Varjopuutarhan uusi elämä

Särkynytsydän jäi paikoilleen, vaikka ympäristö myllättiin uusiksi.

Aiemmin olen kertonut tonttia lännen puolelta varjostavasta syreeniaidasta, usein ja hartaasti. Tämä on ollut hidas prosessi kypsytellä, osittain ajanpuutteen, toisaalta valinnan vaikeuden takia. Alue on pituudeltaan n. 24 metriä ja sen leveys vaihtelee kolmesta viiteen metriin.

Keväällä vielä riittää valoa, miten käy kun on täysi lehti syreeneissä?

 

Palikat alkoivat loksahdella kohdilleen, kun hävitimme isot lehtikompostit aidan alkupäästä, kun halusin hyödyntää kaadetun Sokerimironin paksut rungot puutarhassa ja kun uudistin syreenien edessä olleen kukkapenkin. Harvennuksen jälkeen syreenit eivät enää ole hallitseva rivi valonpeittäjiä, vaan antavat mukavan täplityksen maahan ja päästävät valoa siilautumaan iltapäivällä lävitseen. 

Ukonkellot jäivät toistaiseksi, koska kukkivat valkoisin kukin.

Tämä on pienen budjetin iso muutos. Käytin mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa kasvillisuutta: jaoin itselleni mieluisia perennoja uusiksi taimiksi, siirsin muualta puutarhasta varjoisempiin oloihin kaipaavia perennoja ja harkiten aion ostaa jokusen ihanuuden lisää kokonaisuuteen. Olen hyödyntänyt kaikki omenapuun rungot, osan syreenien rungoista joko sellaisenaan tai ohuemmat oksat hakettamalla ne maanpeitteeksi.

Sinililjat menivät, mutta patsaani voi kohta nuuhkia kielojen kukkia.

 

Aluksi nypin irti kaikki liiat syreenien juurivesat ja leikkasin pois kuivuneet oksat. Tein seuraavaksi vuohenputkiratsian. Onneksi tuuheana kasvanut tellima on pitänyt vuohenputken melko hyvin aisoissa, mutta joudun silti pitämään putkea tarkkaan silmällä. Toistaiseksi jätän tontin rajan ja syreenien välisen vajaan metrin levyisen suikaleen katetuksi tellimalla. Muutenkin tellima on edelleen valtakasvi alueella. Saunanpuoleisessa päässä kaistaleella kasvaa kotkansiipisaniaista ja taas tienpuoleiseen päähän vuohenputkien päälle aion levittää katekankaan ja haketta.

Kartiomarjakuusien välistä polku koukkaa kohti komposteja.

Seuraavana alkoikin homman hauskin vaihe. Mallailin runkoja asentoon jos toiseen, kääntelin niiden kauneimmat kyljet esiin ja pengersin koko tontin leveydeltä loivasti viettävän alueen pieniksi istutusalueiksi. Halusin tehdä istutusalueista ja niiden kasveista soljuvan kokonaisuuden, jota pienet hoitopolut halkovat. Saa nähdä miten onnistuin, kun rungot oleentuvat paikoilleen, kasvit kohoavat ja saan hankittua loputkin taimet puupalikoin merkkaamilleni paikoille. 

Aamuaurinko kuivattaa sinivuokkojen ja kotkansiipisaniaisten lehdet.

Paljon on vielä kesken, osa taimista on hankkimatta, jämätaimia siellä täällä, mutta suurin osa perusistutuksista on jo tehty. Saunapäädyssä aluetta on kasvaneen kielon olen antanut levitä matoksi patsaan tietämille. Siirsin sitä polun alle jäävältä alueelta aukkopaikkoihin. Pelastin pari varjoliljaa nurmikolta ja toiveikkaana ripottelin jokusen varjoliljan siemenenkin kielojen lomaan. Kukkivat sitten kymmenen vuoden päästä. Alppikärhö sai tuekseen syreenin oksista rakennetun kehikon ja vaikuttaa kietoutuvan siihen tyytyväisenä, kohta kukkiikin. Taustalla on aiemmin istuttamaani kotkansiipisaniaista ja sinivuokkoja. Auringonvalo osuu kauniisti keväänvehreisiin saniaisen versoihin ja ne tuntuvat valaisevan koko alueen. 

Laikkukirjokanukka on vasta saniaisen kokoinen,
mutta parin vuoden kuluttua siitä on jo varjostajaksi.

