Harlow Carr - Heinien huojuntaa

Vieläkö jaksatte tirkistellä Harlow Carrin puutarhan korkeiden kasvustojen läpi? On kesäreissun kolmas postaus luvassa. Aiemmat puutarhavierailun tuotokset löydät jutun lopusta.

Perennapenkeissä oli käytetty paljon heiniä ja korkeita perennoja. Niistä tuli hieman preerian tai jopa savannin tuntua. Heinät antoivat mukavasti ryhtiä ja vaihtelua kukkaisiin istutuksiin. Tuulen huojuttaessa korsia kuului hentoa kahinaa ja rapinaa.

Nyt mennään alueelle, josta tiedän tuskin mitään, joten turha odottaa minulta heinille nimiä. Vasta nyt huomaan, että istutusalueilla ei kasveille ollut laitettu nimilappuja. Opetustarhassa niitä näkyi joka lajin juurella, mutta nämä laajat istutukset olivat vailla kylttejä. Ehkä ne olisivat häirinneet silmää... No, joka tapauksessa heinäkasvustoissa on jotain hyvin rauhoittavaa.

Korkeiden kasvien lomitse on viehättävää kurkkia. Mitä hennompi kasvi, sitä hienovaraisemmin se peittävät näkyvyyttä. Kevyet ja ilmavat korret ja herkät "jotkin" (loppuu sanavarasto) ovat kuin pieniä kelloja tuulen mukaan kilkattamassa. Tällä heinällä ne näkyvät erityisen kauniisti taustan peruukkipensaan värejä vasten. Etualan tädykkeiden tähkät raskaampina muodostavat oman keinuntarytminsä.

Tätäkään heinää en tunnista, mutta se oli huomiota herättävän suora kasvutavaltaan ja sen ruskeat tähkät olivat pitkiä. Olen nähnyt myös Suomessa. Hauskasti verbenan kukkavarret työntävät viistoja sivuversoja heinän selkeän pystysuoria korsia vasten. Etualan kellanruskeita ruskosormustinkukkia näin ison ryhmän samaisen ruohon kanssa yhdessä. Oli niin soma näky, että olen unohtanut kuvata.

Kukkiessaan tämä on varmasti ollut kaunis. Kukinnan tässä vaiheessa en oikein tiedä pidänkö vai en. Minua tässä viehätti pallomaiset laukat ja jo kukkineiden kukkien (mitä lie?) kauniit lilat siemenkodat. Epäilen, että kasvusto heittää ylleen punaisen viitan syksyn edetessä.

Paitsi heinien, myös perennojen läpi voi kuikuilla. Tässä taitaa olla herkkä kesäkynttilä, hento ja hempeä. Taustalla salviaa ja olisko kauempana rantakukkaa. Värit on taas niin täydelliset, että pistää huokaamaan.

Eikä tarvitse olla kukassa, voi olla jo ruskettuneita pörröisiä tähkiä (taaskaan en tiedä mitä nämä ovat!). Hauskan näköisiä patukoita joka tapauksessa, eikä minulle tulisi mieleenikään, että leikkoisin noita kukinnan kuihduttua. Kivasti sointuvat taustan erilaisiin heiniin ja salvioihin.

Pienikin on sievää. Kasvuston läpi kurkkiakseen täytyy vain vähän kumartua. Tumman lila salvia muodostaa kivan verkoston vaaleiden maksaruohojen ylle. Terälehtien jälkeen jää vielä vaaleamman lilat kehälehdet kasvustoa koristamaan koko syksyksi.

Tässä ryhmässä oli mielestäni hallittu kauniisti kasvien eri korkeuksia. Meiltä ei ehkä noin korkeaa purppuraversoista ängelmää löydykään, kolmanneksen korkeampaa kuin virginiantädyke. Jopa ranskantulikukat näyttävät ylväine soihtuineen ängelmään nähden melko matalilta. Pari etualan keihäsmäistä heinätupasta selvästi kurottelevat isompiensa lailla korkeuksiin! Olisko aivan etummaisena hanhikkia, soman vaaleanpunaista kumminkin. Voisi olla kurjenpolveakin.

Munkkineilikan nimi oli pitkään kadoksissa, kun tätä kuvaa ihmettelin. Meillä se ei taida ihan noin korkeaksi kasvaa, mutta kuvassa on soma kuin mikä ajuruohon ja heinien seassa. Taustan kukat ovat parhaimman kukintansa antaneet ja jäljellä on pitkiä kiemuraisia varsia. Oikeanpuoleinen taustakasvi voisi olla jälleen jotain salviaa?

