Vierailu Kottikärryn kääntöpiirillä

Pääsinpä vierailemaan Kottikärryn kääntöpiirin maisemissa. Lämmin vastaanotto, ystävälliset, välittömät ihmiset, ja mikä puutarha! Menkääpä käymään, kun se on mahdollista. Suomessa niin harvat avaavat oman yksityisen pihansa muiden katsottavaksi, tutkittavaksi ja ihailtavaksi. Se vaatii rohkeutta.

Tässä puutarhassa on mitä näyttää, eikä turhia tarvitse kainostella. Päinvastoin Päivi miehineen voi rehellisen ylpeänä olla tyytyväinen työstään ja aikaansaannoksistaan isolla tontilla, jossa arboretumin puut kasvavat kokoaan ja pensaat ja muut istutukset asettuvat paikoilleen. Minulle parasta antia tällä käynnillä oli huomata kokonaisuuden hallinta, miten ratkaista olemassa olevan ja tulevien puutarhahaaveiden liitto. Siinä on onnistuttu todella hyvin.

Jokusen vuoden olen tätä tarmoa ja tekemistä Kottikärryn kääntöpiiri -blogin kautta ihmetellyt. Päiville sanoinkin, että kyllä se sieltä kasvaa, arboretum nimittäin. Tiedän, että hän on sen silmissään nähnyt ja ajatuksissaan haaveillut, päättänyt puille sijainnit ja mittasuhteet. Ahkeran uurastuksen jälkeen puupuistosta näkyy jo hahmoa, ja siitä tulee hieno!

 

Nyt ymmärrän, mikä valtava työ heillä on ollut, ja on jatkossakin. Ei ihme, että tuon tuostakin on jokin puu tai pensas istutettu, kuoppa kaivettu, kate levitetty tai kivi käännetty. Itse asiassa ihan jatkuvasti. Mittakaava on pikkuisen enemmän kuin oma taajamatonttini. Siinä ei yksi puska tunnu missään. Tämä on vaatinut satsausta kunnollisiin taimiin ja valtavasti uhrauksia ajasta. Ja vaikka ajatukset laukkaavat välillä villinäkin entisessä hevoshaassa, on realiteetit pysyneet mukavasti kasassa. Tästä ei ole tullut pröystäilevä vielä-vielä-puutarha, vaan vanhan pihapiirin henkeen hienosti asettunut kokonaisuus. Huolella istutettu ja rakkaudella kasteltu.

Todella mukava oli vierailla ja omin silmin nähdä sekä puutarha että isäntäväki. Tällaista lisää. Isäntäväelle kiitos esittelystä ja miellyttävästä seurasta. Tsemppiä uurastukseen jatkossakin!

 

Yltäkylläisyys

 

Tiirailen aamupalaa tehdessä vastapäisen rakennuksen katonharjalle. Meille lokista näkyy pää, kaulaa ja yläosa selkää. Pesässään se on kyyhöttänyt viimeiset viikot riippumatta tuulesta, sateesta, lämpötilasta, pesärosvovariksista tai harakoista. Ihmettelen, mitä miettii lokki viikkotolkulla pesässä istuksiessaan. Tänään katonharjalla keikkuu pieni lokinpoikanen, joka kiireesti paimennetaan emonsa siipien suojaan.

Pesin kasvimökin ja osa talvisäilössä olleista rojuista on yhä levällään
kuin Jokisen eväät. Pitäisi järjestää näille pihavarasto.

Hommatkin on levällään. Silppua menossa marjapensaille, haketta katteeksi,
rodomultaa mustikalle, multaa kukkapenkkeihin. Kukahan kantaisi ja levittäisi?

Koristeomenapuun kukinnasta olen saanut nauttia jo kaksi viikkoa ja tuntuu, että joka aamu siinä on yhä enemmän kukkia. Yltäkylläinen tämä Profusion, nimensä mukaisesti. Kukinta alkaa muutamilla oksilla ikään kuin tiedusteluna säätilanteesta ja laajenee vähitellen. Väri on aluksi hyvin tumma viininpunainen. Nuppuja tuskin erottaa puhkeamassa olevista punaruskeista lehdistä. Yhtäkkiä nuput saavat helakamman sävyn ja siitä tietää, että kukintaan on enää pari päivää. Itse kukka aukeaa hyvin tummana, säilyy hieman vaaleamman viininpunaisena viikon ja alkaa sitten vähitellen vaaleta ennen terälehtien putoamista. Juuri nyt kukinta on parhaimmillaan.

