Kolmas sininen aalto

Sininen ei ole ehdoton lempivärini, sitä vain on vähitellen kertynyt kasvivalikoimiini. Ehkä siksi, että se on helposti yhdistettävissä muihin väreihin ja antaa raikkaan oloisen tunnelman. Erityisesti alkukesällä puutarhani kukkii sinisenä. Kerroin jo sinililjojen matoista ja lemmikkien utupilvistä. Ensimmäisen aallon sinimatot ovat kirkkaita taivaansinisiä, toisen aallon utusini taas hempeää ja hentoa vaaleansinistä. Kolmas kukka-aalto on sadekuurojen ja ukkosen sini, vahva ja voimakas, hieman punertava, jopa lila tai violetti.

Tässä vaiheessa kesää kukkivat siniset kukkani ovat perusperennoja, varmoja tuttuja, joita kuvaan joka kevät. Tuntuu, että toistan itseäni tallaamalla samat reitit vuosittain, mutta silti jokainen puutarhakierros on omanlaisensa elämys. Kasvukauteen lähtö on vuosittain erilainen. Ehkä kasvi on saanut uusia kumppaneita seurakseen, ehkä kumppani on kadonnut tai yltynyt päällekäyväksi saatuaan kerrankin keväällä riittävästi sadevettä. Tänä vuonna ne ovat saaneet enemmän vettä kuin useana edellisenä.

Siperiankurjenmiekat tulivat talon oston myötä ja hyvin ne ovat puutarhassa levinneet, taantuneet, kohentuneet ja levinneet jälleen. Välillä olen niitä jakanut, vaihtanut toiseen paikkaan, pääsääntöisesti kasvattanut auringon penkeissä, mutta selviävät ne puolivarjossakin. Erittäin vahva ja terve perenna, josta pidän todella paljon. Viime kesänä ostin pari valkokukkaisen siperiankurjenmiekan taimea. Niissäkin jo tuntuu kukkavana lehtien lomassa, vaikka vielä ei mitään lehtien välistä pilkota.

Lehtosinilatva on ollut oman tiensä kulkija puutarhassani. Tarjoamani kukkapenkit eivät ole sille kelvanneet, vaan se on hakeutunut mieluummin puolivarjoisiin painanteisiin, joissa on hieman enemmän kosteutta. Aikani siirtelin karkulaisia takaisin penkkiin, mutta vähitellen oli uskottava, että ne viihtyvät paremmin itse valitsemissaan paikoissa. Kasvavat nyt aitaorapihlajan seassa kadunvarressa. Minkäs teet. Vuosi sitten kasvatin valkokukkaisia lehtosinilatvoja ja tänä keväänä olen istuttanut niiden taimia kosteampiin paikkoihin.

Siemenkasvatti mirrinminttu on vuosien takaa. Sinnikkäästi se on pitänyt paikkansa talon länsiseinustan kukkapenkissä, vaikka hellekesinä viettävä ja aurinkoon antava paikka on hyvin paahteinen. Se aloittaa kukinnan aikaisin ja erityisesti tänä kesänä siitä on kasvanut vehmas ilmestys. Pörriäisten suosikkina mirrinminttu on paljon kuvattu kohde puutarhassa. Länsiseinustalla kasvaa myös jokunen itse kylvetty sininadan taimi, isoja nekin tänä vuonna. Pidän niiden heilimöivistä rennoista tähkistä. Tähkän väri ei ole yhtään sininen, mutta korret antavat mukavan sinivihreän utuisen vivahteen muiden kasvien lomaan.

