Voi kevät!

Kevät tuli sittenkin. Täytyy yhtyä samaan huutoon ja riemuun kuin muistakin puutarhablogeista kajahtaa ja julkaista muutama kevätkuva. Niin oli riemumieli, kun kuvakierroksella tein löytöjä.

Lumi suli viime viikon aikana uskomattomalla vauhdilla, kasteli maat sopivasti, ja paikoitellen aurinko on ehtinyt jo pintamaatakin sulatella. Vain varjoisimmat paikat on edelleen lumen vankina. Nurmella sinililjat jo kurottelevat nuppujaan, seinänvierustan tulppaanit ovat nousseet ja kiviympyrän krookukset - nehän kukkii!

Iloisesti meni pieleen veikkaukseni Koska kukkii?-haasteessa. Arvelin 15.4., jolloin oli vielä talvi, että valkoinen krookus olisi kukassa 4. toukokuuta. Jean d'Arc pyyhkäisi 25 cm lumipeitteen alta kukkaan kymmenessä päivässä, eli kukki 25.4.

Kiviympyrän laidalla minulla ei mennyt yhtään paremmin. Ukrainan värit oli edustettuina jo 20.4., vaikka veikkasin krookusten kukkivan vasta 9.5. Yli kaksi viikkoa pieleen! Ehkä odottavan aika on jäänyt junnaamaan johonkin huippuhitaaseen moodiin. Avautumatta on vielä siniset kevätkirjotähdet. Ne vapautuivat jääpeitteestä vasta ihan äskettäin, eikä mitään vielä näy, mutta niitä arvailin aukeavaksi vasta pitkälle toukokuulle.

Sen sijaan talonvierustan penkissä kukkii aivan uudet tulokkaat puutarhassamme, vaaleanpunainen versio kirjotähdistä. Syksyllä istutin niitä kahteen lämpäreeseen. Jänis kävi verottamassa toisen lämpäreen piippoja, kun ne olivat vielä supussa. Nyt ne ovat avanneet lehtensä, joista jokaisesta puuttuu kärki, vaan keskellä ei näy mitään merkkiä kukkavarresta. Luulisi, että siitä olisi jäänyt jämät jäljelle. Ehkä ne säikähtivät ja päättivät pysyä maan uumenissa! Toisessa lämpäreessä on aukinaisia kukkia ja näitä ylisomia nuppuja.

Vierailijalle en ajatellut tarjota enempää, joten virittelin penkin päälle verkot viikoksi. Pidempään en niitä voinut pitää, kun alkupään tulppaanit alkoivat työntää itseään verkosta läpi. No, itsepä ne verkolla peitin, paremmin olisi toiminut ehkä kasvuharso. Vanhemmat tulppaanit ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa kuvassa taaempana, edessä viime syksynä istutettuja. Näkyypä siinä jököttävän vielä yksi kivisäkkikin polun tukkeena. Jokohan saisin sen siirrettyä syrjemmälle? Pakkasen hapertamat porrasharjatkin jo heitin roskiin. Siinä olisi kyllä tuotekehityksen paikka korvata niissä oleva muovi jollain kestävämmällä.

Paahdepenkissä on lähtenyt hyvään alkuun palavarakkaus, mirrinminttu, loistosalvia, tähkätädyke, maksaruohot, kurjenpolvet jne. Erityisesti ilahdutti kaukaasianpitkäpalko, jonka kukkamatot luulin hävinneen penkin uudistuksen myötä. Jokusen pienen taimen löysin syksyllä, mutta mullasta onkin itänyt uusia taimia. Kohta ne kukkivat hunajantuoksuisilla kukillaan ja mehiläisten ihana pörriäispenkki alkaa olla siltä osin entisensä.

