Kukintavuorossa

Niin se kesä tuli. Puutarha räjähti vehreyteen, koivuissa on pienet hiirenkorvat, nurmi on vehreää, tai sinistä, kuten meillä paikoitellen. Tuolla koitan koikkelehtia enimpiä tallomatta. Olisi jo kiire päästä vuohenputkea kurittamaan ja kukkapenkitkin voi jo lannoittaa, silla kalkki upposi maahan runsaiden sateiden myötä. Kuva on viikon takaa, nyt näyttää vielä värikkäämmältä.

Todella pitkään on kukkinut kevättähti, joka on tullut puutarhaani salamatkustajana. Nyt jo hieman haalistuneena se yhä loistaa yksittäisenä valopilkkuna, aavistuksen tuuheampana, ja useammalla kukalla. Siitä se vähitellen leviää.

Tuolla jossain vuohenputkien välissä kukkii kevätkaihonkukka. Sillä on kyllä osuva nimi. Kaihonkukka aloittaa kukintansa, kun kevään odotus ja kasvun kaipuu on kovimmillaan. Olen kerännyt sitä tähän yhteen paikkaan vielä tiiviimpien vuohenputkikasvustojen seasta. Pakko on tehdä vuohenputkelle temput ja haudata se pimeyteen, paksun sanomalehtikerroksen ja hakkeen alle. Mutta kaihonkukka on soma, pieni ja sievä maanpeittäjä, josta toivon keväistä suikertelijaa marjapensaiden alle.

Äidiltä sain "punaista" esikkoa viime kesänä ja innoissani istutin sen uuden pionipenkkini reunakasviksi. Nyt se kukkii, toissapäivänä yksi kukka oli auennut, nyt jo useampia. Reunustaa pääsee aurinko lämmittämään aamuisin ja hetken päivällä. Siinä esikolla tuntuu olevan hyvä paikka. Pinkki tuo minusta on, ja olin vähän pettynyt sävyyn. Samaa nimittäin on jo purppuraomenapuun alla, kovasti vartoen jakamista. Joten pinkkiä meillä on runsain määrin jatkossakin.

Äidiltä olen saanut myös valkovuokkoa. Sillä on tapana kukkia äitienpäivänä, tänäkin vuonna päivälleen avasi ensimmäiset kukkansa. Vuosien mittaan se on levinnyt. Kasvi ilmeisesti kasvattaa jonkin aikaa vahvaa juurakkoa ennen kuin alkaa kukkia. Tämä kasvoi aluksi syysleimun ja siperiankurjenmiekan välissä ja tuntui jäävän niiden jalkoihin. Siirsin valkovuokot joku vuosi sitten kiviympyrän viereen hieman matalampien kasvien seuraan. Samalla jaoin ne kahdeksi tuppaaksi. Tänä keväänä huomasin, että alkuperäiselle paikalle olikin jäänyt vielä versoja ja sielläpä onkin nyt uutta valkovuokkoa puskemassa maasta.

Kotkansiipisaniainen on pakko laittaa ryhmään "nyt kukkii". Minusta nämä ihanat kiehkurat ovat kuin kukkia, niin upeita ne ovat. Tuoreita, helakanvihreitä kiehkuroita suoriessaan saniaiset ovat kauneimmillaan. Niin keväisiä, niin ihastuttavia. Ja mikä vauhti niillä on. Saankin olla päivittäin näitä kuvaamassa, etten missaa hetkeäkään. Osan kasvusta jo menetin; viikko sitten ne olivat pienenä kruununa vain vähän maasta kohonneina. Välivaihe jäi tältä keväältä ikuistamatta.

Kesäpikkusydämien rivistö alkaa vähitellen punertaa. Tämä on puutarhani arkikasvi, niin hurmaava kuin se näin keväisin onkin. Minulla on sitä pitkä rivi tammen alla polun vieressä. Se kukkii ihan koko kesän, ja ehkä siihen siksi on tullut niin arkinen suhde. Kumminkin sen lehdistöstä ylös kohoavat kukat saavat vuosittain keväthuokauksen aikaiseksi. Täällä taas, kesä voi alkaa.

Jossain kommentissa taannoin valitin, etten saa kevätesikkoa kasvamaan puutarhassani. Nyt se on todistettu vääräksi. Nämä ovat ihan selviä kevätesikoita, vielä hyvin supussa hennon vaaleiden suojalehtien sisällä. Täytyykin varmistua, ettei taponlehti käy niitä liikaa lähentelemään. Tätäkin kohtaa puutarhassa täytyy siis vahtia kameran kanssa.