Kurjenpolvia minulla on useita erilaisia. Tällä hetkellä runsaimmassa kukassa on nyppykurjenpolvi, jonka istutin kiviympyrän vieressä olevaan kapeaan luiskaan. Ennen alue oli kapea soiro nurmikkoa pionien ja käytävän välissä. Poistin nurmen ja istutin erilaisia kurjenpolvia, pari kärhöä, tarha- ja ketoneilikkaa ja nyttemmin hävinnyttä sammalleimua. Nyppykurjenpolvi tekee melko hanakasti siementaimia, mutta moneen paikkaan sopeutuvana niitä on ollut helppo istuttaa aukkokohtiin. Siirto kannattaa tehdä nuorena taimena, sillä juurakko kaivautuu todella syvälle. Erityisesti kiviluiskan kivikkoisessa maassa sitä on isompana hankala saada ylös. Nyppykurjenpolven kukassa näen ukkosen ja sähkönsinistä.

Vähintään yhtä leviävä, ja lopullisesti katoamaan kieltäytyvä perenna on vuorikaunokki. Pariinkin otteeseen olen kuvitellut sen hävittäneeni, mutta niin vain nousee aikaisin keväällä sinivihreä lehdistö ja melko pian aukeavat ruiskukansiniset isot kukat. Kukissa on melonin makea hedelmätuoksu. Se houkuttelee runsaasti kimalaisia vierailulle. Pidän valtavasti tästäkin valloittajasta, sillä se on varma ja näyttävä kukkija ja sopii monen muun perennan pariksi. Jos perennan leikkaa alas kukinnon kuihduttua, kasvattaa se melko pian siistin vehmaan lehdistön.

 

 

 

Yhden lehtiruodin jouluruusu

Kevään odottelu käy pitkäksi ja se on saanut minut palaamaan puutarhan aikaisempiin vuosiin. Kuvia on tullut selattua jopa vuosikymmenten takaa. Meillä kun asiat tapahtuvat hitaassa tahdissa, ei käy yhtään ihmetyttämään, että minulla on vaalea jouluruusu, joka ei ole kukkinut vuosiin, ei sitten 2015 jälkeen. Jurottaa edelleen paikassa, johon sen istutin vuonna 2008.

Markettijouluruusu, joka ei koskaan päässyt maahan.

Alussa ihanainen oli niin voimissaan, että teki jopa siemeniä, jotka itivät seuraavana vuonna. Itäneiden taimien kohtalosta en sitten tiedäkään. Ehkä unohtuivat ja joko paahtuivat tai mätänivät. Sen muistan, että noin kolmantena vuonna jänikset söivät jouluruususta kukkanuput ja suurimman osan lehtiäkin. Sama tapahtui seuraavana, ja taas seuraavana vuonna. Sitten seuraa pitkä unohduksen aika.

Jouluruusu nro 3

Välillä yritin saada kahta muuta jouluruusua kotoutumaan meille. Toinen niistä ei selvinnyt ensimmäisestä talvestaan, toinen kasvatti keväällä yhden kukkanupun. Sitten nuppu katosi. Seuraavana vuonna tämäkään jouluruusu ei enää noussut.

Jänisten kituuttama jouluruusu nro 1

Kuinka ollakaan, jouluruusu numero yksi ilmoittelee yhä itsestään. Joinakin vuosina jäljellä on ollut pelkkä lehtiruoti kuvattavaksi. Vuosiin en erikseen ole lehtiruotia lähtenyt kuvaamaan tai jos se on valokuvassa pilkottanut, lieneekö jäänyt mainitsematta kuvien tiedoissa kun ei löydy. Kolme vuotta sitten siinä on ollut kaksi lehteä, lähes syömättöminä.

Ainakin se yrittää!

Pitäisiköhän jouluruusu jo armahtaa, hoitaa ja vähän huolehtia? Laittaa verkkoa suojaksi jäniksiltä ja uudistaa kasvualustaa, ehkä jopa vaihtaa paikkaakin? Meillä kun tuppaa kasvit jäämään niille sijoilleen selviämään ihan itse. Mutta kiirekö tässä: talviset on maisemat, lunta satelee ja lämmötkin keikkuu nollan hulppeilla.

