Muuttunut maisema

Pari kuukautta sitten poistimme vanhan Bergius-omenapuun tonttimme etelälaidalta. Puu on seissyt paikallaan 50-luvulta ja palvellut meitä maittavalla sadollaan 25 vuotta. Erityisesti viime kesän ennätyssato oli lopulta sen turmioksi. Houkuttaa ja ojentaa saa, mutta omenaan ei sentään pidä hukuttaa. Tosiasiassa laho tuli vastaan ja pieni pelko, että joku päivä puu vielä rysähtää niskaan.

Valtavan kokoisen omenapuun palvelus on ollut monitahoista. Se on toiminut pesäpuuna usealle lintupariskunnalle ja ties miten monelle öttiäiselle. Paikallaan seistä töröttäessään se on tarjonnut näkösuojan meiltä naapuriin ja toisaalta naapurista meille. Se on toimittanut sateenvarjon virkaa runsaalla lehvästöllään ja päivänvarjona se on suojannut erittäin tehokkaasti ja laajalla alalla. Yhdessä naapurin vaahteran kanssa ne ovat muodostaneet suorastaan pimennysverhot ja viileyden. Onpa se estänyt pahimpia tuulenmyräköitäkin tunkeutumasta puutarhaamme.

Viime viikon myräkän jälkeen Bergiuksen puuttumisen huomasinkin. Miten ihmeessä loistojasmike on voinut kasvaa noin leveäksi parin kuukauden aikana. Mitä ihmettä sille on tapahtunut? Etäältä loistossaan kukkiva pensas näyttää ihan hyvältä, mutta lähempää tarkastellessa huomaa jasmikkeen ottaneen osumaa tuulesta ja sateesta. Vähitellen valkenee, että varjossa jasmike on hakenut valoa yhä ylempää ja nyt hennot tuulensuojassa olleet oksat ovatkin kovin huteria ja taipuvaisia. Lisäksi rankka sade on valunut suoraan sen hennoille oksille.

Komeasti kukkii loistojasmike, ihan täpötäynnä on sen oksat ihanasti tuoksuvia kukkia. Selvästi pensas on saanut nyt enemmän valoa ja pääsee oikeuksiinsa myös näkyessään. Bergiuksen helmassa siltä jäi etelän ja lännen aurinko näkemättä, idästä varjostaa naapurin talo. Pohjoisesta ei päivä paista kuin juhannuksena ja silloin taitaa oma talo heittää yöttömän yön varjonsa jasmikkeen ylle.

Tilanteen selkeä voittaja on hevoskastanja, joka sai tunkeilevan vanhuksen pois latvuksestaan. Nyt sillä on tilaa ojentaa oksiaan muuallekin kuin ylös. Kovin kapea ja korkea ruippana siementaimesta onkin kasvanut. Uudesta tilasta se kiitti kolmella elämänsä ensimmäisellä kukinnolla.

Ja sitten on tietysti maanrajan toiveajattelijat, vuohenkello ja vuohenputki. Niille tiedoksi, että trimmerin lanka on siistitty oikeaan mittaan, akut ladattu, sadekausi kohta loppuu ja eräs on kesälomalla. Ehkäpä lapio ja talikkokin osuvat pintaa syvemmälle, tässä kun on mukavasti etelään antava aurinkopaikka.

Tupsahdin kesäkuuhun

Ei voi olla totta, että on jo kesäkuu. Siltä se nyt kumminkin näyttää, ja sitä mieltä on myös puutarha.

Voiko purppuraomenapuu kukkia enää enempää?

Profusion jälleen pistää parastaan. Tänä vuonna sen olemuksessa on havaittavissa pienoista oksien painumista vähitellen sateenvarjon muotoon. Siitä pitäisi kehittyä ajan oloon sivuiltaan ja oksankärjistään hieman alaspäin suuntautuva, siis leveä ja matalahko. Keskeltä suoraan ylös kasvaneet oksat alkavat taipua, eikä pystyjä oksia enää kehity yhtä hanakasti kuin sen nuoruusvaiheessa.

Mahtuisiko lemmikkeihin yhtään kukkaa lisää?

Pitkä viileä kevät on ollut lemmikin juhlaa. Sateen jälkeen se on ottanut kaiken ilon irti ja jakanut somaa hempeää sineään niin kukkapenkkeihin, poluille kuin nurmikolle. Hentoinen lemmikki on rehevöidyttyään jopa alkanut jyrätä vieressä kasvavia muita kevätkukkijoita.

