2021-07-17

Chelsey chop Suomessa?

Olisko se nyt sitten latvominen, tuo chop? Tarkoittaa kumminkin taimen katkaisemista tiettynä aikana alkukesällä. Chelsey chop nimi tulee siitä, että Englannissa puutarhakasvien latvominen suositellaan tehtäväksi siellä vuosittaisen RHS Chelsey Flower Show -tapahtuman aikoihin.


Pitäisiköhän meilläkin alkaa latvoa ainakin alkukesällä kukkivia perennoja? Siis muitakin kuin kesäkukkia? Olen tässä muutamana vuonna seurannut, miten perennat kasvavat nopeasti korkeutta ihan kaatumiseen asti. Ne myös kukkivat tavallista aikaisemmin ja sitten huokailen, kun kaikki on niin nopeasti ohi.


Englannissa latvominen siirtää kukintaa n. 4-6 viikkoa. Miten paljon latvominen viivästyttää kukintaa meillä tai mikä on otollisin aika napsaista latvaa lyhyemmäksi? Latvomistahan tehdään osaan kukkapenkin perennoista kahdesta syystä: jotta kukinta pitkittyisi ja jotta kasvi haaroittuisi ja kukinta olisi runsaampaa.


Mille kasveille tämä toimii meillä Suomessa? Syysleimuja olen kuullut latvottavan. Orvokithan pitää leikata poikki ensikukintansa jälkeen, jos haluaa loppukesällä niiden kukkivan. Uskaltaako esim. maksaruohoja latvoa vai siirtyykö kukinnan alkaminen ensimmäisiin syyspakkasiin tuhoisin seurauksin? Näitä roitikoita kun katsoo, niin ehkä olisi pitänyt ainakin osan kasvista pätkäistä.


Huomasin, että katkottuani päivänkakkaran kukkineet kukinnot (jotta ei siementäisi lisää taimia), se onkin alkanut tehdä uutta kukkaa. Mirrinmintun kukinnot ymmärsin/ehdin pätkäistä pois vasta viime viikolla. Kukkisiko se uudelleen, jos olisin tehnyt tämän heti kesäkuussa?


Tässä muutama lyhyt video aiheeseen:

vauhtiveikko John Lord esittelee

Sundaygardener

Helen, the Crocus.co.uk plant doctor

 

Näitä tulee mietittyä tänä ennätyksellisenä kesänä. Ääri-ilmiöstä toiseen. Oletko kokeillut, mille perennoille ja millä menestyksellä?

 

 

2021-07-15

Puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?

Perjantaina kirjoitin Out of Office -viestin. Onko suurempaa iloa ja mielihyvää tuottavaa napin painallusta? Vuoden hommat pulkassa, ja saa hetkeksi unohtaa työt. Ihanat vapaat kesäpäivät edessä. Koskaan en ole tainnut aloittaa kesälomaani näin myöhään kesällä. Jossain vaiheessa jo pelkäsin, ettei kesää enää olisikaan jäljellä loman alkaessa kun hellepäivät vaan jatkui. No, lomakeliä on riittänyt minullekin.

Pörriäiset löysivät perennapenkin paahteessa.

Onko kesä heinäkuussa puoliksi tyhjä vai vielä puoliksi täysi? Monet kesäjuhlat on jo juhlittu, keskikesän juhannus tuntuu olevan jo mailien päässä. Heinäkuuta on kumminkin puolet jäljellä. Lämpöiset ihanat elokuun illat ovat vasta edessä, mikäli joku yhä lämpöisiä iltoja kaipaa. Monet perennat ja pensaat ovat jo kukkineet, mutta toisaalta kasvit vasta nyt alkavat tuottaa siementä ja hedelmää. Ihana omenasato ja tuoreet marjat ovat vielä edessä. Kasvimökin chilejä on päästy maistelemaan, tomaattien raakileet vähitellen pullistuvat isommiksi.

Sormustinkukka on harvinaista herkkua meidän puutarhassa.

