitelma sieltä löytyy, ja paljon keskeneräistä. Onpa siellä listoja erilaisista kasveista, istutettavista, hankittavista, haaveilluista jne.

Vanhan puutarhan kasvien paikat piti saada pohjapiirrustukseen.

Jo osittain haalistuneisiin ja sateessa vettyneisiin lyijykynän vetoihin palaaminen tuo elävästi mieleen sen kiihkon ja innon, jonka vallassa puutarhaani suunnittelin. Into ei ole hiipunut noista päivistä paljoakaan, ehkä jonkinlainen maltti ja harkitsevaisuus on kasvanut. Mukaan on tullut aikaperspektiivi ja ruutuvihon tilalle tietokone.

Joskus on hyvä katsoa puutarhaa eri suunnilta tai ylösalaisin.

Kaikkia tarpeita ja muutoksia puutarhassaan ei voi etukäteen nähdä, mutta osaan niistä voi varautua hyvällä suunnittelulla ja ennakoinnilla. Ja melkein kaiken voi korjata, tai muuttaa. En osannut aavistaa, että naapuri kaataisi upean rivistön syreenejä ja silmien eteen aukeaisi teollisuuspiha roskalavoineen ja metallikasoineen. En olisi halunnut, mutta väistämättä tuli aika katkaista oma vanha aitamme parinkymmenen sentin tapeiksi ja odottaa orapihlajan uutta kasvua. Arvasin, mutta en ottanut uskoakseni, että  omenapuuni vanhuuttaan noinkin paljon leviäisivät tai että tammesta tulisi oikea jättiläinen suhteessa tonttiimme. Puhumattakaan myrskyistä, kuivuudesta, jänisten tai nyt viimeisenä, metsäkauriiden aiheuttamista vaurioista.

Tämä suunnitelma toteutui osittain.
Iisopin tilalla on esikoita ja narsissit puuttuvat edelleen.

Moni suunnitelma ja haave on ajan myötä jäänyt toteuttamatta. Osa on hylätty omaa mahdottomuuttaan, osan toteutus onnistunut, osan ei. Suurin osa suunnitelmista on vielä muuttunut ajan myötä. Nyt jälkikäteen kiitän onneani, etten tullut istuttaneeksi rusokirsikkaa kohtaan, johon nyttemmin haaveilen oleskelupaikkaa tai toisaalta olen ylpeä rohkeudestani jättää pystyyn ruippana piisku ikivanhaa Valkeakuulasta, kun se muuten oli myrskyssä romahtanut. Nyt siinä kasvaa tuottava hedelmäpuu.

Jotkut suunnitelmat vaativat aikaa. Tämä odottaa puun kasvua aikuiseksi.

Siispä parasta on suunnitella ensin paperilla tai ruudulla, karsia mahdottomat, hioa paremmaksi, yrittää huomioida paisteen, valon, varjon, tuulet, notkelmat ja kaadot, maa-ainekset, suojaukset, hinnat, toiveet, realiteetit,... Ollessaan suunnitelmaa, kaikki vaihtoehdot ovat vielä ilmaisia, ja hyvällä suunnitelmalla on helpompi lähteä eteenpäin.

Pikkuportin suunnitelma on edelleen elossa, toteuttamatta vain...

Sain itselleni suuren ja ihanan tehtävän. Kävin eilen katsomassa nuorenparin uutta kotia, ja erityisesti heidän pihaansa. Saan olla avuksi pikkupihan suunnittelussa ja rakentamisessa. Voi, kuinka mieluinen tehtävä! Kunhan paksu lumipeite sulaa, päästään kunnolla mittailemaan ja arvioimaan tilannetta.

 

2022-03-05

Kevään ensimmäiset kärhöt


Kevään ensimmäiset kärhöt ovat minulle hyvin rakkaita. Luonnollisia, kasvultaan rentoja ja olemukseltaan herkkiä kaunottaria tuli kuvattua viime keväänä jälleen kerran. Puutarhassani kasvaa kaksi alppikärhöä ja kruunukärhö. Aikaisten kärhöjen elinvoimaa kuvastaa hyvin niiden kasvuvauhti ja voima versoa uutta.


Ensimmäiset nuput kasvissa jos toisessa saavat aikaan mukavan mielenvireen, täältä tullaan taas! Tämän vaaleansinisen alppikärhön nuppuja päällystää ohut karvapeite, mikä saa aikaiset nuput näyttämään herttaisilta. Suojahan se on alkukesän hallaa vastaan, sillä nuppujen ilmestyessä eletään vielä pitkälti toukokuun puolella.


Alppikärhöni ovat siemenkylvöksestä liki 20 vuoden takaa. Ne ovat siis pitkäikäisiä köynnöskasveja. Samasta siemenpussista iti kolme kukiltaan erilaista alppikärhöä. Niinhän siemenkylvöissä käy, tavallaan sisaruksia kun ovat. Vaalein, liki valkoinen kärhö katosi, eikä enää ole ryteiköstä silmiini osunut. Samoin tummansininen versio oli kateissa usean vuoden, kunnes yksi kevät sen äkkäsin ja merkkasin kepillä. Nyt en sitä epähuomiossa tule kitkeneeksi, kuten ehkä kävi valkoiselle alppikärhölle.


