Rautapenkki-barometri, juurakot ja sipulit

Huhtikuun alun lumitilanne vuonna 2018

Rautapenkki-barometri osoittaa kevään etenevän. Vaikka lumi edelleen sinnittelee puutarhapenkkimme istuinosan yläpuolella, oli sitä kuukausi sitten penkin selkänojan puoliväliin. Hiekka pölisee auratuilta kaduilta ja pikkulinnut laulelevat keväisiä laulujaan, mutta orapihlaja-aitamme sisäpuolella on vielä melko talviset maisemat, pääasiassa näkyy valkoisia kinoksia.

2015: Jouluruusu nuppuineen pilkistää lumen alta

Odotan vesisateen pehmittävän kovaa kantavaa hankea. Pehmittäisi niin, ettei kotijänikselläni olisi kenttää kisata kavereidensa kanssa. Eilenkin kolme loikki ympäri pihaa ja asettui sitten verkon läpi nuoren omenapuun oksia järsimään. Tuli lähtö, tuli lähtö uudelleen, ja vielä kolmannenkin kerran se pirulainen yritti taustan kautta hyökätä. Metsäkauriit menivät näillä näkymin muualle. Kuuden kauriin porukka pihassa ei mieltä ylennä, vaikka se kyllä silmiä hivelee.

Kaihoisa kevään odotus taimipurkkien lomasta, 2019.

Lämpöiset ilmat ovat saaneet puolimetrisen kinoksen saunankatolla hilautumaan vähitellen kohti räystästä. Graniitinharmaa pelti harjalla näkyy joka päivä kymmenen senttiä enemmän. Samaa tahtia piteni räystään yli kurottuva jääpohjainen liippa, joka puoli metriä paksuna ja viimein liki metrisenä murtui. Päivän homma onkin uhmata henkeään ja käydä lapioimassa pudonneet jäämassat pois saunan edustalta. Katolla nimittäin on edelleen lunta.

Aikainen kevät kaksi vuotta sitten.

Talon lännenpuoleinen kukkapenkki on alkanut paljastua lumikinosten alta. Aurinko lämmittää kivijalkaa ja sen edessä olevia kivenmurikoita. Kun maata pikkuisen paljastuu, alkaa lumikin sulaa vauhdilla. Näkyy jo talven yli vihreinä säilyneitä ruusukkeita, osasta penkkiä talventörröttäjät sojottavat uhmakkaasti pystyssä. Anna niiden olla, jospa vähän pitävät ristiturpia poissa alkavaa kasvua kurittamasta.

2017 maa oli melkein paljas maalis-huhtikuun vaihteessa.

Sisällä on kevät alkanut. Tomaatintaimet kurkistelevat mullasta ja chiliä odottelen tulevaksi. Pilkahdustakaan ei chileistä näy, vaikka ajan puolesta pitäisi olla tomaatintaimien veroiset alut. Pistokaskokeilut jatkuvat: muutama pätkä lehtikaktusta on tökättynä multaan, samoin latvotun asterin oksia yritän saada juurtumaan. Pari viikkoa sitten tarttui kukkamullan hankintareissulta pari mukulaa ja sipulia matkaan. Niin siinä kävi, että mukulat ja sipulit meni multaan, mutta sisäkukat on edelleen huoltamatta.

Minulta on puuttunut joka pihan Sarah Bernhardt, samoin Karl Rosenfield. Aika pieniä juurakoita olivat, mutta vielä hyvässä kunnossa, eli ei pahasti nahistuneina. Taidan kasvattaa niitä ensin ruukussa ja istuttaa vasta elokuussa maahan. Nyt Sarah puskee jo versoa ja Karl on pullistellut paria mullan päällä olevaa silmuaan muhkeammaksi. Itse asiassa on melko jännittävää kasvattaa pioneja juurakosta, uutta minulle.

2021 räystäskouru tuli alas lumen myötä.
Tänä vuonna enemmän lunta, mutta kourut ovat yhä paikoillaan!