Mustalla sarviorvokilla on puutarhassani historia. Kylvin sitä talonvieruspenkkiin, kun se perustettiin, liki 20 vuotta sitten. Vähitellen siro orvokki taantui, jäi korkeampien kasvien varjoon ja hävisi. Vaan ei kokonaan. Sitä löytyy yllättävistä paikoista yksittäisinä taimina. Viime kesänä uudistin penkkiä, multaa tuli käänneltyä ja vähitellen mullasta alkoi kasvaa orvokkia. Jätin taimet paikoilleen ja nyt niitä kukkii siellä täällä ilokseni. Nämä ovat oikein syvän tummia, samettisia pikkukukkia.

Mitä aiot puuhastella tänään helatorstaina? Minulle tästä tulee puutarhapäivä!

 

 

Siitepölyä ja sadetta

Onneksi en ole allerginen siitepölyille. Voin vain kuvitella, miten allergikot toivoivat sateen saapuvaksi koivujen runsaan kukinnan vuoksi.

Siitepölyn huomaa kyllä ei-allerginenkin. Auton katto on keltaiseen huntuun peittyneenä jo aamusta. Kasveja kitkiessä niiden pinnalta suorastaan pöllähtää siitepölyä. Jos ikkuna on hetken auki, sama ohuen ohut hiutu peittää ikkunalaudan ja kulkeutuu sisälle ilman mukana. Koivu on kyllä antelias. Meillä ei sitä (onneksi) ole omassa pihassamme, mutta saamme silti osamme siitepölynä, viheliäisinä siemeninä ja tuulen mukana lehtinä. Silti en antaisi pois kevään ensimmäisiä hiirenkorvia ja niiden heleänvihreää väriä puutarhani taustalla.

Kasvimökin lasi on oudon "harmaa" ja saunan tummanharmaa peltikatto onkin muuttunut keltaiseksi. Kasvimökin päällä pieni varjostus ei tällä kertaa ole pahasta. Tomaatit saavat rauhassa tottua uuteen sijaansa ja juurtua paistumatta auringonsäteissä.

Sademittari odottelee pisaroita, mutta se saakin kerroksen tomua. Vaan kun taivaat ukkosen myötä keskiviikkona aukesivat, oli parissa tunnissa 25 mm vesipisaroita tipahdellut sen kumajavaan kitaan.

Puutarha on suorastaan pesty rankassa sateen vihmonnassa, sadevesitynnyrin pinnalla kulkee keltaisia vanoja ja ilma on huomattavan raikas. Kyllä tuli sade tarpeeseen, ja parissa päivässä koko puutarha on humahtanut taas uuteen kasvupyrähdykseen. 

Kuvailin hieman sateen jälkeen puutarhassa. Sade jatkuu jälleen tänään, mikä tuntuu ihan mukavalta.

Mukavan rentoa ja kaunista viikonloppua!

 

Ajatuksia energiasta

Narsissi 'Thalia'

Pakastin huusi tuskaansa hälytysvalo punaisena. "Jos et heti sulata, minulta palaa käämit, moottori ainakin", se vaati. Kauanko pakastin on pitänyt meteliä? Hurisiko se eilen tuollaisella voimalla ja kauanko merkkivalo on palanut? Kauanko se on kuumennut ja hotkinut sähköä henkitoreissaan huolehtien nyssäköistäni?

Avaan oven ja totean liki täyden pakastimen olevan sulatuksen tarpeessa. Tämä on "varapakastin", jos tulee  satoa normaalia enemmän. Satoa on tullut. Vuosikertakriikunoita 2016, ilmeisesti pahanpäivänvaralle pikkuinen pussi tyrniä vuodelta 2011. 2017 on selvästi ollut huono sato- ja säilöntävuosi; ei yhtään rasiaa. 2018 kirsikka- ja kriikunamehua, kokonainen hyllyllinen. Tein siis sittenkin kirsikkamehua syksyllä, mutten jaksanut enää yömyöhällä pullottaa sitä... Kirsikkaa, kivistä putsattuja kriikunoita, punaherukkaa, jokunen nyssäkkä silputtua ruohosipulia, persiljaa, ryöpättyä nokkosta... Omaakin energiaa on mennyt, kun olen ne kerännyt, putsannut ja säilönyt.

Punaherukka kukkii

Teen smoothien mangojukurtista, perulaisesta avokadosta ja Pirkka-maan päärynästä. Aina ei jaksa iänikuista puna- tai mustaherukkaa, mutta niin vähän on pakastimeni antimet tänä talvena vajenneet, että sietäisin hävetä. Enkä nyt puhu rahan säästämisestä, vaan yleisesti energian kuluttamisesta. Perusta asti minulle syötävää, kun turvoksissa oleva pakastin on säilyttänyt ruokaani kuukausitolkulla. Kumpi vie lopulta vähemmän energiaa?

