Jänön pistokkaat

Toissakesänä istuttamani japaninhortensian juurella lepäsi terävästi katkaistu pitkä oksa. Oliko tullut hoppu loikkijalle vai lieneekö haukkaisu maistunut pahalle, mutta oksan tuoreita mehevän näköisiä silmuja ei oltukaan syöty. Poimin oksan ja kirosin taas vaihteeksi pihaeläimemme ja itseni. Olin edellisviikolla ehtinyt poistaa verkon taimen ympäriltä. Muutenkaan ei ole taimessa montaa oksaa ja nyt yksi vähemmän.

Olin viskata oksan lehtikompostiin, mutta sitten päätin kokeilla saisinko siitä uutta tainta aikaiseksi. Täytin purkin mullalla ja katkoin oksan lyhyempiin pätkiin, jotka tökin taimipurkin reunoille, kunkin aina silmupariin asti mullan pinnalle. Saisinko pistokaslisäyksellä montakin tainta? Kastelin ruukun ja huputin sen kevyesti läpinäkyvällä muovipussilla. Kasvimökin taimihyllyltä löytyi sopiva paikka pistokkaiden kasvaa.

Huppujen suojassa oksanpätkät viettivät alkukesän. Kastelin välillä ja tuuletin. Ekana nuutuivat pari keskelle multaa tökättyä pätkää. Ehkä siinä on totuuden siemen, että oksat juurtuvat paremmin purkin laidoilla, ilmavammassa paikka. Muutenkaan multa ruukussa ei ehkä ollut parasta pistokaslisäykseen. Kolmeen oksanpätkään alkoi kehittyä lehtiä.

Sitten tuli kesä ja helteet. Kastelin pistokkaita samalla kun hoidin kasvihuoneen muita taimia. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt siirtää ruukku ulos kunnon varjoon, mutta pelkäsin unohtavani sen siellä kokonaan ilman vettä. Helteistä huolimatta oli loppukesästä kaksi taimenalkua yhä hengissä.

Syksyllä kasvimökkiä siivotessa löysin ruukun yhä paikaltaan hyllyllä. Ruukun laidalta törrötti yksi pienen pieni taimenalku. Kirosin itseni jälleen. Oli jo myöhäinen syksy. Vein taimen kumminkin ulos ja istutin sen niine hyvineen hunajapensaan juurelle odottamaan kevättä. Verkkoakin löytyi tällä kertaa. Jospa keväällä minua odottaisi  Vanilla Fraise -japaninhortensian taimi. Ehkä.

Mitä pensaita kannattaa kokeilla lisätä pistokkaista? Ainakin koreaonnenpensaan oksapätkät lähtevät juurtumaan.

 

Mitä odotan hankien alta?

Hankien alla odottaa monta kukkasipulia syvässä talviunessa. On vierähtänyt jokunen vuosi sipuli-istutuksista, ja tulppaanit alkoivat olla taantumaan päin. Talon vierustalle parina kesänä rakentunut pörriäispenkki tarjosi sopivan paikan sipuli-istutuksille.

Koskaan en ole istuttanut massoittain kukkasipuleita. Useimmiten tulen lähimarketista kahden, korkeintaan kolmen tulppaanipussin kanssa. Nekin olen hajauttanut usein eri puolille puutarhaa. Tulppaaneista minulla on kokemus, että ne taantuvat kumminkin ja ovat vain parin kevään riemu. Meikäläinen, joka ei ymmärrä yksivuotisia kesäkukkia, ei oikein ota ymmärtääkseen myöskään sipulikasvien lyhytikäisyyttä. Kumminkin, vastoin kokemusta, päätin istuttaa hieman isomman määrän tulppaaneja samaan penkkiin.

Elokuussa pelasin sydämeni kyllyydestä tulppaanipeliä, jossa valitsin tarjolla olevista tulppaaneista kolmen settejä. Pidin ihan tosissani hauskaa, kuten huomaat vanhasta postauksesta. Vaikka löysin kirjavia ja värikkäitä yhdistelmiä, talonvieruspenkkiin valikoitui toisiinsa sointuvia tulppaaneja, joissa väriä kyllä riittää. Toivon sävyjen samankaltaisuuden muodostavan yhtenäisen lämpäreen.

Takuuvarma kerrottukukkainen lajike 'Angelique' pääsi pääosaan, vaikka se kukkii melko myöhään. Lajikkeesta oli sopivasti 50 kpl:n pussi tarjouksessa. Lisäksi istutin Darwin-tulppaania 'Orange van Eikj' parikymmentä sipulia, samoin Triumph-tulppaania 'Veronique Sanson' toiset parikymmentä. 'Orange van Eijk' on vaaleanpunainen muodoltaan klassinen tulppaani, jonka terälehtiä korostaa oranssi reunus. 'Veronique Sanson' kukkii samoissa, hieman vahvemmissa väreissä, mutta sen terälehdet kääntyvät ylhäältä liljamaisesti ulospäin. Penkissämme siis hehkuvat oranssi ja vaaleanpunainen sekä niiden asteittain sekoittuvat sävyt.

