Puutarhavuosi 2022

Ensimmäinen mielikuva menneestä vuodesta on kesän kirkkaansininen taivas ja lämpötila lähellä tai peräti hellelukemissa. Piti tarkistaa kesän ennätyssaldo: pikkukaupungissamme mitattiin 11 päivänä Suomen korkein hellelukema. Mielikuva oli siis ihan oikea.

Pitkään sai kunnon säitä odottaakin. Toinen mielikuva vuodesta on korkeat hanget. Lumesta ei meinattu päästä eroon. Melkein itkuksi pisti, kun huhtikuussa vielä ripsoi kymmenen sentin lisäkerroksen. Sulamista odotellessa ennätin leikata kuivia oksia jo muutenkin korkeaan oksakasaan ja silppuria sain huudattaa kokonaisen viikonlopun ennen kuin rytöläjä oli hakkeena. Koska oli pitkä kevät, idea- ja suunnittelupuolen lista vain kasvoi, ja tuska sen myötä päästä niitä toteuttamaan.

Ekaa kertaa:

Käyttelin porakonetta ja sain aikaiseksi viljelylaatikot. Niiden ympärille olikin päheetä levittää "oman maan silppua". Vaikka laatikoiden nikkarointi työnä on yksinkertainen, koin suurta onnistumisen tunnetta. Kesän mittaan laatikoista tuli yhä merkittävämpiä, kun siemenkylvöt itivät ja sain viljelyksiltä satoa ja silmäniloa. Kastelukannua tarvittiin usein, sillä kuivuus koetteli ensin alkukesällä ja sitten vielä heinä-elokuun ajan. Ekaa kertaa kylvin myös heiniä, sininataa, josta toivoin ja sainkin taimia paahdepenkin reunalle.

Tappiot:

Aikaisin keväällä käyn läpi kukkapenkkien lehtipeitot, murustelen niitä pienemmäksi ja jätän murskan kasvien väleihin hajoamaan. Paksu kerros rapsakoita tammenlehtiä tuntuu olevan erittäin hyvä suoja perennoille vähälumisina kausina. Tänä keväänä taisi paremminkin olla ongelmana paksu lumikerros, joka ei olisi millään halunnut sulaa pois. Jänis vei veronsa heti kasvun alettua käyden lyhentämässä kurjenkellojen lehtituppaat. Kukkivat sitten elokuun lopulla, eivät normaaliin tapaansa heinäkuussa.

Talven menetyksiä ei siis ollut, ainoastaan osa kiinankatajista oli jälleen alkukesällä ruskeina, vaikka ovat yli 10 vuotta vanhoja. Annoin niille lähtöpassit, koska en halua huputtaa niitä ikuisesti. Saattaa olla jotain sairauttakin, koska ei tunnu olevan merkitystä onko ne olleet suojassa tai ei. Kesän helteissä en ymmärtänyt, että jaloangervot ovat janoisia kasveja tai että niiden kasvualusta oli päässyt pahasti kuivahtamaan. Saapa nähdä nousevatko keväällä.

Ostoksia:

Puutarhaan ostin multaa 15 säkkiä, kalkkisäkin, purkin kanankakkaa, 2 pionia, 3 varjohiippaa ja syysleimun, ilmeisesti Wilhelm Kesselring nimeltään. Aikaisin keväällä ostin pari pussia tomaatinsiemeniä ja viljelylaatikoihin salaattien ja mausteiden siemeniä. Paljon siemeniä löytyi vanhoista varastoista. Lähes ekaa kertaa (edellisestä kerrasta ainakin 15 vuotta) ostin myös miekkaliljojen ja daalioiden mukuloita. Äitienpäivälahjaksi sain nietospensaan taimen.

Paras ostos aikoihin:

Trimmerin hankimme jo kaksi kesää sitten. Ihan tavallinen vempain ladattavilla akuilla. Kulmatonttiamme kiertää ikävän viistot ojat kahdelta puolen ja niiden nurmikko on suorastaan viheliäistä leikata ruohonleikkurilla, erityisesti jos nurmi on päässyt pitkäksi. Kummasti on vähentänyt tekemisen tuskaa, kun voi pidentää trimmerin varren ulottumaan ojan pohjalle asti, eikä tarvitse itse linkuttaa epätasaista pintaa. Leikkausjälki ei toki ole samaa kuin jos ruohonleikkurilla vetäisi, toisaalta voi jättää nurmikon kukat pidemmäksi aikaa kukkimaan.

