Oksasahan käyttöä ja valokuvaamista

Ostinpa toissasyksynä jatkettavaan varteen oksasahan. Avot, sanon! Tähän asti olen pärjännyt kiipeämällä A-tikkaille niin korkealle kuin uskallan. Olen käyttänyt pientä pensassahaa tai kurotellut oksasaksilla. Korkeimpien oksien katkaisuun olen kaivanut esiin talon ruosteisen oksasahan about 50-luvulta. Hyvin silläkin sahaa, jos jaksaa hinkata, eikä jumita sahaansa taipuvan oksan myötä sahausuraan.

Pitkästä aikaa kevät, talviloma ja upeat kelit. Monta vuotta leikkaamattomana jököttänyt Bergius pääsi ensimmäisenä tuuheista takuistaan. Se on niin korkea, että jatkettavallakaan en ihan kaikkia haluamiani oksia saanut alas. Parempi olla ahnehtimatta liikaa kerralla, ettei se innostu kasvamaan vielä vanhoilla päivillään villisti oksapiiskuja. Tärkeintä oli, että naapurin puolelle työntyvät oksat on sahattu pois ja latvus on nyt huomattavasti ilmavampi ja kevyempi. Myös hevoskastanja sai tilaa, kun Bergius ei enää hengitä sen niskaan. Löysin jopa uuden näkymän, jota ei ennen ole ollut puutarhassamme. Pieni rako tuijalta toiselle avautui ihan vahingossa.

 

 

Seuraavana lähti monta liki vaakasuoraa kriikunan oksaa rajalta. Keväällä ei pitäisi leikata kriikunaa, mutta saattaapi olla, että seuraavaksi saha osuu sen tyveen, niin lähellä naapurin rajaa puu kasvaa. Jäisi jäljelle kumminkin vielä toinen kriikunapuu, ja marjoja on riittänyt yli tarjonnan.

Mikäs siinä sahatessa, kun korvalapuista virtaa tajuntaan Rottien pyhimys, Anneli Kannon upea kirja Hattulan 1500-luvun kirkon sisätilojen maalaamisesta. Miten eläväksi hän on saanut historian! Ehdottomasti lukemisen/kuuntelemisen arvoinen teos. Kuunnellessa oksapino kasvaa, kroppa alkaa varoitella ja tyytyväisenä jään keinuun ihailemaan työn tulosta ja kevättä.

Uusi päivä ja uutta oksaa poikki. Vanhoista oksista aloitin, mutta myös Antonovka on päässyt ylileveäksi. Vanhuuttaan oksat ovat painuneet ja tien puolelta alkavat hipoa jo katupenkkaa. Ei siinä muu auttanut, kuin pätkäistä tuoretta oksaa poikki. Saa pensasaitakin enemmän valoa. Samoin likusterisyreeni sai elintilaa. Selvästi se onkin hakeutunut Antonovkasta hieman kauemmaksi valoon ja on kasvanut kieroon. "Kieroutunut" likusteri-parka. Viime keväänä se teki yhden ainokaisen kukinnon. Toivottavasti se ei täysin tyrmistynyt tungettelijasta, vaan valoa saadessaan toipuu taas entiseen kukkarunsauteensa.

 

Seuraavana on vuorossa Syysviiru, puu jonka kaatoa olen vetkuttanut jo usean vuoden. Olen kahden vaiheilla sen kanssa. Joko juuresta poikki ja runko kukkapenkin reunukseksi tai sitten jotain ihan muuta. Se muu on vasta kehkeytymässä. Joka tapauksessa puu tekee kuolemaa sinnikkyydestään huolimatta. Ihmekös tuo, jos vilkaisee sen runkoa. Leikkelin kaikki kuivat oksat pois ja kauniin kiemuraiset oksat pääsivät esiin.

 

Oksakasat alkavat olla jo korkeita. Jonkun pitäisi saada ne katoamaan. Suorimmista leikon tukipuita ja -keppejä, osan pätkin aitavärkiksi ja osasta tulee aineksia ötökkäkotiin. Loput haketan ja käytän katteena. Mutta ei tässä vielä kaikki. Syreeniaitaan jäi viime kesänä jokunen hutera runko, jotka vielä on poistettava. Ne katkottuani tiedänkin, mitä teen loppuloman. Mutta ensin kuvaan kevättä, kuuntelen peipposten liverrystä ja lokkien kirkunaa.