 

Muu puutarha on säiden kylmyydestä huolimatta kehittänyt yksi toisensa jälkeen kukkapuiden nuput täyteen kukkaan. Sinne menivät kriikunat, kirsikat ja päärynät, nopeasti on ohi näiden kevätkukkijoiden yltäkylläinen kauneus. Runsas kukinta kaikissa, terälehdet nyt nurmikon koristeena, mutta onpahan kuvat kukkivista puista tallessa.

Päivän aurinkoisina hetkinä on kiva istahtaa tammen varjoon.

Vanhat pihasyreenit jaksavat kukkia, välillä kaatuu tai kaadan
kokonaisen rungon takapihan rivistöstä.

Alkukesän tuoksut ovat täyttäneet puutarhan. Omenat, kielot, syreenit; siinä puutarhani kesätuoksu, joka palaa mieleen talvipakkasillakin. Vaikka aamulla satoi ja raskas pilvivaippa peitti taivaan, pääskyset kirmasivat pilvien alla. Taitaa niilläkin olla jo poikaset ruokittavina.

 Rentoa sunnuntaita puutarhassa!

 

 

 

Kevät ja iiris-itku

Pienikin kevään edistyminen on tänä keväänä ollut suuri asia. Miten helposti unohtaa parin viikon lämpöisen jakson ennen takatalvea tai jää huomaamatta lämpöiset päivät jääkylmien aamujen jälkeen. Yöt ovat niin kylmiä, että kasvimökistä ei ole taimien turvaksi, sisällä taimipöytä notkuu, mutta kyllä taimeni jo kaipaisivat kunnon ulkoilmaa. Puutarha kumminkin puskee eteenpäin, vaikka sitten sen kuuran ja lumipeitteen alla.

Toukokuu on jo pitkällä, tulppaanit ja narsissit nupulla ja pionit työntävät lehteä. Vasta nyt alan ne huomata. Kevään odotus on ollut pitkä, ehkä liian pitkä. Koskaan ei ole kevät edennyt näin pitkälle, etten olisi siitä osannut riemuita, hihkua ilosta jokaista kukkasipulin piippoa tai vihreää pilkotusta.

Mutta ei puutarha minun hihkuntaani kaipaa, siellä se porskuttaa vääjäämättä eteenpäin, ja kun viimein tarkenen pistää nenäni ulos, olenkin tupsahtanut keskelle mitä ihaninta kevättä. Omenapuissa on jo isot silmut. Niistä näkee, että kukkia on tulossa paljon. Sama kirsikka- ja päärynäpuissa. Suorastaan toivon, että silmut eivät enää kasvaisi, eivät aukeaisi ihan vielä, sillä yöt ovat niille liian kylmiä.

Surullinen talvikylvöprojektini on saanut onnellisempia vivahteita, sillä kyllä purkeista vielä kaiken hukuttamisen ja pakastamisen jälkeen nousee elämää. Ainakin vähän, hyvin heiveröisiä kurkkauksia, mutta silti. Viljelylaatikon nurkasta löytyi kaksi vihreää tupasta ruohosipulia. Ovat viime kesän kylvöksiä, ja näköjään selvinneet talvesta hyvin havukatteen alla. Pillisipulikin on hengissä, tai kiinansipuli. En tiedä kumpaa se on.

Tänä kesänä on usean kukkapenkin uudistamisen aika. Niitä olen mielessäni pyöritellyt, osaan varten jo kylvänyt kukkiakin. Talon edessä olevaan penkkiin aurinko porottaa aamusta myöhään iltapäivään. Ajattelin, että tässä voisi viimein olla hyvä paikka tarhakurjenmiekoille, parrakkaille kaunokaisille. Niinpä eksyin netissä videoon iiriksistä, ja itku tuli. Miten voi olla jotain niin kaunista?

 

Talvikylvöt

Viljelyslaatikot alkavat paljastua lumen sulaessa ja sen myötä mullan pinnalle viemäni taimipurkkien rykelmä pääsee vapaaksi talvitantustaan. Tai pääsisi, ellei niiden yllä olisi kaiken varalta paksu kerros kuusenhavuja estämässä pakkasen purevuutta. Havut lisäsin vuodenvaihteessa, jolloin oli hetki suojasäätä ja lumi uhkasi sulaa kokonaan kylvösteni yltä. Myöhemmin talvella sitä pelkoa ei ole ollut.