Mitä tein lomalla?

Ihmettelin itsekin kunnes tajusin, että kesälomasta hupeni 1½ viikkoa koronassa ja viikon vietin Englannissa. Tänä kesänä ei ollut ylimääräistä ylitöistä kertynyttä viikkoakaan, kuten tavallisesti, joten aika vapaaseen oloon omassa puutarhassa tuntui todella lyhyeltä. Osa lomasta suli myös helteiden pehmentämänä. Oli ihan hyvä taktiikka aloitella puutarhajuttuja keväällä heti kun vain ulos pääsi. Muuten olisi jäänyt "kaikki" tekemättä. Ainakin kuvasin paljon ja nautin edellisen syksyn kukkasipulien loisteesta. Tänä syksynä en sitten ostanut sipulin sipulia ensi keväälle.

Mitä tein tai jäi tekemättä?

Kannattaa haaveilla paljosta, niin saa jotain aikaiseksi, näyttää olleen mottoni. Tekemättä jäi kasvimökin edusta, kasvimökin viereisen kukkapenkin osittainen uudistaminen, vuohenputkisota jäi puolitiehen, vuohenkellosotaa en edes aloittanut, talon vierustan kiveysten kunnostus jäi haaveeksi,... Mutta viljelylaatikot tuli valmiiksi, kirsikkapuu tuli ehostettua, talous- ja lehtikompostit tyhjennettyä, pitkä aita leikattua ja varjopuutarhan polut siivottua rikkaruohoista ja katekin levisi sinne ihan viime töinäni loppusyksyllä.

Niin ja tietysti satokausi on oma souvinsa. Elokuun päärynä kukki enemmän kuin koskaan ja teki myös hedelmää enemmän kuin koskaan. Sen satokausi on hyvin lyhyt ja väistämättä paljon meni myös hukkaan, kun en ennättänyt säilöä tai kerätä talteen. Kumminkin on nyt päärynähilloa ja päärynäsuikaleita talven ilona. Omenasato ei ollut mitenkään valtava, ja olin siitä hyvilläni, sillä omenat olivat jo alkukeväästä matojen mieleen. Viljelylaatikoista sain paljon mieleistä säilöttävää, ja kasvimökistä tomaatteja.

Englannin reissu oli ihan oma lukunsa ja olenkin Harlow Carrin puutarhanäkymiä jakanut parissa postauksessa aiemmin. Kun on paikallinen apuna lomaohjelman suunnittelussa, tulee reissusta antoisampi. Molemmat kun olemme hurahtaneet kasveihin, oli loma puutarhapainotteinen. Ehdittiin käydä myös Yorkissa nähtävyyksiä katsomassa, Leedsissä ostoksilla ja Riponissa kartanon puutarhassakin. Kyllä oli kartanon oheistaimimyymälän tarjonta herkullinen. Harmi kun britit eivät enää ole EU:ssa ja kasvien tuominen on käytännössä ihan mahdotonta yhä vieläkin brexitin jälkeen.  No, enpä tiedä kuka ne olisi matkalaukkuuni saanut sullottua tai mielihaluni raahattua. Toin sitten puutarhakirjoja, joista siellä on ihan huikea tarjonta.

Minna Hiidenkiven puutarhasta laittoi haasteen alulle, minulle haaste kiersi Marjukalta Tutkimusmetsän puutarhasta.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja, Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista.
3. Haasta muutama blogi-ystäväsi mukaan.

Haastan Riinan blogista Versoja Vaahteramäeltä sekä Katjan Päivänpesän elämää -blogista.

Toisen kierroksen siemenkirjeen lähetin menneenä maanantaina eteenpäin. Osallistuminen siemenketjukirjeeseenkin oli uutta. Olipa antoisa, odotuksentäyteinen kokemus, ja odotus jatkuu. Puutarhavuoteni päättyi (vaiko puutarhavuosi 2023 alkoi?), kun kylvin siemenkirjeessä tulleita siemeniä purkkeihin ja kiikutin ne viljelylaatikon suojiin talveksi. Ehkä marraskuinen kylvö kylmäkäsittelyyn on alku, toivon niin.