 

Krookuksia tottakai. Jokunen mehiläinen ja kimalainenkin oli jo hereillä, ja nokkosperhosia näin useita. Kevätkaihonkukkaa, esikoita, tummakurjenpolvea, narsisseja tulollaan. Pioneja ja särkynyttäsydäntä alullaan.

 

Tästä se taas alkaa. Toivottavasti tulee ihana kasvukausi.

Mitä sinä suunnittelet ensi kaudelle?

 

 

Muovikukkia ja katumusharjoitusta

Uudistan kukkapenkkiä talon länsiseinustalla. Aloitin sen jo viime kesänä, tai oikeastaan tyttäreni aloitti rikkaruohojen kitkemisen jo sitä edeltävänä kesänä. Joka tapauksessa maa oli jo osittain puhdistettu ja etenin kohtuullista vauhtia, kunnes maan myöhennys tökkäsi kääntämättömään maahan ja tiiviisiin juuripehkoihin penkin keskivaiheilla. Suosista jätin loppuhomman tähän kesään.

Haaveena oli ja on tarjota mehiläisille ja perhosille taivas vertaansa vailla. Paljon mesikasveja, paljon erilaisia laakeita kukkia perhosen istahtaa, aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä kukkivia meden tarjoajia. Kaikki hyviksi mesikasveiksi arvelemani vanhat kasvit keräsin tammen varjoon valepenkkiin mylläyksen ajaksi.

Sitten huomioni kiinnittyi talon kivijalan viereiseen kivikaistaleeseen, joka on saanut parikymmentä vuotta kerätä tuulten mukana kulkeutuvan roskan ja siemenen, kukkapenkistä vierivän mullan ja kasvien lahoamisjätteet. Minä onneton aloin taas kivenpyörittäjäksi, eikä loppua ole näkyvissä.

Keräsin isoimmat kivet viereisen polun reunaan ja keskikokoiset vanhoihin multasäkkeihin. Eniten aikaa ja päreitä meni pikkukivien seulontaan mullan ja roskan seasta. Seulotut kivet suihkutin puhtaaksi siemenistä ja pölystä ja kippasin nekin omiin säkkeihinsä. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei niitä säkkejä meikä nosta. Siinä olivat polkua tukkimassa, ovat osittain edelleen. Nättiä tuli räystäänaluseen ja selkä lauloi hoosiannaa.

Seinän vierustalla on kasvanut kivien päällä kaukasianpitkäpalkoa, joka on todellinen pörriäismagneetti varhain keväällä. Se tuli samalla hävitettyä, kun poistin siltä kivien rakoihin muodostuneen kasvualustan. Ajattelin jakavani muualla tontilla kasvavat pitkäpalot syksymmällä ja istuttavani ne takaisin paikoilleen. Enpä jakanut, enpä istuttanut.

Ostin uusia taimia ja loppusyksystä istutin ne ja parhaimmat valepenkin taimet putsattuun kukkapenkin puolikkaaseen. Tällä hetkellä penkki näyttää kovin autiolta. Miten kävikään kasvivalintojen kanssa? Mirrinminttu taitaa olla aikaisin kukkija tässä penkissä ellei tulppaaneja ja laukkoja lasketa. Muut valitut painottuvat keskikesään ja syksyyn.

Kesällä lähti suuressa riemusaatossa polun toisella puolen kasvanut valtava syreeni. Ihana kukkiessaan, mehiläisten ja perhosten suosikki. Sateella ikivanha pensas oli kuitenkin joka suuntaan oksiaan levittävä jättiläinen, ja sai viimein lähtöpassit. Samalla lähti myös seinustan tuulensuoja, huomaan vasta nyt jälkikäteen, kun penkkiä kevätviimassa tutkailen.

Toki toinen puoli penkistä on tekemättä ja täynnä uusia mahdollisuuksia asian korjaamiseen. Silti tänä keväänä minulla ei länsipenkissä ole palaakaan taivasta tarjolla talvihorroksesta herääville perhosille tai kevään ensimmäisille mehiläisille.

Jotain täytyi siis tehdä. Katuvana väkersin muutaman muovikauluksen perhosia ja pörriäisiä houkuttamaan. Jos erehtyvät tulemaan lähelle, huomaavat että kukkien keskusta tarjoaa pientä virvoitusta. Tervetuloa nauttimaan tujua nektariinia, pidot paranevat kesän mittaan.

