Hyötyviljelyä valistusajalta

 

Kävimme heinäkuussa parin päivän reissulla Turussa ja sen ympäristössä. Matkan kohokohdaksi osoittautui Maskussa sijaitseva Louhisaaren kartanon kalmilaiseksi puutarhaksi kutsuttu alue. Havahduin ajatukseen, että 1700-luvulta peräisin olevat valistusajan aatteet ovat kuuminta hottia nykyajan puutarhaharrastajien parissa.

Moniko meistä on lähivuosina perustanut laatikkoviljelmän kasvattaakseen jotain hyödyllistä puutarhassaan? Kuinka moni siitä haaveilee?

Pehr Kalm oli kasvitieteilijä, tutkimusmatkailija, Carl von Linnén oppilas, Turun akatemian talousopin professori ja pappi. Hän keräsi tutkimusmatkoiltaan kasvinäytteitä ja siemeniä Linnélle. Tänä päivänä meillä yleiset aitaorapihlaja, villiviini ja tuoksuvatukka ovat peräisin näiltä matkoilta. Kalmin kuivaamia kasvinäytteitä on yhä tallella Lontoossa ja Upsalassa. Matkojen yhtenä tavoitteena oli etsiä uusia ravinto- ja lääkekasveja, jotka täällä menestyisivät.

Valistusajalla pyrittiin suurempaan hyötyyn opettamalla. Kalm ajatteli talouden näkökulmasta; mitä paremmin osataan viljellä, mitä parempia kasveja on käytössä, sen paremmat elinolot saavutetaan. Tuolloin kyse oli taistelusta nälkää ja todellista köyhyyttä ja puutetta vastaan. Tänä päivänä paremmuus tulee ilmi oman maan tuotteina, itse viljeltyinä tomaatteina, käytännössä myös onnistumisina ja sen tuomina elämyksinä. Nykytermit lähiruoka, luomuruoka ja puhdas ruoka olivat varmasti Kalmin aikana tuntemattomia,  kuten myös käsitteet ilmastonmuutos tai saasteet, joiden kanssa me puolestaan pähkäämme hyötytarhat ja -viljelmät mielissämme. Kalmille hyötyviljely merkitsi paitsi ravinnon tuottamista, myös mausteiden, lääkkeiden ja rohtojen viljelyä.

Tyylillisesti elettiin vielä muotopuutarhojen aikaa ja tarhan viljelykset onkin rajattu säntillisiin laatikoihin, jotka on aseteltu symmetrisesti alueelle. Mausteet ja yrtit tuoksuvat huumaavasti lämpöisessä kesäsäässä ja runsaat matot ajuruohoja ja apilaa houkuttavat valtavat määrät mehiläisiä paikalle. Alueella kasvaa hedelmäpuita ja muutama mehiläispesä hieman kauempana antaa hunajasadon. Ilmeisesti runsaan, päätellen aluetta rajaavan iisoppirivistön mehiläisten määrästä.

Akatemian luennolta on säilynyt Kalmin oppilaan muistiinpanot vuodelta 1769. Aiheena oli puutarhan perustaminen. Näiden ohjeiden innoittamina rakennettiin Kalmilainen puutarha Louhisaareen vuonna 2016, 300 vuotta Pehr Kalmin syntymän jälkeen. Olisipa mielenkiintoista lukea nuo muistiinpanot!

Areenan sarjassa Suomalaisia tutkimusmatkailijoita, esitellään myös Pehr Kalm. Vartin mittainen äänite kertoo hänen matkastaan Pohjois-Amerikkaan.

Linnén tupakka, kaunis, vai mitä?

Joko sinulla on laatikkoviljelmä rakenteilla, suunnitelma tehty vai jo siemeniä kylvetty? Vai oletko hommassa haaveilun asteella, kuten minäkin?

Iloista vappua!

Kadonneista oppia -haaste

Kasvien häviämisellä on monta syytä. Kuivuneet, muuten vaan kuihtuneet, kaatuneet, hukkuneet, kituneet, sairastuneet, hävitetyt, nälkiintyneet, syödyt, unohdetut, ylihoidetut.

Puutarhakauden alkaessa ja ennen uusien kasvien hankintaa on aika hetkeksi pysähtyä miettimään, mikä meni pieleen kadonneen ihanuuden kohdalla. Mikä neuvoksi seuraavaan yritykseen? Opitaan uutta ja muistellaan perusasioita yhdessä.