Jännittäviä taimia

Piha on kuin luistinrata, puutarhassa on edelleen liki 30 cm lunta ja työntölumi- tai katoilta pudonneet kasat ovat yli puolimetrisiä. Mutta sataa vettä ja lämpötila on plussan puolella, ollut jo jonkin aikaa päivisin. Lämpimästi toivotan sateen tervetulleeksi, sillä lumet hupenevat silmissä. Pikkupälviäkin jo pensaiden alla!

Ikkunalaudalla ensimmäiset taimet ovat itäneet. Kylvin chilin, tomaatin ja paprikan siemenet 3.3. Hyvin itivät jo viikossa ja nyt alkaa olla aika koulia ne omiin purkkeihinsa. Osa kukkien siemenistä on jääkaapissa kylmäkäsittelyssä, saavat siellä vielä tovin kylmistellä. Vielä en arvaa kylvää lisää siemeniä sisälle itämään, jos kevät viivästyykin.

Odottavan aika on pitkä. Säännöllisesti lueskelen blogeista keväisiä juttuja, mutta vielä ei oma mieli ole täysillä puutarhamoodissa. Kevään odotus on kova, mutta, mutta,.. Mietin, paljonko on aikaa ensi kesänä. Onko kaikkien aikojen puutarhakesä käsillä, jos töistä tuleekin ensi viikolla kenkää. Vai tuleeko se tavallinen kesä neljän viikon vapaalla, mikäli työt jatkuvat. Yritän ajatella muuta, pakenen kirjoihin, käsitöihin (saman sukan olen jo kaksi kertaa purkanut!), yritän keskittyä puutarhasuunnitelmiin, mutta takaraivosta pulpahtavat työpähkät ajatuksiin, valvon öisin. Jotkut meistä, vajaa 10 % tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Olenko minä siinä joukossa? Ja jos en ole, vaan joku toinen tiimistä lähtee, miten helkutissa selvitään töistä?

Joten ajatukset takaisin puutarhan jännittäviin ihmetyksiin: mitä tulinkaan ostaneeksi syksyllä? Vuosia olen harkinnut käväiseväni Mustilan taimipäivillä, olen lukenut kehuja päivistä ja katsellut kuvia pakaaseja täynnä olevista autoista ja täysistä taimikasseista. Koitti se päivä minullekin viime elokuussa, enkä tyhjin käsin kotiin päässyt.

Kotimatkalle tarttui jännittäviä uutuuksia tammen alle uudistuvaan ja rakentuvaan puolivarjon penkkiin. Määrällisesti en ostanut paljoa, rahassa mitaten en ostanut paljoa, autonperässä oli vielä runsaasti tilaakin. Ostin aarteita, joita ei ole tarjolla pikkukaupungissa, eikä aina ihan lähellä taimitarhoillakaan. Ja nyt sitten jännään, selviävätkö ne tästä kylmästä pakkastalvesta, mahdollisesti kevään korvalla vaanivasta jääkatteesta jne. Enkä ihan tarkkaan edes tiedä, mitä ostin!

Olin päättänyt, että hankin tammen alle kesän aikana lisää saniaisia. Minulla on muualla puutarhassa jo tavallista kotkansiipisaniaista, pari japaninporrassaniaista nimeltään 'Pictum' sekä hirvenkieli-raunioista. Paikalliselta tarhalta löytyi pari 'Metallica'-japaninporrassaniaista jatkoksi. Ne kumminkin näyttivät kovin yksinäisiltä vasta myllätyssä penkissä. Sitten osui Mustilassa eteen virolainen Enho Talu notkuvine ja nopsaan hupenevine taimirivistöineen. Tuli jahkaajalle kiire.

Ostin pikapäätöksenä kolme mielestäni makeimman näköistä tainta ja kuvasin niiden nimikyltit. Kotona sitten ihmettelisin, mitä ovat. Jännäksi kävi sekin.