Uutta on myös kokeilla vanhan ajan joriineja marketin juurakoista. Tai daaliaa, kuten sitä nyttemmin useimmat kutsuvat. Mullassa ovat, toivottavasti ei liian aikaisin. Odotuksessa on pari tummanpunaista koristedaaliaa ja vaalean punainen kaktusdaalia. En voinut vastustaa myöskään tummanpunaisia aasialaisia värililjoja tai puuliljaa. Se tosin on keltainen, mutta menköön tällä kertaa. Eihän noista tiedä, vaikka olisivat lopulta kaikki keltaisia!

Puutarhasuunnittelua

Puutarhasuunnittelua sisältävä vanha ruutuvihko yli kymmenen vuoden takaa osui käteeni. Vihko on raapustettu puoliväliin asti epämääräisin muistiinpanoin puutarhaan liittyviä hajanaisia ajatuksia ja oivalluksia, jokunen toteutunutkin suunnitelma sieltä löytyy, ja paljon keskeneräistä. Onpa siellä listoja erilaisista kasveista, istutettavista, hankittavista, haaveilluista jne.

Vanhan puutarhan kasvien paikat piti saada pohjapiirrustukseen.

Jo osittain haalistuneisiin ja sateessa vettyneisiin lyijykynän vetoihin palaaminen tuo elävästi mieleen sen kiihkon ja innon, jonka vallassa puutarhaani suunnittelin. Into ei ole hiipunut noista päivistä paljoakaan, ehkä jonkinlainen maltti ja harkitsevaisuus on kasvanut. Mukaan on tullut aikaperspektiivi ja ruutuvihon tilalle tietokone.

Joskus on hyvä katsoa puutarhaa eri suunnilta tai ylösalaisin.

Kaikkia tarpeita ja muutoksia puutarhassaan ei voi etukäteen nähdä, mutta osaan niistä voi varautua hyvällä suunnittelulla ja ennakoinnilla. Ja melkein kaiken voi korjata, tai muuttaa. En osannut aavistaa, että naapuri kaataisi upean rivistön syreenejä ja silmien eteen aukeaisi teollisuuspiha roskalavoineen ja metallikasoineen. En olisi halunnut, mutta väistämättä tuli aika katkaista oma vanha aitamme parinkymmenen sentin tapeiksi ja odottaa orapihlajan uutta kasvua. Arvasin, mutta en ottanut uskoakseni, että  omenapuuni vanhuuttaan noinkin paljon leviäisivät tai että tammesta tulisi oikea jättiläinen suhteessa tonttiimme. Puhumattakaan myrskyistä, kuivuudesta, jänisten tai nyt viimeisenä, metsäkauriiden aiheuttamista vaurioista.

Tämä suunnitelma toteutui osittain.
Iisopin tilalla on esikoita ja narsissit puuttuvat edelleen.

Moni suunnitelma ja haave on ajan myötä jäänyt toteuttamatta. Osa on hylätty omaa mahdottomuuttaan, osan toteutus onnistunut, osan ei. Suurin osa suunnitelmista on vielä muuttunut ajan myötä. Nyt jälkikäteen kiitän onneani, etten tullut istuttaneeksi rusokirsikkaa kohtaan, johon nyttemmin haaveilen oleskelupaikkaa tai toisaalta olen ylpeä rohkeudestani jättää pystyyn ruippana piisku ikivanhaa Valkeakuulasta, kun se muuten oli myrskyssä romahtanut. Nyt siinä kasvaa tuottava hedelmäpuu.

Jotkut suunnitelmat vaativat aikaa. Tämä odottaa puun kasvua aikuiseksi.