 

 

Kypsää idässä ja lännessä

Onni on oma tomaatti lokakuussa. Otin tomaatit raakileina sisälle kypsymään. Edellinen kokeilu oli reilut kymmenen vuotta sitten ja tuloksena oli nahistuneita ja homeisia klönttejä pitkin yläkerran porrastasannetta ja portaita. Kokeilu pysyi mielessä ja se riitti pitkäksi aikaa luopumaan moisista hullutuksista.

Nyt oli kumminkin kasvimökki pullollaan kypsiä ja toisaalta täysin raakoja tomaatteja. Poimin punakyljet talteen ja pitkän googlettelun jälkeen porisi iso viiden litran kattila tomaatin, sipulin, omenan ja mausteiden seosta. Ihana seos, ihana maku ja ihana tuoksu!

Kylmässä kasvihuoneessa raakileiden kypsyminen tuntui junnaavan paikallaan ja hallaisia öitä oli luvassa. Parempi siis kerätä raakileet pois ja tuoda sisälle lämpöön. Ja tällä kertaa päivittäisen tarkkailun piiriin! Lähes kypsiä, puolikypsiä ja täysin vihreitä raakileita kertyi kolme isoa lasagnevuoallista.

Kahdelle vuoalle löytyi paikka kukkatelineeltä, kun tiivistin huonekasveja vähän syrjemmälle. Olohuoneen länsi-ikkunalla ne saavat pitkään auringonpaistetta ja -lämpöä. Kertoo vain epäuskostani asiaan, kun asettelin vihreimmät tomaatit alatasanteelle ja punaisemmat ylemmäksi, parhaimpaan valoon. Ehkä ajattelin kypsyttää edes ne, jotka jo melkein olivat syömäkelpoisia.

Keittiön ikkunalauta idän puolella täyttyi rivistä vihreitä pallukoita. Olin jo pelin luovuttanut kaikkein vihreimpien suhteen, mutta jo parissa päivässä tuli aavistus punerruksesta. Tapahtuuko tosiaan jotain? Innostuin kuvaamaan raakileita aika ajoin, ja olihan kuvia uskottava, silmiäkin vähitellen. Kypsyminen jatkuu sisätiloissa ja versoista irrotettuna, jopa nopeasti.

Vihreät möllikät idän puolella, 22.9.2021

Punertaa sittenkin, 25.9.2021

Tilanne 27.9.2021

Näistä jo puolet valmiina pataan 29.9.2021

Tilanne lännen puolella 22.9.2021

Jo näin värittynyt joukko 25.9.2021

Ruokailu-/oleskelu-/etätyöhuoneen ikkunalaudalle mahtui pienempiä vuokia neljä kappaletta lännen auringosta nauttimaan. Siinä ne oli käden etäisyydellä, ja monesti tulinkin napanneeksi kypsän tomaatin suoraan suuhun. Ruokaa laittaessa on kätevä kipaista ikkunalaudoilla ja valita tarkoitukseen parhaiten sopiva lajike. Kirsikkatomaattia salaattiin, isompia keitoksiin tai leivän päälle. Homma tietysti sai kanssaeläjän vääntämään tilannekomiikkaa tomaattien kasvattamisesta olohuoneessa, ihan lämpimään sävyyn tosin. Tomaatit maistuivat hänellekin makoisina.

29.9.2021

Alapritsilläkin jotain tapahtuu, 27.9.2021

Punastelu jatkuu ja keräsin joukosta pois kypsimmät. Onpa niitä syötykin vähän joka välissä ja keitoksessa. Lopuista kypsistä porisi vuorostaan pienempi 3 litran kattila mausteista tomaattisosetta. Tämäkin erä meni annoksina pakkaseen, loput osana etätyöläisen jauhelihakeittoa.

Yllättävän vähän joukkoon on eksynyt nahistuneita tai homehtumaan alkavia yksilöitä. Kolme homeista ja jokusen nahistuneen poimin pois joukosta koko rupeaman aikana. Eikä kypsyminen tähän loppunut. Alahyllyn myrkynvihreät alkuun toivottomiksi luokitellut pääsivät valoon. Jäljellä on enää kaksi pikkuvuokaa nyt lähes kypsiä tomaatteja, joukossa kaksi vihoviimeistä vielä vihreää punastelijaa. Itäikkunan lautakin on huvennut pariin aamiaistomaattiin.  