Hävitettyämme vanhat risat lehtikompostin kehikot, ostimme tilalle kunnolliset lehti- ja talouskompostit. Sekoitin lehtikompostin ja talven aikana muhineen kompostin pariksi kummuksi keväällä ja istutin toiseen laikkukirjokanukan. 'Elegantissima' vaikutti sopivan siirottavalta kasvilta tuohon paikkaan peittämään kompostit katseilta ja tuomaan valoa vaaleareunaisilla lehdillään. Syreeniaidan ja kasvimökin välissä oleva perheomenapuu sai alleen vänkkyräisen maasta kohoavan oksan, tellimaa, jaettuja kuunliljoja ja ripauksen valkoisen lehtosinilatvan siemeniä. Ehkä syksyä varten jotain uutta kukkivaa.

Maasta kohoava käppyrä vain odottaa, että sitä myöten jokin kasvi luikertaisi.

Toisessa päädyssä aitaa on kasvanut isoäidiltä saamaani kalliokieloa timanttituijien alla. Siellä ne ovat viihtyneet hyvin, mutta vähitellen tuija on kasvaessaan myös levinnyt ja peittää ne lähes näkyvistä. Kaivoin kalliokielot varovasti ylös ja istutin kulkemaan pitkänä rimpsuna läpi koko alueen.

Rakkaat kalliokielot saivat nyt arvoisensa paikan.

Polut jäävät mullokselle ainakin toistaiseksi. Haraamalla kokeilen pitää ne rikoista puhtaana. Kunhan saan kaikki taimeni istutettua maahan, lisään hakekerroksen istutuksiin pidättämään kosteutta, koska varsinkin syreenien puolella istutuksia maa on keskikesällä melko kuivaa.

Katse tammenaluspolulta uuden pionipenkin yli kohti varjopuutarhaa.

Kuunliljoja minulla on ollut alueella ennenkin. Täytyi ihan kelata vanhoja valokuvia tunnistaakseni ne, koska alkukeväästä niiden maasta nousevat versot ovat lähes samannäköisiä, ehkä niistä löytyy pienoisia värieroja. Kuunliljoja onkin nyt läpi koko istutuksen ryhmä siellä toinen täällä. Vielä niistä ei tosiaan näy kuin lehtien kärkipiikit, mutta noustuaan ja auettuaan niiden lehdet peittävät nyt vielä kovin ankean näköisen maan. Vuorikaunokki pääsi tällä kertaa taustalle. Ennen sitä oli pionipenkin kohdalla valtava lämpäre, mutta nyt se on parissa kohtaa rajan ja syreenien välissä, siis auringon puolella. Se on riittävän valloittava pitääkseen puoliaan vuohenputkelle.

Vuorikaunokki siirtyi syreenien puolelle, alppiruusu sai lisää taponlehteä.

Halusin hoitopolun kulkevan alppiruusun takaa, joten siirsin kohdalla kasvaneita taponlehtiä hieman syrjemmälle. Lisää taponlehteä löytyi muualta puutarhasta, ja saan niistä mukavan maton tosi matalaa kasvustoa alppiruusun ja kartiomarjakuusen alustaan.

Pätkä luonnon omaa suunnitelmaa; lemmikki ja punaherukka.

Kanadanhemlokin ja tammen jälkeen syreenit vaihtuvat aidassa tuijiin, timanttituijiin ja japaninhemlokkiin. On siellä yksi punaherukkakin. Sen olen aikanaan kasvattanut rungolliseksi ja sen oksat kaartuvat viehkosti maata kohti. Herukan alla maa on täynnään lemmikkiä ja saa minun puolestani olla. Näille tienoin olen suunnitellut teeman vaihtumista varjon puutarhasta ruusutarhaksi, mutta en vielä ole keksinyt, miten temppu tehdään. Ehkä luonnontilaisen nurmikon tai kedon kautta... Puunrungot kumminkin jatkuvat ruusutarhalle asti ja paksuimpia runkoja olen ajatellut istuimiksi, maanrajassa olevaa kantoa sisääntuloksi ruusutarhaan.

Kohti ruusutarhaa.

Varjopuutarhaan palaan varmasti vielä monta kertaa, sillä uusista istutuksista on jo nyt kerrottavaa, ja muutenkin on hauska seurata kasvun etenemistä kesän mittaan. Ruusutarhaa tuskin saan eteenpäin ennen ensi kesää. 