 

 

Kuurot korvat ja meden tuoksu

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukkiessa etsin katseellani pörriäisiä niiden lähettyviltä. Johtuneeko tuulista, alkukevään koleasta säästä vai pörriäisten vähentymisestä, mutta kovin kankean oloisesti ne ovat kömpineet tänä keväänä mesiapajille. Kyllä mehiläisiä ja kimalaisia on, mutta vähänlaisesti. Jätin nurmikkoa leikkaamatta tarjotakseni voikukkia, mutta niissäkin on kovin hiljaista. On keväitä, jolloin on ollut tunkua samalla kukalle.

Helpotuksesta kumminkin huokaan, kun parin lämpimän päivän jälkeen pörriäisiä on enemmän ja niiden surina saa minutkin hyrisemään. Siinä on sama tyytyväisyysvaikutus kuin kissan kehräyksessä, rauhoittava, rentouttava ja vakuuttava ääni: kaikki on hyvin. Kuurokaan en ole.

Ensimmäistä kertaa villi kirsikkapuuni on täynnään kukkia ja vain jokunen mehiläinen kiertelee sen kukissa. Ihmettelen, eikö puu osaa houkutella pörriäisiä luokseen. Onko vika kukissa? En haista niiden tuoksua, ja mieleen tulee jo itse ryhtyä mehiläiseksi. Kukinta on hetkessä ohi. Muutama kaunis aurinkoinen päivä ja jo on ruskeaa terälehtien laitamilla. Ehkä jokunen mehiläinen riitti, nähtäväksi jää.

Tämä lienee peltokimalainen??

Toisin on kaukasianpitkäpalon kukilla. Sen meden tuoksu täyttää koko puutarhan, vaikka kasvia on vain parissa paikkaa. Vielä pitkään tuoksun hälvettyäkin sen ympärillä pörrää kymmenittäin mehiläisiä ja kimalaisia. Kävikö niin, että juhlat on siellä, missä on parhaat tarjoilut?

Vasu täynnä, mutta kukan nielun pohjalla on vielä jotain.

Luepa Ylen juttu kasvien taidosta kuulla. Vuoden vanha julkaisu, mutta yhä mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Onkohan kaukasianpitkäpalolla parempi kuulo?

Suloisia surinoita viikonloppuun!

Elä kuin viimeistä kesäpäivää

Kesästä täytyy osata nauttia tiistaina, sillä keskiviikkona se on ohi. Saan olla tyytyväinen, jos lämpötila on yli 15 astetta eikä koko päivää sada vettä, saati rakeita tai räntää.

Auringon pilkistäessä kirmaan tuulesta huolimatta ulos ja nautin kesähetkestä. Kohta kuitenkin tumma pilvilautta peittää taivaan. Poudalla napsin kuvia kuin viimeistä kesäpäivää, koska sateella se jää tekemättä. Kitken rikkaruohoja, koska sateen jälkeen ne kasvavat ‒ kuin viimeistä kesäpäivää. Nyttemmin ne ovat voittaneet. Nokkosista pisin riekkui parissa metrissä herukkapensaan keskelle  siemeniään varistaen.

Yritän ehtiä leikata nurmikon tiistaina, koska seuraava mahdollisuus saattaa tulla vasta viikon kuluttua. Ehkä, ellei sada. Poimin marjoja kuin viimeistä kesäpäivää, sillä huomenna saisin poimia sateessa. Kyllähän tämä pannuun kolahtaa. Koko kesäpäivä. Lidl:n mainonta ei olisi voinut paremmin osua maaliin.

Sateella (eli kesällä) olen keskittynyt muuhun kuin puutarhaan. Lukenut, kaivanut esiin saumurin ja ompelukoneen, vanhat ja uudet neule- ja puutarhalehdet on tullut selattua, olen saanut pitkät pätkät sukututkimukseni aineistoa koottua,..  Ihmeellisellä tavalla olen lopulta nauttinut siitäkin, että sateen ropina antaa luvan tehdä kaikkea muuta mielenkiintoista ja antoisaa.

Erityisen pahoillani olen kuitenkin uusien lukijoideni puolesta, koska kesän aikana olen tarjonnut vain himpun uutta luettavaa tai katsottavaa. Kuvittelin kirjoittavani puutarhan kuulumisia ahkerasti, mutta toisin kävi. Puutarhakesästä tuli ihan erilainen kuin keväällä ajattelin.

Mutta tänään aurinkoisena kesäpäivänä 26. elokuuta (!), menen katsomaan josko Festiva Maxima -pionin kukannuppu viimein olisi avautunut. En muuten menekään, koska sataa! En kerää pudokkaita, enkä leikkaa nurmikkoa. Pihkat.