 

Lauantain puuhia

Viikonloppuna puuhasin pihallamme pitkästä aikaa. Siis oikein rehkin, ja nautin ihanasta lauantaipäivästä. Nurmikko oli punaisen kirjavanaan kaneliomenoista. Ihanaa herkkua yllin kyllin, niin runsaasti, että kohta tulee korvista. Pitäisi nurmikkokin päästä leikkaamaan. Kyllä niitä kerää, ja kuvaa, ja ihailee, ja syö, mutta köksähommat ei jaksa kiinnostaa viikosta toiseen. Aikamoinen urakka noiden hedelmäpuiden kanssa on joka syksy.

Omenapuut ei oikein kysele, onko just tällä viikolla aikaa tai haluja ryhtyä säilöntäpuuhiin. Aikansa se on mukavaa, ja tuntee olevansa orava keräämässä talvivarastoja. Apulaisenkin olen saanut. Ristiturpa on suorastaan ryhtynyt asumaan tontillamme. Kuva on heinäkuulta, jolloin se ei välittänyt avautuvasta ikkunasta ja esiin työntyvästä objektiivista. Välillä se valpastui kuuntelemaan kameran ääniä, mutta kohta apilaherkku vei voiton. Mahtaa olla rasittavaa elämää olla jatkuvasti valppaana kuin säikky kani. Pelon näkee noista silmistä.

Keräsin jokusen pudonneen päärynän nurmelle kasaan ajatuksenani napata ne mukaan sisälle mennessäni. No, jokin muu asia vei mielenkiintoni ja unohdin ne yöksi ulos. Aamulla oli päärynöitä maisteltu ja vertailtu kunkin makua. Osa oli sitten kelpuutettu syötäväksi. Aika siisti emäntä täällä, kun laittaa ihan tarjolle. Tarjolla on näköjään ollut myös vastaistutettu kurjenkellon taimi sopivasti siinä kukkapenkin reunalla. Mutta vielä me on tultu toimeen, omenoita nääs riittää meille molemmille.

Sienestämäänkin pääsisi, jos tunnistaisi mokomat. Toinen on jonkin sortin lahottaja, sillä se kasvaa nurmella kaadetun omenapuun juuriston päällä. Lahottaisi vaan ripeästi juuret maasta pois, niin ei minun tarvitse niitä alkaa repimään, jos keksin tuohon kukkamaata perustaa. 

Kivikon varjossa olisi tarjolla joko valkoista kärpässientä tai peräti herkkutattia. Enpä uskaltanut poimia. Enkä päässyt tarkemmin asiaa tutkimaankaan, kun yläpuolella oleva likusterisyreenin oksa tarttui kiinni hiussolkeeni ja olin jäädä puun vangiksi. Josta sitten riemastuneena kävin hakemassa pienen oksasahan ja pätkäisin hetken harkinnan jälkeen alimmat oksat syreenistä pois. Olenkin niitä koko kesän väistellyt.

Kun oksasaha oli sopivasti kädessä, muistin kriikunan ja sen naapurin puolelle kylvämät marjat. Että hävetti. Puu on kuin varkain kasvanut ihan tolkuttomiin leveyksiin. Jo keväällä otin siitä jokusen oksan, nyt taas monta aika isoa. Sateet on saaneet sen kasvattamaan ihan valtavasti oksiinsa pituutta. Kauempana rajasta kasvaa toinen jo aika iso kriikunapuu. Ehkä kaadan ison puun rajalta ja annan tämän nuoremman kasvaa täyteen mittaansa. Joka tapauksessa valoa tuli paljon enemmän ja raja siistiytyi jo nyt ihan mukavasti. Lähti siinä viereisestä Bergiuksestakin muutama kuiva oksa, jotka keväällä oli jäänyt leikkaamatta. Kasvimökistä keräsin jälleen kaikki kypsät tomaatit ja chilipalkojakin tuli melkoinen nippu.

Päivän saldona oli lopulta entistä isompi risukasa odottamassa hakettajaansa ja portailla sen seitsemän täpötäyteen ahdettua muovikassia omenaa. Jälkimmäisiä olen nakertanut vähitellen siltään, osan tein hilloksi, osan laitoin viipaleiksi pakkaseen, osasta tein sosetta, ja osan olen kuivannut omenarenkaiksi talvipäivän iltoja varten. Vielä on viisi ja puoli kassia portaalla... ja näköjään lisää taas puun alla. Nurmikko jäi muuten leikkaamatta, huomaan.