Yhteiseen laariin valitsin kolme ihanaa ja upeaa kasvia, jotka kaikki olen onnistunut hävittämään, mutta joiden kasvattamista haluan yrittää uudelleen paremmalla ymmärryksellä.

Pikkusormustinkukka. Väärä kasvupaikka. Annoin mielestäni itse kylvetyille taimille hyvän kasvualustan. Niin hyvän ja rehevän, että seuraavana keväänä ne olivat valinneet jälkeläisilleen vielä paremman paikan vähän syrjemmältä. Iloissani uusista taimista palautin ne ruotuun emonsa sijoille. Emoa ei tosin enää ollut, mutta hyvässä mullassa nämä varmasti varttuisivat. Aurinkokin helottaisi tähän koko päivän. Väsyin vuosien jälkeen siirtelyyn ja päätin, että kasvakaa sitten sivummalla, hieman varjossa, polun vieressä ja kellarisyvennyksen betoniraoissa, kun niin haluatte. Valoisa, kostea puolivarjon siimes olisi ollut niille parasta. Jälkikäteen selvisi myös, että sormustinkukat yleensä ovat 2-vuotisia.

Patjarikko. Jakamatta jättäminen, vähitellen varjostuva kasvupaikka, unohtaminen. Patjarikkoni kasvoi kivimuurin päällä ja sillä oli hyvät oltavat niin pitkään kun se sai sopivasti auringonvaloa ja pientä varjostusta kiinankatajilta eteläpuolellaan. Katajat kasvoivat, kaarsivat oksansa patjarikon ylle. Vähitellen unohdin katajien juurella mitään kasvavan. Vaikka rikot jo löysinkin, en saanut aikaiseksi jakaa mättäitä ja lopulta ne jälleen löytäessäni jäljellä oli enää muutama vihreä tupsu kuihtuneiden ja ruskettuneiden laikkujen reunamilla. Irrottelin elävät kuolleista ja istutin uudelleen. Paransin alustaa ehkä liikaakin, mutta eivät ne varjossa enää toipuneet.

Jatkossa: avoin valoisa kasvupaikka, jakaminen säännöllisesti 4-5 vuoden välein.

Syysasteri. Kuolinsyy hävittäminen. Ostin taimen vuosia sitten ja istutin sen vastaperustettuun penkkiin kasvimökin viereen. Iloitsin reippaasta kasvusta ja pian pääsin jakamaan taimen. Myös perhoset ja mehiläiset rakastivat pieniä liloja tähtikukkia ja niiden oranssiin vivahtavaa keskustaa imeskeltiin ahkerasti. Talvella linnut nokkivat niistä siemeniä. En ymmärtänyt millainen valloittaja kasvi on. Muut vieressä olevat kasvit jäivät sen maata myöten etenevien juurivesojen jalkoihin. Kulovalkean tavoin levittyään sitä olikin yhtäkkiä kolmannes kukkapenkin pinta-alasta. Kasvimökissä lasiseinän toisella puolella tomaatit pysyivät sinnikkäästi vihreinä yli metriä korkean lehtimassa varjostamina.

Viimeinen pisara oli, kun versoja alkoi työntyä leca-harkkojen välistä tomaattiriviin. Lähti kaikki kerralla, niin luulin. Seuraavana keväänä vielä nyhdin parin metrin päästä maasta kurottuvia versoja. Ehdottomasti ihana perhoskasvi, mutta kasvupaikka täytyy olla rajattu tai sellainen, että saa levitä rauhassa.

 

Haaste: Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin tiedän kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi.

 

Haastan seuraavat kirjoittajat:

Samettihortensia blogista Pikkuinen puutarhani

Sirkku blogista Kukkia & Haaveita

Saraheinä blogista Saran mökissä ja puutarhassa

Muistilistaa minun osaltani tälle kesälle:

                      Valitse taimelle mahdollisimman sopivat olot kasvaa.

                      Huomioi muuttuvat tilanteet ja kasvuedellytykset kasvin ympärillä.

                      Ota selvää kasvin taipumuksesta levitä.

 

Varjopuutarhan uudet kasvit

Liki vuosi sitten kerroin innoissani uudesta osasta puutarhassani. Olin kunnostamassa syreeniaidan aluetta varjopuutarhaksi. Kesän mittaan puunrungot löysivät lopullisen sijansa, kasvit juurtuivat paikoilleen ja alkoivat kohota parannetusta ja osittain katetusta maasta. Alueen peruskasveista postasin kesäkuussa. Jospa tänään kertoisin, mitä uutta odotan kohoavan maasta tänä keväänä.