Menin siis kaivelemaan talvikylvöksiäni havujen alta. Hetkessä havuja ei niin vain poistettukaan. Olin tökkinyt havut tukevasti syvälle viljelylaatikoiden multaan, joka vielä oli jäässä ja niinpä havunoksatkin istuivat nyt tiukassa. Sen verran kumminkin sain havuja pois tieltä, että ruukut paljastuivat, kuin myös ikävä yllätys.

Lumi oli sulanut, valunut läpi havupeitteen ja täyttänyt ruukkuni piripintaan jäisellä vedellä. Osa ruukuista oli ääriään myöten yhtä jääkimpaletta. Ruukut olivat vielä tiukemmin kiinni maan pinnalle muodostuneessa paksussa jääpatjassa kuin havunoksat. Siinä ovat talvikylvöni sulaneet ja jäätyneet päivälämmön ja yöpakkasten vuorotellessa. On kylmäkäsitelty, on. Ihan ei olisi jäätyä tarvinnut. Ruukuissa on kyllä reiät, mutta ilmeisesti edestakaisin sahaava lämpötila ja havukatto edesauttoivat jääpatjan muodostumisessa. En saanut purkkeja irti, mutta havut lopulta lähtivät. Päätin jättää seuraavaan päivään auringon huoleksi irrottaa purkit, mustia kun ovat.

Seuraavina päivinä sain irrotettua purkin toisensa jälkeen. Ladoin ne samaan järjestykseen, sillä keskimmäisessä rivissä ei ollut merkintää purkin sisällöstä. Olin kirjoittanut lajikkeiden nimet erilliselle paperille, varmuuden vuoksi vielä koneellekin talteen. Ei siis ollut varaa sekoittaa järjestystä, vaara kylläkin. Ja onnistuin siinä kun jouduin jakamaan purkit kahteen eri säilytyslaatikkoon. Nyt ei ole keskimmäisen rivin nimitiedoista jäljellä kuin arvaus. Myöhemmin selvisi, että paperilla ja koneella olevat listat olivat eri järjestyksessä!

Mitä vielä? Jotta soppa olisi täydellinen, kaadoin piripintaan olevan veden pois ruukkujen päältä. Ehkä huitaisin myös siemenet maahan samoilla lorauksilla, mistä taas johtui mieleen, että olin ripotellut kustakin talvikylvettävästä kaikki siemenet kerralla. Nämä olivat siemenkirjeen siemeniä, joita ei ollut tuhottomasti muutenkaan. Kannoin kylvökseni nyt kasvimökkiin sulamaan ja hieman kuivumaan. Jos purkeista jotain itää, tulee se olemaan todellinen ihme.

Kaikesta oppii. Ehkä ensi vuonna osaan laittaa taimipurkkini sulamisvesiltä suojaan kannen alle.

 

Harlow Carr – Puron solinaa

Olen himmannut tätä päivitystä, jos vaikka osuisi talvisia kelejä kiusaksemme kevään kynnyksellä. Taitaa olla aika... Harlow Carrin vierailun neljäs postaus on siis käsillä. Aikaisemmat postaukseni vierailusta löydät näistä linkeistä:

Puutarhasuunnittelun juhlaa

Värien sinfoniaa

Heinien huojuntaa

Geoffrey Smith toimi pitkään puutarhurina tässä Pohjois-Yorkshiressa sijaitsevassa RHS:n puutarhassa. Hän kirjoitti myös useisiin puutarhalehtiin, ja tuli kuuluisaksi pyrkimyksistään löytää menestyviä kasveja Englannin pohjoisosiin. Harlow Carrissa on puronvarsi, jota hän on ollut suunnittelemassa ja istuttamassa. Nyttemmin alue on omistettu hänen nimiinsä. Erityistä puron varrella on siellä kasvavat huikean väriset esikot. Ohessa linkki videoon, kohdasta 2.44 eteenpäin löydät purolle, mikäli et halua alkua katsoa.