Tämän äärelle olisin halunnut ennättää viikkoa aikaisemmin. Yhdistelmä täytyy laittaa mielenviereen ja kokeilla uudemman kerran. Minulla nimittäin oli sinipallo-ohdake ja etelänruusuruoho samassa istutuksessa, mutta toinen jäi varjoon ja toinen auringonpaisteeseen, joten ne ei koskaan kohdanneet yhdessä kukkivina. Nyt olen siirtänyt etelänruusuruohon aurinkoisempaan paikkaan toisaalle, joten ne eivät kohtaa välimatkan takia. Mutta johonkin uuteen istutukseen tulevassa näitä voisi yhyttää.

Syvän luumunpunaisen, vihreän, luonnonvalkoisen ja heinänruskean väreissä on jotain kiehtovaa, jopa jännittävää. Minua ilahdutti, että ei se ole Yorkshiressäkään syyskimikki 'Brunette' sen edempänä heinäkuun puolivälissä kuin meillä pohjolassa. Mutta heillä onkin sitten tajuttoman pitkä ja lämmin syksy odottaa kukkavanan puhkeamista kukkaan, meillä ei.

Salviaa, tähkäverbenaa ja taustalla kullanhohtoisia heinänkorsia. Ehkä perovskiaa tuo sininen laikku. Salvioita tuntui olevan montaa väriä ja korkeutta. Ihan eri määrissä kuin meillä.

Erilaiset laukkojen siemenpallot kelluvat lehdistön yllä. Samoin loistosalvian suojuslehdet näkyvät kauniina soihtuina vielä pitkään kukinnan jo kuihduttua. Jos oikein tarkkaan tihrustaa, nousee keskeltä muutama ruskosormustinkukka.

Tämä on kiehtonut minua ehkä kaikkein eniten. Niin korkeaa ja niin matalaa, verbenaa ja paikallista kanervaa. Mukavasti vastavärit. Olen miettinyt, onnistuisiko tuon toteuttaminen keltaisen maksaruohon kanssa. Tai jos haluaisi hempeämpänä, niin alla voisi olla kissakäpälämatto. Silloin ei haittaisi, vaikka kukinta osuisi eri aikaan, kun kissankäpälien lehdet ovat kauniin harmahtavan vihreät. Hyvin yksinkertainen ja vaikuttava istutus.

Samaa verbenaa vielä puolikorkeiden kumppaneiden kanssa. Asteria ja maksaruohoa. On se ylväs ja selkeän ryhdikäs kasvi. Vaikka tuossakin on runsaasti taimia, yleisvaikutelma jää ilmavaksi ja kevyeksi. On jo pian verbenan kylvämisen aika.

Sitten oli näitä vihneisiä todella koristeellisia heiniä. Niiden liikettä ja huojuntaa tuulessa oli ilo katsella. Vihnetukko ottaa herkästi pienenkin tuulen värähdyksen vastaan, mutta hyvin se oli pysynyt lakoamatta pystyssä. Onnistuuko meillä vastaavan oloiset koristeheinät, vai pitääkö ryhtyä viljelemään ohraa? Taustalla kasvoi jokin hernemäinen keltakukkainen erittäin pysty kasvi. Jäi sekin tuntemattomaksi.

Iso penkki virginiantädykettä, joukossa jokunen luonnon (vai tarkoituksella istutettu) maitohorsma sekä etualan mykerökukkainen kasvi. Selkeä, suorastaan yksioikoinen tausta nosti mykerökukkaisen kasvin piirteet hienosti esiin. Mietin, oliko tädykemerellä tarkoitus hälventää takana olevan rakennuksen kolmiorivin hallitsevuutta. Ehkä.

Näitä mietteitä heinistä. Jos tunnistat jonkun heinän kuvista, niin kerro. Kuvat on kuvattu heinäkuun jälkipuoliskolla. Huomasin uuden videon, josta näkyy millainen Harlow Carr oli viime  syyskuussa. Melkein kuin oikeasti pääsisi paikalle.

Aiemmat Harlow Carr -postaukseni:

Puutarhasuunnittelun juhlaa

Värien sinfonia

Sitten vielä ilouutinen. RHS (Royal Horticultoral Society) on avannut uuden puutarhan nimeltään Bridgewater aivan Manchesterin tuntumaan.