Jollain tapaa heinäkuu on pysähtymisen aikaa, muutenkin kuin helteen pysäyttämänä. On hetki aikaa istahtaa tuumaamaan, aika puntaroida istutuksiaan, odottavia töitä ja toisaalta jo tehtyjä puutarhahommia. Olo on kuin useilla perennoillani: osa kukkavarresta on jo kukkinut tai peräti siemenellä, osassa on eka kukka auki ja monta muuta luvassa.

Apua, syysleimutkin jo kukkii!

Koska lämpötila on päivisin hellelukemissa, olen hyödyntänyt aamun viileät tunnit puutarhassa olemiseen. Orapihlaja-aita ei nimittäin jättänyt minua rauhaan. Kolmena päivänä olen sitä leikannut ja tänään parturoin 60-metrisestä käärmeestä viimeisenkin verson. Jihuu! Aikamoinen homma näillä keleillä. Aidan alla kasvavan vuohenputken takia homma oli hidasta ja tuskaista. Aita täynnä kirvoja ja ylös nykkimistäni vuohenputkista suorastaan pöllähti mäkäräisparvet. Hikinen ja karkotteista huolimatta turvoksiin syöty naama on sen näköinen, että kirvoitti miehen tokaisemaan: "Sä ihan tosissas taidat rakastaa tuota hommaa!" Niin rakastan, mutta loppupäivä vierähtääkin sitten suihkun kautta nokosille, ja iltapäivä on rentoa chillailua kuuntelun ja lukemisen parissa. Jopa valokuvaaminenkin nostaa hien pintaan.

Hortensian kukintaa saa vielä odottaa.

Loman alkajaisiksi käytiin Sysmässä Kirjakyläpäivillä. Harmi kun oli peruttu koronan takia molemmat kirjailijavierailut, Kari Hotakaista ja Teemu Keskisarjaa olisi ollut molempia erityisen mielenkiintoista kuunnella. Yllättäen puutarhakirjoja oli todella vähän tarjolla, mikä poikkeaa edellisistä vuosista. Silti löysin hieman erilaisen kirjan kivirakentamisesta. Kari Heimosen kirjassa Kivi puutarhassa on riittänyt nakertamista. Kirjan kuvat ovat maailmalta, kivi erilaista kuin meillä, mutta se ei estä saamasta ideoita tai huokaamasta ihastuksesta. Ja taas alkoivat kivet pyöriä ajatuksissa.

Liekö lämpötila vai ihan vaan lomalla oleminen, mutta olen vieroksunut koneelle istahtamista jokusen päivän ja monet hyvät postaukset on jääneet kommentoimatta, jopa lukematta. Yritän kiriä kiinni.

 

2021-07-06

Hei Hao Bo Tao eli Mustan meren aallot


Navettapiian Puuhamaa -blogissa peräänkuulutettiin tummia pioneja. Tässäpä yksi ehdokas. Mustan meren aallot on todella tumma viininpunainen pioni, vaikka kameran kennolle sen terälehdet onnistuvat taittamaan värin niin, että ani harvoin saa oikeaa sävyä esiin. Valitsin kuvista tummimmat, mutta todellisuus on paljon dramaattisempi.


Kuvailemalla ja vertaamalla ehkä onnistuu paremmin. Terälehdet ovat paksuhkot, silkinhohtoiset. Luonnossa väri on hyvin lähellä tummanpunaisia harjaneilikoita, kuten esim. Sooty-lajikkeella. Onyx taas on tummempi. Sametin tuntu kukista puuttuu ja tilalla on silkkimäisyys, ehkä hentoinen tuntu mikrokuitukankaalle ominaista nukkaa, joka shiftaa väriä ja saa terälehdet himmeästi hohtamaan.


Terälehdet ovat kukassa kuin aaltoina, jotka vyöryvät rantaan leveinä laineina. Siitä ehkä pionin nimi on peräisin. Näin olen sen mielessäni ajatellut.