 

Vierailimme puutarhassa heinäkuun loppupuolella, joten loistava kukinta jäi meiltä esikoiden osalta näkemättä. Silti kasvustoista löytyi sieltä täältä ripauksia oranssin, keltaisen ja pinkin väriyhdistelmistä, kuin kaikuna parhaimmasta kukinnasta. Heinähelteiden jäljiltä puro solisi syvässä uomassaan hyvin hiljaisena, mutta selvästi sen suomalla kosteudella oli osuutensa lähistön kasvien rehevyyteen.

Gunnerat valtavine lehtineen olivat suorastaan jättiläisiä. Tavalliset kotkansiipisaniaiset ja alvejuuret näyttäytyivät sen rinnalla maanpeitekasveina. Puronvarsi oli tähän aikaan kesää hyvin rehevä, kasvustoltaan runsas ja suorastaan täyteläinen.

 

Välillä puro kulkee jyrkän rinteen pohjalla, välillä polut seuraavat sitä molemmin puolin. Toisinaan rinnalla kulkee runsaita perennaistutuksia tai suorastaan perennapeltoja. Jyrkiltä kivikkoisilta rinteiltä voi löytää monia puiden ja pensaiden värejä ja muotoja. Osittain puron matkaa vartioivat isot metsän puut. Hyvin vaihteleva reitti, ja suunnittelijoilleen se on varmasti ollut haasteellinen, mutta myös onnistuneena hyvin palkitseva.

 

Vieläkin on Harlow Carr -kuvia varastossa. Ehkä joku päivä, aikojen päästä, käväistään joko tropiikissa tai keittiöpuutarhassa.

 

Mukavaa viikonloppua. Äänestäkääpä viisaasti!

 

Kelloköynnös aloittaa siemenkylvöni

Siemenkylvöni alkavat tänä vuonna liottamalla kelloköynnöksen siemeniä. Kerran aikaisemmin olen saanut siemenet itämään, ehkä hullun munkilla, sillä myöhemmin itäminen ei ole onnistunut kertaakaan. Vuosiin en sitten ole yrittänytkään, joten ostamiini siemeniin kohdistuu nyt melkoiset odotuspaineet.

Nelson Gardenin pussia varovasti tunnustelemalla huomaan sen sisällä olevan epämääräisiä muhkuroita. Pohdin kannattaisiko liottaa kaikki siemenet kerralla vai jättäisinkö niistä osan ensi vuoteen. Päiväystäkin riittää 2025 syksyyn. Päällipuolella näkyy lukevan - sitten kun on etsinyt silmälasit ja siirtynyt ikkunan valoon tihrustamaan pikkupränttiä - Frö till/Frø til Siemeniä 6-8 Plants. Sepä sopivasti. Itävyydenkin luvataan olevan minimissään 65 prosenttia. Jos puoletkin itää, saan 3-4 tainta, mikä on ihan hyvä määrä. Tarkkoja istutuspaikkoja en vielä ole niille suunnitellut enkä päättänyt, istutanko ne maahan vai ruukkuihin.

Avaan pussin, kaadan siemenet kämmenelleni, ja melkein viskaan ne saman tien pois. Hyi helkutti! Kämmenelläni jököttää iso leveän littana ja myhkyräinen mötikkä sekä muutama siemen. Mitä ihmettä? Mötikkä ei ole toisiinsa liimautuneita siemeniä, eikä lopulta ällö otuskaan, vaan palanen siemenkodan kuorta. Näin oletan, vaikka on laatassa pari pientä kohoumaa, joita hyvällä tahdolla voisi epäillä siemeniksi. Varmasti siis neljä siementä ja ehkä yksi siemen palassa parkkia.

Alkaa ynnääminen. Siemeniä 6-8 taimeen? Itääkö yhdestä siemenestä useampi taimi? Jos itäminen on 65%, neljästä siemenestä kehittyy kaksi tainta. Jos mötikkä sisältää jotain elävää, niin hyvällä säkällä saan kolmannen. Kiitti, Nelson! Alkaa luetun ymmärtäminen ja kääntäminen. Vai käännösvirhe pakkauksessa sanassa Plants? Eli tarkoittaakin 6-8 siementä. 0,80 g sisälsi silkkoa. Kiitti uudelleen, Nelson!

Joskus olen ihmetellyt, miksi ihmiset ostavat useamman pussin kelloköynnöksen siemeniä. Selvisipä sekin. Toivon, että neljä siementäni ovat tavallista pulskempia ja elinvoimaisempia. Ja oikeasti: kaksi hyvin kasvuun lähtevää tainta on ihan riittävästi ja jo pelkkä siementen hypistely toi kevään!