Täysi kesä

Kesän lämpö ja tuoksut ovat täällä. Heinien hiljainen heilunta, linnunpoikasten piipitys ja mehiläisten surina. Lämpö ja aurinko.

Kukat alkavat olla parhaimmassa loistossaan, pionit avoinna mausteisine tuoksuineen, kurjenpolvien vaihteleva sini ja kohta avautuvien jasmikkeiden pökerryttävä simatuoksu. Sateen jälkeen pisaroiden kauneus terälehdillä, nurmen ja mullan tuoksu, pensaissa pulskistuvat herukat. 

Loma ja rento meininki. Niin täysi kesä.

Raita on muotia

Jossain vaiheessa kesää noteerasin oudon näyn. Pakko oli hieraista silmiä, vaan eipä auttanut. Yhdessä kotitammen oksassa terhot olivat selvästi raidallisia. Raita mikä raita. Kasvuhäiriö, vai ihan normaalia kehitystäkö?

Tänään yritin vielä uudelleen käydä niitä tarkistamassa, mutta orava oli kerännyt ne parempaan talteen. Mahtoi olla todellista sesonkiherkkua. Orava onkin alkanut olla ahkera vierailija puutarhassamme, sillä tammi alkaa vähätellen olla suuri ja tuottaa paljon meheviä tammenterhoja. Hauskaa on seurata oravan puuhia ja talvivaraston kartuttamista. Posket pullollaan tuo kipittää saaliineen tien yli kaupungin puistoon. Ilmeisesti sillä on pesä jossain lähistöllä. Näkyypä maistuvan omenakin.

En siis enää löytänyt raidallisia terhoja, mutta kuvan tulin ottaneeksi jo aiemmin.

Raitapaitaa. Stripes at costume. 斑纹的衣服。

Luonnossa selkeät raidat näyttävät olevan enemmän eläinten juttu. Kukkakärpäset, mehiläiset, ampiaiset, kissat, tuskin koirat, seeprat,… Kasveilla raita yleensä mukailee esimerkiksi lehden muotoa, kukan terälehteä. Äkkiseltään ei tule mieleen kukkaa, jossa olisi tasaiset raidat. Varmasti tulee mieleen heti sata esimerkkiä, kun saan tämän julkaistua.

No, oli miten oli. Pää on pehmeä useasta saunaillasta peräkkäin ja hartiat sitäkin rennommat. Puutarhan perän saunan remontti on nimittäin valmis. Ei voi olla maailmassa montaa suurempaa nautintoa, kuin iltahämärissä hipsiä rentouttaviin löylyihin ja verhon lomasta seurata, miten pimeä vähitellen laskeutuu puutarhaan.

Fashionable stripes

At summer I noticed something odd. I had to rub eyes, but it did not help. There was in one branch of oak stripes in acorns. Never seen before! Was it a growth failure or normal, don’t know.

Today I went to see those again, but obviously squirrel got there first. Acorns must have been seasonal delicacy. It’s been nice to follow how it gathers food for winter and runs to the park near us with his mouthfuls of acorns. Apples seem to be good as well. There must be a nest somewhere nearby.

So I did not find stripy acorns anymore, but happened to take a picture earlier.

Kapea ja leveä raita. Thin and thick stripe. 小和大斑纹。

In nature stripes are more like animal thing. Bees, wasps, cats, possibly not dogs, zepras,.. With plants stripes normally follow the shape of leaves or flowers. At the moment I don’t remember there were a single flower with straight stripes on its petals. Surely there will come up to my mind a hundred of examples right away when this is published.

Anyway, I’m very relaxed of several sauna evenings and my shoulders are even more relaxed. In the far end of our yard there is sauna, just redecorated, and it’s ready now. There can’t be many other things in the world giving as much pleasure, than going to tender sauna steams in the twilight and look from the window how light slowly fades to darkness in the garden.

有斑纹的时尚

在夏天我找到了有斑纹的橡子在我的橡树。从来看见这样的！这个正常不正常？今天我再去了看见橡子，但是松鼠也找到了它们。没有了一个斑纹的橡子。我很多喜欢了松鼠看了。它采了橡子，去了公园对面我们的花园。可能它的家在附近。

我照相了斑纹的橡子。

Raitaa räksälle. Stripes for birds. 鸟不喜欢。

蜜蜂，猫，不狗，斑马有斑纹的衣服，可是我不记得花有斑纹的衣服。我一定记得然后我这个博客出版了。

再说，我们的桑拿浴在花园修理了。我许多晚上去了洗桑拿浴。我很喜欢了看见桑拿浴窗户，怎么样晚上换夜。