Suomi 100 -vuoden päättyessä tulee olo, että pitäisi osata kirjoittaa
sellainen blogiteksti, että oksat pois.
Miten meni puutarhakesä, jota ei koskaan tullut? Ohi meni,
kuten koko vuosikin. Hopsis vain, ja ollaan keväässä! Ensimmäinen auringonpilkahdus kuukausiin ja
siemenluettelot jälleen toivoa täynnä.
Olen vaiennut kuin muuri, alistunut kesällä alkaneen sateen jatkuvaan
ropinaan. Pakenin kostean kylmää, nihkeää oloa sisätiloihin. Siellä haaveksin
ja samalla sadattelin vuosisadan paskinta kesää, luovutin.
Valokuvia selasin ja kertasin puutarhavuotta. Kuvat ovat hetken tallenteita ja saavat miettimään, miten moni asia onkaan jäänyt jakamatta, painunut unohduksiin, josta ne nyt
voi kaivaa esiin.
Voi muistella, mitä tulikaan juhlavuonna tehtyä. Juhlavuoden
puu jäi istuttamatta: sen sijaan kaadatin puun. Istutin tilalle pensaita ja perennoja. Hah,
ehkei tuo ihan huono vuosi ollutkaan, vaikka kesä siitä puuttui. Ja jää
puuttumaan se ikimuistoinen kirjoituskin.
Tässä ennen/jälkeen -kuvapari.
Antoisaa ja rehevää puutarhavuotta 2018!
