2021-09-19

Syyssunnuntaina

Viikonlopun upea ilma on saanut minut olemaan ulkona molempina päivinä. Lauantaiaamun olin ahkerana omenateatterissa ja saatuani viimeisen hillopurkin kannen kiinni, otin kameran ja lähdin ulos kuvaamaan.

Olikin melkein kaksi viikkoa vierähtänyt edellisestä kerrasta, mikä näin kesäaikaan ei ole ihan tavallista. No, johan on syksy ja sen huomaa kuvauskohteistakin. Iso harppaus on kuljettu syksyä kohti pienessä ajassa. Johtuneeko hallakylmistä öistä, sillä lähes joka puskassa oli jo lehtivihreä lähtenyt virtaamaan kohti juuristoa.


Sinnikkäitä kukkijoita on yhä siellä täällä, ja tulee sama fiilis kuin keväällä tulppaanien vain jatkaessa ja jatkaessa kukintaansa kun kylmä kausi sai ne ikään kuin jähmettymään paikoilleen. Iisoppi on edelleen kukinta-ajasta sekaisin ja kukoistaa sinisin ja vaaleanpunaisin kukin kivimuurin päällä. Sen taustalla likusterisyreeni on viikossa saanut keltaisen lisävärin lehdistöönsä ja purppuraheisiangervo on jo lähes lilanmusta dramaattinen ilmestys. Oikeastaan ihan hyvä, että hopeamaruna on levinnyt iisoppien sekaan. Sen kuuluisi olla kuvasta oikealla, mutta ei siellä viihtynyt ja on omia aikojaan valinnut itselleen paremman paikan.


Teresanruusu on vielä avannut yhden nupun, vaikka lehdet jo osittain varisevat pensaasta. On se sitkeä sissi. Jotenkin herkän kaunis, ja tuntuu että se olisi kukassa ihan väärään aikaan. Syksyllä lehtien varistua pääsevät sen tummanpunaiset versot kunnolla näkyviin. Talvella paljaat varret ovatkin hyvin kauniit lumea vasten sikäli kun näkyvät verkon läpi. Verkottaa pitää, sillä tänään löysin ystäväni rusakon pesäpaikan puutarhastamme. Se todellakin ASUU meillä. Toivottavasti tämä on vain sen kesämökkipaikka, ja painuu muualle järsimään pajunköyttä. Eli verkot esiin ajoissa.


Viimein meillä kukkivat myös kosmokset. Sai niiden kukintaa odottaa. Pari yksittäistä kukkaa on ollut jo pitkään, mutta varret ovat täynnään nuppuja, jotka ovat surullisen tiiviin oloisesti kiinni. Ei varmaan kovin montaa lämmintä päivää (ja yötä) tarvitsisi, että ne kaikki olisivat kukassa. Kylvin kosmokset vasta touko-kesäkuun vaihteessa, joten siinä ehkä syy pitkään odotukseen. Tai sitten kylmä alkukesä, tai kuuma keskikesä, tai sateinen loppukesä, tai...


Pitkään olen odottanut myös syyskimikin alkavan kukkia. Kukkavana vaan jatkaa kasvuaan korkeuksiin. Se on tehnyt sentään nenän korkeudelle pari pientä sikermää nuppuja, etten ihan joudu tikkaille kapuamaan kuvatakseni läheltä. Nuput on pullistuneet sitten viimeisen katselukerran, mutta edelleen ovat tiukassa supussa. Voi näitä syyskukkijoita. Ja mikä pistikään istuttamaan sen varjopuutarhan puolelle? On minulla toinenkin syyskimikki, mutta se on ollut puolestaan aurinkoisemmalla paikalla, on hukkua vuohenputkeen, ja oli kateissakin pari vuotta, kun on niin pieni. Vasta tänä kesänä se on kasvanut kunnolla, mutta ei edes yritä tehdä kukkavanaa.


Korkeuksista kurkkii tämä päivänpaiste. Se tuo kyllä auringon mieleen vaikkei aurinko näyttäytyisikään. Aika hassu kurkkiessaan yksinään tuolta puiden välistä. Sen seuralaiset osittain makaavat maassa ja toinen puoli porukkaa on vähän matalampia ja nuput hyvin tiiviinä odottaen parempia kelejä. Saa nähdä moniko niistä ehtii kukkaan. Siinäpä minun kesäkukkani. Yritys oli kova, mutta pipariksi meni tällä kertaa.


Koristeomenapuu on heittäytynyt upean punaiseksi. Osa lehdistä on kirkkaan punaisia ja suurin osa tumman viininpunaisia. Pikkuriikkisiä omenoita on puu täynnään, eli hyvä on ollut omenasato tämänkin osalta. Joskus loppusyksyllä ja talvella miniomenat kelpaavat tilhiparville, joskus ne kuivuvat rusinoiksi ja ovat koristeena puussa vielä keväälläkin.