Varjopuutarha muuttui nopeasti reheväksi. Käytin paljon alueella jo olevia kasveja. Suurin osa kasvaa jopa entisillä sijoillaan. Peruskasveina isommasta päästä ovat rivi syreenit alueen länsilaidalla, pari kartiomarjakuusta, kanadanhemlokki ja perheomenapuu kasvihuoneen vieressä. Keskikorkeita ja uudehkoja hankintoja ovat kuutamohortensia, pari japaninhortensiaa, alppiruusu ja valkokirjokanukka. Uusia perennojakin tuli istutettua vähitellen.

Koska varjopuutarha sijoittuu koko puutarhan leveydelle, sen  poluille pääsee montaa reittiä. Usein pujahdan varjon viileyteen käytyäni ensin kasvimökissä tai komposteilla. Täältä katsottuna näkymä on pitkä ja se lainaa jatkoa naapurista, katulampulta kohti haavanrunkoja ja pitkin naapuritontin metsänreunaa. Polut on reunustettu tontilta kaadetuilla omenapuun tai syreenin rungoilla ja niissä on, ainakin toistaiseksi, maapohja.

Tämä näkymä on kadun suunnasta, kuvattu tammen ja hemlokin tietämiltä. Maa laskee hieman kasvimökkiä kohti. Syreeninaluset olen pitänyt aluskasvillisuudella ja maan täysin peitettynä.  Keskivaiheilla alppiruusu ja kartiomarjakuusi ovat entisillä sijoillaan, taustanaan perheomenapuu. Nyt jo karsitut ja varjostaneet syreenien rungot ovat vaikuttaneet omenapuun muotoon ja se on hakeutunut kohti valoa. Toivottavasti kasvu vuosien myötä hieman oikenee ja oksia muodostuu myös lännen suuntaan. Uudehko pionipenkki jää kuvassa vasemmalle. Tälle kesälle jää pohdittavaksi, mitä teen nurmikonkaistaleelle kuvassa alavasemmalla. Ehdotuksia??

Alue on jaettu useaan eri penkkiin, jotta niitä ylettyisi hoitamaan ja toisaalta myöskin ihailemaan kasveja läheltä. Varjoon osuu alueen keskivaiheille hetkeksi suora auringonpaiste aikaisin aamulla. Siitä saavat osansa etualan pionit, mutta myös tästä kuvasta vielä puuttuvat istutukset. Vasemmassa pikkupenkissä on lähinnä tellimaa, korkea vasemmanpuoleinen on valkoista ukonkelloa, joka pärjäsi tässä hyvin (missä ei pärjäisi?) ja sen alla hopeaan vivahtava nuokkuluppio, Sanguisorba obtusa 'Chatto'. Siirsin sen kokeeksi tänne hieman kosteampiin oloihin.

Keskipenkin valkovarjohiippa on puutarhassani uusi, ensimmäinen hiippa ikinä. Kaksi muuta hiippaa istutin kartiomarjakuusen eteläpuolella. Matalina ne pääsivät melko lähelle runkoa, reunakasviksi. Toivottavasti leviävät hyvin. Tämä oli hieno uusi tuttavuus. Tällä hetkellä varjopuutarha on vasta sulamassa ja tämän taimen kohdalla maa eilen vielä hohkasi jäistä kylmyyttä.

Saman penkin eteläpuolelle istutin varjohiippojen lisäksi pari pikkutöyhtöangervoa ja ryhmään alkukesän kohokohdaksi ostin tarhakulleron 'New Moon'. Kaksi sen kaveria kukkivat pionipenkissä ennen pionien kukintaa. Taponlehteä alueella oli jo ennestään, samoin pari vuotta aiemmin istutettu rodo 'Pohjolan tytär', joka ei sittemmin kauneuttaan ole esitellyt kuin lehtien muodossa. Ostin sen kukkivana ja myöhemmin jostain luin, että lajike on hyvä kasvattamaan pelkkiä lehtiä. Kaunis noinkin, toivottavasti kukkii joku vuosi, oli nimittäin jumalaisen soma sen kerran kun oli kukassa. Täytyykin vapauttaa se varjostuksen alta lähipäivinä.