Tuoksu on omanlainen, mausteinen ja täyteläinen. Samaa tuoksua en ole muista pioneistani löytänyt. Terälehdet ovat herkät kovalle paahteelle, ehkä juuri tummuudesta johtuen. Terälehdet oikeastaan vanhetessaan tummuvat vaalenemisen sijaan. Kukinta on ohi ihan yhtä nopeasti kuin muillakin pioneilla.


Meillä II-vyöhykkeellä Hei Hao Bo Taon kukinta osuu keskivaiheille pioniemme kukintaa. Usein kesäkuun viimeisellä viikolla, myöhäisimmät kukkakuvat löytyivät heinäkuun toiselta viikolta. Se muodostaa noin iiristen korkuisen lehdistön ja kukkavarret eivät kovin paljoa korkeammalle lehdistöä nouse. Pioni tekee sivunuppuja, jotka kukkivat hieman pienempinä kuin pääkukka.


Tumma kaunotar on ollut meillä vuodesta 2013, ja toinen nyt muutaman vuoden. Tänä vuonna ja yhtenä sadekesänä kukintaa ei ole ollut, tai se on jäänyt yhteen kukkaan. Epäilen, että alkukesän valtava vedentulo on osasyy tämän vuoden heikkoon kukintaan. Nuorempi sentään kukki yhden kukan. Muuten Hei Hao Bo Tao on kukkinut todella kauniisti vuosittain, suorastaan palkitsevasti.


Siitä väristä vielä: muita lähelle liippaavia ovat esim. punainen bellis ja etelänruusuruohon terälehdet. Punaviinissä on myös sama sävy. Näissä kuvissa on mukana aniliini vivahde, jota luonnossa nähtynä ei tämän pionin kukissa ole ollenkaan. Ekan kuvan varjokohdista löytyvät sävyt ovat hyvin lähellä totuutta.

 

2021-07-03

Paahdepenkin uudet perennat

 


Paahdepenkin taimet talon länsiseinustalla ovat kasvaneet muotoonsa. On ensimmäinen kesä istutusten jälkeen. Kesäkuu oli penkin kasveille varsinainen happotesti. Ne pärjäävät, jotka paahteen kestävät, sillä paahdepäiviä on tänä kesänä riittänyt. Osa kasveista on loppuiltapäivästä lurpallaan, mutta yön viileydessä nostetaan taas päät ylös aurinkoon.



Runsaat sateet ukkoskuurojen myötä taisivat ne pelastaa, ja ehkä paksu kerros maata, joka ei uumenistaan ihan heti paahdu saharaksi. Maa on ravinteiltaan köyhää, joten rehevää tupasta sieltä ei pitäisi nousta.


Kasvivalinnat ei ihan menneet niin kuin suunnittelin. Odotin taimista runsaampia ja täyteläisempiä kukintoja. Johtuneeko ajoittain runsaasta vedensaannista, sillä näistä(kin) tuli korkeita hujoppeja. Valitsin kyllä myös korkeita perennoja. Tai sitten olen vain kärsimätön, enkä malta antaa kasvulle aikaa rehevöityä. Uuden penkin kukoistukseen kun menee se 2-3 vuotta, joten ehkei tässä ole vielä hätää.



Tavoittelin ketomaisuutta, luonnonmukaisempaa, tuulessa huojuvaa, auringossa loistavaa perhosten ja kimalaisten täplittämää oikeaa heinäkuun auvoa. No, tänään on vasta 3. heinäkuuta. On siis aikaa. Unohdin kokonaan pörriäismagneetit polun toisella puolen. Siellä on sellaiset pörriäisbileet, ettei vaatimaton kukkaketo niitä houkuta. Vasta, kun nurmikon valkoapilat, köynnöshortensia ja likusterisyreeni ovat parhaat metensä antaneet, alkaa paahteen penkissäkin elämä. Vähitellen kimalaiset ovat tännekin eksyneet.


