Tupsahdin kesäkuuhun

Ei voi olla totta, että on jo kesäkuu. Siltä se nyt kumminkin näyttää, ja sitä mieltä on myös puutarha.

Voiko purppuraomenapuu kukkia enää enempää?

Profusion jälleen pistää parastaan. Tänä vuonna sen olemuksessa on havaittavissa pienoista oksien painumista vähitellen sateenvarjon muotoon. Siitä pitäisi kehittyä ajan oloon sivuiltaan ja oksankärjistään hieman alaspäin suuntautuva, siis leveä ja matalahko. Keskeltä suoraan ylös kasvaneet oksat alkavat taipua, eikä pystyjä oksia enää kehity yhtä hanakasti kuin sen nuoruusvaiheessa.

Mahtuisiko lemmikkeihin yhtään kukkaa lisää?

Pitkä viileä kevät on ollut lemmikin juhlaa. Sateen jälkeen se on ottanut kaiken ilon irti ja jakanut somaa hempeää sineään niin kukkapenkkeihin, poluille kuin nurmikolle. Hentoinen lemmikki on rehevöidyttyään jopa alkanut jyrätä vieressä kasvavia muita kevätkukkijoita.

Voiko pidempään olla elossa kuin Elegant Lady -tulppaanit?

Varmaankin. Nämä yksilöt ovat kasvaneet samalla paikalla siitä lähtien kuin perustin kiviluiskan kiviympyrän laitamille. Käytännössä siis syksystä 2016. Nämä ovat myöhään kukkivia tulppaaneja, ja vaikka joka vuosi katson niiden kapoisia nuppuja ajatellen, että ovatpa ne laihan oloisia, avautuvat kukat kumminkin ihan normaalikokoisina ja aina yhtä hienostuneina. Pieni punaisen häivähdys vaaleankeltaisessa kyljessä.

Tänään oli jokin jäärä jäänyt Ladyn syliin vangiksi.

Voisiko joku pestä kasvimökin lasit?

Voisi varmaan, mutta en nyt viitsi. Tämä homma olisi pitänyt tehdä ennen kuin täytin mökin kasveilla, taimipurkeilla, mullalla, tukikepeillä, harsoilla, kastelukannulla, juu-neim-it! Yläpristillä odottavat kasvupaikkaa vasemmalta euroopanalppitähti, sädepäivänhattu ja valkoiset tummatulikukat. Kasvupaikkaakin olisi pitänyt ehtiä kitkeä, perustaa, lannoittaa. No, ainakin mietitty on, eli suurin piirtein tiedän minne ne ovat suuntaamassa.

Voisiko omenapuita pyytää pitämään tauon kukinnassa tänä vuonna?

No ei voi. Taas on kolme isoa omenapuuta (Valkea Kuulas, Antonovka ja Punakaneli) ihan vaahtopäinä, pari puuta sentään elävät vähän hillitymmin. Grenman ei kuki ollenkaan ja perheomenapuu vain muutamalla kukalla. Niin, ja Bergiushan juuri kaadettiin. Siinä oli ihan tautisen paljon nuppuja. Lämpökään ei ole alle kymmenen asteen, eikä navakka tuuli ole estämässä pölytystä. Pihalla touhutessani vain tasainen humina kuuluu pääni yläpuolella, kun pörriäiset suorittavat omaa tehtäväänsä. Väistämätön on edessä: Saadaan jälleen omenaa, ellei ihan maailmanloppu tule.

Mikäs sen mukavampaa?

 

Kevät ja iiris-itku

Pienikin kevään edistyminen on tänä keväänä ollut suuri asia. Miten helposti unohtaa parin viikon lämpöisen jakson ennen takatalvea tai jää huomaamatta lämpöiset päivät jääkylmien aamujen jälkeen. Yöt ovat niin kylmiä, että kasvimökistä ei ole taimien turvaksi, sisällä taimipöytä notkuu, mutta kyllä taimeni jo kaipaisivat kunnon ulkoilmaa. Puutarha kumminkin puskee eteenpäin, vaikka sitten sen kuuran ja lumipeitteen alla.

Toukokuu on jo pitkällä, tulppaanit ja narsissit nupulla ja pionit työntävät lehteä. Vasta nyt alan ne huomata. Kevään odotus on ollut pitkä, ehkä liian pitkä. Koskaan ei ole kevät edennyt näin pitkälle, etten olisi siitä osannut riemuita, hihkua ilosta jokaista kukkasipulin piippoa tai vihreää pilkotusta.