Mustilanhortensiasta on pakko laittaa jälleen yksi kuva. Pensas on hauskan monivärinen ja kukkien värit ovat perussävyltään joka kuvauskerralla erilaiset värin muuttuessa sitä mukaa kuin syksy etenee. Vaaleanpunaisen jälkeen terälehteen tulee aavistus kellertävää, kunnes terälehdet kuivuvat ruskehtaviksi. Auringonvalo saa ne näyttämään läpikuultavilta.

Nyt jo on valamonruusussa kiulukoita ja lehdissä punaista väriä. Pidän tämän ruusun kiulukoista, niiden väristä ja muodosta. Itse ruusua en välttämättä istuttaisi omaan puutarhaani, mutta en ole poiskaan kaivanut, kun on kaunis syksyisin. Onhan se ihan nätti myös kesällä kukkiessaan.


Tänään oli tarkoitus saada istutettavat taimet maahan, mutta toisin kävi. Maa olikin (yllätys, yllätys) täynnä vuohenputkenjuuria, joita sitten aloin järjestelmällisesti kitkeä. Ajattelin, että vaikka peittäisin maan sanomalehdillä ja hakkeella, on parempi kiskoa sitä maasta irti niin paljon kuin mahdollista. Siihen se aika sitten hupeni. Ja omenoiden poimintaan. Kävin koko puutarhan läpi, ja enää on käytännössä jokunen kaneliomena puussa, talviomenia vähän enemmän tosi korkealla latvuksissa. Pääsen ihan oikeisiin puutarhatöihin!

Mukavaa viikkoa puutarhassa!

 

2021-09-15

Lauantain puuhia

Viikonloppuna puuhasin pihallamme pitkästä aikaa. Siis oikein rehkin, ja nautin ihanasta lauantaipäivästä. Nurmikko oli punaisen kirjavanaan kaneliomenoista. Ihanaa herkkua yllin kyllin, niin runsaasti, että kohta tulee korvista. Pitäisi nurmikkokin päästä leikkaamaan. Kyllä niitä kerää, ja kuvaa, ja ihailee, ja syö, mutta köksähommat ei jaksa kiinnostaa viikosta toiseen. Aikamoinen urakka noiden hedelmäpuiden kanssa on joka syksy.

Omenapuut ei oikein kysele, onko just tällä viikolla aikaa tai haluja ryhtyä säilöntäpuuhiin. Aikansa se on mukavaa, ja tuntee olevansa orava keräämässä talvivarastoja. Apulaisenkin olen saanut. Ristiturpa on suorastaan ryhtynyt asumaan tontillamme. Kuva on heinäkuulta, jolloin se ei välittänyt avautuvasta ikkunasta ja esiin työntyvästä objektiivista. Välillä se valpastui kuuntelemaan kameran ääniä, mutta kohta apilaherkku vei voiton. Mahtaa olla rasittavaa elämää olla jatkuvasti valppaana kuin säikky kani. Pelon näkee noista silmistä.


Keräsin jokusen pudonneen päärynän nurmelle kasaan ajatuksenani napata ne mukaan sisälle mennessäni. No, jokin muu asia vei mielenkiintoni ja unohdin ne yöksi ulos. Aamulla oli päärynöitä maisteltu ja vertailtu kunkin makua. Osa oli sitten kelpuutettu syötäväksi. Aika siisti emäntä täällä, kun laittaa ihan tarjolle. Tarjolla on näköjään ollut myös vastaistutettu kurjenkellon taimi sopivasti siinä kukkapenkin reunalla. Mutta vielä me on tultu toimeen, omenoita nääs riittää meille molemmille.


Sienestämäänkin pääsisi, jos tunnistaisi mokomat. Toinen on jonkin sortin lahottaja, sillä se kasvaa nurmella kaadetun omenapuun juuriston päällä. Lahottaisi vaan ripeästi juuret maasta pois, niin ei minun tarvitse niitä alkaa repimään, jos keksin tuohon kukkamaata perustaa. 


Kivikon varjossa olisi tarjolla joko valkoista kärpässientä tai peräti herkkutattia. Enpä uskaltanut poimia. Enkä päässyt tarkemmin asiaa tutkimaankaan, kun yläpuolella oleva likusterisyreenin oksa tarttui kiinni hiussolkeeni ja olin jäädä puun vangiksi. Josta sitten riemastuneena kävin hakemassa pienen oksasahan ja pätkäisin hetken harkinnan jälkeen alimmat oksat syreenistä pois. Olenkin niitä koko kesän väistellyt.


Kun oksasaha oli sopivasti kädessä, muistin kriikunan ja sen naapurin puolelle kylvämät marjat. Että hävetti. Puu on kuin varkain kasvanut ihan tolkuttomiin leveyksiin. Jo keväällä otin siitä jokusen oksan, nyt taas monta aika isoa. Sateet on saaneet sen kasvattamaan ihan valtavasti oksiinsa pituutta. Kauempana rajasta kasvaa toinen jo aika iso kriikunapuu. Ehkä kaadan ison puun rajalta ja annan tämän nuoremman kasvaa täyteen mittaansa. Joka tapauksessa valoa tuli paljon enemmän ja raja siistiytyi jo nyt ihan mukavasti. Lähti siinä viereisestä Bergiuksestakin muutama kuiva oksa, jotka keväällä oli jäänyt leikkaamatta. Kasvimökistä keräsin jälleen kaikki kypsät tomaatit ja chilipalkojakin tuli melkoinen nippu.