Kuurot korvat ja meden tuoksu

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukkiessa etsin katseellani pörriäisiä niiden lähettyviltä. Johtuneeko tuulista, alkukevään koleasta säästä vai pörriäisten vähentymisestä, mutta kovin kankean oloisesti ne ovat kömpineet tänä keväänä mesiapajille. Kyllä mehiläisiä ja kimalaisia on, mutta vähänlaisesti. Jätin nurmikkoa leikkaamatta tarjotakseni voikukkia, mutta niissäkin on kovin hiljaista. On keväitä, jolloin on ollut tunkua samalla kukalle.

Helpotuksesta kumminkin huokaan, kun parin lämpimän päivän jälkeen pörriäisiä on enemmän ja niiden surina saa minutkin hyrisemään. Siinä on sama tyytyväisyysvaikutus kuin kissan kehräyksessä, rauhoittava, rentouttava ja vakuuttava ääni: kaikki on hyvin. Kuurokaan en ole.

Ensimmäistä kertaa villi kirsikkapuuni on täynnään kukkia ja vain jokunen mehiläinen kiertelee sen kukissa. Ihmettelen, eikö puu osaa houkutella pörriäisiä luokseen. Onko vika kukissa? En haista niiden tuoksua, ja mieleen tulee jo itse ryhtyä mehiläiseksi. Kukinta on hetkessä ohi. Muutama kaunis aurinkoinen päivä ja jo on ruskeaa terälehtien laitamilla. Ehkä jokunen mehiläinen riitti, nähtäväksi jää.

Tämä lienee peltokimalainen??

Toisin on kaukasianpitkäpalon kukilla. Sen meden tuoksu täyttää koko puutarhan, vaikka kasvia on vain parissa paikkaa. Vielä pitkään tuoksun hälvettyäkin sen ympärillä pörrää kymmenittäin mehiläisiä ja kimalaisia. Kävikö niin, että juhlat on siellä, missä on parhaat tarjoilut?

Vasu täynnä, mutta kukan nielun pohjalla on vielä jotain.

Luepa Ylen juttu kasvien taidosta kuulla. Vuoden vanha julkaisu, mutta yhä mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Onkohan kaukasianpitkäpalolla parempi kuulo?

Suloisia surinoita viikonloppuun!

Kesää kohti

Koska kevät alkaa tai päättyy? Syöksyen ajassa eteenpäin marjapensaat kukkivat, hedelmäpuiden kukkasilmut pullistelevat, kirsikka avaa nuppujaan, ruohoakin on jo täytynyt leikata. Sinililjojen puolella jätin nurmikon leikkaamatta. Kukkikoon niin pitkään kuin kukkia riittää, ja siementäköön, niin vuosien päästä sininen meri on yhä laajempi. Paikoin maahumala työntää myös nuppujaan nurmesta, ehkä sekin voisi jäädä kukkimaan pörriäisten iloksi, ja voikukat ovat saaneet kasvaa toistaiseksi rauhassa kukkapenkkiin tungettelijoita lukuun ottamatta.

Hetkellisen takatalven ja parin todella sateisen päivän jälkeen luonto on ryöpsähtänyt vihreyteen. Ehkä jo tänään tulee aavistus kesästä, aamulla lupaavat +7 astetta mittarissa! No, ehkä taisi Kerttukin asiasta vähän vihjaista. Rohkeana vein tomaatintaimet kasvimökkiin jo viime viikolla. Koulin ne ja jätin sinne selviämään. Pari tappioita on tullut, mutta taimia oli onneksi yli tarpeen. Nyt ne näyttävät selvinneen säikähdyksestä. On niitä saanut peitellä ja muistaa sulkea mökin ikkunat yöksi ja avata ne aamulla. Lämmittämätön ja ilman automaattisaranoita oleva kasvimökki on kieltämättä työläs. Taimet vielä purkeissaan, joten pikatalven tullessa saan ne takaisin sisätiloihin.

Villi kirsikka puhkesi heti lämmön tultua kukkaan.

Kukkapenkkikierroksia on tullut tehtyä, ja jokunen kuva on tarttunut kameraankin. Kovasti on tuullut ja hetkittäin kirsikanoksa keikkui molemmin puolin kameran linssiä tyventä odottaessani.

Jälkikäteen tuli mieleen, että taitaa syreeni olla niitä maahan juurtuvia pensaita...