Varjopuutarhassa maa tuntuu jalkojen alla vielä jäisen kovalta. Hieman pionipenkissä pilkistää pionien punaisia versoja, vaikka ne ovat, ei enää lumen, vaan lehtikerroksen alla suojassa kovilta pakkasilta. Eräs varautui vähälumiseen talveen kattamalla kukkapenkit rapsakoilla tammenlehdillä. Ne on aika hyvää eristemateriaalia talven ajan, mutta nyt keväällä ehkä kannattaisi poistaa kerros, tai ainakin yrittää murentaa lehtiä vähän pienemmiksi. Pääsisi maa nopeammin sulamaan ja kasvu käyntiin.

Japaninsara on talvivihreänä pärjännyt melko tuoreen näköisenä talven penkinsyrjällä, toissasyksyiset Barret Brown -narsissit nousevat aivan helakanvihreinä lehtien peitosta. Vähän ovat valkaistun näköisiä, kuin raparperit konsanaan. Viime syksyn perunanarsissit ovat vielä täysin tammenlehtien peitossa, parvitulppaaneista taas näkyy kielopenkissä somia punertavia ruusukkeita.

Alkoihan se viimein, tämä kevät!

 

Koska kukkii? -haaste

Minna Hiidenkiven puutarhasta sinkosi jännittävän haasteen liikkeelle. Minut haastettiin kahdelta suunnalta: Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha sekä Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista. Kiitos kummallekin haasteesta! Minnalle 10 p. ja papukaija-merkki erittäin hyvästä ideasta! Tässäpä tulee omat veikkaukseni.

Lumen alla ovat:

• valkoiset Jean d'Arc -krookukset, jotka viime keväänä kukkivat näihin aikoihin. Nyt niiden päällä on lunta n. 25 cm. Veikkaan, että eka kukka aukeaa tänä vuonna vapun jälkeen 4.5. 
• keltaiset krookukset kasvavat kiviympyrän reunalla, josta lumi on nyt melkein sulanut, enää 15 cm lunta. Veikkaan, että keltainen krookus loistaa yhdessä sinisen kanssa 9.5. 
• talventähdet, joita peittää 35 sentin hanki, kukkivat viime vuonna 12.5., joten tänä vuonna ne ehtivät kukkaan vasta 31.5.

Haastan arvailuun mukaan seuraavat:

 Anun puutarha  

Lopotin Toimelan pihaunelmia 

*** 

Haasteen säännöt ovat seuraavat: Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Iloista pääsiäistä!

Oksasahan käyttöä ja valokuvaamista

Ostinpa toissasyksynä jatkettavaan varteen oksasahan. Avot, sanon! Tähän asti olen pärjännyt kiipeämällä A-tikkaille niin korkealle kuin uskallan. Olen käyttänyt pientä pensassahaa tai kurotellut oksasaksilla. Korkeimpien oksien katkaisuun olen kaivanut esiin talon ruosteisen oksasahan about 50-luvulta. Hyvin silläkin sahaa, jos jaksaa hinkata, eikä jumita sahaansa taipuvan oksan myötä sahausuraan.

Pitkästä aikaa kevät, talviloma ja upeat kelit. Monta vuotta leikkaamattomana jököttänyt Bergius pääsi ensimmäisenä tuuheista takuistaan. Se on niin korkea, että jatkettavallakaan en ihan kaikkia haluamiani oksia saanut alas. Parempi olla ahnehtimatta liikaa kerralla, ettei se innostu kasvamaan vielä vanhoilla päivillään villisti oksapiiskuja. Tärkeintä oli, että naapurin puolelle työntyvät oksat on sahattu pois ja latvus on nyt huomattavasti ilmavampi ja kevyempi. Myös hevoskastanja sai tilaa, kun Bergius ei enää hengitä sen niskaan. Löysin jopa uuden näkymän, jota ei ennen ole ollut puutarhassamme. Pieni rako tuijalta toiselle avautui ihan vahingossa.