 

19.2.2023 Päivitys:

Klöntti on sittenkin siemeniä! Yön levättyään kostean paperin välissä se on imenyt kosteutta ja varovasti vetäen palasta sai erotettua kaikkiaan viisi limaista siementä. Kiitos, Nelson! Sain lopulta siemenpussista mitä pitikin. Nyt vaan odotellaan itämistä.

 

Kukkiva kiviympyrä

Alkukesällä esittelin kiviympyrälle itsekseen levinneitä perennojen ja rikkakasvien taimia. Tuumailin tuolloin joitain jättäväni ja joitain kitkeväni. Näin teinkin. Lupasin joskus kertoa, miltä näytti keskikesällä, kun säästetyt taimet kukkivat.

Viereisistä kukkapenkeistä ympyrälle vaeltavat lähinnä akileijat ja kaukasianmaksaruoho. Akileijoja on kahta väriä, lähinnä sinistä alppi- ja vihreänvalkoista lehtoakileijaa. Jälkimmäinen taitaa olla 'Green Apples'. Erityisesti alppiakileija on joukolla hakeutunut valoisampaan kohtaan pois kukkapenkin varjoista. Eikä minua haittaa, kun ovat sopivasti vähän sivussa, eivätkä ihan jaloissa pyöri.

Toisin kävi harakankellon kanssa. Se todella valtasi alueen ja sain sovittaa askeleeni miten parhaiten taisin. En hennonut taittaa hentoja kukkia. Ihan kellomerta en kesällä saanut, mutta sellaisen harvaakin harvemman heinikon sinililoin kellokukin. Istumapaikankin ne lopulta valtasivat!

Kuin myös sinipiikkiputki. Se valtasi rautapenkkini toisen päädyn. Sen piikeille sanoin ei, samoin sen kavereille. Niille tuli lähtöpassit varovasti kaivaen ja kivien väleistä hivuttaen taimiruukkuihin varttumaan. Onneksi huomasin pikkutaimet tarpeeksi ajoissa. Nyt ne on istutettuina paahdepenkkiin siellä jo isoiksi kasvaneiden seurassa. Siirsin kivimaisemista myös pari lehtosalviaa paahdepenkkiin.

Kiviympyrän pohjoisreunalla, ympyrän ulkopuolella kasvaa kivikkokilkkaa. Tänä kesänä se keksi kiivetä ympyrän reunaa kiertäville kiville. Olen varma, että sillä on suunnitelmia levittäytyä ympyrän keskustaa kohti.

Mäkitervakko on melko aikainen kukkija. Se hädin tuskin pysyy sille varatussa kohdassa kiviympyrän portaan vieressä, vaan sinkoilee siemeniä yllättävän paljon ja laajalle. Sitä kitken joka kesä. Nyt jätin muutaman kukkavarren lehtoakileijan seuraksi. Kukinnan jälkeen saksin kaikki siemenkodat pois, mutta silti taisi ziljoona minimaallisen pientä siementä luikahtaa kivien rakosiin.

Ympyrä viettää hieman kohti eteläreunaansa, jossa kosteuden takia tuntuu olevan parhaimmat itämismahdollisuudet. Kitkennästä huolimatta paikka oli kuin turkkia ja niittyhumalat kaivoinkin ylös heti niiden kukittua. Ketoneilikan yritin säästää, mutta rapatessa roiskuu, joten saapi nähdä mitä tuossa ensi kesänä kasvaa.

Yleiskuvaa en harakankelloista näemmä ole ottanut, tässäkin kuvassa ne näkyvät lähinnä vihertävinä varsina ympyrän varjoissa. Ensi kesän tavoite onkin saada hieman karsittua yllä olevaa omenapuuta, jotta valo lisääntyisi sen alla olevaan perennapenkkiin. Ehkä kiviympyrä tulee palautettua varsinaiseen tarkoitukseensa, tasaiseksi kivierämaaksi, jossa voi istuksia ihailemassa seulanpääkivien sileitä pintoja ja kivien värierojen muodostamaa kuviota. Nythän sitä ei sekamelskassa hahmota ellei sade tehosteväärjää kivien pintaa.