Paahdepenkki on vasta osittain valmis. Alkupäästä penkkiä puuttuvat vielä kaunopunahatut ja hieman loistosalviaa voisi lisätä. Molempia on kasvamassa kasvimökissä. Uskokaa tai älkää, niillä on siellä viileämmät olot kuin jos olisivat tässä penkissä. Loppupää penkistä on tämän kesän puutarhatöiden listalla. Se on edelleen rikkakasvien valtakunta. Toivottavasti hieman helteet hellittävät lomaan mennessä, etten itse paahdu seinustalle.



Mitä istuttaisin loppupäähän penkkiä? Paikka on vaativa: paahdetta seinänvierustalla, pahasti rikkaruohottunut alusta, polku penkin edessä.

2021-06-27

Kulma kukkeimmillaan

Juhannukseen liittyen on olemassa periaatteita, jotka tulevat syvältä perinteestä: juhannukseen mennessä pitää pestä ikkunat, pestä matot, leikata pensasaidat ja vihoviimeiseksi haravoida käytävät juhlan tulla. Pohjanmaalla käytiin vielä hakemassa juhannuskoivut ovenpieliä koristamaan. Vuosien myötä, ajan muuttuessa, perinteet rapautuvat. Meillä näistä toimista mikään ei toteutunut ja erityisesti pensasaidan leikkaaminen jäi mieltäni kaihertamaan. Miten kaunis olisikaan huoliteltu aita tässä kuvassa. Nurmikko sentään tuli ajettua.

Asumme kulmatontilla. Se asettaa puutarhan suunnittelulle ja aidan siisteydelle tuplavaatimuksen saada tontti näyttämään upealta. Oivalsin tämän vasta kun leikkasimme tonttia kiertävän, silloin puolitoistametrisen orapihlaja-aidan poikki. Olimme kuin tarjottimella, vieläpä kahdelta suunnalta. Omenapuiden, parin ruusupensaan ja yhden muotoon leikatun orapihlajan lisäksi ei ollut mitään näkösuojaa oleskelualueille.

Tuli siis huutava tarve saada jotain eteen. Hävitin alkajaisiksi leikatun orapihlajapuun ja korvasin sen japaninlikusterisyreenillä. Istutin purppuraheisiangervon ja teresanruusun antamaan näkösuojaa risteyksen suunnalta tulevilta katseilta. Ohjasin pari köynnöshortensian versoa omenapuun oksille verhoamaan samaa suuntaa. Se riitti.

Ajan myötä kasvit kasvoivat ja peittivät näköalan, joka ennen oli avoinna kaikelle. Nyt saisi jo alkaa vähitellen karsia. Köynnöshortensia on kipaissut omenapuun latvaan, toisaalta myös kadun puolelle ja vielä aurinkoonkin, sisemmäksi puutarhaa. Kimalaisten surina sen ja likusterisyreenin alla oli melkoinen. Molemmat ovat mahtavia pörriäismagneetteja. Mukava on istuskella rautapenkilläni huminaa kuunnellen, vailla tunnetta että näkyisin kauas kadulle.

Aivan umpeen en tonttiamme halua ja siten jäi jokunen kurkistusaukkokin. Risteyksestä, talon kulmalta valamonruusun jälkeen on suora näkymä pikkuportilta lähtevälle, taloa kiertävälle polulle ja aidan takana kulkevalle kivimuurille. Polun toisen puolen olen antanut kasvaa kotkansiipisaniaista ja rikkaruohoja, koska lämpäre odottaa vielä ahaa-elämystä ja lopullista päätöstä tyylistä.

Työn alla on talonvieruspenkki, jonka pihan puoleista päätä uudistin viime kesänä mesikasvit mielessäni, ja nyt pitäisi valloittaa kadunpuolipää takaisin vuohenputkelta. Ajatukset istutuksista ramppaavat matalampaakin matalampien perennojen ja karhunvatukan väliä. Jos ei hyvää ideaa tule, kitken vuohenputket, otan talteen vielä elossa olevat perennat ja jatkan vasta seuraavana kesänä istutuksia.