Siispä parasta on suunnitella ensin paperilla tai ruudulla, karsia mahdottomat, hioa paremmaksi, yrittää huomioida paisteen, valon, varjon, tuulet, notkelmat ja kaadot, maa-ainekset, suojaukset, hinnat, toiveet, realiteetit,... Ollessaan suunnitelmaa, kaikki vaihtoehdot ovat vielä ilmaisia, ja hyvällä suunnitelmalla on helpompi lähteä eteenpäin.

Pikkuportin suunnitelma on edelleen elossa, toteuttamatta vain...

Sain itselleni suuren ja ihanan tehtävän. Kävin eilen katsomassa nuorenparin uutta kotia, ja erityisesti heidän pihaansa. Saan olla avuksi pikkupihan suunnittelussa ja rakentamisessa. Voi, kuinka mieluinen tehtävä! Kunhan paksu lumipeite sulaa, päästään kunnolla mittailemaan ja arvioimaan tilannetta.

 

Kevään ensimmäiset kärhöt

Kevään ensimmäiset kärhöt ovat minulle hyvin rakkaita. Luonnollisia, kasvultaan rentoja ja olemukseltaan herkkiä kaunottaria tuli kuvattua viime keväänä jälleen kerran. Puutarhassani kasvaa kaksi alppikärhöä ja kruunukärhö. Aikaisten kärhöjen elinvoimaa kuvastaa hyvin niiden kasvuvauhti ja voima versoa uutta.

Ensimmäiset nuput kasvissa jos toisessa saavat aikaan mukavan mielenvireen, täältä tullaan taas! Tämän vaaleansinisen alppikärhön nuppuja päällystää ohut karvapeite, mikä saa aikaiset nuput näyttämään herttaisilta. Suojahan se on alkukesän hallaa vastaan, sillä nuppujen ilmestyessä eletään vielä pitkälti toukokuun puolella.

Alppikärhöni ovat siemenkylvöksestä liki 20 vuoden takaa. Ne ovat siis pitkäikäisiä köynnöskasveja. Samasta siemenpussista iti kolme kukiltaan erilaista alppikärhöä. Niinhän siemenkylvöissä käy, tavallaan sisaruksia kun ovat. Vaalein, liki valkoinen kärhö katosi, eikä enää ole ryteiköstä silmiini osunut. Samoin tummansininen versio oli kateissa usean vuoden, kunnes yksi kevät sen äkkäsin ja merkkasin kepillä. Nyt en sitä epähuomiossa tule kitkeneeksi, kuten ehkä kävi valkoiselle alppikärhölle.

Sitkeitä ne ovat. Vaaleansininen, hyvällä kasvupaikalla, on yltänyt taustan syreenien latvoihin ja se on kertaalleen katkaistu muutama vuosi sitten liki maan tasalle. Alusta on täynnään syreenin juuria, joten alkuun niillä oli varmasti vaikeuksia saada oma sijansa maasta. Nyt pyrin pitämään kukinnot silmän korkeudella, koska syreenien latvustojen päälle kavunneet versot ja kukat näki vain peruuttamalla takaisin pihan puoliväliin kuikuilemaan. Silloinkin kukista suurin osa jäi syreenin lehtien peittoon.

Katkaistu kärhö sai vanhoista syreenin oksista kyhätyn tukevan tuen, joka on reilut kolme metriä korkea. Heppoinen tuki ei riittäisi, koska runsas pehko moneen kertaan kieputettuja versoja painaa paljon, varsinkin sateen jälkeen. Lisäksi alppikärhö ennättää joka välissä ottaa lisätukea yllä olevista syreenien oksista, vaikka versoja ajoittain palautan takaisin varsinaiseen tukeensa. Kärhön alustalla kasvavat kielot, kalliokielo ja uutena varjolilja.