Adiantum pedatum subpumilum: hiussaniainen, neitosaniainen, Virossa ehkä varvassaniainen, ja kääpiökokoinen sellainen. Eli ei siis se tavallinen adiantum, vaan ehkä noin 15 cm korkea ja tiivis kasvultaan.

Polystichum setiferum: ilmeisesti kilpihärkylä (onko?), korkeutta odotettavissa n. 50 cm (myös meillä Suomessa?)

Dryopteris sieboldii: ei ensinkään saniainen, vaan alvejuuri. Onkohan tällä suomenkielistä nimeä? Jenkkilässä korkeudeksi luvataan 40-70 cm, mikä on aika iso vaihteluväli...

Netistä jotain löytyi, mutta erityisesti kiinnostaa, mitä ovat, miten meidän leveyksillä selviävät ja kasvavat. Jos sinulla on näistä käytännön kokemuksia, kuulisin todella mielelläni. Vaikka olkoon mitä ovat, ulkonäkönsä puolesta ovat erittäin jännittäviä ja tuovat sopivasti särmää uuteen sekaistutukseen tammen alla.

 

 

 

Tulppaanit täydessä loistossaan

 

Kun mirrinminttu ja lemmikki kukkii ja päivänkakkarat kehittelevät nuppujaan, komeilevat talonvierustan tulppaanit täydessä loistossaan. Toukokuun puolella vielä kylmät yöt pitävät terälehtiä tiiviisti yhdessä. Kesäkuussa tulppaaneja ei haittaa sadepäivät tai pienet sadekuurot ovat nopeasti ohi. Heti auringon pilkistäessä alkavat terälehdet jälleen avautua.

Säät ovatkin kesäkuun alussa vaihdelleet, eikä aamulla välttämättä arvaa missä kohtaa päivää saa sadekuuron niskaansa. Vähitellen varsiinsa pituutta saaneissa tulppaaneissa pisarat kimaltelevat kauniisti. Vedentulo on saanut vauhtia kukkapenkin muihinkin kasveihin ja erityisesti syysleimut, palavarakkaus ja tähkätädykkeet ohittavat pian melko matalakasvuisen Angeliquen. Onneksi olen ymmärtänyt istuttaa tulppaanien seuralaisiksi myös hieman matalampia kasveja, kuten mirrinminttua, peittokurjenpolvea ja hitaammin kasvuun lähteviä maksaruohoja.

Mukavaa on katsella, miten tulppaanimassa pitkässä penkissä aavistuksen verran huojuu tuulessa. Tähän kova tuuli osuu aika harvoin. Toukokuussa vielä ajattelin epäonnistuneeni värivalinnoissa, kun jotenkin tulppaanien sävyt ei ottaneet sulautuakseen toisiinsa niin kuin olin kaavaillut. Mutta tapahtuihan se viimein. Aika kivasti oranssi sulaa ensin Veroniquen terälehdissä tummahkoon vaaleanpunaiseen, se vuorostaan Orange van Eijkin sisustan tummuuteen. Lopulta skaala kulkee van Eijkin vaalean ulkopinnan kautta Angeliqueen, ja siitä vielä viimeisissä Purissiman kukissa valkoiseen.

Valkoinen on Angeliquekin lopulta ennen kuin varistaa terälehtensä. Tämä tulppaani on minulle vanha tuttu parinkymmenen vuoden takaa. Tuolloin ne kukkivat talon eteläpuolen seinustan penkissä, keskellä lemmikkimerta. Se oli kaunis näky. Noin muuten Angelique on nykymakuuni vähän äitelän ja turhan romanttisen näköinen ollakseen tulppaani.

Orange van Eijk -tulppaanin parhaaseen kukinta-aikaan osuivat kylmät yöt ja sateiset päivät. En saanut siitä montaakaan kuvaa täydessä kukassa. Tiedä, oliko kukinta-aika lyhyt, sateilla ja kylmyydellä osuutta vai miksi, mutta yhtäkkiä kukinta vain oli ohi ja terälehdet jo pudonneet. Se kumminkin oli mielestäni ihanin näistä kolmesta tulppaanista. Toivottavasti se talvehtii hyvin ja saan nauttia sen kukista ensi keväänäkin.