Sitkeitä ne ovat. Vaaleansininen, hyvällä kasvupaikalla, on yltänyt taustan syreenien latvoihin ja se on kertaalleen katkaistu muutama vuosi sitten liki maan tasalle. Alusta on täynnään syreenin juuria, joten alkuun niillä oli varmasti vaikeuksia saada oma sijansa maasta. Nyt pyrin pitämään kukinnot silmän korkeudella, koska syreenien latvustojen päälle kavunneet versot ja kukat näki vain peruuttamalla takaisin pihan puoliväliin kuikuilemaan. Silloinkin kukista suurin osa jäi syreenin lehtien peittoon.


Katkaistu kärhö sai vanhoista syreenin oksista kyhätyn tukevan tuen, joka on reilut kolme metriä korkea. Heppoinen tuki ei riittäisi, koska runsas pehko moneen kertaan kieputettuja versoja painaa paljon, varsinkin sateen jälkeen. Lisäksi alppikärhö ennättää joka välissä ottaa lisätukea yllä olevista syreenien oksista, vaikka versoja ajoittain palautan takaisin varsinaiseen tukeensa. Kärhön alustalla kasvavat kielot, kalliokielo ja uutena varjolilja.



Kaikki kevään kärhöni kasvavat varjossa. Lehtipuiden alla kevät tarjoilee niille runsaasti valoa ja kesän lehdistö taas tuo viileyttä jo kukinta-aikaan ja myöhemmin helteillä. Näin kukinta kestää pitkään, keväästä riippuen kahdesta viikosta melkein kuukauteen. Alppikärhöistä tummempi sininen kasvaa myös syreenin suojissa, mutta sillä on lisäksi kanadanhemlokki kaverina ja tammikin on lähellä. Kanadanhemlokkiin aarteeseeni kiellän sitä kumminkin kapuamasta, joten jykevä mutta laho syreeninrunko osoittautui sille sopivaksi tueksi kietoutua. Kunnes runko toissatalven lumikuormassa petti ja kaatoi kenoon viereisenkin rungon. Siinäpä oli selvittäminen, kun yritin välttää tuhoamasta runkojen juurella kasvavaa kärhöä, joka oli somasti kietoutunut moneen kertaan kaatuneen rungon ympäri.



Tummansinisellä alppikärhölläni on mielenkiintoiset vaaleammat reunukset terälehdissään. Kivasti ne korostavat kukkien muotoja ja erottuvatkin paremmin lehtien varjoja vasten. Kukat ovat huomattavasti isommat kuin vaaleansinisellä kärhöllä, versot rotevampia, mutta harvemmassa. Saa nähdä miten käy kesällä, kun en vieläkään ole hankkinut sille syreenejä kummempaa tukea. Ihan maata myöten en sen halua kulkevan, sillä alapuolen kalliokielot, tellimat ja vuorikaunokit saavat sen uppeluksiin.


Kolmas keväällä kukkiva kärhöni on syvän sinivioletti kruunukarhö, joka asustaa tammen alla, vesialtaiden vieressä. Sillä on poikani askartelema tuki, joka on vuosien saatossa harmaantunut kauniiksi. Tuki on puolilaho, enkä sitä uskalla pahemmin kohotella, ettei tuhoudu kokonaan. Rytöperä-kauneutta, joka mielestäni sopii tähän kohtaan. Ehkä tuesta pitäisi ottaa malli uutta varten, kun vielä on hahmo olemassa.



Tammen alla kruunukärhö suikertaa muun kasvuston seassa ja on joka kesä yhä laajemmalla alueella. Ehkä joku kesä pitäisi setviä pitkät paksun lumen alla säilyneet versot kulkemaan yhteen suuntaan, niin ei koko kesää tarvitsisi varoa niitä katkomasta. Kevätpikkusydän ja lemmikki ovat sen seuralaisia kukinnan alkuvaiheessa ja myöhemmin ehtii lehtoängelmä puskea vartensa kärhön versokieppien läpi ja vielä kukkiakin sen kanssa yhdessä.


Alppikärhöön verrattuna kruunukärhöllä on enemmän terälehtiä ja se aloittaa kukinnan jokusen päivän myöhemmin. Tammen hitaasti vihertyessä lehteen, on kruunukärhö jo ehtinyt muodostaa soman pulleat nuppunsa.


Kärhöt toimivat kuin linkkinä maan ja taivaan välillä. Ne ovat välikasveja, joilla saa korkeutta muuhun istutukseen. Vapaasti kasvaessaan ne onnistuvat sitomaan erilaisia kasveja yhtenäisiksi alueiksi kumminkaan tukahduttamatta niitä. Luonteeltaan villeinä ja köynnöstelevinä kevään ensimmäiset kärhöt tuovat runsauden tunnun ja korostavat alkukesän muutenkin tuoretta ja rehevää ilmettä.

Itäinen naapuri aloitti sodan. Sen tekojen käsittämätön sairaus, tahalliset nurinkuriset valheet omalle kansalle ja piittaamattomuus sodan seurauksista saavat ajatukseni huokailemaan ukrainalaisten puolesta, siunaamaan heitä, rukoilemaan heidän puolestaan. Entistäkin enemmän näen oman kodin ja läheiset arvokkaiksi ja normaali tylsä arki onkin ihan fine. Ei minulla ole mitään valittamista!

Toivon, ukrainalaisillekin saman rauhan. Ja pian, jo tänä keväänä.