Pikkutalvio luikertaa kielojen välissä

Päätän uusiokäyttää salaateista ja yrteistä (kotimaisia!) jääneet miniruukut kurpitsantaimien kasvatukseen. Lorottelen vettä ruukkuja pestessäni, kunnes huomaan vähentää juoksuttamani veden määrän puoleen ja kääntää vipua hieman kylmemmälle. Miksen laskenut vettä isoon pesuastiaan? Ja miksen vienyt huuhteluvettä kasvimökkiin tomaattien janoa sammuttamaan? Huomaamattani olen tuhlaavainen ja holvaan puhdasta vettä ja energiaa suoraan viemäriin. Pienen pienet teot pitäisi saada osaksi arkipäivää.

Neidonmaksaruoho on jo nupulla

Salaatit ja yrtit oli pakattu muovikääreisiin. Kaupasta tuomani hedelmät ja vihannekset on käytännössä kaikki muovin peitossa. Meille onkin tullut tavaksi kerätä muovi ja kartonki erikseen ja viedä ne kauppamatkalla kierrätykseen. Miten valtavasti muovia kertyykään. Olen hankkinut uudelleen käytettävän pussin hedelmiä ja tomaatteja varten. Pusseja pitää olla useita, jotta ajatuksessa olisi mitään järkeä. Ja voihan ehjän muovipussinkin uusiokäyttää, tai paperipussin: hintalaput vaan päällekkäin. Pitää totuttaa itsensä kanniskelemaan pikkupusseja mukanaan.

Kevätesikko kukkii perunanarsissien edessä

Jäässä olevat marjat kannattaa sulattaa hissukseen jääkaapissa. Sulaessaan ne jäähdyttävät jääkaappia, eikä lisää energiaa kulu mikron käyttämiseen. Moniko huomaa olla niin suunnitelmallinen? Meillä ei oikein onnistu. Usein nopeimman ratkaisun mukaan toimitaan.

'Spring Green' -tulppaanit kiviympyrän laidalla

Tänään meillä syödään pakastimen antimia, keittoa reilulla annoksella ruohosipulia ja persiljaa. On aika käyttää myös viimeiset raparperit, uusille on saatava tilaa, jotta kierto voi jatkua.

Millaisilla arkiteoilla sinä säästät energiaa?

Kew Gardens, Rhododendron Dell

Kew Gardenin pohjoisreunalla kiertää pitkä polku myötäillen laakson pohjaa. Laakson rinteille on istutettu alppiruusuja korkeiden lehtipuiden varjoon.  Puita on sen verran harvassa, että alle jää valoisa siimes. Englantilaisen puutarhatyylin mukaan jokainen kasvi on löytänyt täsmällisesti harkitun paikkansa laaksossa.

Kuvatessa sai odottaa jonkin tovin, jotta polku olisi tyhjä retkeläisistä.

Mitenkä tuo valkoinen koivu runkoineen voikaan olla noin täsmällisesti sijoitettu?

Osuimme laaksoon parhaaseen alppiruusujen kukinta-aikaan. Paitsi kukinnan runsaus, myös taidokas leikittely kasvien mittasuhteilla sai haukkomaan henkeä.

Pinkit rodot näkyivät kauimmaksi, mutta eniten pidin erilaisista
valkoisista alppiruusuista.

Väreinä vaalenkeltainen, vaaleanpunainen, valkoinen ja tumma pinkki.
Lehvästön keväinen heleys antaa mukavasti vastapainoa.

Joukkoon istutettu oranssi atsalea on kuin nenä päähän tässä asetelmassa.

Puhtaan punaisia sävyjä, unelman ihanalla vaaleanpunaisella höystettynä.

Tämä valkoinen kaunotar oli ehkä metrin korkuinen, täynnä nielustaa kellertäviä kukkia.

Aluskasveina oli käytetty paljon samoja kasveja kuin meillä Suomessa metsäpuutarhoissa. Saniaisia, kuunliljoja, esikoita, tellimaa ja jouluruusua. Maa oli monin paikoin peitetty myös pelkällä kuorikatteella. 

Heinien käyttö Rhododendronien kanssa. Sävy natsaa todella hyvin.

Syvän pinkkejä kerrosesikoita rodojen välissä.

Pieniä sivupolkuja risteili pitkin matkaa. Minne tämä johti, jäi katsomatta.
Portaikkoa unohduin ihastelemaan.

 

Ennen en ole ollut alppiruusuista kovinkaan kiinnostunut, mutta nyt on myönnettävä, että niissä on sekä kokoa että näköä. Mietin jo, missä meillä olisi sopiva kasvupaikka edes yhdelle kaunottarelle. Kukkien väreissähän on mistä valita myös meillä Suomessa, samoin pensaiden korkeudessa.

Osa alppiruusuista oli kasvanut puumaisiin mittoihin, myös yksirunkoisia näkyi.

Kuinkahan täynnä kukkia tämä on ollut, kun maakin on sen terälehtien peittämä?

Että ihan ymmyrkäisenä tämäkin reitti kierrettiin. Seuraavaksi kerron Kewn kivikkopuutarhasta.