 

 

Syksyn tuulahdus

Vääjäämättä kesä jälleen kääntyy kohti loppuaan, joten nautitaan näistä kuulaista ja aurinkoisista päivistä, joita syksy tuo tullessaan.

Alkavan syksyn värit näkyvät jo kasveissa, ja ensimmäiset hallat ovat niitä puraisseet. Meillä ei vielä ole miinusasteille yöllä menty, mutta yhtälailla plus neljä mittarissa saa suupielet kääntymään alaspäin. Päivällä kumminkin aurinko lämmittää ja on kuin kolea kesä.

Kuiva kausi kesäheinäkuussa sai iisoppini keskeyttämään kasvunsa, ja vasta reilu viikko sitten ne alkoivat kukkia kunnolla. Hyvä kun kukkivat. Tuovat kivimuurin yli röhnöttäessään mukavasti sinisen sävyjä muuten jo kuolleeseen kukintaan. Seassa on jokunen vaaleanpunainen iisoppi ja taustalla hopeamarunaa, joka pyrkii kurkottelemaan iisoppien yli.

Ruusuista neilikkaruusu jaksaa edelleen kukkia runsaasti. Se aloitti heti juhannusruusun jälkeen, ja yhä vain olisi nuppuja aukeamaan, mikäli lämpöä riittää. Minulla on aiemmilta vuosilta pakkashuurteisia kuvia tästä vielä marraskuulta. Vaikka piikikäs onkin, kukinnan takia soisin tätä risteytettävän jonkin toisen hieman isokukkaisemman ruusun kanssa. Toinen kukkija on teresanruusu, joka jälleen on pyöräyttänyt pariin oksaan terhakkaat nuput kohta avautua.

 

Hortensioissa alkaa olla vaaleanpunaista sävyä, samoin tavallinen aitaorapihlaja on saanut jo päällimmäisiin lehtiinsä tummia viininpunaisen sävyjä. Perennojen lehtiin on ilmestynyt kellertäviä ja rusehtavia värejä, jotka nekin tarkemmin katsoen on hyvin kauniita. Huomaatteko aidan takana olevan nurmikon ojassa? Ajelin sen matalaksi uudella ladattavalla trimmerilläni. Kesän paras, ja liki ainoa puutarhaostos. Miten aika onkaan mennyt niin, että vain kaksi kertaa olen käynyt puutarhaliikkeessä. Oikeastaan se toinen kerta oli rautakauppaan, kun haimme lisää rajaukseen tarvittavia betonikiveä.

 Rautapenkillä istuessa olen pommivaarassa. Käytännössä sen koin, kun kaikessa rauhassa istuin juttelemassa äidin kanssa, ja yhtäkkiä korkeuksista mäjähti miehen nyrkin kokoinen omena ihan viereen. Metalli vain helähti. Viisautta siirtyä kauemmaksi. Omenoita riittää kerättäväksi joka päivälle. Erityisesti viime viikon tuuli ja sade olivat pudottanut omenat kaneliomenapuun alle punaisen kirjavaksi matoksi. Niitä jo ämpärillisen viipaloin sellaisenaan pakkaseen, ehkä pitäisi vielä hillota ja kuivata omenarenkaita herkkunaposteluun.

Kiviympyrän takana rauniokilkka ja sitruuna-ajuruoho jatkavat varjon kivikon valloitustaan. Rauniokilkka kukkii vielä harvakseltaan näin loppukesästä. En ole hanninut kitkeä niitä polulta kun ovat niin matalia, etteivät kävelemistä haittaa.

Kellokärhö Rooguchi edelleen aukoilee vahamaisia kukkiaan. Johtuneeko juuri kukkien vahamaisuudesta ja terälehtien paksuudesta, mutta ne tuntuvan kestävän todella pitkään hyvännäköisinä. Nämäkin kaksi jo toista viikkoa. Kärhössä näkyy jo hieman lehtien muuttumista tummempaan suuntaan. Samoin varsien violetti sävy on yhä tummempi. Mutta nuppuja olisi vielä paljon aukeamaan.