Voiko pidempään olla elossa kuin Elegant Lady -tulppaanit?

Varmaankin. Nämä yksilöt ovat kasvaneet samalla paikalla siitä lähtien kuin perustin kiviluiskan kiviympyrän laitamille. Käytännössä siis syksystä 2016. Nämä ovat myöhään kukkivia tulppaaneja, ja vaikka joka vuosi katson niiden kapoisia nuppuja ajatellen, että ovatpa ne laihan oloisia, avautuvat kukat kumminkin ihan normaalikokoisina ja aina yhtä hienostuneina. Pieni punaisen häivähdys vaaleankeltaisessa kyljessä.

Tänään oli jokin jäärä jäänyt Ladyn syliin vangiksi.

Voisiko joku pestä kasvimökin lasit?

Voisi varmaan, mutta en nyt viitsi. Tämä homma olisi pitänyt tehdä ennen kuin täytin mökin kasveilla, taimipurkeilla, mullalla, tukikepeillä, harsoilla, kastelukannulla, juu-neim-it! Yläpristillä odottavat kasvupaikkaa vasemmalta euroopanalppitähti, sädepäivänhattu ja valkoiset tummatulikukat. Kasvupaikkaakin olisi pitänyt ehtiä kitkeä, perustaa, lannoittaa. No, ainakin mietitty on, eli suurin piirtein tiedän minne ne ovat suuntaamassa.

Voisiko omenapuita pyytää pitämään tauon kukinnassa tänä vuonna?

No ei voi. Taas on kolme isoa omenapuuta (Valkea Kuulas, Antonovka ja Punakaneli) ihan vaahtopäinä, pari puuta sentään elävät vähän hillitymmin. Grenman ei kuki ollenkaan ja perheomenapuu vain muutamalla kukalla. Niin, ja Bergiushan juuri kaadettiin. Siinä oli ihan tautisen paljon nuppuja. Lämpökään ei ole alle kymmenen asteen, eikä navakka tuuli ole estämässä pölytystä. Pihalla touhutessani vain tasainen humina kuuluu pääni yläpuolella, kun pörriäiset suorittavat omaa tehtäväänsä. Väistämätön on edessä: Saadaan jälleen omenaa, ellei ihan maailmanloppu tule.

Mikäs sen mukavampaa?

 

Pikainen päivitys puutarhasta

Hölkkä on muuttunut juoksuksi, suorastaan kirimiseksi. Ennätänkö itse vai ehtiikö voikukka ja vuohenputki ensin? Puutarhassa tapahtuu joka ikinen päivä aina vaan uutta. Kasvu on suorastaan räjähtänyt käyntiin, vauhdittajana yhden päivän kunnollinen vesisade. Määrää en tiedä, vesimittari rikkoutui viime kesänä ja uutta en ole huomannut hankkia. Ensimmäinen raparperipaistoskin on jo syöty.

Trimmeri on laulanut, silppuri on laulanut ja välillä saha soinut. Piha kaiken kaikkiaan on kuin temmellyskenttä, paljon on asioita keskeneräisenä. Mutta onhan tässä koko kesä edessä, eikä kaikkea tarvitse heti saada valmiiksi. Totta puhuen olen trimmeriä laulattanut osassa puutarhaa, seuraavana päivänä toisessa kohtaa, pakko jakaa osiksi hommia, vaikken isolla tontilla huseeraakaan.

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina puutarhani suurin omenapuu Bergius kaadettiin. Kiitos poikani, rajalla oleva puu kaatui ilman vaurioita sen paremmin naapureille kuin itsellekään. Kiitos miniäni, isojen oksien osuminen sopiviin väleihin kapeaan tilaan onnistui ja oksien kerääminen kasoihin auttoi minua paljon. Nyt on tilaa tässä kohtaa yllättävän paljon. Jatkaako viljelyksiä alueelle vai istuttaako uutta puuta tai pensasta? Hautukoon alue rauhassa.

Kukkapuut antavat parastaan. Kuvassa Varjomorellin oksia taivaansinessä. Näky on aina yhtä henkeäsalpaavan ihana. Tänä kesänä ihanuutta varjostaa tieto, että puu on hiljalleen kuolemassa. Tai ainakin se kituu. Etevänä emäntänä olen onnistunut istuttamaan taimen juuret jotenkin solmuun niin, että yksi juurista ikään kuin kuristaa puunrunkoa. Kituminen näkyy yhä uusina oksina, jotka ovat rutikuivia ja elottomia.