Ihan kukintansa lopulla Veronique Sanson -tulppaanit kääntyvät väreiltään kohti oranssia. Kun ne lakastuvat, on penkissä jo isot karvapallot odottamassa aukeamistaan. Kuva on otettu eilen. Tänään oli jo ensimmäiset tulenpunaiset rimpsuhelmat tuulessa heilumassa. Kovinkaan ei natsaa vaaleanpunaisen tulppaanin kanssa, vaikka kukilla sama muoto onkin. Laitetaan luonnon taidonnäytteiden piikkiin, minähän yritin kitkeä idänunikkoa pois tästä penkistä.

Edellisessä postauksessa löytyy tilannetta tulppaanipenkissä kuukautta aikaisemmin. Nyt on todellakin taas enin tulppaanien aika ohi. Nopeasti kuukausi meni, on aika syreenien ja omenankukkien.

 

Syksyllä istutetut tulppaanit

 

Toukokuu kasvatti kukkaan syksyllä istuttamani tulppaanit yhden toisensa jälkeen. Kukkapenkki on uudistunut parin edellisen kesän aikana. Syksyllä istutin kolmea eri tulppaania ja ne tuntuvat lähteneen oikein hyvin kasvuun lämpimällä paikalla talon kupeessa.

Alkupäässä penkkiä oli vanhastaan jo hieman taantuneita Purissima-tulppaaneja, jotka järjestivät minulle melkoisen kevätyllätyksen. Mullasta nousikin yhden tulppaaninupun sijaan useita nuppuja samasta sipulista. Kyllä kiitos, minulle kelpaa! En muistanut koko Purissimaa uusia Angelique-tulppaaneja istuttaessani multaan. Niinpä siihen kohtaan tuli tuplakukinta, ensin aikainen Purissima, kesän koittaessa myöhäinen Angelique.

Melko pian Purissiman jälkeen avasivat Orange van Eijk -tulppaanit nuppunsa penkin toisessa päädyssä. Harmitti, kun en ollut ehtinyt siistiä taustan kivimuuria, vaikka se oli ollut ajatuksissa jo jonkin aikaa ennen kuvaamista. Mutta eipä se van Eijkin hehkua himmennä, päinvastoin.

Tulppaani oli yllättävän punainen ilmestys, varsinkin kukinnan varhaisessa vaiheessa. Tulppaanin hehku vaaleni hillitymmäksi sen ikääntyessä ja terälehtien tyven vaaleanpuna tuli enemmän esiin. Toukokuun alussa sen tummempi sävy taas sopikin paremmin yhteen seuraavaksi nousseisiin Veronique Sanson -tulppaaneihin, joilla on tuhdimmin oranssia hipiässään.

Ilman Veroniquea olisi tulppaanipenkkini ollut väritykseltään hieman hailu ja väritykseltään vajaa, sillä kaipaan kevääseen pientä väri-ilottelua. Ryhtiäkin se antoi värivalikoimaan. Mielestäni kitkin idänunikon kukkapenkistä, mutta niinpä se edelleen työntyy maasta. Oikeastaan hyvä, sillä unikot avaavat karvanuppunsa heti tulppaanien jälkeen. Idänunikon karvaiset lehdet ovat rouheat ja pörröiset tulppaanin siloisiin lehtiin verrattuna.

 

Vaikka Purissimat vetelivät jo viimeisiä loiston hetkiä Angeliquen nuppujen auetessa, kukkivat lopulta kaikki talon vierustan penkin tulppaanit yhtä aikaa. Aurinkoisimmassa kohdassa on jo Purissiman terälehdet pudonneet, ja toisaalta kaikki Angeliquen nuput eivät vielä ole auenneet. Kesäkuun puolella täysin auenneiden kukkien ulkonäkö muuttui yhä runsaammaksi, ja muunkin kasvun myötä koko penkki yhä rehevämmäksi. Siitä ensi kerralla.