 

 

Seuraavana lähti monta liki vaakasuoraa kriikunan oksaa rajalta. Keväällä ei pitäisi leikata kriikunaa, mutta saattaapi olla, että seuraavaksi saha osuu sen tyveen, niin lähellä naapurin rajaa puu kasvaa. Jäisi jäljelle kumminkin vielä toinen kriikunapuu, ja marjoja on riittänyt yli tarjonnan.

Mikäs siinä sahatessa, kun korvalapuista virtaa tajuntaan Rottien pyhimys, Anneli Kannon upea kirja Hattulan 1500-luvun kirkon sisätilojen maalaamisesta. Miten eläväksi hän on saanut historian! Ehdottomasti lukemisen/kuuntelemisen arvoinen teos. Kuunnellessa oksapino kasvaa, kroppa alkaa varoitella ja tyytyväisenä jään keinuun ihailemaan työn tulosta ja kevättä.

Uusi päivä ja uutta oksaa poikki. Vanhoista oksista aloitin, mutta myös Antonovka on päässyt ylileveäksi. Vanhuuttaan oksat ovat painuneet ja tien puolelta alkavat hipoa jo katupenkkaa. Ei siinä muu auttanut, kuin pätkäistä tuoretta oksaa poikki. Saa pensasaitakin enemmän valoa. Samoin likusterisyreeni sai elintilaa. Selvästi se onkin hakeutunut Antonovkasta hieman kauemmaksi valoon ja on kasvanut kieroon. "Kieroutunut" likusteri-parka. Viime keväänä se teki yhden ainokaisen kukinnon. Toivottavasti se ei täysin tyrmistynyt tungettelijasta, vaan valoa saadessaan toipuu taas entiseen kukkarunsauteensa.

 

Seuraavana on vuorossa Syysviiru, puu jonka kaatoa olen vetkuttanut jo usean vuoden. Olen kahden vaiheilla sen kanssa. Joko juuresta poikki ja runko kukkapenkin reunukseksi tai sitten jotain ihan muuta. Se muu on vasta kehkeytymässä. Joka tapauksessa puu tekee kuolemaa sinnikkyydestään huolimatta. Ihmekös tuo, jos vilkaisee sen runkoa. Leikkelin kaikki kuivat oksat pois ja kauniin kiemuraiset oksat pääsivät esiin.

 

Oksakasat alkavat olla jo korkeita. Jonkun pitäisi saada ne katoamaan. Suorimmista leikon tukipuita ja -keppejä, osan pätkin aitavärkiksi ja osasta tulee aineksia ötökkäkotiin. Loput haketan ja käytän katteena. Mutta ei tässä vielä kaikki. Syreeniaitaan jäi viime kesänä jokunen hutera runko, jotka vielä on poistettava. Ne katkottuani tiedänkin, mitä teen loppuloman. Mutta ensin kuvaan kevättä, kuuntelen peipposten liverrystä ja lokkien kirkunaa.

 

Krookuksia tottakai. Jokunen mehiläinen ja kimalainenkin oli jo hereillä, ja nokkosperhosia näin useita. Kevätkaihonkukkaa, esikoita, tummakurjenpolvea, narsisseja tulollaan. Pioneja ja särkynyttäsydäntä alullaan.

 

Tästä se taas alkaa. Toivottavasti tulee ihana kasvukausi.

Mitä sinä suunnittelet ensi kaudelle?

 

 

Kevätmieli

Sinililjat kukkivat nurmikolla laajoina mattoina. Kuljen puutarhassa varoen tallomasta niitä jalkoihini. Näin käy joka kevät, mutta silti haluan antaa niiden levitä vapaasti. En ole upottanut nurmikkoon astinkiviä, koska kapeahko nurmikaistale on kuin polku itsessään. Siispä hyppelehdin, koikkelehdin, loikin ja haen tasapainoa nurmella kulkiessani. Toistaiseksi jalansijaa on vielä löytynyt. Ilokseni  muurahaiset ovat kuljettaneet sinililjan siemeniä myös aidan toiselle puolen, ja niinpä myös ojassa alkaa vähitellen sinertää ohikulkijoiden iloksi.

