Chelsey chop Suomessa?

Olisko se nyt sitten latvominen, tuo chop? Tarkoittaa kumminkin taimen katkaisemista tiettynä aikana alkukesällä. Chelsey chop nimi tulee siitä, että Englannissa puutarhakasvien latvominen suositellaan tehtäväksi siellä vuosittaisen RHS Chelsey Flower Show -tapahtuman aikoihin.

Pitäisiköhän meilläkin alkaa latvoa ainakin alkukesällä kukkivia perennoja? Siis muitakin kuin kesäkukkia? Olen tässä muutamana vuonna seurannut, miten perennat kasvavat nopeasti korkeutta ihan kaatumiseen asti. Ne myös kukkivat tavallista aikaisemmin ja sitten huokailen, kun kaikki on niin nopeasti ohi.

Englannissa latvominen siirtää kukintaa n. 4-6 viikkoa. Miten paljon latvominen viivästyttää kukintaa meillä tai mikä on otollisin aika napsaista latvaa lyhyemmäksi? Latvomistahan tehdään osaan kukkapenkin perennoista kahdesta syystä: jotta kukinta pitkittyisi ja jotta kasvi haaroittuisi ja kukinta olisi runsaampaa.

Mille kasveille tämä toimii meillä Suomessa? Syysleimuja olen kuullut latvottavan. Orvokithan pitää leikata poikki ensikukintansa jälkeen, jos haluaa loppukesällä niiden kukkivan. Uskaltaako esim. maksaruohoja latvoa vai siirtyykö kukinnan alkaminen ensimmäisiin syyspakkasiin tuhoisin seurauksin? Näitä roitikoita kun katsoo, niin ehkä olisi pitänyt ainakin osan kasvista pätkäistä.

Huomasin, että katkottuani päivänkakkaran kukkineet kukinnot (jotta ei siementäisi lisää taimia), se onkin alkanut tehdä uutta kukkaa. Mirrinmintun kukinnot ymmärsin/ehdin pätkäistä pois vasta viime viikolla. Kukkisiko se uudelleen, jos olisin tehnyt tämän heti kesäkuussa?

Tässä muutama lyhyt video aiheeseen:

vauhtiveikko John Lord esittelee

Sundaygardener

Helen, the Crocus.co.uk plant doctor

 

Näitä tulee mietittyä tänä ennätyksellisenä kesänä. Ääri-ilmiöstä toiseen. Oletko kokeillut, mille perennoille ja millä menestyksellä?

 

 

Puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?

Perjantaina kirjoitin Out of Office -viestin. Onko suurempaa iloa ja mielihyvää tuottavaa napin painallusta? Vuoden hommat pulkassa, ja saa hetkeksi unohtaa työt. Ihanat vapaat kesäpäivät edessä. Koskaan en ole tainnut aloittaa kesälomaani näin myöhään kesällä. Jossain vaiheessa jo pelkäsin, ettei kesää enää olisikaan jäljellä loman alkaessa kun hellepäivät vaan jatkui. No, lomakeliä on riittänyt minullekin.

Pörriäiset löysivät perennapenkin paahteessa.

Onko kesä heinäkuussa puoliksi tyhjä vai vielä puoliksi täysi? Monet kesäjuhlat on jo juhlittu, keskikesän juhannus tuntuu olevan jo mailien päässä. Heinäkuuta on kumminkin puolet jäljellä. Lämpöiset ihanat elokuun illat ovat vasta edessä, mikäli joku yhä lämpöisiä iltoja kaipaa. Monet perennat ja pensaat ovat jo kukkineet, mutta toisaalta kasvit vasta nyt alkavat tuottaa siementä ja hedelmää. Ihana omenasato ja tuoreet marjat ovat vielä edessä. Kasvimökin chilejä on päästy maistelemaan, tomaattien raakileet vähitellen pullistuvat isommiksi.

Sormustinkukka on harvinaista herkkua meidän puutarhassa.