 

 

 

 

 

 

Mitä odotan hankien alta?

Hankien alla odottaa monta kukkasipulia syvässä talviunessa. On vierähtänyt jokunen vuosi sipuli-istutuksista, ja tulppaanit alkoivat olla taantumaan päin. Talon vierustalle parina kesänä rakentunut pörriäispenkki tarjosi sopivan paikan sipuli-istutuksille.

Koskaan en ole istuttanut massoittain kukkasipuleita. Useimmiten tulen lähimarketista kahden, korkeintaan kolmen tulppaanipussin kanssa. Nekin olen hajauttanut usein eri puolille puutarhaa. Tulppaaneista minulla on kokemus, että ne taantuvat kumminkin ja ovat vain parin kevään riemu. Meikäläinen, joka ei ymmärrä yksivuotisia kesäkukkia, ei oikein ota ymmärtääkseen myöskään sipulikasvien lyhytikäisyyttä. Kumminkin, vastoin kokemusta, päätin istuttaa hieman isomman määrän tulppaaneja samaan penkkiin.

Elokuussa pelasin sydämeni kyllyydestä tulppaanipeliä, jossa valitsin tarjolla olevista tulppaaneista kolmen settejä. Pidin ihan tosissani hauskaa, kuten huomaat vanhasta postauksesta. Vaikka löysin kirjavia ja värikkäitä yhdistelmiä, talonvieruspenkkiin valikoitui toisiinsa sointuvia tulppaaneja, joissa väriä kyllä riittää. Toivon sävyjen samankaltaisuuden muodostavan yhtenäisen lämpäreen.

Takuuvarma kerrottukukkainen lajike 'Angelique' pääsi pääosaan, vaikka se kukkii melko myöhään. Lajikkeesta oli sopivasti 50 kpl:n pussi tarjouksessa. Lisäksi istutin Darwin-tulppaania 'Orange van Eikj' parikymmentä sipulia, samoin Triumph-tulppaania 'Veronique Sanson' toiset parikymmentä. 'Orange van Eijk' on vaaleanpunainen muodoltaan klassinen tulppaani, jonka terälehtiä korostaa oranssi reunus. 'Veronique Sanson' kukkii samoissa, hieman vahvemmissa väreissä, mutta sen terälehdet kääntyvät ylhäältä liljamaisesti ulospäin. Penkissämme siis hehkuvat oranssi ja vaaleanpunainen sekä niiden asteittain sekoittuvat sävyt.

Taustalla oleva seinä on hennon vaaleanpunertava, kivijalka harmaa. Kukkapenkin perennoista toivottavasti ehtii ainakin mirrinminttu kukkaan yhdessä Angeliquen kanssa alkukesällä. Muuten lehdistössä on palavanrakkauden ja syysleimujen helakkaa kevätvihreää, siankärsämön harmahtavia karvalehtiä ja maksaruohojen siniharmaita mehilehtien alkuja. Mikäli edellisen vuoden syksyllä istutetut laukat vielä nousevat, on joukossa alkukesästä myös sinisen ja lilan sävyjä. Jos tulppaanit oikein myöhään osuvat kukkimaan, voisi taustalle ehtiä loistosalvian vaaleanpunaiset kukat, siis jos ne puolestaan selviävät talvesta.

Penkki on lähes talon vierustan mittainen, joten jaoin sipulit alueittain pienempiin ryhmiin ripotellen. Koska täytyi väistellä penkin muita istutuksia, ihan en "heittämällä luonnolliseksi" -taktiikkaan pystynyt. Yritin hakea silti pientä sattuman oikkua kaivamiini reikiin. Oli aikamoinen urakka kaivaa sipulit istutuslapion kanssa yksitellen ja samalla varoa katkomasta muiden istutusten juuria. Varsinkin penkin loppupäässä, johon olin kuukautta paria aiemmin istuttanut uusia kasveja, tuntui väisteleminen jo haittaavan istutusintoa.