 

Todella vanhan sinikuunliljan jaoin kahtia ja sen taimet pitävät nyt seuraa särkyneellesydämelle. Niiden eteen keskipenkkiin istutin katvion, joka on minulle uusi tuttavuus puutarhassa. Katvion lehdet ovat erikoiset ja ne erottuvat hyvin kartiomarjakuusen tummia havuja vasten. Katviosta vasemmalla on kiinanpioni Duchess de Nemours ja edessä syyskimikki Atropurpurea. Ihan edessä on maahan upotettu kolme vanhanaikaista narsissia, joita odotan jo kovasti nousemaan. Marjakuusen juurella on vielä kaksi jouluruusua, lajiketta Double Ellen White, joista toisessa näkyy vasta pieni pilkahdus vihreää.

Syreenien alle, hemlokin seuraan istutin tarhajaloangervo Erikan. Kuunliljaa jaoin, taponlehti, tellima ja lemmikki olivat paikalla jo vanhastaan. Erikan punertavat varret ja lehtienkin punerrus näkyy kauniisti illan viistoa valoa vasten.

Toisen Erikan istutin lähelle kasvimökkiä, kompostin tuntumaan. Siellä oli jo valkokirjokanukka ja kotkansiipisaniaista. Erikan lehdistössä näkyy näin myöhemmin kesällä hopeista hohdetta, mikä sopii hienosti kanukan valkoreunaisiin lehtiin. Kukinnon vaaleanpunainen värikin on mukavan hento angervoksi.

Vielä yhden uuden angervon hankin kartiovalkokuusen juurelle. Brautschleier tuntui viihtyvän oikein hyvin ja kukki pian istuttamisen jälkeen. Tässä kuvassa näkyy, miten tummakurjenpolvi on kasvanut hanakasti vihdoin päästyään kunnon tuoreeseen multaan. Minä pidin sitä pari vuotta janossa tietämättäni, ettei se ole kuivan paikan kasvi ollenkaan. Syksyä kohti se kukkikin.

Niin paljon on ylistetty blogissa jos toisessa japaninhortensioita, että ostin kesäreissultamme Turusta kaksi erilaista tainta. Niinpä hennon vihertävänkelmein kukin kukkiva Limelight avaa nuppunsa sopivasti Erikan kukinnan jälkeen kanukkapensaan ryhmässä ja Vanilla Fraise pääsi tammenaluspenkin reunaan kadunpuolipäähän varjopuutarhaa. Nyt on vähän syysiloakin varjopuutarhassa.

 

Kanukan alle maanpeitekasviksi levittelin taponlehteä muualta puutarhasta ja istutin vielä kokeeksi kaksi hirvenkieltä. Nämäkin ovat minulle aivan uusia. Ne näkyivät selvinneen talvesta hyvin. Talvivihreät lehdet ovat hieman pölyisiä vietettyään talven lumen alla, mutta muuten ovat oikein terhakoina.  

Odotan siis innolla uusien kasvieni heräämistä eloon. Pientä viherrystä jo osassa näkyykin. Onneksi satoi runsaan lumen niitä suojaamaan. Mitä perennoja sinä eniten odotat nousevan maasta kun kevät etenee?

Oksasahan käyttöä ja valokuvaamista

Ostinpa toissasyksynä jatkettavaan varteen oksasahan. Avot, sanon! Tähän asti olen pärjännyt kiipeämällä A-tikkaille niin korkealle kuin uskallan. Olen käyttänyt pientä pensassahaa tai kurotellut oksasaksilla. Korkeimpien oksien katkaisuun olen kaivanut esiin talon ruosteisen oksasahan about 50-luvulta. Hyvin silläkin sahaa, jos jaksaa hinkata, eikä jumita sahaansa taipuvan oksan myötä sahausuraan.

Pitkästä aikaa kevät, talviloma ja upeat kelit. Monta vuotta leikkaamattomana jököttänyt Bergius pääsi ensimmäisenä tuuheista takuistaan. Se on niin korkea, että jatkettavallakaan en ihan kaikkia haluamiani oksia saanut alas. Parempi olla ahnehtimatta liikaa kerralla, ettei se innostu kasvamaan vielä vanhoilla päivillään villisti oksapiiskuja. Tärkeintä oli, että naapurin puolelle työntyvät oksat on sahattu pois ja latvus on nyt huomattavasti ilmavampi ja kevyempi. Myös hevoskastanja sai tilaa, kun Bergius ei enää hengitä sen niskaan. Löysin jopa uuden näkymän, jota ei ennen ole ollut puutarhassamme. Pieni rako tuijalta toiselle avautui ihan vahingossa.