Päivän saldona oli lopulta entistä isompi risukasa odottamassa hakettajaansa ja portailla sen seitsemän täpötäyteen ahdettua muovikassia omenaa. Jälkimmäisiä olen nakertanut vähitellen siltään, osan tein hilloksi, osan laitoin viipaleiksi pakkaseen, osasta tein sosetta, ja osan olen kuivannut omenarenkaiksi talvipäivän iltoja varten. Vielä on viisi ja puoli kassia portaalla... ja näköjään lisää taas puun alla. Nurmikko jäi muuten leikkaamatta, huomaan.

 

 

2021-09-05

Syksyn tuulahdus

Vääjäämättä kesä jälleen kääntyy kohti loppuaan, joten nautitaan näistä kuulaista ja aurinkoisista päivistä, joita syksy tuo tullessaan.


Alkavan syksyn värit näkyvät jo kasveissa, ja ensimmäiset hallat ovat niitä puraisseet. Meillä ei vielä ole miinusasteille yöllä menty, mutta yhtälailla plus neljä mittarissa saa suupielet kääntymään alaspäin. Päivällä kumminkin aurinko lämmittää ja on kuin kolea kesä.




Kuiva kausi kesäheinäkuussa sai iisoppini keskeyttämään kasvunsa, ja vasta reilu viikko sitten ne alkoivat kukkia kunnolla. Hyvä kun kukkivat. Tuovat kivimuurin yli röhnöttäessään mukavasti sinisen sävyjä muuten jo kuolleeseen kukintaan. Seassa on jokunen vaaleanpunainen iisoppi ja taustalla hopeamarunaa, joka pyrkii kurkottelemaan iisoppien yli.


Ruusuista neilikkaruusu jaksaa edelleen kukkia runsaasti. Se aloitti heti juhannusruusun jälkeen, ja yhä vain olisi nuppuja aukeamaan, mikäli lämpöä riittää. Minulla on aiemmilta vuosilta pakkashuurteisia kuvia tästä vielä marraskuulta. Vaikka piikikäs onkin, kukinnan takia soisin tätä risteytettävän jonkin toisen hieman isokukkaisemman ruusun kanssa. Toinen kukkija on teresanruusu, joka jälleen on pyöräyttänyt pariin oksaan terhakkaat nuput kohta avautua.

 


Hortensioissa alkaa olla vaaleanpunaista sävyä, samoin tavallinen aitaorapihlaja on saanut jo päällimmäisiin lehtiinsä tummia viininpunaisen sävyjä. Perennojen lehtiin on ilmestynyt kellertäviä ja rusehtavia värejä, jotka nekin tarkemmin katsoen on hyvin kauniita. Huomaatteko aidan takana olevan nurmikon ojassa? Ajelin sen matalaksi uudella ladattavalla trimmerilläni. Kesän paras, ja liki ainoa puutarhaostos. Miten aika onkaan mennyt niin, että vain kaksi kertaa olen käynyt puutarhaliikkeessä. Oikeastaan se toinen kerta oli rautakauppaan, kun haimme lisää rajaukseen tarvittavia betonikiveä.

 Rautapenkillä istuessa olen pommivaarassa. Käytännössä sen koin, kun kaikessa rauhassa istuin juttelemassa äidin kanssa, ja yhtäkkiä korkeuksista mäjähti miehen nyrkin kokoinen omena ihan viereen. Metalli vain helähti. Viisautta siirtyä kauemmaksi. Omenoita riittää kerättäväksi joka päivälle. Erityisesti viime viikon tuuli ja sade olivat pudottanut omenat kaneliomenapuun alle punaisen kirjavaksi matoksi. Niitä jo ämpärillisen viipaloin sellaisenaan pakkaseen, ehkä pitäisi vielä hillota ja kuivata omenarenkaita herkkunaposteluun.

Kiviympyrän takana rauniokilkka ja sitruuna-ajuruoho jatkavat varjon kivikon valloitustaan. Rauniokilkka kukkii vielä harvakseltaan näin loppukesästä. En ole hanninut kitkeä niitä polulta kun ovat niin matalia, etteivät kävelemistä haittaa.

Kellokärhö Rooguchi edelleen aukoilee vahamaisia kukkiaan. Johtuneeko juuri kukkien vahamaisuudesta ja terälehtien paksuudesta, mutta ne tuntuvan kestävän todella pitkään hyvännäköisinä. Nämäkin kaksi jo toista viikkoa. Kärhössä näkyy jo hieman lehtien muuttumista tummempaan suuntaan. Samoin varsien violetti sävy on yhä tummempi. Mutta nuppuja olisi vielä paljon aukeamaan.