Mutta ei puutarha minun hihkuntaani kaipaa, siellä se porskuttaa vääjäämättä eteenpäin, ja kun viimein tarkenen pistää nenäni ulos, olenkin tupsahtanut keskelle mitä ihaninta kevättä. Omenapuissa on jo isot silmut. Niistä näkee, että kukkia on tulossa paljon. Sama kirsikka- ja päärynäpuissa. Suorastaan toivon, että silmut eivät enää kasvaisi, eivät aukeaisi ihan vielä, sillä yöt ovat niille liian kylmiä.

Surullinen talvikylvöprojektini on saanut onnellisempia vivahteita, sillä kyllä purkeista vielä kaiken hukuttamisen ja pakastamisen jälkeen nousee elämää. Ainakin vähän, hyvin heiveröisiä kurkkauksia, mutta silti. Viljelylaatikon nurkasta löytyi kaksi vihreää tupasta ruohosipulia. Ovat viime kesän kylvöksiä, ja näköjään selvinneet talvesta hyvin havukatteen alla. Pillisipulikin on hengissä, tai kiinansipuli. En tiedä kumpaa se on.

Tänä kesänä on usean kukkapenkin uudistamisen aika. Niitä olen mielessäni pyöritellyt, osaan varten jo kylvänyt kukkiakin. Talon edessä olevaan penkkiin aurinko porottaa aamusta myöhään iltapäivään. Ajattelin, että tässä voisi viimein olla hyvä paikka tarhakurjenmiekoille, parrakkaille kaunokaisille. Niinpä eksyin netissä videoon iiriksistä, ja itku tuli. Miten voi olla jotain niin kaunista?

 

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

 

Kesän kuusi kuvaa valikoituivat alkaen alkukesästä. Pitkälle en päässyt, sillä jo toukokuulta olisi tullut useampi kuva. Kesäkuun loppupuolella oli jo jarrutettava, koska kuuden kuvan sarja oli auttamattomasti täysi.

Sinililjat ehdottomasti kuuluvat meillä alkavaan kesään. Vuosi toisensa jälkeen ne kukkivat yhä runsaammin ja vähitellen myös laajemmalla alalla. Sininen nurmikko ei ole ihan paha juttu. Vaikka nurmikon leikkaamista täytyy venyttää todella pitkälle, jotta scillan siemenet ehtivät kehittyä, on sinisen meren leviäminen edelleen tavoitteeni. Taivaansinisen värin lisäksi sinililjat suovat viehkon liljojen tuoksun, yksittäin hentona, joukkona jo melko huumaavan vahvan. Ilmankos kimalaiset ovat näistä hurmoksissa.

Toissasyksynä istutin pitkästä aikaa uusia tulppaaneja talon länsipuolen penkkiin. Niille on siinä lämmin, suorastaan paahteinen paikka. Viime kesänä ihan piinaavan paahteinen. Pitkään odottelin kylmän kevään hellittävän, ja kun kesä alkoi, oli helteessä pian tulppaanit nähty, vaikka eri aikaan puhkeaviakin olin haalinut. Taustalla kukkii mirrinminttu ja päivänkakkarat kurkottelevat jo nuppujaan.

Seuraavana vuoroon ehtivät idänunikot hehkuvine väreineen, ja heti perään kukkii keltapäivänliljat. Unikoiden kukinta oli supernopea, samoin päivänliljatkin olivat hetkessä kukkansa kukkineet. Helle vaikutti niihinkin. Unikot kylvin joskus parikymmentä vuotta sitten ja yhä edelleen ne nousevat hehkumaan yhtä runsaina. Keltapäivänliljat ovat tontin alkuperäisiä lajikkeita, jakamisen myötä runsastuneet nekin.

Päivänkakkaroita rakastan. Niissä on jotain syvää ikuisen kesän tuntua; loma alkamassa, paljon aikaa luvassa, lämpöä ja hellettä, ei huolen häivää... Täydellisiä kesän kukkijoita. Helppoja, kukkivat runsaasti ja ovat olemukseltaan pirtsakoita, ja vielä kauniitakin. Näitä ei kevätkylmät tapa, eikä kastelun unohtaminenkaan haittaa. Niiden seuraan on tässä kietoutunut isorikko, joka myös on erittäin kestävä kuivan paikan ja paahteen kasvi.

Ainakin 15 vuotta on kulunut edellisten mukulakukkien kasvattamisesta. Osuin keväällä hyvään tarjoukseen ja tulin hankkineeksi daalioita, miekkaliljoja ja hollantilaisia iiriksiä. Paria liljaakin tulin ostaneeksi ja istuttaneeksi ne aivan liian aikaisin. Toinen liljoista kukki jo sisällä ruukussa, kun kesän tulo pitkittyi. Toinen taas tyytyi kasvattamaan pitkät varret, muttei kukkinut. Daaliat sen sijaan kukkivat, ja ovat nyt Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista saamieni seikkaperäisten ohjeiden mukaisesti säilötty kellariin kevättä odottamaan. Miekkaliljoista kukki vain pari, hollantilaisista ei yksikään. Laitoin ne silti myös kellarisäilytykseen, sillä ainahan kannattaa kokeilla.