Jo aiemmin tehty pionien luiska kurjenpolvineen kaipaa sekin jo ehostusta. Sammalleimut ovat liki hävinneet, neilikat kadonneet tyystin ja kärhötuetkin on vielä pystyttämättä. Pionit kukkivat ennätysnopeasti yli +30 asteen helteessä. Jäljelle jäi valtava määrä leikottavia kukkapohjia, jotka sade vielä hakkasi lehtien uumeniin.

Aivan orapihlaja-aidan tuntumassa teresanruusun vierestä kurkistaa pensaskärhön latvoja. Aiempina vuosina se on tukeutunut orapihlajaan ja ruusuun sekä pariin tukikeppiin. Ukkosmyräkkä heilautti sen maahan kivimuurin päälle, kasvamaan siis putousmaisesti alas, kuten olin alunperin suunnitellut. Miten tuommoinenkin asia voi unohtua? No, aidan toiselta puolen sitä nyt hädin tuskin näkyy, mutta itse puutarhan puolelta se onkin aika viehko lamotessaan muuria myöten. Näkyy paremmin muutama kuva aiemmin.

Purppuraheisiangervo on yllättänyt koollaan. Joudun sitä kaventamaan, kunhan se on saanut kukkansa kukittua. Olisi pitänyt jo keväällä leikellä, mutten ehtinyt. Siinä mielessä tykkään sen isosta koosta, että saan sitä vasten kuvatuille kasveille kivan tumman taustan. Niin isoksi angervo on kasvanut (ja likusterisyreeni myös), että harkitsen kadunvieren Jadwiga-pionin siirtämistä pois tästä nurkkauksesta. Olosuhteiden muututtua myös Immaculee ja Hei Hao Bo Tao selvästi kärsivät varjostuksesta kun vielä omenapuu ja sen oksistoon levittämäni köynnöshortensian muodostama katto plokkaavat valon lännenkin suunnalta. Jotain varjokasvia pionien tilalle siis tähänkin on harkittava.

Varjossa sinnittelee myös Martin Frobisher -ruusu, joka hieman sisemmällä puutarhassa hapsutöyhtöangervon kanssa antaa harvan näkösuojan kiviympyrän alueelle. Pitkään se sinnitteli hyvin matalana, mutta tänä kesänä on ilmestynyt puolentoista metrin verso, jonka kärjessä on ihan oikean lajikkeen näköiset nuput. Olin jo keväällä vähällä katkaista sen pois, koska arvelin verson ehkä työntyvän varttamiskohdan alapuolelta. Tämäkin pensas näkyy sekä kadulle että puutarhaan kiviympyrän puolelle.

Onhan tässä tämä päivä aikaa nyppiä hissukseen aidasta törröttävät vuohenputket pois. Pitäisiköhän se lisätä juhannusperinteeksi? Siinäpä sopivan rentoa puuhaa hellepäivälle. Oikeasti aika harvoin olen ennättänyt leikata aidan ennen juhannusta. Kasvunkin suhteen on vähän niin ja näin, onko vielä liian aikaista ryhtyä leikkuupuuhaan. Jos nimittäin liian aikaisin leikkaa, saa tehdä sen uudelleen, koska kasvu on vielä kesken. Jos jättää leikkuun liian myöhään, saa maistaa terävistä piikeistä.

 Mitä sinun täytyy tehdä ennen juhannusta ja minkä jätät myöhemmäksi?

 

2021-06-23

Helteellä varjossa

Hellepäivinä on mukava pujahtaa isojen omenapuiden tai tammen suomaan varjoon. Töiden jälkeen olen ottanut tavakseni hetkeksi piipahtaa ulkona, käydä istumaan varjoon joko kiviympyrän rautapenkille tai vaellella tammen ja syreenien varjossa.