Välillä päätän tehdä jotain kivaa, kierrellä ja ihmetellä, löytää uusia taimia kasvamassa ja ennen kaikkea tarkkailla edelliskesän istutusten kasvuun lähtöä. Tähän mennessä kaikki istutukseni ovat elossa, vaikka aiemmin pelkäsin vähälumisen talven olleen osalle taimista kuolemaksi. Miten riemuissani olen sinikämmenen kukinnasta! Se on toissavuoden taimi, joka vahvisti viime kesän lehtiään ja juuristoaan. Noihin viimekesäisiin palaan erikseen uudelleen. 

Uusia taimia ihaillessa pakkaa unohtumaan, mitä kaikkea muuta keväistä puutarhassa kasvaa. Vanhat tutut kesäpikkusydän ja lemmikit valtaavat alaa ja sulostuttavat näkymiä omalla hennolla tavallaan. Sinnikäs yksittäinen kalliokielo puskee niistä läpi vakiopaikallaan. Muut kalliokielot olen aikanaan keskittänyt varjopuutarhan puolelle. Näyttää tämä viihtyvän vähän aurinkoisemmassakin paikkaa tammenalusen valoisammalla puolen.

Omenankukat aloittavat kukintaa. Toissapäiväinen kuva on jo auttamattoman vanha. Onneksi ei ole tiedossa hellekautta, niin saan nauttia avautuvista kukista ja niiden vienosta tuoksusta pitkään. Saunan seinää vasten nojaa pystyssä mattojenpesulauta. Koskahan siihen puuhaan ehtisi? Nyt on tärkeämpää kuvata, kierrellä, katsella, kuunnella ja haistella, nauttia alkavan kesän tuoreudesta täysin rinnoin.

 

 

Kevättä täälläkin

Talvilomalla on aikaa, ja totuttuun tapaan lomalle osuu kevään kylmimmät aamut. Olen näitä talvilomia venyttänyt milloin mihinkin kohtaan kalenteria, vaan kummasti lämpö karkaa edelliselle tai seuraavalle viikolle. Mitäs tuosta, kevätmielellä voi puuhastella sisälläkin. Ja johan hieman ehdin aloittaa parilla edeltävällä erityisen lämpimällä viikolla puutarhan puolella.

Paljon on tekemistä, sillä syksyllä hanskat tippuivat niille sijoilleen ilmojen viimein kylmettyä. Huomaan, että pitkä lämmin syksy ei auttanut ennakoimaan. Verkkoja virittelin vasta sitten, kun elämäni ensimmäiset Austinit oli maisteltu. Tai vasta nyt keväällä huomaan istutettavaksi tarkoitetut kevätvuohenjuuret ja koreanonnenpensaan yhä purkeissaan istutuspaikan vieressä. Liekö keltaisen värin sovittaminen puutarhaani viivästyttänyt päätöstä paikasta? Summassa paikalle istutetut ja syksyllä pitkään kukkineet keltaoranssit kesäpäivänhatut loistivat kohdassa suorastaan oudokkeina, saaden tukea väriinsä vain kuunliljojen jo kellastuneista lehdistä.

Myöhemmin ymmärsin keltaisen ujuttautuneen alueelle aikoja sitten.  Maassa on luikerrellut suikeroalpia jo alkujaankin, taustalla kiemurtelee hennon keltaisin kukin tuoksuköynnöskuusama, ja hieman kauempana paikan edessä kukkii hetken keltakukin muuten niin tummahipiäinen ripsialpi ’Firecracker’.

Mutta tekemisiin. Nurmikolta olen saanut enimmät tammenlehdet haravoitua kuivilta paikoilta lehtikompostiin. Varjossa ja alavammilla kohtaa maanpinta on vielä liian kostea raaputettavaksi. Kukkapenkit ovat tammenlehtien peitossa, ja saavat ollakin. Kevään myötä rapsakat lehdet on helppo murskata. Siitä olen iloinen, että kevät kuivatti sinililjojen kasvupaikat nurmikolla ennätysaikaisin, niin ne eivät ehtineet puskea piippojaan lehtimassan läpi, kuten useina keväinä käy.