Tulppaanien lisäksi uuteen päähän penkkiä ripottelin pienen määrän kirjokevättähteä 'Pink Giant'. Toivottavasti ne tuovat aikaista mettä pörriäisille, sillä tulppaanit tarjoavat sitä kovin vähän, jos ollenkaan. Että sellainen pörriäispenkki tuli tehtyä sipulikukkien osalta. Saa sinne lisättyä aikaisin kukkivia vielä myöhemmin, jos pörriäisten näkökulmasta katsoen tarjonta on kovin köyhää. Luotin viereisellä nurmikolla levittäytyvään sinililjamereen.

Kun nyt etsin kuvituskuvia touko-kesäkuulta, huomaan istuttaneeni jo toissasyksynä pussillisen tulppaaneja pörriäispenkin alkupäähän. Lyö ihan tyhjää, muistinko huomioida niitä ollenkaan viime syksynä. Kaivoinko valkoisen 'Purissima'-tulppaanin sekaan oransseja ja vaaleanpunaisia? Ainakaan yhtään sipulia ei osunut istutuslapioon. Ehkä aloitin kaivuuhommat penkissä niiden jatkoksi ja ajattelin valkoisten taantuvan vähitellen häiritsemästä yhtenäistä värimassaa. Saan odottaa tämän arvoituksen ratkeamista kevääseen.

Mitä teillä uinuu talviunta?

 

PS. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui torstaina näyttely "Linné ja pieni pala paratiisia". Tarjolla on kukka-aiheisia maalauksia, kukka-asetelmien kehitystä sekä puutarhojen historiaa Suomessa.

 

 

 

 

Taimia kasvimökkiin ja kukkapenkkiin

Taimikasvatus on yksi puutarhaharrastuksen innostavimpia puolia. Niin kauan kuin minulla on ollut läntti maata, olen vuosittain aina jotain kylvänyt multaan. Ja ennen omaa puutarhaa tuli vähintään yrttien viljelyä kokeiltua ikkunalla.

On ollut keväitä, ja usein, jolloin olen ollut hukkua taimiin. Ikkunalaudat ja myöhemmin kasvimökki ovat olleet aivan täynnä purkkeja. Tuska on tullut koulimisvaiheessa, kastelemisen muistamisessa ja vielä syksyn viimehetkinä istuttaessa taimia "kaiken varalta". Vähitellen olen oppinut tuntemaan rajani.

Mitäpä ahnehtia enempää kuin ennättää kunnostaa kasvualaa tai huolehtia taimista? Taimien kouliminen on nimittäin exponentiaalista hommaa tilan suhteen. Paljonkos pieni siemenpussi tilaa vie, tai yksittäinen kylvös. Niin se vaan menee, että yksi siemenpussi tuottaa parikymmentä purkkia ikkunalaudalle. Jos kylvää kolmea lajia, yllättäen on ikkunalaudoilla ennen kasvimökkikautta ehkä 60 koulitun taimen purkkia. Viivästyminen ulospääsyssä nostaa vähitellen paitsi turhautumisen purkkiarmeijaan, myös vaikuttaa jo itse taimiin ja niiden kuntoon. Tänä keväänä, jos koskaan, on ulkoilmoja odoteltu.

Toki siemenmäärä vaihtelee pusseissa, itävyys vaihtelee, taimia saattaa kuolla itämisen jälkeen,  eivätkä kaikki taimet selviä koulimisesta. Karsiintumista tapahtuu vielä kasvimökissäkin tai jos istuttaa taimet ulos liian aikaisin maan ollessa vielä kylmä.