 

 

Harlow Carr - värien sinfonia

Edellisessä Harlow Carr -jutussa tutustuttiin puutarhan maisemasuunnitteluun. Nyt esittelen puutarhan perennaistutuksia ja erityisesti kukkapenkkien värivalintoja ja -yhdistelmiä. Antoisia selailuhetkiä sadepäivään!

Perennojen osalta vierailumme heinäkuun lopulla osui kypsien ja vahvojen värien sykähdyttävään sinfoniaan. Heleät ja vaaleat kevätvärit ovat kuihtuneet ja loppukesän hehkuvat värit päässeet parhaaseen loistoonsa.

Alueella on kaksi valtavaa, leveydeltään yli 20-metristä kukkapenkkiä, jotka halkovat maiseman koko puiston pituudelta. Lisäksi on useita pienempiä lämpäreitä. Vaikka eri lajeja on uskomaton määrä, on istutukset sommiteltu taidokkaasti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tämä on ihan valtava taidonnäyte.

Olimme varanneet runsaasti aikaa, joten puutarhaan tutustumiseen, väriyhdistelmien huomaamiseen, katseluun ja kuvaamiseen sai uppoutua rauhassa. Kotiin päästyäni olen viettänyt useammankin hetken tutkiessani kukkaistutusten koostumusta. Olen yrittänyt ratkaista, mikä istutuksissa saa ne näyttämään niin hienoilta.

Yhtenäisyys on yksi avaintekijä. Vaikka sininen, keltainen ja punainen perenna kasvavat lähellä toisiaan, eivät värit riitele keskenään. Perennojen taustalla on usein niihin erittäin hyvin sointuvia kasveja. Sininen perovskia taustallaan lehtoängelmä, punainen pipo taustallaan tummanpunertavaa maksaruohoa ja keltainen helenium taustallaan jotain toista keltaista. Voi siis istutella reilusti täysin erivärisinä kukkivia kasveja yhteen kunhan huolehtii, että ryhmän yksittäiset kasvit sulautuvat viereisiin ja kauempana oleviin sävyihin.

Tämän oivaltaminen oli avartavaa. Turhaan ei puhuta pihasuunnittelussa toistosta, siitä miten väri ja sen sävyt kertautuvina antavat rytmiä ja toisaalta yhtenäisyyttä puutarhaan. Tämä näkyy lähestulkoon jokaisessa kuvassa, jossa kameraan on osunut taustaa mukaan. Ja se taustan väripilkku ei ole siellä sattumalta. Kerrassaan mestarillista suunnittelua Harlow Carr:in väeltä.

Selkeästi perennapenkeissä on väriteemoja. Lämpöiset oranssit, lämpöiset keltaiset välissään tummat luumunpunaiset ja vastaväreinä erisävyiset vahvat lilat ja siniset. Lähivärejä ja vastavärejä on sommiteltu taidokkaina yhdistelminä. Pienemmässä määrin löytyy vaaleankeltaisen ja sinililan sävyjä yhdistettynä heinän ruskeisiin. Mielenkiintoisia yhdistelmiä persikanvärisen ruusun kanssa.

Itse lajivalinnat eivät Pohjois-Yorkshiressä sijaitsevassa puutarhassa aivan valtavasti poikkea meillä kasvatettavista. Jopa yllätyin, miten paljon löytyi tuttuja perennoja. No, osasta ei ollut hajuakaan ja osa oli niin herkkää lajiketta, että niitä on meidän talviin turha yrittää mukauttaa. Mutta yllättävän monelle keksii myös melkein samanlaisen kotoisen korvaajan, mikä tietysti saa ensi talvena puutarhahaaveet laukkaan.

Laajoista istutusalueista on saatu hyvin toisiinsa sointuvia. Riippumatta mistä suunnasta kukkamaita ihaili, olivat ne aina yhtä intensiivisen väriset ja hyvän näköiset, vieläpä uskomattoman freesissä kunnossa ensin pitkän kuivuuden ja sitten ennätyksellisen +40 asteen helleaallon jälkeen.

Tyyliltään kukkapenkit eivät olleet puhtaasti perinteisiä englantilaisia kartanopuutarhojen istutuksia, vaan erityisen paljon oli huomioitu mehiläisiä, kimalaisia, perhosia ja lintuja istuttamalla sekä mettä että siemeniä tarjoavia lajeja. Kasvivalintoihin oli päässyt myös vaikutteita preeriapuutarhoista heinineen, mikä onkin seuraavan Harlow Carr -postauksen aihe.

 

Tänään sadepäivänä voi vähän haaveilla. Huomenna sitten kiinni haravanvarteen ne, joilla on vielä syyspuuhat kesken.