Pari kukkapenkkiä olen ennättänyt silputa talventörröttäjistä, mutta vielä on runsaasti ruokoa ja kortta pystyssä ja kenossa. Kaiken kaikkiaan siivottoman näköinen yleisilme, mutta penkki kerrallaan ne siistiytyvät. Jokunen krookus on ehtinyt raottaa kukkanuppujaan, sinililjat ja talventähdet odottavat lämpöä.

 

Talven ainoa kunnon nuoskalumi katkaisi ison oksan talon komeimmasta omenapuusta, jonka vaakaan kasvavia keskeltä osittain jo onttoja oksia olen huolestuneena silmäillyt. Kuormaa lisäsi oksan ympärille tiiviisti kieppunut köynnöshortensia, jonka kasvustoon nuoskalumen oli hyvä kerääntyä. Likusterisyreeniä hamuavan oksan olin aikonut muutenkin joko poistaa tai lyhentää kevään tullen, mutta nyt lähti pari muutakin oksaa samassa rytinässä. Aukkoa tuli näkymään, ja aukon tukkeet lojuvat nyt kiviympyrällä odottamassa seuraavia ajatuksia. Mitä sinä tekisit kahdella 4-5 metrisellä pätkällä köynnöshortensiaa, joka kaiken rytinän ja hivuttamisen jälkeen elää ja kukkuu? Omenapuun oksa katkesi minua rinnan korkeudelta ja hortensia on kieppunut jäljelle jääneen tyngän ympärille muodostaen jonkin sortin lähtöpisteen köynnöskaarelle. Silti supertukevaa köynnöstukea olisi haaveissa.

 

Oli siinä homma hivuttaa. Kapealla oksasahalla hinkkasin lyhyitä oksanpätkiä omenapuusta sitä mukaa kun keksin mistä suunnasta köynnöstä vioittamatta pääsen sahaamaan. Vinkkinä sinulle, joka lähdet samaan hullun hommaan: kuivalla säällä köynnöksen kiipimäjuuria ei mikään irrota. Odotin siis sopivaa hetkeä sateen jälkeen, ja silti oli sormivoimat koetuksella. Vaikka kiipimäjuuret ovat rungossa kiinni kuin sementti, on itse varsi erittäin hauras, joten sopivaa otetta voimankäytössä saa hetken hakea. Toinen lonkeroista retkottaa nyt osittain alle raijatun penkin päällä, loppupää maata vasten. Toinen kiehkura suunnistaa kohti orapihlaja-aitaa.

Rautapenkki on siis vallattu ja kahvihetket siinä saan hetkeksi unohtaa. Könyän toiseksi parhaimmalle paikalle rappusille kupposeni hörppimään ja kevättä silmäilemään.

Mitäpä kuuluu teille muille kylmän viikon sankareille?

Puutarhavuosi 2024

Olen ollut aikeissa tehdä yhteenvetoa menneestä kesästä, mikä sopiikin hyvin Hiidenkiven puutarhassa Minnan aloittamaan haasteeseen. Kiitos, Minna, vuosittaisesta haasteesta! Sain hyvän tilaisuuden kertoa kuulumisia. 

Mitä uutta teit tai koit puutarhassa? 

• Kasvatin kesäkukkia 

• Liityin puutarhaseuraan 

• Kävin tavallista useammassa taimitarhassa ja puutarhassa

 

Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa? 

• En pysynyt. Paljon jäi tekemättä, osa suunnitelmista kutistui ja osa tuli tehtyä suunnitelmien ulkopuolelta. 

Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja? 

• Tuli, ja paljon. Lokakuussa oli yhä purkki poikineen odottamassa istuttamista. Niitä sitten upotin valeistutukseen kasvilavaan. Keväällä nähdään.

 

Menetitkö kasveja? 

• Ihme kyllä en. Japaninhemlokki ja kirsikkapuu kärsivät kylmästä talvesta, mutta toipuivat kesän myötä yllättävän hyvin. 

Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut? 

• Pitkään olen haaveillut pikkuisesta mutkittelevasta purosta.

Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2024? 

• Aivan jäätävän järkyttävän valtava omenasato. Ei ollut enää hauskaa eikä ihanaa. 

• Upea, lämmin ja pitkä loppusyksy.

 

Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna? 

• Lähdin rohkeasti ajattelemaan puutarhaani uusin silmin. Pystyin hillitsemään intoani saada asioita heti valmiiksi ja siten säästin polviani.