 

 

Seuraavana lähti monta liki vaakasuoraa kriikunan oksaa rajalta. Keväällä ei pitäisi leikata kriikunaa, mutta saattaapi olla, että seuraavaksi saha osuu sen tyveen, niin lähellä naapurin rajaa puu kasvaa. Jäisi jäljelle kumminkin vielä toinen kriikunapuu, ja marjoja on riittänyt yli tarjonnan.

Mikäs siinä sahatessa, kun korvalapuista virtaa tajuntaan Rottien pyhimys, Anneli Kannon upea kirja Hattulan 1500-luvun kirkon sisätilojen maalaamisesta. Miten eläväksi hän on saanut historian! Ehdottomasti lukemisen/kuuntelemisen arvoinen teos. Kuunnellessa oksapino kasvaa, kroppa alkaa varoitella ja tyytyväisenä jään keinuun ihailemaan työn tulosta ja kevättä.

Uusi päivä ja uutta oksaa poikki. Vanhoista oksista aloitin, mutta myös Antonovka on päässyt ylileveäksi. Vanhuuttaan oksat ovat painuneet ja tien puolelta alkavat hipoa jo katupenkkaa. Ei siinä muu auttanut, kuin pätkäistä tuoretta oksaa poikki. Saa pensasaitakin enemmän valoa. Samoin likusterisyreeni sai elintilaa. Selvästi se onkin hakeutunut Antonovkasta hieman kauemmaksi valoon ja on kasvanut kieroon. "Kieroutunut" likusteri-parka. Viime keväänä se teki yhden ainokaisen kukinnon. Toivottavasti se ei täysin tyrmistynyt tungettelijasta, vaan valoa saadessaan toipuu taas entiseen kukkarunsauteensa.

 

Seuraavana on vuorossa Syysviiru, puu jonka kaatoa olen vetkuttanut jo usean vuoden. Olen kahden vaiheilla sen kanssa. Joko juuresta poikki ja runko kukkapenkin reunukseksi tai sitten jotain ihan muuta. Se muu on vasta kehkeytymässä. Joka tapauksessa puu tekee kuolemaa sinnikkyydestään huolimatta. Ihmekös tuo, jos vilkaisee sen runkoa. Leikkelin kaikki kuivat oksat pois ja kauniin kiemuraiset oksat pääsivät esiin.

 

Oksakasat alkavat olla jo korkeita. Jonkun pitäisi saada ne katoamaan. Suorimmista leikon tukipuita ja -keppejä, osan pätkin aitavärkiksi ja osasta tulee aineksia ötökkäkotiin. Loput haketan ja käytän katteena. Mutta ei tässä vielä kaikki. Syreeniaitaan jäi viime kesänä jokunen hutera runko, jotka vielä on poistettava. Ne katkottuani tiedänkin, mitä teen loppuloman. Mutta ensin kuvaan kevättä, kuuntelen peipposten liverrystä ja lokkien kirkunaa.

 

Krookuksia tottakai. Jokunen mehiläinen ja kimalainenkin oli jo hereillä, ja nokkosperhosia näin useita. Kevätkaihonkukkaa, esikoita, tummakurjenpolvea, narsisseja tulollaan. Pioneja ja särkynyttäsydäntä alullaan.

 

Tästä se taas alkaa. Toivottavasti tulee ihana kasvukausi.

Mitä sinä suunnittelet ensi kaudelle?

 

 

Muovikukkia ja katumusharjoitusta

Uudistan kukkapenkkiä talon länsiseinustalla. Aloitin sen jo viime kesänä, tai oikeastaan tyttäreni aloitti rikkaruohojen kitkemisen jo sitä edeltävänä kesänä. Joka tapauksessa maa oli jo osittain puhdistettu ja etenin kohtuullista vauhtia, kunnes maan myöhennys tökkäsi kääntämättömään maahan ja tiiviisiin juuripehkoihin penkin keskivaiheilla. Suosista jätin loppuhomman tähän kesään.