Ensimmäinen kesäaskartelu on tehty. Minulla on tapana jotain pientä askarrella joka kesä, ja tällä kertaa sain aikaiseksi kärhötuen katkotuista syreeninoksista. Kärhökin on kasvamassa jo valmiiksi. Toivon, että se vihertyy pian ja suostuu kiertymään uuteen tukeen. Viime kesänä se nimittäin tuli ryskyen alas kaatuneen syreeninrungon myötä. Oli siinä setviminen: ensin yritin varovasti pujottaa sen pitkiä versoja irti toisistaan ja syreeninoksista, mutta eihän se onnistunut. Lopulta otin sakset käteen ja hetkessä oli kärhö lyhyempi. Ehkä parempi niin. Kukinnot olivat vain korkeassa latvuksessa, alhaalla ei mitään. Jospa hän suostuisi kietoutumaan ihmissilmän korkeudelle uuteen tukeen.

Kivikossa kasvualusta on minimaalinen.

Likusterisyreenin alla on pari todella ohutta hiekkamultapeitteistä lämpärettä. Etummaisen lämpäreen mehikasvit ovat selvinneet talvesta, vähän rusinoina, mutta kumminkin. Taaemmassa lämpäreessä kilpirikot sinnittelevät ihan hyväkuntoisina taustallaan sitruuna-ajuruoho, joka on levinnyt yllättävän paljon. Ihan kauimmaisena likusterin rungon takaa pilkistää kylvämäni rauniokilkka. Siitä olen innoissani. Se selvisi.

Narcissus triandrus 'Thalia'

Narsisseilla sen sijaan ei mene hyvin. Nämä ovat ainoat kukkivat narsissini. Niiden vieressä on tupas lehtiä, mutta yhtään nuppua ei sieltä pilkota, joten nämä Thaliat myös jäänevät ainoiksi. Kauniita silti, ja sopivat omenapuun alusen hämyyn. Paikka saattaa olla niille aivan liian kuiva, ja ehkä pitäisi jakaa ne.

Nuokkuluppio, Sanguisorba obtusa 'Chatto'

Kiviympyrän takana olevassa penkissä nuokkuluppion versoja näkyy jo terhakkaina. Vielä ovat terhakkaita, mutta kesän korvalla kasvi antaa periksi. Nuokkuu, ei kuki, jää muiden kasvien jalkoihin. Ehkä paikka on sillekin liian kuiva tai multaa sen alla liian vähän. Kokeilen siirtää siitä osan syreenien eteen kosteampaan maaperään.

Pensaskärhö, Clematis recta purpurea

Penkin toisessa päässä pensaskärhö on venynyt pituutta maanpinnalta tuohon korkeuteen viikossa. Ihan uskomattoman hurja kasvuvauhti heti kun pikkuisen lämpenee. Sama homma pionien kanssa. Kohta on kiire virittelemään tukia niillekin.

Peittolehdeksikin kutsuttu Asarum europaeum ja kevätesikko, Primula veris.

Taponlehti on lähtenyt mukavasti leviämään viimeisten vuosien aikana. Pidän sen syvän vihreästä matalasta matosta ja taponlehteä onkin nyt neljässä paikkaa puutarhassani. Tämä omenapuun alla kevätesikkojen seurassa, parissa kohtaa syreeniaidan juurella ja itsekseen levinnyt pieni lämpäre karviaisen juurella tammen alla. Varjoisia paikkoja kaikki.

Punaluppio, Sanguisorba officinalis

Omenapuun alla punaluppio on vielä hyvin pieni, mutta terhakkaasti se on ponnistanut lehtimaton läpi. Täytynee hieman raotella kuivaa lehtimattoa, ettei vain jokin tärkeä kasvi jää vahingossa peitteen vangiksi. Viime syksynä laiskotti, enkä saanut paksua kerrosta poistettua keväälläkään. Ehkä ensi viikolla tai sitten madot ja öttiäiset hoitavat homman.

Äidiltä saamissani kellukoissa on jo nuppuja. Niitäkään ei ole tarkoitettu syötäväksi.