Ukkonen on nousemassa ja häthätää ennätin hieman kohentaa pionien tukia ja asettaa pari tukea tähkälaukalle talonvieruspenkissä. Toivon, ettei tuuli ja sade hakkaa eilen ja tänään auenneita valkoisia pionipenkin kukintoja poikki. Pioneista onkin tullut iso osa varjopuutarhaa. Pioneista aion kertoa ihan erikseen. Melkoisen raju onkin tämä etelästä lähestyvä ukkosrintama, mutta ei sentään ihan kaatamalla sada. Hyvä hetki blogata.

Erityisesti varjopuutarhan rauha, hiljaisuus ja viileys toimivat oikein hyvin helteisen työpäivän jälkeen. Seurailen versojen kasvua ja nuppujen kehittymistä, kierroksella tulee tehneeksi huomioita, mikä kohta tarvitsee vettä, missä on jo liian ahdasta, mistä pitäisi kitkeä rikkaruohoja jne. Senkin puoleen on mielenkiintoista seurattavaa, että varjopuutarha on vasta viime vuoden keväällä rakennettu, joten nyt toisena kesänä alkaa nähdä, mikä pengerretyissä penkeissä toimii ja mikä ei.

Varjossa kasveista tulee reheviä ja eikä helle niitä heti hetkauta. Varjon varjopuoli on, että valoon kurottaessaan kasveista tulee herkästi ylipitkiä. Vielä ei ole lakoamista poluille, mitä nyt yksi iso syreeninrunko, joka kaatui edellisessä ukkosmyräkässä polun suuntaisesti ja retkottaa puoliksi ilmassa tukkien polun vieläkin. Lomaa odotellaan.


Korkeuksista alas revitty vanha alppikärhö ei ollut moksiskaan kovasta kohtelusta, ja on kukkinut kesäkuun todella runsaasti. Mukava nähdä siinä kukkia kasvojen korkeudella, kun niitä ennen joutui niska kenossa tiirailemaan syreenin latvustojen yläpuolelta. Nytkin niillä on sinne kova pyrky, mutta ajoittain rajoitan versojen kurottelua kiertämällä niitä tukeen alemmas.


Toukokuussa tulleet runsaat sateet ovat saaneet kaikki kasvit puutarhassani kasvamaan normaalia korkeammiksi. Mikä ennen oli puolireiteen on nyt navan korkeudella jne. Ja minullahan on melko korkeita kasveja penkeissäni muutenkin. Kuten tätä ukonkelloa, jonka valkoisia kukkia katsellaan vasta heinäkuussa. Niin ainakin normaaleina kesinä. Vielä siitä ei yhtään pilkistä väriä, mutta kukinto on minua leukaan, vaikken ihan tamppi olekaan. Pari niistä on jo nyt tuulessa katkennut. Oli ne tuettu, mutta tuen kohdalta olivat harmillisesti napsahtaneet poikki. Nämä on kyllä ensimmäisiä perennoja, joita olen harkinnut korvaavani jollain matalammilla. Estävät nimittäin näkymän aika tehokkaasti ollessaan polkujen risteyksessä.


Iltavaelluksillani olen nyppinyt kukkapenkeistä pois kukintansa lopettanutta lemmikkiä. Seuraavana on vuorossa telliman kukintovarsien leikkaaminen ennen kuin ne ehtivät siementää. Olen edelleen ihastunut sen massoittaiseen kukintaan. Tykkään, miten valo siivilöityy hentojen kukkavarsien lomasta ja miten ne heiluvat tuulen mukana. Sama efekti kuin heinissä. Kasvuston läpi näkyy särkyneensydämen viimeiset kukinnot ja kanadanhemlokin kaarevat oksat. Tiheään istutettuna varsien leikkaamisen jälkeen tellimaan jää vielä vehreä lehdistö kattamaan maata.