Haaveena oli ja on tarjota mehiläisille ja perhosille taivas vertaansa vailla. Paljon mesikasveja, paljon erilaisia laakeita kukkia perhosen istahtaa, aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä kukkivia meden tarjoajia. Kaikki hyviksi mesikasveiksi arvelemani vanhat kasvit keräsin tammen varjoon valepenkkiin mylläyksen ajaksi.

Sitten huomioni kiinnittyi talon kivijalan viereiseen kivikaistaleeseen, joka on saanut parikymmentä vuotta kerätä tuulten mukana kulkeutuvan roskan ja siemenen, kukkapenkistä vierivän mullan ja kasvien lahoamisjätteet. Minä onneton aloin taas kivenpyörittäjäksi, eikä loppua ole näkyvissä.

Keräsin isoimmat kivet viereisen polun reunaan ja keskikokoiset vanhoihin multasäkkeihin. Eniten aikaa ja päreitä meni pikkukivien seulontaan mullan ja roskan seasta. Seulotut kivet suihkutin puhtaaksi siemenistä ja pölystä ja kippasin nekin omiin säkkeihinsä. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei niitä säkkejä meikä nosta. Siinä olivat polkua tukkimassa, ovat osittain edelleen. Nättiä tuli räystäänaluseen ja selkä lauloi hoosiannaa.

Seinän vierustalla on kasvanut kivien päällä kaukasianpitkäpalkoa, joka on todellinen pörriäismagneetti varhain keväällä. Se tuli samalla hävitettyä, kun poistin siltä kivien rakoihin muodostuneen kasvualustan. Ajattelin jakavani muualla tontilla kasvavat pitkäpalot syksymmällä ja istuttavani ne takaisin paikoilleen. Enpä jakanut, enpä istuttanut.

Ostin uusia taimia ja loppusyksystä istutin ne ja parhaimmat valepenkin taimet putsattuun kukkapenkin puolikkaaseen. Tällä hetkellä penkki näyttää kovin autiolta. Miten kävikään kasvivalintojen kanssa? Mirrinminttu taitaa olla aikaisin kukkija tässä penkissä ellei tulppaaneja ja laukkoja lasketa. Muut valitut painottuvat keskikesään ja syksyyn.

Kesällä lähti suuressa riemusaatossa polun toisella puolen kasvanut valtava syreeni. Ihana kukkiessaan, mehiläisten ja perhosten suosikki. Sateella ikivanha pensas oli kuitenkin joka suuntaan oksiaan levittävä jättiläinen, ja sai viimein lähtöpassit. Samalla lähti myös seinustan tuulensuoja, huomaan vasta nyt jälkikäteen, kun penkkiä kevätviimassa tutkailen.

Toki toinen puoli penkistä on tekemättä ja täynnä uusia mahdollisuuksia asian korjaamiseen. Silti tänä keväänä minulla ei länsipenkissä ole palaakaan taivasta tarjolla talvihorroksesta herääville perhosille tai kevään ensimmäisille mehiläisille.

Jotain täytyi siis tehdä. Katuvana väkersin muutaman muovikauluksen perhosia ja pörriäisiä houkuttamaan. Jos erehtyvät tulemaan lähelle, huomaavat että kukkien keskusta tarjoaa pientä virvoitusta. Tervetuloa nauttimaan tujua nektariinia, pidot paranevat kesän mittaan.

 

 

Kasvimökin ovi aukeaa!

Varma kevään merkki meillä on, että talven jälkeen pääsee kasvimökkiin. Käytännössä se tarkoittaa, että jää ja tiivistynyt lumi on sulanut mökin oven edessä olevan, talvisin roudan takia hieman kohoavan maan päältä. Paljosta ei useinkaan ole kiinni, vaan jo puolen sentin umpijäinen este pitää minut pois mökistä, vaikka sinne kuinka haluaisin. Talvella se estää esim. lapion saamisen. Ja jos talvella lapiota kaipaa, sille todella on tarve. Niin kävi tänäkin talvena, vaikka syksyllä vielä muistuttelin itselleni, että työkalut pitää siirtää puuhuoneen puolelle.

2.4.2017 kasvimökin ja saunan väli oli liukkaalla jäätiköllä.