 

Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi? 

• Aika näyttää. Ostin viimein pitkään haikailemiani Austin-ruusuja, hankin saniaisia ja mustaseljan. Paljon muutakin odotettavaa on nyt hangen alla. 

Tuliko tehtyä virhehankintoja? 

• Yritän perehtyä ostettaviin ennen niiden hankkimista, silti innostuin kokeilemaan minulle vieraita, erilaisempia kasveja kuin aiemmin. En sanoisi virheeksi, pikemminkin uteliaisuudeksi. 

Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti? 

• Tähkäkimikki on sittenkin elossa ja oli tehnyt useamman haaran varteensa. Taimi on osannut piilotella viitisen vuotta kukkapenkissä. 

Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi? 

• Retikan sato epäonnistui täysin. Kasvatti pelkkää lehteä, jonka vielä kirpat söivät. Kauniin pyöreästä mustasta juureksesta ei ollut tietoakaan. 

Pitikö puutarhabudjettisi? 

• Ostin ja kylvin poikkeuksellisen paljon kasveja. En mitään huippukallista. Budjettia ei ollut, mutta ylläpidän hankintalistaa, mikä auttaa pysymään about suunnitelmissa. 

Mitä opit? 

• Minussa asuu pieni hamsteri, sittenkin!

 

Vinkit ensi kasvukaudelle 

• Itselleni: Joko nyt olisi etupihan kukkapenkkien aika? Vai jatkaisinko tammenalusen uudistusta? 

Miten odotat tulevaa kasvukautta? 

• Valon lisääntyessä katse kääntyy yhä useammin puutarhaan. Edessä on viime kesän suunnitelmien jatkamista, ehkä jokin uusikin ajatus pääsee taas mukaan. Siemenluetteloita olen selannut. 

Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi? 

• Ensimmäistä kertaa puutarhatyöt ylittivät voimavarani. Mieli tekee, mutta jalat ei kanna. Ikävä tilanne, johon on kyllä särkylääkkeet, mutta ei kuulemma vielä uusia niveliä tiedossa. Pystyykö kävelemään vai ei, on koko elämään vaikuttava asia. Silti hyvillä mielin ajattelen jo uutta puutarhavuotta!

 

Haasteen säännöt: 

1. Kerro, keneltä sait haasteen. 

2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista). 

3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Jälkijunassa vastaan haasteeseen, joten en enää haasta, mutta onhan tässä hyvä pohja, jos haluat vielä muistella mennyttä kasvukautta!

Äkkilähtöä ja timantteja

Tätä maisemaa ja pyryn pyrähdyksiä kun katsoo viikon toisensa jälkeen, alkaa mieli tehdä muualle, todella kauas muualle. Työkaveri otti äkkilähdön Venetsiaan! Hänelle sattui mitä parhain lomasää olla jossain muualla, ja olen iloinen hänen puolestaan.

Katseeni kääntyy talvisista ikkunamaisemista aurinkoon ja lämpöön. Olen matkustanut, minnepä muualle kuin Britanniaan, nauttimaan vihreistä nurmista, kevään auringosta, lumikelloista, narsisseista, jouluruusuista, tyttären magnoliasta... Sitten olen kääntänyt katseeni toiselle puolen maapalloa, jossa valmistaudutaan syksyyn, nautitaan maan antimista ja alkavasta ruskasta. Hetken päästä olen palannut viime kesän valokuviin, puutarhakirjoihin, -lehtiin ja -blogeihin.

Kun aurinko viimein paistaa pyryn välissä, saan oikean äkkilähdön ulos näiden seinien sisältä ja kuvaan kevään ensimmäiset kuvat puutarhassa ihan kameran kanssa. Normaalina vuonna se tapahtuu jo helmi-maaliskuussa, mutta ei tänä vuonna. Haloo, kohta on huhtikuun puoliväli!

Kirkas valo saa silmät vuotamaan, mutta se ei haittaa. Kuuntelen veden solinaa ja riemuitsen jokaisesta lumenhitusesta joka muuttuu jäästä ja lumesta vedeksi. Rännit suorastaan rummuttavat syöksyvää vettä kun pyryn jäljet huuhtoutuvat katolta, salaoja tuskin ehtii kaikkea nielläkään.

Saunan katon jäämassakin suorastaan noruu vettä. Epäilen, että se lopulta vain sulaa vedeksi ja haihtuu taivaan tuuliin. Parempi minulle, sillä maahan mäjähtäneitä lumisohjoja on viheliäistä lapioida kauemmaksi ovilta. Massa on selvästi ohenemaan päin.

Puiden ja kasvien oksat kimaltelevat auringossa miljoonista pienistä timanteista. Pyry on nopeasti sulanut ja auringon voiman tuntee kasvoillaan. Tiistaina satanut parikymmentä senttiä on talon seinustalta liki sulanut ja jopa rautapenkinkin istuin on vapaa lumesta.

Postia hakiessa kuvaan portinpielen sammalta, jossa isot pisarat kimaltelevat kuin lasihelmet ikään. Sammaleen hehku ja kuparinruskea hohde ovat mannaa silmille. Ja sitten, voi timanttien timantti! Talon seinustallahan on tulppaanit jo pitkällä!

Kevättä sittenkin!
 

 

Puuta ja muuta

Puutarhamme rungon muodostavat vanhat omenapuut. Isoja puita, kuten koivuja, kuusia, mäntyjä, haapoja tai vaahteroita ihailen naapureiden puutarhoissa ja kaupungin puistossa. Sieltä ne sopivasti näkyvät meille ja antavat kivasti taustaa. Meillä on siis puu-tarha painon ollessa sanalla tarha. Tarhattuja puita, omenaa, päärynää, kirsikkaa, kriikunaa, tammi, pari erikoisempaa havupuuta ja pari koristepuuta. Näissäkin riittää haravoimista syksyisin, ja saan tuulen mukana kulkeutuvia koivun siemeniä ja lehtiä ihan riittämiin.

Tontti on reilu 1000 neliötä, eli meillä on täällä melko varjoisaa, ainakin paikoitellen. Kokoluokkaan jättiläinen sujahtavat omenapuistamme: Antonovka ja Bergius. Eka on monirunkoinen ja jälkimmäinenkin on haaronut kasvultaan leveäksi. Antonovkan halkaisija on ehkä 15 metriä, eikä Bergius jää paljoa kapeammaksi. Ikää niillä on n. 70 vuotta ja krempat on sen mukaiset. Molemmat tuottavat edelleen hedelmää ja yritän hoitaa niitä leikkaamalla kuivia oksia vuosittain.  Uuttakin kasvua ilmestyy välillä, mistä olen hyvin tyytyväinen.

Bergiuksen sydän on alkanut oireilla, ja mietin miten pitkään keskeltä lahoava runko jaksaa kannatella valtavat haaransa. Antonovka taas kurottaa yhä laajemmalle sivuhaarojaan, ja tiedän sen joku päivä repeävän liitoksistaan. Ehkä jonkin sortin kainalosauvaa pitäisi tarjota menoon. Viiraa tai ei, minulle sen rungot ja keskellä ammottava monttu tuovat mieleen Edvard Munchin Huuto-maalauksen muumion.

Kriikunat olen saanut työkaveriltani ihan ensimmäisinä vuosina, kun tänne muutimme. Ikää siis liki 20 vuotta. Niillä oli kova kohtalo joutua jänisten trimmaamaksi parina ekana vuonna, mutta ihan mukiinmeneviä puita niistä kasvoi. Siis tuossa yhdessä kohtaa on useampi taimi. Lähinnä rajaa kasvavan rungon olen ajatellut vielä kaataa syksyllä. Keväällä karsin kuivuneita ja suoraan naapuriin siirottavia oksia rankalla kädellä. Kriikunoita saamme enemmän kuin haluamme, joten kokonaisen rungon poistaminen ei sureta.

Japaninlikusterisyreeni on pelkästään kauneutensa vuoksi hankittu puu pihassamme. Ja sehän ei ole vähän. Odotan innolla kesäkuun loppuun sijoittuvaa kukintaa, sillä paljon kukkaterttuja näkyy jo muodostuvan. Viime vuonna se teki vain yhden ainoa kukkatertun, ja olin sen voinnista hyvin huolissani. Nyt näyttää tilanne taas normalisoituneen. Lupaan postata tästä enemmän, kunhan kukinta-aika lähestyy.

Toinen koristepuu on kasvimökin viereen istutettu Profusion-purppuraomenapuu. Hän ansaitsee myös oman postauksen joka kesä. Se on nyt ehkä noin 10-vuotias ja sen kasvussa on alkanut näkyä koristeomenille ominainen latvuston kaareutuminen vähitellen alaspäin. Toivon, että siitä tulee aikanaan sateenvarjon mallinen yleisilmeeltään.

Omassa luokassaan on tietysti tammi, jonka kasvuvauhti ja voima tuntuu yhä vain kiihtyvän. Siitä olen hyvin onnellinen ja riemuissani. Puu oli pieni taimi lasten kanssa sen istuttaessamme ja nyt sillä on ikää noin 30 vuotta. Muuttavasta ja rakkaasta tammesta kerroin aiemmin tässä postauksessa. Tammessa on jotain ikuista, lujaa ja pysyvää. Toivon sen elävän pitkään ja terveenä.

Omenajättiläinen Sokerimiron kaatui moottorisahan pauhuun pari kesää sitten. Kyllästyin sen imeliin, kitkeräkuorisiin omenoihin, jotka useimpina vuosina olivat pihlajanmarjakoin vioittamat. Kuorten kitkeryys johtui kuivasta kasvupaikasta, jotkut tiesivät. Sokerimironia saan kiittää varjopuutarhani penkereiden paksuista rungoista. Kanto on yhä edelleen maassa ja halkaistu runko sen molemmin puolin merkkaamassa portinpaikkaa tulevaan ruusutarhaan, jonka valmistumisen ajankohdasta ei ole tietoa. Kaadettu omenapuu jätti ruusuja varten lämpöisen paikan iltapäivän ja alkuillan auringossa.

Koska Sokerimironia ei enää ole, pääsee tontin laidalla kohoavat timanttituijat ja erityisesti niiden välistä kasvava japaninhemlokki paremmin esiin. Hyvä niin. Ennen omenapuun poistamista en ymmärtänyt, miten paljon se jätti peittoonsa. Jatkossa istutan jotain köynnöstävää tai pensasmaista kasvia, mikä ei peitä hemlokkia. Japaninhemlokki oli myös hyvin pieni taimi, kun sen istutin. Jossain vaiheessa vuosien jälkeen iloitsin, kun se alkoi pitää puoliaan juhannusleinikeille. Nykyisin mittaa on ehkä reilu 2 metriä ja ikää n. 15 vuotta. Tänä keväänä siinä on pitkät vuosikasvaimet. Se on ihan selvästi nauttinut toukokuun sateista.

Suurin piirtein samoihin aikoihin istutin syreenien suojaan kanadanhemlokin. Vasta viime vuosina sitä on voinut kutsua puuksi, niin hentoinen ja rentokasvuinen se on. Toukokuun ukkos- ja sademyräkkä katkaisi sen takaa varjostavan syreeninrungon. Juuri sen, jonka kanssa olin arponut, kaataako vai ei. Emmin, koska syreeni antaa varjoa hemlokille ja syreeninrungon ympärillä luikertaa alppikärhö, joka vasta viime vuosina on alkanut tosissaan kukoistaa. Varovasti sinne siis jossain vaiheessa kesää sahan kanssa. Kanadanhemlokille se tietää enemmän valoa ja varmasti myös aikanaan paremmin tilaa juurille. Toivottavasti se on riittävän vanha ja kestävä tähän muutokseen. Onneksi kaatunut syreeni ei ruhjonut kanadanhemlokkiani!

Sitten on omenapuistamme jäljellä vielä Kaneliomena ja Valkea kuulas. Molemmat ovat alkuperäisiä puita tontillamme, eli sarjaa 70-v. Kanelista on puolet myrsky repäissyt maahan ja se on sittemmin toipunut ja kasvattanut kauniit kaarevat oksat joita japanilaisissa maisemissa näkee. Valkea kuulas taas rysähti kerralla kasaan rankkasateella, vain reilun metrin korkuinen piisku jäi kannosta törröttämään pystyyn. Varovasti korjasimme katkenneet ja kaatuneet rungot ympäriltä ja tuin piiskun pystyyn. Siitä on nyt n. 15 vuotta ja vahva maahan jäänyt juuristo on kasvattanut sievän uuden puun, jossa on tänä vuonna kukkia tasan niin paljon kuin mahtuu. Sen verran se kärsii lahoavasta kannosta juurellaan, että omenoita tulee vain joka toinen vuosi, mutta olen iloinen, että se on kumminkin selvinnyt hengissä.