Kesän kypsyessä valtaavat erilaiset kurjenpolvet sinellään puutarhaani. Pidän niiden rehevistä pallomaisista kasvustoista, jotka ovat kauniita kukinnan jälkeenkin. Monien lehdet punehtuvat upeisiin väreihin syksyn lähestyessä. Kesällä on mukava seurata kukkien hiljaista keinuntaa tuulessa ja mehiläisten vierailuja kukissa. Turkinkurjenpolven kukat ovat aluksi tumman sinivioletit ja haalistuvat sitten vähitellen sinertäviksi.

Juhannuksen tietämillä lehtoängelmät puhkeavat kukkaan ja saavat kultakuoriaiset liikkeelle. Moni muukin hyönteinen on tykästynyt tarpomaan höttöisessä pilviharsossa. Taimia ilmestyy sinne tänne pitkin tonttia, sillä ängelmät siementävät melko runsaasti. Enimpiä taimia kitken keväisin. Väreinä löytyy alkuperäinen vaaleanpunainen, mutta joukkoon on kehittynyt valkoisia, ja viime kesänä pari vaaleankeltaista. Vaaleanpunainenkin on välillä violettiin vivahtava, valaistuksesta riippuen. Mietin, onkohan valkoisen ja vaaleankeltaisen kohdalla kyse samoista kasveista, jotka vain hieman muuttuvat eri sävyisiksi kukinnan vanhetessa. Täytyy ottaa ensi kesänä tarkempaan tarkkailuun.

Siinä oli alkupäätä kesästäni. Tosi kiva oli palata kuviin jo nyt, talven päälle varmasti tulee useampaan otteeseen vielä selailtua kuvasaldoa. Kiitos Marjukalle Tutkimusmetsän puutarha -blogiin kutsusta hauskaan haasteeseen, ja toinen kiitos Pirjolle Tuplasti terapiaa -blogiin perinteen ylläpitämisestä. En haasta ketään henkilökohtaisesti, mutta nappaa alta itsellesi haaste ja pidä vielä hetki kesää luonasi!

Haasteen säännöt:
julkaise kuusi kuva kuluneelta kesältä
aihe on täysin vapaa
haasta muita vastaamaan

Haasteen voi napata myös vapaasti
ja nämä säännöthän on myös rikottavaksi tarkoitettu ;).

 

   

 

Tulppaanit täydessä loistossaan

 

Kun mirrinminttu ja lemmikki kukkii ja päivänkakkarat kehittelevät nuppujaan, komeilevat talonvierustan tulppaanit täydessä loistossaan. Toukokuun puolella vielä kylmät yöt pitävät terälehtiä tiiviisti yhdessä. Kesäkuussa tulppaaneja ei haittaa sadepäivät tai pienet sadekuurot ovat nopeasti ohi. Heti auringon pilkistäessä alkavat terälehdet jälleen avautua.

Säät ovatkin kesäkuun alussa vaihdelleet, eikä aamulla välttämättä arvaa missä kohtaa päivää saa sadekuuron niskaansa. Vähitellen varsiinsa pituutta saaneissa tulppaaneissa pisarat kimaltelevat kauniisti. Vedentulo on saanut vauhtia kukkapenkin muihinkin kasveihin ja erityisesti syysleimut, palavarakkaus ja tähkätädykkeet ohittavat pian melko matalakasvuisen Angeliquen. Onneksi olen ymmärtänyt istuttaa tulppaanien seuralaisiksi myös hieman matalampia kasveja, kuten mirrinminttua, peittokurjenpolvea ja hitaammin kasvuun lähteviä maksaruohoja.

Mukavaa on katsella, miten tulppaanimassa pitkässä penkissä aavistuksen verran huojuu tuulessa. Tähän kova tuuli osuu aika harvoin. Toukokuussa vielä ajattelin epäonnistuneeni värivalinnoissa, kun jotenkin tulppaanien sävyt ei ottaneet sulautuakseen toisiinsa niin kuin olin kaavaillut. Mutta tapahtuihan se viimein. Aika kivasti oranssi sulaa ensin Veroniquen terälehdissä tummahkoon vaaleanpunaiseen, se vuorostaan Orange van Eijkin sisustan tummuuteen. Lopulta skaala kulkee van Eijkin vaalean ulkopinnan kautta Angeliqueen, ja siitä vielä viimeisissä Purissiman kukissa valkoiseen.

