2018-04-16

Miten köynnöshortensian kanssa kävi?


Muutaman harkitsevan, hitaasti juodun aamukupposen jälkeen uskaltaudun ulos. Tänään köynnöshortensian sisällä vaakasuoraan kasvava omenapuun runko poistetaan. Varusteina on oksasakset, oksasaha ja sekatöörit. Asiaa on mittailtu Antonovkan alla, tuijottaen ikkunoista ja eri vinkkeleistä pitkin pihaa.


Alku menee hyvin. Kumihanskoilla luistamaton ote paksusta köynnöksestä ja varovasti jutuuttaen sentti kerrallaan omenapuun vanha kaarna antaa periksi ja hortensia hellittää otteensa. Vaan annas olla, kun ennätän tuoreempaan omenapuunoksaan. Koko oksa nousee hivutuksen mukana.


Tuumaustauko. Käyn hakemassa tikkaat. Jospa latvus olisi helpompi irrottaa ensin. Aikani kiikun tikkailla, väistelen sekä omenapuun että hortensian oksia. Yritän saada niiden sotkua selvitettyä. Krats, ja kädessäni on irtonainen pätkä köynnöstä. Kerralla tulee selväksi, että köynnöshortensian puuaines on todella hauras. Pienikin vastahankaan taivuttelu saa sen rasahtamaan poikki. Kuin kiusoikseni se on kiertyen tukeutunut omenapuun oksahaaroihin.


Toinen tuumaustauko. Kiipeän uudelleen korkeuksiin oksasaksien kanssa. Katkon kaikki vapaana olevat omenapuun oksat köynnöksen versoja varoen. Käyn viemässä katkotut oksat risukasaan ja kapuan nyt oksasahan kanssa tikkaille. En katko oksia, vaan sahaan varovasti oksanmyötäisesti omenapuun ja köynnöksen haarojen välissä. Kiipimäjuuret menevät poikki helposti kunhan löytää pienen raon, jonne saa sahan tungettua. Yllättäen minulla on nelimetrinen köynnöksen latva käsissäni. Nyt pelaan varman päälle ja jätän köynnöksen tikkaiden yläosaan tuettuna, etten vahingossakaan katkaise aarrettani.


Kolmas tuumaustauko. Omenapuun poistettava oksa sojottaa puusta ulos kaljuksi riisuttuna. Näky on surullinen. Se on varmaa, että rungon alaosan moneen kertaan kierteellä olevia köynnöksen haaroja en saa ikimaailmassa irrotettua. Päätän katkaista rungon puolivälistä, sopivan oksahaaran kohdalta. Paluuta ei ole ja oksahaaran poistaminen kokonaan tekisi omenapuusta toispuolisen. Minulla on nyt kolme köynnöshortensian haaraa, jotka jäisivät roikkumaan jäljelle jäävästä omenapuun haarasta putouksen lailla.
 
Siis oli kolme haaraa. