Monenkirjavat harjaneilikat

Harvoin perenna nostattaa ajatuksia näin laidasta laitaan. Isoäitien kasvattamat, perinteiset, vanhahtavina mielletyt harjaneilikat ovat totisesti mielipiteitä jakavia.

Tollon teko tontillamme oli hävittää upeasti kukkinut penkki harjaneilikkaa. Jos tuolloin olisin tuntenut harjaneilikkaa paremmin, vain neilikkapenkin muoto olisi saanut uuden linjan, ja nyt 20 vuotta myöhemmin nauttisin upeasta kukinnasta vuosittain. Minulle kapea suorakaiteen muotoinen penkki täynnä neilikkaa oli hautakumpu, ehkä koiran viimeinen leposija.

Harjaneilikan kaksivuotisuus syö kasvattajaansa; toisen vuoden upean kukinnan jälkeen penkissä ei ole kukan kukkaa. Ensin kasvaa lehtiruusuke, vasta seuraavana vuonna kukat, vähitellen siementaimet tasoittavat tilanteen, ja vasta tämän jälkeen jokavuotinen kukinta alkaa. Ehkä juuri tuo alun epävarmuus ja ymmärtämättömyyteni kasviyksilön kuolemasta toisen vuoden jälkeen teki harjaneilikoista mielikuvissani epäluotettavia.

Tosiasiassa siemenet itävät erittäin hyvin, eikä kasvi ole kovin ronkeli alustansakaan suhteen. Myönnettävä on, että kaunein paikka sen kukkia oli siinä kuvitellun tai todellisen koiranhaudan päällä. Alla muheva multa, osittain varjoa, runsaasti valoa. Pieni kumpu koholla siementaimien juuret eivät tuhoudu talvipakkasella. Tällä hetkellä harjaneilikkani elävät varjossa, niukkaravinteisessa kohopenkissä, ja sen huomaa. Kasvava tammi pakottaa harjaneilikat sopeutumaan enenevään varjoon, niiden varret kasvavat pitkiksi ja kurottuvat reuna-alueiden auringonvaloon. Niukka ravinto johtaa kevyeen kukintaan.

Olen innostunut tutkimaan harjaneilikoitteni kukintaa. Joka vuosi löytyy uusia variaatioita. Värit sekoittuvat, osa kukista on yksinkertaisia, toisissa on rimpsut, sahalaidat, terälehdissä pilkkuja tai siveltimenvetoja. Kukkavarsi saattaa matkata maata myöten, mutta itse kukinto on aina topakasti pystyssä.

Vuodet ovat opettaneet arvostamaan harjaneilikkaa. Se on heinäkuun helteille erityisen sopiva perenna, joka ei ihan heti ota nokkiinsa kuivuudesta tai kuumuudesta.

Laventeli

Kasvatin toissakesänä kokeeksi laventelia. Taimet itivät hyvin ja istutin ne kivimuurin päälle uuteen istutusalueeseen. Osa taimista kasvatti kukkanuppuja, jotka jäivät kukkavarren päähän tiiviiseen rykelmään koskaan aukeamatta. 

Mitäpä kylmästä kesästä lannistumaan. Tätä kesää varten varauduin siemenkylvöön vaihtaakseni taimet edellisten tilalle, mutta harmaanvihreät taimet tervehtivät keväällä uteliasta kukkapenkin tarkastajaa. Talvehtijat eivät olleet iloisen terhakoita, mutta minä ilahduin niiden elosta. 

Muurin päällä oleva, 40-50 cm korkeampi, lämmin kasvupaikka on siis eduksi laventelille. Aiemmat kokeiluni ovat kilpistyneet kosteuteen jo kesällä, saatikka talvimärkyyteen. Tämä lajike on ihan tavallinen Lavandula officinalis L. 'Compact'. Keväällä ostin myös tähkälaventeli Lavandula angustifoliaa, mutta hyvistä uutisista johtuen siemenet jäivät seuraavan kesän varalle.

Tänä paahteisena kesänä odotus palkittiin. Erityisen iloinen olen, että laventelini toi oman vivahteensa sineä iisopin ja mirrinmintun joukkoon. Upea sekoitus koboltin-, violetin- ja laventelinsinistä. Laventelinsininen yhdisti hienosti myös maanpeiteruusu Candy Coverin hennon punan hopeamarunan ja pikkupilarikatajan siniharmaisiin sävyihin.

Vaikka omat pikkutaimeni eivät ole mitään verrattuna ulkomaiden upeisiin laventelipenkkeihin, katseeni hakeutui niihin toistamiseen ohi kulkiessani. Minimaalinen häivähdys etelää ja paahdetta. Lämpöisen kesätuulen aiheuttama liike kukinnoissa ja niistä lähtevä tuoksu kumminkin olivat aidot.

Lueskelin, että laventelia voi lisätä myös pistokkaista. Sivuverson mukana kannattaa irrottaa hitunen pääoksan kuorta, jolloin verso juurtuu helpommin. Onko sinulla kokemusta laventelin pistokaslisäyksestä? Kokeilen ensi vuonna, jos taimeni ovat yhä hengissä.

Eläköön laventeli, ja sehän elää!

Tervetuloa lukijoikseni Pippe ja Tuula (Maalaiskaupungin piha -blogista)! Kirjoittelen niin harvakseltaan, että on todella ilo saada uusia lukijoita, ihan ansiotta. Toivottavasti jatkossa saan taas tekstejä ripeämmin julkaistua.

David Austin Roses

Keväällä bongasin David Austinin jalostamat ruusut ja hänen ruusutarhansa, joka sijaitsee Birminghamista luoteeseen Albrightonissa.

Mahdottomalta tuntunut haave toteutui, ja sain nuuhkia uskomattomia ruusuntuoksuja ja ihastella kukintaa yhdessä Englannin merkittävimmässä ruusutarhassa. David Austin on ennättänyt jalostaa parisataa uutta ruusulajiketta pitkän uransa aikana. Nykyinen perheyritys palkittiin Chelsea Flower Show 2018 jo 17. kerran parhaasta ruusujen näytteilleasettamisesta.

Vierailupäiväksi sattui aurinkoinen ja todella paahteinen sää. Paahteessa työskentelevät puutarhurit leikkoivat kukkineet kukat, jotta seuraavana päivänä ruusupensaat näyttävät taas edustavilta. Aikamoinen homma huolehtia yli 700 tarhaan istutetusta ruususta. Ruusunkukkia vietiinkin pois kottikärrykaupalla.

Osa aikaisimmista ruusuista oli jo kukkinut, parhaillaan kukkivissa näkyi runsaasti nuppuja lähipäiville ja viikoille. Taisimme osua parhaimpaan ruusuaikaan. Eniten hämmästelin kukinnan runsautta ja ruusujen erilaisuutta. Ehdottomasti hurmaavimpia olivat köynnösruusut kiipeillessään päidemme ylle viritettyjä rautalankoja ja paksuja hirsiä pitkin.

Edelleen jalat alta, monttu auki, silmät ymmyrkäisinä ja pää pilvissä ihastuksesta huokaisten istahdan kelaamaan kameran kuvia. Kuvat puhukoot puolestaan.

 

 

 

Heillä on myös myymälä. Aidanraosta näimme viereisen pellon kasvamassa mitä ihanampia ruusuja. Pelto oli merkitty Private-kyltillä. Myytävät taimet olivat aivan ensiluokkaisia, ja kylläpä niitä vierailijat ostivatkin!

 

 

 

Ruusumanian kourissa jo kieriskelen, ja yritän kuumeisesti keksiä, miten saisin II-vyöhykkeellä Austinin ruusut talvehtimaan. Plantagenissa käydessä ensimmäinen silmiini osunut ruusunkukka sai ostoskärryn kaartumaan kohti ruusutarjontaa. Ihme ja kumma: lavalla oli peräti kolmea David Austin -ruusua myynnissä, tosin kaikki I-vyöhykkeelle. Niistä eniten himoitsemani "Emma Hamilton" oli myyty loppuun, mikä taas ei ole ihme eikä kumma, niin kaunis se on. Niinpä järki käteen ja kärry kestävämpien taimien luokse. Ehkä poikkean vielä toistamiseen kahden jäljellä olleen lajikkeen luokse. 'Graham Thomas' ja 'Princess Alexandra of Kent' ovat yhtä vetovoimaisia.

Onko sinulla kokemuksia kasvattaa David Austin -ruusuja II-vyöhykkeellä? Mitä lajikkeita sinulla on? Miten saat taimesi talvetettua?

Voit muuten tilata heidän tuoteluettelonsa ilmaiseksi. Otin yhden mukaan, ja se osoittautui tuhdiksi tietopaketiksi.