Muutaman harkitsevan, hitaasti juodun aamukupposen jälkeen
uskaltaudun ulos. Tänään köynnöshortensian sisällä vaakasuoraan kasvava
omenapuun runko poistetaan. Varusteina on oksasakset, oksasaha ja sekatöörit.
Asiaa on mittailtu Antonovkan alla, tuijottaen ikkunoista ja eri vinkkeleistä
pitkin pihaa.
Alku menee hyvin. Kumihanskoilla luistamaton ote paksusta
köynnöksestä ja varovasti jutuuttaen sentti kerrallaan omenapuun vanha kaarna
antaa periksi ja hortensia hellittää otteensa. Vaan annas olla, kun ennätän
tuoreempaan omenapuunoksaan. Koko oksa nousee hivutuksen mukana.
Tuumaustauko. Käyn hakemassa tikkaat. Jospa latvus olisi
helpompi irrottaa ensin. Aikani kiikun tikkailla, väistelen sekä omenapuun että
hortensian oksia. Yritän saada niiden sotkua selvitettyä. Krats, ja kädessäni
on irtonainen pätkä köynnöstä. Kerralla tulee selväksi, että köynnöshortensian puuaines
on todella hauras. Pienikin vastahankaan taivuttelu saa sen rasahtamaan poikki.
Kuin kiusoikseni se on kiertyen tukeutunut omenapuun oksahaaroihin.
Toinen tuumaustauko. Kiipeän uudelleen korkeuksiin
oksasaksien kanssa. Katkon kaikki vapaana olevat omenapuun oksat köynnöksen
versoja varoen. Käyn viemässä katkotut oksat risukasaan ja kapuan nyt oksasahan
kanssa tikkaille. En katko oksia, vaan sahaan varovasti oksanmyötäisesti
omenapuun ja köynnöksen haarojen välissä. Kiipimäjuuret menevät poikki helposti
kunhan löytää pienen raon, jonne saa sahan tungettua. Yllättäen minulla on
nelimetrinen köynnöksen latva käsissäni. Nyt pelaan varman päälle ja jätän
köynnöksen tikkaiden yläosaan tuettuna, etten vahingossakaan katkaise
aarrettani.
Kolmas tuumaustauko. Omenapuun poistettava oksa sojottaa puusta
ulos kaljuksi riisuttuna. Näky on surullinen. Se on varmaa, että rungon alaosan
moneen kertaan kierteellä olevia köynnöksen haaroja en saa ikimaailmassa
irrotettua. Päätän katkaista rungon puolivälistä, sopivan oksahaaran kohdalta.
Paluuta ei ole ja oksahaaran poistaminen kokonaan tekisi omenapuusta
toispuolisen. Minulla on nyt kolme köynnöshortensian haaraa, jotka jäisivät
roikkumaan jäljelle jäävästä omenapuun haarasta putouksen lailla.
Siis oli kolme haaraa. Kun lopulta saan omenapuun oksan
poikki, on keskimmäinen köynnöksen haara murtunut ja puolittain irti. Noin
vain! Se ihanasta köynnösputouksesta. Keskellä iso aukko.
Neljäs tuumaustauko. Omenapuun katkaistu latvaosa painaa.
Katkon siitä vielä pari sojottavaa oksaa ja vien sen risukasaan. Katseeni hakee
sopivaa tukea jäljelle jääneelle rungolle. Jollakin se on saatava tuettua
ylemmäs. Raahaan katkaisemani oksan takaisin. Se istuu oksaan kuin nakutettu,
pieni mutka jäljelle jääneessä oksahaarassa saa tuen lukittumaan maata vasten paikoilleen.
Toivon, ettei köynnöshortensia kovin ottanut nokkiinsa. Sen
on ollut ilmeisen hyvä kurkotella kohti valoa järeä omenapuu tukenaan. Nyt
hortensia on muutamaa oksaa köyhempi, osin vailla kiipimäjuuriaan ja muutenkin
väännelty ja kaltoin kohdeltu, vaikka harkitun hellä yritin olla. Sen
tehtäväksi jää verhota kömpelö tukiviritelmäni ja jäädä varjostamaan alla
omenapuun juurella olevaa kukkapenkkiä.
Illalla huomaan tukioksan lipsahtaneen pois paikoiltaan ja jäljelle
jäänyt rungonpuolikas kantaa köynnöshortensiaa harteillaan.
Yhdistelmä näyttää paljon luonnollisemmalta ilman pystytukea. Ehkä
vain kevyesti köytän köynnöksen kiinni ja autan sen siten kiipeämisen alkuun.
Lisättäköön nettiin: älä istuta rakasta köynnöshortensiaa
sinulle rakkaan puun juurelle. Niistä tulee niin erottamattomat, että kumpikin
menee rikki.