Puutarhani on siirtynyt uuteen aikakauteen. Joudun suojaamaan aarteitani verkoilla. Kovasti kehuin ristiturpaa, miten se on tänä talvena käyttäytynyt hienosti ja jättänyt verkottamattomat kasvini rauhaan. Seuraavana aamuna oli komea nippu uusia valkoisia Jeanne d'Arc -krookuksiani popsittu maata myöten. Kuin viikatteella vetäistynä joka ikinen lehtikin. En ehtinyt nähdä niiden avaavan nuppujaan tai saada kuvia. Ihmettelin, miksi ne nyt yhtäkkiä olikin kelvanneet.

Kului viikko ja aamuteetä hörppiessäni silmäkulmaan osui liikettä marjapensaiden takaa. Uskottava oli: soma kauris pälyilee säikkynä ympärilleen, kulkee tontin takarajalle ja huomaa korkean väliaidan naapuriin, palaa ja kääntyy sitten kadunpuoleiselle rajalle, jossa on vajaan metrin korkuinen verkko ollut jänön takia. Hops vain, kevyesti aidan ylittäen se kirmaa kohti kaupungin puistikkoa. Pitääkö oikeasti vetää parimetrinen hirviaita pihan ympärille? Toivottavasti se oli vain yksi säikky polo eksyksissä, eikä palaa tänne laumansa kanssa.

Antoisaa puutarhasunnuntaita!

Toukokuun talvi

Ensimmäiset ja ainoat helmililjat.

Eilisen ihan oikeasti järkyttävän sään ‒ hyytävää tuulta, raskaita sadepisaroita, rakeita ja LUNTA ‒ jäätyä eiliseen, uusi päivä valkenee säteilevän aurinkoisena. Voi Luoja, että maa voi olla kaunis!

Tämä on se villi kirsikka, jonka neuvoitte jättämään pystyyn.
Kukkanuppuja täynnä!

Pionit selviävät hyvin takatalvesta.

Kokemus se on talvikin toukokuussa, ja pakko oli lähteä ulos kameran kanssa. Miesmuistiin ei ihan tällaista kesän korvalla..., kimmeltävä lumipeite on paksumpi kuin jouluna. Ei ole edes kylmä, toukokuussa paksu villatakki takin alla ja talvikengät jalassa. Toissapäivänä tepastelin pihalla T-paidassa ja avonaisissa läpyköissä.

Kevätpikkusydämet kurottuvat hangen läpi.

Lumi sulaa silmissä ja minulle tulee kiire saada nietoksista kuvia. Räystäät tippuvat, painoa kerättyään ohut lumimatto laskee kelkkamäkeä stoppareista huolimatta jyrkiltä katoilta ja tömähtää kohahtaen maahan. Jysäyksiä kuuluu yhdestä jos toisesta pihasta. Saan varoa kääntämästä kameran linssiä oksien alla taivasta kohti. Lumi ja jää sulavat nopeasti ja tippuvat raskaina pisaroina.

Taidetta

Valo kimmeltää kauniisti jäätaideteoksista ja näen kuinka ne hiljakseen muuttavat muotoaan. Toukokuun aurinko on niille liikaa. Höttölumi on myös hetkessä kadonnut aurinkopaikoista. Puiden versot työntyvät lumen ja jään läpi taianomaisen hehkeinä, kuin en mitään ihmeellistä olisi niiden ympärillä. Ne on suunniteltu kestämään myös harvoin osuvan toukokuisen talven.

Sitä luulee hallitsevansa säät ja tuulet.
Kevät tulee, kun se haluaa.

Sinililjojen merestä pilkistää vain lehtien tupsut lumella. Varmasti vielä kukatkin nousevat entistä terhakampina lumen sulettua. Paikoin maa olikin jo kuivan oloista, kastelee se lumikin. Piti olla puutarhaviikko minulla. Kohtalon ivaa tämä tämmöinen. Eilen ketutti ihan tosissaan, mutta tänään osaan jo ihastella ihmeellistä maailmaa.

Punaherukan kukat eivät onneksi vielä olleet auenneet.

Tulppaanit saivat talvihunnun helmoihinsa.

Tuore vihreä ja lumivalkoinen on raikas väripari. Siinä on paljon kasvun voimaa ja uhkeutta. Kevät kulkee askelen taakse, toisen eteen, kesä jo pilkistää puutarhakalusteiden alta.

Kohta tuossa taas voi istuskella.

Minulle riittäisi päivän mittainen takatalvi, entä sinulle? Joko kovasti hipottaa päästä puutarhaan kaivamaan ja maata möyhimään? Minulla on kyllä jo ihan polttava tuska saada jotain aikaiseksi.