Useana vuonna olen jättänyt nurmikon keväällä leikkaamatta alueella, jossa sinililjat kasvavat. Saavat rauhassa kehittää siemenensä ja siten levitä. Nurmikko on epäsiistin näköinen tämän ajan, mutta kevään sininen kukinta korvaa moninkertaisesti haitan.

Syksyllä viritin kadunpuolen orapihlaja-aitaa vasten kaikki löytämäni verkot. Jänisten järsinnät eivät haitanneet tänä keväänä kasvejani. Mietin, josko verkot voisi jo poistaa, koska näky ei mieltä ylennä. Onhan pelloilla, metsissä ja pientareilla jo vihreää syötävää jäniksille. Tosin on eri asia napsaista tulppaaneista meheviä nuppuja kuin tyytyä iänikuiseen vuohenputkeen, tuumaa ristiturpa. Pääseehän se tänne nytkin: toinen puoli puutarhaa on aitaamatta. Tultu on, jänis on harva se päivä pihassa, yhtenä aamuna kettukin. Joten enpä tiedä verkon avuista ja hyödystä; ehkä jonkun muun puutarhassa on ollut todelliset herkkupalat tänä vuonna, kun tulppaanini ovat säästyneet.

Pitkin viikkoa olen kerännyt talvisuojia pois kasvien yltä. Ruusuista ja köynnöskuusamasta kerrokset havuja ja pikkupilarikatajan ja alppiruusun päältä varjostukset. Alppiruusun kastelin kunnolla. Maa oli kyllä sula, mutta pensas oli kuivahkon oloinen ja tomuinen, suorastaan suihkun tarpeessa.

Tuoksuköynnöskuusaman istutin viime syksynä. Se lähti kasvuun jo maaliskuussa, mikä minusta oli yllättävää. Annoin kumminkin talvisuojien olla tähän asti, kun oli yöpakkasiakin aika pitkään. Hienosti se pukkaa jo uutta lehteä ja on virkeän oloinen.

Verkkovankilassa viettää aikaansa niin ikään uusi köynnös. Syksyn alesta tarttui mukaan Paul's Scarlet Climber, joka sai portinvartijan paikan tulevaan ruusutarhaani. Tarhaan, joka vielä on vain pääkoppani sisällä, milloin luonnontilaisena kukkaniittynä, milloin englantilaisena puutarhana. Vaikka istutin ruusun aika myöhään (lokakuussa!), on se onnekseni selvinnyt talvesta. Ehkä siksi, että talvea ei koskaan tullut.

Kesälomalla perustin valkoisen pionipenkin syreeniaidan tuntumaan. Ensimmäiset versot työntyvät jo maasta. Tämä on Madame de Verneville, jos tekemääni karttaa on uskominen. Syreenien alta vilkutetaan iloisesti. Särkynytsydän on myös kurottanut kasvuaan läpi lehtimaton. Se on kevään ensimmäisiä vilkuttelijoita ja tuo alkavan kesän tuulahduksen ilmestyessään.

Sinililjojen lisäksi maasta pukkaa yksittäisiä ilon tuikahduksia: isokevättähti on muuttanut meille salamatkustajana jonkin muun kasvin myötä. Todella ilo on huomata sen viihtyneen ja lisääntyneen parissa vuodessa. Näitä voisi hankkia syksyllä lisää, kun vain muistaisi siinä vaiheessa.