Niin, ja onhan meillä vielä yksi vanha omenapuu: puolikuollut Syysviiru, jonka toivoisin kelottuvan pystyyn. Rakastan tätä huonokuntoista vänkkyrää ja mielessäni olen jo istuttanut sen juurelle jos mitä kärhöä tai köynnöskuusamaa. Miten hienon portin siitä saisikaan!

Itse olen istuttanut tontille kaksi omenapuuta; Pekan ja Grenmanin. Pekka on alle 10-vuotias, Grenman hieman vanhempi. Kai. Vuodet vierivät nykyisin niin tiuhaan, että ihan varmasti en uskalla sanoa. Pekassa on tänä vuonna jokunen kukka. Toivon, että se viimein alkaisi tehdä omenoita. Tähän mennessä olemme saaneet siitä yhden omenan, joka sekin oli postauksen arvoinen. Pekka on jäänyt tammen ja Antonovkan väliin, ja siitä on kasvanut korkeuksiin kurottava kapea omenapuu. Varjopuutarhassa kasvaa vielä alunperin anopin ostama perheomenapuu. Siihen on vartettu ainakin Huvituksen ja Kaneliomenan oksia. Sekin on matkustavaisia.

Varjomorelli ei voi hyvin. Siinä on jo usean vuoden ajan ollut alaosassa kuivia oksia, ja tänä keväänä niitä on melkein puoleen puuhun asti. Saattaa olla, että osa kuivuneista silmuista johtuu aikaisin alkaneesta keväästä ja heti perään tulleesta todella kylmästä säästä. Ehkä silmut paleltuivat, sillä nyt on joitain uusia silmuja auennut. Mutta ihan selvästi puussa on vuosittain enenevässä määrin myös rutikuivia oksia. Olisi kerrassaan harmi, jos varjomorelli kuolee vähitellen pois. Ehkä täytyy alkaa katsella sille korvaajaa.

Toinen kirsikkamme on arvoitus. Emme tiedä mikä se on lajiaan. Se vain itse päätti itää, valitsi jopa puutarhan parhaimman paikan, jota olin kaavaillut jollekin aralle aarteelle. Ensin se kasvoi varkain, huomaamatta, sitten annoimme uteliaisuuden voittaa. Arvuuteltiin, onko se kirsikka vai kriikuna. Kukkien ilmaannuttua se päätettiin jättää, ja nythän se on suorastaan valloittava. Uskon, että keskellä pihaa minkään pahemmin varjostamatta siitä kasvaa hyvin kaunismuotoinen puu. Kaksi pientä luumarjaakin se on jo tehnyt. Niin ylös, etten niitä yltänyt poimimaan maistaakseni, ja kun tulin tikkaineni, olivatkin linnut jo vieneet satoni.

Vielä on jäljellä Elokuun päärynä ja Aunen päärynä. Eka istutettu samoihin aikoihin kuin Varjomorelli, Aunen päärynä viitisen vuotta myöhemmin korvaamaan Forssin päärynän. Kiviympyrää rakentaessani jouduin sen hävittämään. Syynä ei niinkään ollut itse kiviympyrä, vaan joka kevät paleltuneet oksat. Aikani sitä katsoin, mutta sitten päätin hankkia kestävämmän lajin. Elokuun päärynän kanssa ei koskaan ole ollut ongelmia kylmän kanssa, ja se tekee joka vuosi pari kolme ämpärillistä pienen pieniä päärynöitä. Aunen päärynä nuorena on pienempisatoinen, ja usein sen hedelmät ehtivät pilaantua puuhun ennen kuin ymmärrän sadonkorjuuajan olevan käsillä. Molemmat kukkivat keväisin kauniisti, ja minulle riittäisi niiden pelkkä kukintakin.

Ihan olin unohtaa pihamme tulevan jättiläisen. Siemenestä kasvattamani hevoskastanjan soisin jo hieman pulskistuvan. Se on kyllä hyvin ahtaassa välissä Bergiuksen halauksessa vieläkin, vaikka Bergiuksen oksia keväällä leikkasin. Olen kylvänyt sen syksyllä 2013, eli kohta voin alkaa odottaa sen kukkivan.

Että sellaiset puut meillä. Mieli tekisi istuttaa lisää, mutta montaa paikkaa ei ole jäljellä. Millaisia varjostajia sinun pihallasi kasvaa?