Korkeista kasveista syyskimikki pukkaa myös jo melkoista vartta. Saapa nähdä missä korkeuksissa sen kukinto tulee heilumaan, kun nämä on vasta lehtiä.  Kukintoja odotan kovasti, mutta toinen puoli lanttia on kauniit violettiin vivahtavat lehtiruodit. Hyvin se on juurtunut. Ilokseni huomasin, että kolmisen kesää sitten istutettu tähkäkimikki Brunette on myös reippaassa kasvussa, mitä ei tapahtunut aikaisempina kuivina kesinä. Se on huonossa paikkaa kadunvarren aurinkoisessa penkissä, jossa vuohenputki yrittää sitä nujertaa.


Vanhanajan narsissit tulivat kukkaan pari viikkoa Barret Browningin jälkeen. Melkoinen tuoksu. Sen kukinta on nyt ohi ja penkissä jatkaa tummakurjenpolvi sekä tummanvioletti sarviorvokki. Vanhoina jäänteinä alueella on edelleen lehtoängelmää ja sitä nypin tarkoituksella pois. Vaikka kasvi on hento, on se tälle alueelle liian korkea ja näkymiä peittävä. Nyppimisestä huolimatta aina jokunen yksilö penkkeihin ilmaantuu, ja onhan niillä kauniit lehdet. Alueella on paljon jaettuja taimia, tässä hämykuunliljaa ja turkinkurjenpolvea.


Tarhajaloangervo Erikalla on mukavan tummat ja kiiltävät lehdet. Kanadanhemlokin rentojen oksien alla sillä on hyvät oltavat. Toinen Erika kasvaa varjopuutarhan eteläpäässä, ja valoisammalla ja hieman lämpimämmällä paikalla siinä on nuput aavistuksen pidemmällä.



Kuunliljoista raitakuunliljan jaoin todella pieniin taimiin, koska halusin sitä runsaasti pionipenkin syreenien puoleiselle reunalle. Taimet kasvavat kokoa vähitellen. Niiden seuraan kokeilin minulle vähän erikoisempaa japaninhiirenporrasta. Ostin kaksi tainta, joista tämä on viihtynyt selvästi paremmin, toinen on jäänyt puolta pienemmäksi. Vaan niin oli jo ostaessa, ehkä pienikin varttuu ajan myötä. Pidän näiden kasvien erilaisuudesta ja siitä, miten ne vähitellen täyttävät maa-alan.


Toinen saniaisaarre kasvaa alueen eteläpäädyssä olevan Erikan juurella, kaksi hirvenkieltä työntävät kieliään syvästä varjosta kotkansiipisaniaisten seasta. Alkukesällä jo pelkäsin näiden kuivahtaneen ja kuolleen, mutta ne olivatkin edellisen vuoden "kieliä", ja uusia alkoi kasvaa pehkon keskeltä. Nämä on viime kesänä istutettuja kuten japaninhiirenporraskin. Vielä adiantumia haluaisin jossakin kolossa kokeilla kasvattaa, ehkä sen ukonkellon tilalla. Varjossa korostuu lehtien muodot, eikä kukinnalla ole niin väliä.


Uskaltaisikohan mennä ulos kurkkaamaan, mitä ukkosmyräkkä sai aikaan. Vettä ainakin satoi parin päivän tarpeeseen, enkä joudukaan seisomaan letkun jatkeena, kuten alunperin epäilin. Parempi näin kuin kaivokylmää vettä taimille. 

 


2021-06-17

Lupauksia

Kevätkesän vauhdissa on hyvin lohduttavaa huomata uusia nuppuja muodostuvan puutarhan kasveihin. Nuput ovat lupauksia tulevasta kukinnasta. Paljon on siis edessäpäin, eikä kaikki ollutkaan vielä tässä. Samaa tulevaisuutta lupaavat kasvavat versot.