Kaikki kevään kärhöni kasvavat varjossa. Lehtipuiden alla kevät tarjoilee niille runsaasti valoa ja kesän lehdistö taas tuo viileyttä jo kukinta-aikaan ja myöhemmin helteillä. Näin kukinta kestää pitkään, keväästä riippuen kahdesta viikosta melkein kuukauteen. Alppikärhöistä tummempi sininen kasvaa myös syreenin suojissa, mutta sillä on lisäksi kanadanhemlokki kaverina ja tammikin on lähellä. Kanadanhemlokkiin – aarteeseeni – kiellän sitä kumminkin kapuamasta, joten jykevä mutta laho syreeninrunko osoittautui sille sopivaksi tueksi kietoutua. Kunnes runko toissatalven lumikuormassa petti ja kaatoi kenoon viereisenkin rungon. Siinäpä oli selvittäminen, kun yritin välttää tuhoamasta runkojen juurella kasvavaa kärhöä, joka oli somasti kietoutunut moneen kertaan kaatuneen rungon ympäri.

Tummansinisellä alppikärhölläni on mielenkiintoiset vaaleammat reunukset terälehdissään. Kivasti ne korostavat kukkien muotoja ja erottuvatkin paremmin lehtien varjoja vasten. Kukat ovat huomattavasti isommat kuin vaaleansinisellä kärhöllä, versot rotevampia, mutta harvemmassa. Saa nähdä miten käy kesällä, kun en vieläkään ole hankkinut sille syreenejä kummempaa tukea. Ihan maata myöten en sen halua kulkevan, sillä alapuolen kalliokielot, tellimat ja vuorikaunokit saavat sen uppeluksiin.

Kolmas keväällä kukkiva kärhöni on syvän sinivioletti kruunukarhö, joka asustaa tammen alla, vesialtaiden vieressä. Sillä on poikani askartelema tuki, joka on vuosien saatossa harmaantunut kauniiksi. Tuki on puolilaho, enkä sitä uskalla pahemmin kohotella, ettei tuhoudu kokonaan. Rytöperä-kauneutta, joka mielestäni sopii tähän kohtaan. Ehkä tuesta pitäisi ottaa malli uutta varten, kun vielä on hahmo olemassa.

Tammen alla kruunukärhö suikertaa muun kasvuston seassa ja on joka kesä yhä laajemmalla alueella. Ehkä joku kesä pitäisi setviä pitkät paksun lumen alla säilyneet versot kulkemaan yhteen suuntaan, niin ei koko kesää tarvitsisi varoa niitä katkomasta. Kevätpikkusydän ja lemmikki ovat sen seuralaisia kukinnan alkuvaiheessa ja myöhemmin ehtii lehtoängelmä puskea vartensa kärhön versokieppien läpi ja vielä kukkiakin sen kanssa yhdessä.

Alppikärhöön verrattuna kruunukärhöllä on enemmän terälehtiä ja se aloittaa kukinnan jokusen päivän myöhemmin. Tammen hitaasti vihertyessä lehteen, on kruunukärhö jo ehtinyt muodostaa soman pulleat nuppunsa.

Kärhöt toimivat kuin linkkinä maan ja taivaan välillä. Ne ovat välikasveja, joilla saa korkeutta muuhun istutukseen. Vapaasti kasvaessaan ne onnistuvat sitomaan erilaisia kasveja yhtenäisiksi alueiksi kumminkaan tukahduttamatta niitä. Luonteeltaan villeinä ja köynnöstelevinä kevään ensimmäiset kärhöt tuovat runsauden tunnun ja korostavat alkukesän muutenkin tuoretta ja rehevää ilmettä.

Itäinen naapuri aloitti sodan. Sen tekojen käsittämätön sairaus, tahalliset nurinkuriset valheet omalle kansalle ja piittaamattomuus sodan seurauksista saavat ajatukseni huokailemaan ukrainalaisten puolesta, siunaamaan heitä, rukoilemaan heidän puolestaan. Entistäkin enemmän näen oman kodin ja läheiset arvokkaiksi ja normaali tylsä arki onkin ihan fine. Ei minulla ole mitään valittamista!

Toivon, ukrainalaisillekin saman rauhan. Ja pian, jo tänä keväänä.