Valkoinen on Angeliquekin lopulta ennen kuin varistaa terälehtensä. Tämä tulppaani on minulle vanha tuttu parinkymmenen vuoden takaa. Tuolloin ne kukkivat talon eteläpuolen seinustan penkissä, keskellä lemmikkimerta. Se oli kaunis näky. Noin muuten Angelique on nykymakuuni vähän äitelän ja turhan romanttisen näköinen ollakseen tulppaani.

Orange van Eijk -tulppaanin parhaaseen kukinta-aikaan osuivat kylmät yöt ja sateiset päivät. En saanut siitä montaakaan kuvaa täydessä kukassa. Tiedä, oliko kukinta-aika lyhyt, sateilla ja kylmyydellä osuutta vai miksi, mutta yhtäkkiä kukinta vain oli ohi ja terälehdet jo pudonneet. Se kumminkin oli mielestäni ihanin näistä kolmesta tulppaanista. Toivottavasti se talvehtii hyvin ja saan nauttia sen kukista ensi keväänäkin.

Ihan kukintansa lopulla Veronique Sanson -tulppaanit kääntyvät väreiltään kohti oranssia. Kun ne lakastuvat, on penkissä jo isot karvapallot odottamassa aukeamistaan. Kuva on otettu eilen. Tänään oli jo ensimmäiset tulenpunaiset rimpsuhelmat tuulessa heilumassa. Kovinkaan ei natsaa vaaleanpunaisen tulppaanin kanssa, vaikka kukilla sama muoto onkin. Laitetaan luonnon taidonnäytteiden piikkiin, minähän yritin kitkeä idänunikkoa pois tästä penkistä.

Edellisessä postauksessa löytyy tilannetta tulppaanipenkissä kuukautta aikaisemmin. Nyt on todellakin taas enin tulppaanien aika ohi. Nopeasti kuukausi meni, on aika syreenien ja omenankukkien.

 

Syksyllä istutetut tulppaanit

 

Toukokuu kasvatti kukkaan syksyllä istuttamani tulppaanit yhden toisensa jälkeen. Kukkapenkki on uudistunut parin edellisen kesän aikana. Syksyllä istutin kolmea eri tulppaania ja ne tuntuvat lähteneen oikein hyvin kasvuun lämpimällä paikalla talon kupeessa.

Alkupäässä penkkiä oli vanhastaan jo hieman taantuneita Purissima-tulppaaneja, jotka järjestivät minulle melkoisen kevätyllätyksen. Mullasta nousikin yhden tulppaaninupun sijaan useita nuppuja samasta sipulista. Kyllä kiitos, minulle kelpaa! En muistanut koko Purissimaa uusia Angelique-tulppaaneja istuttaessani multaan. Niinpä siihen kohtaan tuli tuplakukinta, ensin aikainen Purissima, kesän koittaessa myöhäinen Angelique.

Melko pian Purissiman jälkeen avasivat Orange van Eijk -tulppaanit nuppunsa penkin toisessa päädyssä. Harmitti, kun en ollut ehtinyt siistiä taustan kivimuuria, vaikka se oli ollut ajatuksissa jo jonkin aikaa ennen kuvaamista. Mutta eipä se van Eijkin hehkua himmennä, päinvastoin.

Tulppaani oli yllättävän punainen ilmestys, varsinkin kukinnan varhaisessa vaiheessa. Tulppaanin hehku vaaleni hillitymmäksi sen ikääntyessä ja terälehtien tyven vaaleanpuna tuli enemmän esiin. Toukokuun alussa sen tummempi sävy taas sopikin paremmin yhteen seuraavaksi nousseisiin Veronique Sanson -tulppaaneihin, joilla on tuhdimmin oranssia hipiässään.

Ilman Veroniquea olisi tulppaanipenkkini ollut väritykseltään hieman hailu ja väritykseltään vajaa, sillä kaipaan kevääseen pientä väri-ilottelua. Ryhtiäkin se antoi värivalikoimaan. Mielestäni kitkin idänunikon kukkapenkistä, mutta niinpä se edelleen työntyy maasta. Oikeastaan hyvä, sillä unikot avaavat karvanuppunsa heti tulppaanien jälkeen. Idänunikon karvaiset lehdet ovat rouheat ja pörröiset tulppaanin siloisiin lehtiin verrattuna.

 

Vaikka Purissimat vetelivät jo viimeisiä loiston hetkiä Angeliquen nuppujen auetessa, kukkivat lopulta kaikki talon vierustan penkin tulppaanit yhtä aikaa. Aurinkoisimmassa kohdassa on jo Purissiman terälehdet pudonneet, ja toisaalta kaikki Angeliquen nuput eivät vielä ole auenneet. Kesäkuun puolella täysin auenneiden kukkien ulkonäkö muuttui yhä runsaammaksi, ja muunkin kasvun myötä koko penkki yhä rehevämmäksi. Siitä ensi kerralla.