Iirikset ovat jo kukassa. Yksitellen terälehdet avautuvat nupuistaan, ja mikä parasta, nuppuja riittää tulevillekin päiville. Siperiankurjenpolvea olen levittänyt kolmeen penkkiin, etupihan Isonportin penkkiin, keskipihalle ja vielä ihan perälle syreenien varjoon. Se on viihtynyt hyvin meidän hieman savisessa maassa ja näyttääpä tyytyvän sekä aurinkoon että varjoon.


Tuoksukurjenpolvet, ja muutkin kurjenpolvet, ovat täynnä nuppuja. On tulossa komea ja runsas kukinta. Kiviluiskan lämpöisessä penkissä yksittäisiä nuppuja on jo auenneena, osasta raottuu pieni sininen kurkistus ja osa nupuista on tiukassa supussa. Kuten nämä tuoksukurjenpolvet, jotka vasta kasvattavat kukkavarsiaan ja nuppujaan kivimuurilla talon päädyssä jääden sen varjoon pitkälle iltapäivään asti.



Purppuraheisiangervossa on nuppuja todella paljon, ja ne ovat pitkien versojen kärjissä. Muutenkin angervo on tänä kesänä kasvanut pituutta ja leveyttä niin, että joudun vielä pelastustoimiin pitääkseni hengissä sen puristukseen jääneen ripsialpin. Samassa pinteessä oleva hopeamaruna osaa itsekin levitä vähän syrjemmälle, joten siitä en ole huolissani. Alempi kuva on viime kesältä ja tiedän, että tuo kasvurako orapihlaja-aidan ja purppuraheisiangervon välissä on huvennut olemattomiin.


Akileijatkin aloittivat kukintansa jo aikaa sitten. Ensin kiviympyrän alppiakileijat, sitten omenapuun alla Green Apples, ja nyt muutaman päivän sisään tavalliset lehtoakileijat availevat nuppujaan. Uusia nuppuja on paljon, joten paras kukinta on vielä edessä. Lisäksi maa, täynnään uusien akileijojen taimia, on pakattu toivoa täyteen. Ei kukintaa tänä kesänä, mutta lupauksia vuosiksi eteenpäin.


Köynnöshortensian nuput alkavat raottua. Osassa terttuja laitakukat ovat jo auki. Hortensia on vuosikymmenten myötä kipaissut korkean Antonovkan latvaan, ja onpa se kietoutunut sivuille kurkottaviin oksiinkin. Hortensia muodostaa toisen kukinnan puuhun, kuukausi varsinaisten omenankukkien jälkeen. Kun köynnöshortensia kukkii, on kesän tuntu parhaimmillaan. Silloin surinasta päätellen samaa mieltä ovat myös sadat mehiläiset ja kimalaiset sen kukilla.


Sitten on uuden odotusta. Syksyllä istutin ensimmäiset tähtilaukat kukkapenkkiin ja nyt olen päivittäin seurannut kukintojen avautumista. Kaikki kolme nousivat maasta hyvin, vaikka yhtä jouduin odottamaan pidempään sen löytääkseni. Tämä on jännittävää. Mitenkä hauskasti sojottavasta huiskilosta muodostuu suorastaan säkenöivä tähtien pallo!


Luvassa on myös vaaleanpunaista kukintaa. Istutin viime kesänä Rosakönigin-loistosalviaa pari taimea kokeeksi. Hyvin ovat kesän myötä lähteneet hyvään alkuun ja nyt on toisessa jo pari kukkavanaa odottamassa. Viehätystä lisää, että viime syksynä keräsin niissä olleista kukista kypsyneet siemenet, ja nyt minulla on liuta uusia taimia varttumassa. Ehkä joskus saan loppupäänkin talonvieruspenkistä uudistettua.

Lemmikit ovat lupauksensa tältä kesältä täyttäneet runsain mitoin, ja seuraavien päivien homma onkin nyhtää niiden kukinnot pois paraatipaikkoja rumentamasta. Lemmikkiä on niin paljon puutarhassa, että reilu siistiminen ei sitä hävitä. 

Mitä ajattelit puuhata tulevina hellepäivinä?