Taustalla oleva seinä on hennon vaaleanpunertava, kivijalka harmaa. Kukkapenkin perennoista toivottavasti ehtii ainakin mirrinminttu kukkaan yhdessä Angeliquen kanssa alkukesällä. Muuten lehdistössä on palavanrakkauden ja syysleimujen helakkaa kevätvihreää, siankärsämön harmahtavia karvalehtiä ja maksaruohojen siniharmaita mehilehtien alkuja. Mikäli edellisen vuoden syksyllä istutetut laukat vielä nousevat, on joukossa alkukesästä myös sinisen ja lilan sävyjä. Jos tulppaanit oikein myöhään osuvat kukkimaan, voisi taustalle ehtiä loistosalvian vaaleanpunaiset kukat, siis jos ne puolestaan selviävät talvesta.

Penkki on lähes talon vierustan mittainen, joten jaoin sipulit alueittain pienempiin ryhmiin ripotellen. Koska täytyi väistellä penkin muita istutuksia, ihan en "heittämällä luonnolliseksi" -taktiikkaan pystynyt. Yritin hakea silti pientä sattuman oikkua kaivamiini reikiin. Oli aikamoinen urakka kaivaa sipulit istutuslapion kanssa yksitellen ja samalla varoa katkomasta muiden istutusten juuria. Varsinkin penkin loppupäässä, johon olin kuukautta paria aiemmin istuttanut uusia kasveja, tuntui väisteleminen jo haittaavan istutusintoa.

Tulppaanien lisäksi uuteen päähän penkkiä ripottelin pienen määrän kirjokevättähteä 'Pink Giant'. Toivottavasti ne tuovat aikaista mettä pörriäisille, sillä tulppaanit tarjoavat sitä kovin vähän, jos ollenkaan. Että sellainen pörriäispenkki tuli tehtyä sipulikukkien osalta. Saa sinne lisättyä aikaisin kukkivia vielä myöhemmin, jos pörriäisten näkökulmasta katsoen tarjonta on kovin köyhää. Luotin viereisellä nurmikolla levittäytyvään sinililjamereen.

Kun nyt etsin kuvituskuvia touko-kesäkuulta, huomaan istuttaneeni jo toissasyksynä pussillisen tulppaaneja pörriäispenkin alkupäähän. Lyö ihan tyhjää, muistinko huomioida niitä ollenkaan viime syksynä. Kaivoinko valkoisen 'Purissima'-tulppaanin sekaan oransseja ja vaaleanpunaisia? Ainakaan yhtään sipulia ei osunut istutuslapioon. Ehkä aloitin kaivuuhommat penkissä niiden jatkoksi ja ajattelin valkoisten taantuvan vähitellen häiritsemästä yhtenäistä värimassaa. Saan odottaa tämän arvoituksen ratkeamista kevääseen.

Mitä teillä uinuu talviunta?

 

PS. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui torstaina näyttely "Linné ja pieni pala paratiisia". Tarjolla on kukka-aiheisia maalauksia, kukka-asetelmien kehitystä sekä puutarhojen historiaa Suomessa.

 

 

 

 

Mihin jäinkään?

Loistojasmikkeen viimeinen hehku syksyllä.

On aika julistaa vuoden 2022 puutarhakausi alkaneeksi. Kevätaurinko saa ajatukset hapuilemaan tulevan kesän kylvösuunnitelmissa, siemen- ja kasvihankinnoissa, puutarhan uudistuksessa, unohdetuissa ja tekemättömissä töissä ja aavistuksissa, mitä puutarha tänä kesänä tuokaan. Lumi on kinostunut puutarhapenkkini kädensijojen korkeudelle, mutta mokoma ei estä virittäytymistä puutarhamoodiin.

Köynnöshortensia loisti kultaakin upeammassa värissä.

Syytä onkin päästä alkuun. Siemeniä en ole hankkinut tai vielä kylvänyt esikasvatettavia. Voi olla, etten esikasvatakaan. En vielä tiedä. Talviunilta heränneenä tuskin tiedän, mihin syksyllä jäin. Kuvakansio kertoo, että olen jäänyt lokakuun 3. päivään ja piti jakamani syyshehkua talven varalle.

Varjoissa hehkui hillitymmin, ikään kuin tyylillä.

Talvi on kulkenut omaa latuaan. Töitä, sisällä nököttämistä, villasukkia jalassa ja uusia kehkeytymässä puikoilla, sukututkimusta, pihalla pimeä, kylmä, märkä ja tuuli. Minäkö talvi-ihminen? Katin kontit! Parempi siirtyä off-tilaan ja sykertyä lämpöiseen. Jos jostakin pidän talvessa, niin juuri siitä sykkyrällä olosta, talvella on toiset harrastukset ja puutarhan puolella tauko. Tänä talvena puutarhan tauko on ollut myös ajatuksissa liki totaalinen.

Koristeomenapuun marjat kelpasivat tilhiparvelle ja
myöhäisille mustarastaille

Lisääntyvä valo ulkona muuttaa kaiken. Ärsyke hypotalamuksen syvyyksiin saa ajatukset heräämään ja suunnitelmat aluilleen. Ehkä vihdoin rakennan viljelyslaatikot, edes salaatin ja yrttien kasvatuksen verran.

Kohta suuntana on pohjoinen, joko kuulet töräykset?