No, eipä mökistä vielä mitään ihmeellistä löytynyt, lähinnä pääsin sateen ja viiman suojaan, ja lämpöön. Pikkuisen on kylmä keli, ja ensimmäinen kevätkierros jäi lyhyeksi. Kaikki pälvipaikat tuli kumminkin kierrettyä piippojen ja muun uuden kasvun toivossa. Varjoissa on vielä paksusti lunta, maa jäässä ja nurmikon pinta märkä. Varpaatkin kastuivat, kun kiskoin varovasti kinoksen alle taipuneita kartiomarjakuusen oksia vapauteen. Mitäs menin lenkkareissa sulavaan lumihankeen.

28.3.2021 Lumi vei uudet rännit ja jämähti maahan koko seinän pituudelta.

Lumet on saaneet kyytiä. Toissa viikonloppuna räpsäisin kuvan saunanvierustalta, kun katolta romahti kerralla lumet alas tukkien kulkureitit saunaan ja puuhuoneeseen. Sadekourukin vääntyi menossa. Enää on tuskin kolmannes läjän korkeudesta jäljellä. Ei yhtään harmita lumien lähtö ja siitäpä tämän postauksen kuva-aiheet: näin meillä eri vuosina.

22.3.2020 oli varjopuutarhan aikeet jo pitkällä, saha teroitettuna ja taimet listattuna.

Piippoja pilkistää ja pari krookustakin on auringonpaistetta vaille aukeamassa. Varovasti kurkistelin kukkapenkeissä lehtikerroksen alle, mutta siellä oli vielä täysi lepo. Vain vuohenjuuri työnsi helakanvihreillä versoillaan tammenlehtiä tieltään ja kiviympyrän vieressä sipulikukkien piippoja pilkisti jo paljon. Länsiseinustan uudessa kukkapenkissä näyttää istutukset hyvin päässeen alkuun. Se onkin ensimmäisiä pälvipaikkoja tontilla. Tulppaanien lehdet siellä olivat jo korkeita.

3.4.2016 Oli lunta saman verran kuin tänään.

Ristiturpia telmi pihalla kokonaista viisi kappaletta tässä yksi aamu, kun hanki vielä kantoi. Niin oli kantanut, että jokaista pihan nuorehkoa omenapuuta oli käyty maistelemassa, olin sitten laittanut eteen aitaa tai verkkoa tai ollut laittamatta. Näköjään on niin, että kun ympäröi verkolla, syövät sitten verkkoon nojaten vähän korkeammalta. Ja kai se metriä korkea hankikin jotain avitti. Eniten surettaa melko uusi Tallinnan päärynäomena, jota ne olivat onnistuneet nipsimään verkosta huolimatta. Olin puuta jahdannut toistakymmentä vuotta sen saadakseni, tämä vielä oli säleikköpuuksi kasvamassa. Tästä opin, että pienellä jäniksellä on pieni pää, joka sujahtaa isosilmäisen verkon läpi. Tai sitten ne on nojanneet verkkoon ja onnistuneet napsimaan aina verkon silmän kohdalta oksan paljaaksi. En enää juttele niille ystävälliseen sävyyn, kun pihassa kohdataan. Niitä oli tosiaan viisi, kohta niitä on legioona.

12.4.2018. Kohta tuossa vihertää!

Kasvimökkiä varten on yläkerran viileällä ikkunalla kasvamassa tomaatintaimia ja keittiön ikkunalaudalla muutama chili. Kelloköynnös ei ole vielä(kään) suostunut itämään, ja kohta sen ei enää tarvitse, jos kukkia aikoo. Viikolla kylvin toiveikkaana kaunopunahattua ja kosmoskukan siemenet odottavat kylvämistä.

Pihasuunnitelmiakin olen tehnyt, tosin vähän viiveellä ja melko epämääräisin haavein. Lunta on ollut niin paljon, että en oikein ymmärrä jo olevan huhtikuu. Yllätyin aamulla siitäkin, että pihalla kuuluu ääniä, ja nehän on jo peippoja, jotka pitävät meteliä! Eli ehkä elämä tästä taas kääntyy puutarhan suuntaan ja jää talvi tauolle.

Piippotilanne 6.4.2015, nyt melko sama.

Kiitos kaikille tasaista tahtia julkaiseville bloggareille. Olette, jos ei nyt ihan elämän, niin ainakin talven suola! No, vähän ehkä elämänkin! Harmittaa, etten ole tullut kommentoineeksi, vaikka melko tasaiseen tahtiin käyn kumminkin tekstejänne lukemassa. Kevätriemua on jo aistittavissa yhdellä jos toisella pihalla.