Jollain tapaa heinäkuu on pysähtymisen aikaa, muutenkin kuin helteen pysäyttämänä. On hetki aikaa istahtaa tuumaamaan, aika puntaroida istutuksiaan, odottavia töitä ja toisaalta jo tehtyjä puutarhahommia. Olo on kuin useilla perennoillani: osa kukkavarresta on jo kukkinut tai peräti siemenellä, osassa on eka kukka auki ja monta muuta luvassa.

Apua, syysleimutkin jo kukkii!

Koska lämpötila on päivisin hellelukemissa, olen hyödyntänyt aamun viileät tunnit puutarhassa olemiseen. Orapihlaja-aita ei nimittäin jättänyt minua rauhaan. Kolmena päivänä olen sitä leikannut ja tänään parturoin 60-metrisestä käärmeestä viimeisenkin verson. Jihuu! Aikamoinen homma näillä keleillä. Aidan alla kasvavan vuohenputken takia homma oli hidasta ja tuskaista. Aita täynnä kirvoja ja ylös nykkimistäni vuohenputkista suorastaan pöllähti mäkäräisparvet. Hikinen ja karkotteista huolimatta turvoksiin syöty naama on sen näköinen, että kirvoitti miehen tokaisemaan: "Sä ihan tosissas taidat rakastaa tuota hommaa!" Niin rakastan, mutta loppupäivä vierähtääkin sitten suihkun kautta nokosille, ja iltapäivä on rentoa chillailua kuuntelun ja lukemisen parissa. Jopa valokuvaaminenkin nostaa hien pintaan.

Hortensian kukintaa saa vielä odottaa.

Loman alkajaisiksi käytiin Sysmässä Kirjakyläpäivillä. Harmi kun oli peruttu koronan takia molemmat kirjailijavierailut, Kari Hotakaista ja Teemu Keskisarjaa olisi ollut molempia erityisen mielenkiintoista kuunnella. Yllättäen puutarhakirjoja oli todella vähän tarjolla, mikä poikkeaa edellisistä vuosista. Silti löysin hieman erilaisen kirjan kivirakentamisesta. Kari Heimosen kirjassa Kivi puutarhassa on riittänyt nakertamista. Kirjan kuvat ovat maailmalta, kivi erilaista kuin meillä, mutta se ei estä saamasta ideoita tai huokaamasta ihastuksesta. Ja taas alkoivat kivet pyöriä ajatuksissa.

Liekö lämpötila vai ihan vaan lomalla oleminen, mutta olen vieroksunut koneelle istahtamista jokusen päivän ja monet hyvät postaukset on jääneet kommentoimatta, jopa lukematta. Yritän kiriä kiinni.

 

Hei Hao Bo Tao eli Mustan meren aallot

Navettapiian Puuhamaa -blogissa peräänkuulutettiin tummia pioneja. Tässäpä yksi ehdokas. Mustan meren aallot on todella tumma viininpunainen pioni, vaikka kameran kennolle sen terälehdet onnistuvat taittamaan värin niin, että ani harvoin saa oikeaa sävyä esiin. Valitsin kuvista tummimmat, mutta todellisuus on paljon dramaattisempi.

Kuvailemalla ja vertaamalla ehkä onnistuu paremmin. Terälehdet ovat paksuhkot, silkinhohtoiset. Luonnossa väri on hyvin lähellä tummanpunaisia harjaneilikoita, kuten esim. Sooty-lajikkeella. Onyx taas on tummempi. Sametin tuntu kukista puuttuu ja tilalla on silkkimäisyys, ehkä hentoinen tuntu mikrokuitukankaalle ominaista nukkaa, joka shiftaa väriä ja saa terälehdet himmeästi hohtamaan.

Terälehdet ovat kukassa kuin aaltoina, jotka vyöryvät rantaan leveinä laineina. Siitä ehkä pionin nimi on peräisin. Näin olen sen mielessäni ajatellut.

Tuoksu on omanlainen, mausteinen ja täyteläinen. Samaa tuoksua en ole muista pioneistani löytänyt. Terälehdet ovat herkät kovalle paahteelle, ehkä juuri tummuudesta johtuen. Terälehdet oikeastaan vanhetessaan tummuvat vaalenemisen sijaan. Kukinta on ohi ihan yhtä nopeasti kuin muillakin pioneilla.