Krookuksia minulla on kolmessa paikkaa. Etupihan auringonpaisteessa valkoiset Jeanne d'Arcit ovat jo kukkineet. Ne ovat vanhimmat, istutettu parikymmentä vuotta sitten. Kaipaisivat jo kovasti uudelleen istutusta ja hoivaa. Toissa vuonna istutetut d'Arcit ovat varjossa ja kukkivat nyt ekaa kertaa. Ne erottuvat kauniisti vasten tummia havuja. Kiviympyrän laitamilla on krookuksia siellä täällä. Istutin niitä pariin otteeseen, kun eivät ensin tuntuneet lähtevän alkuun, ja nyt niitä onkin tuplasti. Toisen istutuksen reppanoita kaivoin esiin paksun lehtikerroksen alta, joten nyt minulla on krookuksia keltaisilla lehdenkärjillä. Ehkä sitkeät sissit vihertyvät, kun pääsivät valoon.

Lehtosinilatva on vihertynyt vauhdilla aidanvieren kukkapenkissä tapansa mukaan aikaisin. Sen takaa kurkkivat jo kevätkaihon kukan siniset nuput. Kevätkaihoa rinnassa minullakin. Mukavaa, että sää vähitellen lämpenee ja pääsen kunnolla puutarhapuuhiin.

Kevät on nyt – Spring is now – 现在是春天

Kevättä toivoin ensin puoli vuotta ja nyt toivon sen säilyvän pitkään. Samalla odotan kesän tulevan aikaisin. Pimeän talven anoin valoa, ja kun sitä viimein on, niin jo häikäisee ja aurinkokin herättää ennen kukonlaulua.

Odotan, että ilmat lämpenevät ja sitten toivon, etteivät niin paljon lämpenisikään, että ehdin kevääseen mukaan.

Odotan sadetta, että jää sulaa ja kohta toivon, ettei tule sadetta, kun on jo muutenkin maa märkä.

Kun nurmi kuivahtaa tuulessa, ajattelen että saisi jo puuskatuulet hellittää. Ja kun on tyven, tulee mieleen, että olisi nyt vienyt puhurissaan ne viimeisetkin kuivat lehdet pihamaalta…

Kevät on tänään.

I’ve waited spring for half a year and I wish it lasts for a long time. At the same time I wish summer to come early. On dark winter I begged for light, and when we have it, how does it blind me and sun wakes me up too early.

I wait warm weather, but then I wish it hadn’t come, so I could enjoy spring longer.

I wait for rain to melt the ice and then I wish no rain at all, because lawn is so wet.

When lawn has dried in the wind, I wish wind would calm down. And when it’s calm, I’m asking, why it didn’t blow away all the rest of dry leaves from the plot…

Spring, it’s today.

已经半年时间我等了春天来。我希望我们有很长的时间春天。 我也希望夏天早来了。

在冬天我想光。现在我们有光，我眼夺目从太多光和我太早睡醒。

我希望天气快要温暖了。然后我希望天气不要太温暖了，所以我可以许都享受春天。

我等下雨， 不过不太多。草已经很湿。

刮风和草晾 ：我希望没有大刮风。到底没有刮风， 我有问题：为什么没刮叶子都我花园外边？

对，春天今天。

Vilu ja väristys – Chill and shiver – 冷级了

Nollasta kuuteen välillä sahataan. Silti puutarhassa tapahtuu. Hitaan varmasti ne kasvavat. Muutama aurinkoinen ja lämmin päivä, ja osa on jo kukassa.

Temperature between zero and six. Still it happens in the garden. Slowly, but determinedly they grow. Just wait, few sunny warm days, and some of them are in blossom.

冷天气，从零到六零上温度。但发生在花园。慢慢植物成长。等一点，一些日太阳和舒服， 它们有花。

Tässä vielä muutama kuva uusista tulokkaista.  Here some pictures about new comers. 这里还有一些照片新叶子。

Uusi jouluruusu on kasvanut siemenestä kukkapenkin reunaan. Pari muuta löytyi vanhan jouluruusun vierestä. I found a new hellebore at flower bed and a couple of others just beside the old plant. 我找到新Helleborus在花床和两个老植物的旁边。

Tervetuloa blogini lukijaksi, Sirpa, Kuvien tarinaa -blogista!