Tänä keväänä päätin jättää taimien kasvattamisen sisällä mahdollisimman vähään. Ja onneksi en ennen kylmää kautta ennättänyt kylvää extrasiemeniä, jotka päätöksestä huolimatta tulin hankkineeksi.

Tomaatintaimet ja chilit odottavat jo kovasti pääsyä kasvimökkiin. Ensi viikolla sen on tapahduttava, jos vaikka ilmat VIIMEIN armahtaisivat. Tomaatit ovat kylvöksiä viime vuosien siemenpusseista. Siinäkin on tullut järki touhuihini. Ei kaikkia siemeniä tarvitse varmuuden vuoksi kerralla kylvää. Moni siemen itää vielä vuosien jälkeen, kun säilyttää ne pussiinsa tiiviisti suljettuina viileässä ja pimeässä. Itämisestä tein ihan testin pari vuotta sitten.

Chilien siemenet ovat peräisin kaupan hyllyltä. Ei mitään erikoisia lajikkeita, mutta on niissä jo nuppuja. Toisin kuin tomaateissa, jotka selvästi vaativat jo lannoitustakin, kun odotettua pidempään joutuvat olemaan liian pienissä purkeissa. Kasvimökistä muuten hain tänä aamuna tuoretta ranskalaista rakuunaa. Se on kasvanut nyt usean vuoden ajan mökin suojissa. Kyllä se selviäisi ulkonakin, mutta on kiva saada kevään ensimmäiset yrtit vähän aikaisemmin. Varmaan sama toimisi persiljalla.

Kukkapenkkejä varten olen kylvänyt kaunopunahattua. Jälleen kerran. Se on kokemukseni mukaan  ajan myötä taantuva perenna ja katoaa muutaman vuoden jälkeen. Erityisesti, jos istuttaa taimet paikkaan, johon kosteus pääsee kertymään talvella. Paikkotaimia siis tarvitaan, ja talon länsiseinustan pörriäispenkkiin uppoaa varmasti vielä monta tainta.

Keijunmekkoa ajattelin kesäköynnökseksi, mutta pipariksi meni tänäkin vuonna. Sen kanssa olen kyllä kokeillut kaikki konstit, mutta eipä onnestanut nytkään. Kosmosta sen sijaan on tulossa kymmenkunta taimea. Pussillinen ärtsyn pinkkiä Fizzy-kosmosta tarttui ruokakaupasta (missä muualla enää käynkään?) mukaan. Ne ovat kyllä nopeita; aamulla oli kolme taimea itänyt, ja nyt muutamaa tuntia myöhemmin pilkistää seitsemän uutta itänyttä. Nämä varmasti kaipaisivat hieman viileämpää paikkaa kasvaa, kunhan loputkin itävät.

Sitten on kolme "no kokeillaan nyt" kylvöstä, jotka laitoin multaan viikko sitten. Keräsin syksyllä vaaleanpunaisen loistosalvian siemeniä. Yritän saada hempeänä kukkinutta salviaa hieman enemmän länsipenkkiin. Katsotaan, jos onnistuu. Punapäivänkakkara ja sinipallo-ohdake ovat vanhaa siementä. Jos ne itävät, saan sopivasti tilaa ikkunalleni siirtämällä tomaatit, chilit ja nyt koulitut kaunopunahatut. Yksi konsti käyttää rajoitettua tilaa on jaksottaa kylvöjä. Monia taimia voi kylvää vielä pitkin kesääkin. Nytkin on jonossa vielä sarviorvokkia ja asteria syksyn istutuksiin.

Valtavaa taimituskaa hieman helpottaa ajatus kesä- ja monivuotisten kasvien kukkapenkistä. Aion kylvää kaikki vuosien saatossa kertyneet siemenet suoraan maahan. Vanha kasvimaa, joka on jo vuosia toiminut epämääräisenä kukkamaana, on parhaillaan kunnostuksessa kyseistä kukkakasvattamoa varten.

 Aurinkoista äitienpäivää!