Meillä II-vyöhykkeellä Hei Hao Bo Taon kukinta osuu keskivaiheille pioniemme kukintaa. Usein kesäkuun viimeisellä viikolla, myöhäisimmät kukkakuvat löytyivät heinäkuun toiselta viikolta. Se muodostaa noin iiristen korkuisen lehdistön ja kukkavarret eivät kovin paljoa korkeammalle lehdistöä nouse. Pioni tekee sivunuppuja, jotka kukkivat hieman pienempinä kuin pääkukka.

Tumma kaunotar on ollut meillä vuodesta 2013, ja toinen nyt muutaman vuoden. Tänä vuonna ja yhtenä sadekesänä kukintaa ei ole ollut, tai se on jäänyt yhteen kukkaan. Epäilen, että alkukesän valtava vedentulo on osasyy tämän vuoden heikkoon kukintaan. Nuorempi sentään kukki yhden kukan. Muuten Hei Hao Bo Tao on kukkinut todella kauniisti vuosittain, suorastaan palkitsevasti.

Siitä väristä vielä: muita lähelle liippaavia ovat esim. punainen bellis ja etelänruusuruohon terälehdet. Punaviinissä on myös sama sävy. Näissä kuvissa on mukana aniliini vivahde, jota luonnossa nähtynä ei tämän pionin kukissa ole ollenkaan. Ekan kuvan varjokohdista löytyvät sävyt ovat hyvin lähellä totuutta.

 

Paahdepenkin uudet perennat

 

Paahdepenkin taimet talon länsiseinustalla ovat kasvaneet muotoonsa. On ensimmäinen kesä istutusten jälkeen. Kesäkuu oli penkin kasveille varsinainen happotesti. Ne pärjäävät, jotka paahteen kestävät, sillä paahdepäiviä on tänä kesänä riittänyt. Osa kasveista on loppuiltapäivästä lurpallaan, mutta yön viileydessä nostetaan taas päät ylös aurinkoon.

Runsaat sateet ukkoskuurojen myötä taisivat ne pelastaa, ja ehkä paksu kerros maata, joka ei uumenistaan ihan heti paahdu saharaksi. Maa on ravinteiltaan köyhää, joten rehevää tupasta sieltä ei pitäisi nousta.

Kasvivalinnat ei ihan menneet niin kuin suunnittelin. Odotin taimista runsaampia ja täyteläisempiä kukintoja. Johtuneeko ajoittain runsaasta vedensaannista, sillä näistä(kin) tuli korkeita hujoppeja. Valitsin kyllä myös korkeita perennoja. Tai sitten olen vain kärsimätön, enkä malta antaa kasvulle aikaa rehevöityä. Uuden penkin kukoistukseen kun menee se 2-3 vuotta, joten ehkei tässä ole vielä hätää.

Tavoittelin ketomaisuutta, luonnonmukaisempaa, tuulessa huojuvaa, auringossa loistavaa perhosten ja kimalaisten täplittämää oikeaa heinäkuun auvoa. No, tänään on vasta 3. heinäkuuta. On siis aikaa. Unohdin kokonaan pörriäismagneetit polun toisella puolen. Siellä on sellaiset pörriäisbileet, ettei vaatimaton kukkaketo niitä houkuta. Vasta, kun nurmikon valkoapilat, köynnöshortensia ja likusterisyreeni ovat parhaat metensä antaneet, alkaa paahteen penkissäkin elämä. Vähitellen kimalaiset ovat tännekin eksyneet.

Paahdepenkki on vasta osittain valmis. Alkupäästä penkkiä puuttuvat vielä kaunopunahatut ja hieman loistosalviaa voisi lisätä. Molempia on kasvamassa kasvimökissä. Uskokaa tai älkää, niillä on siellä viileämmät olot kuin jos olisivat tässä penkissä. Loppupää penkistä on tämän kesän puutarhatöiden listalla. Se on edelleen rikkakasvien valtakunta. Toivottavasti hieman helteet hellittävät lomaan mennessä, etten itse paahdu seinustalle.

Mitä istuttaisin loppupäähän penkkiä? Paikka on vaativa: paahdetta seinänvierustalla, pahasti rikkaruohottunut alusta, polku penkin edessä.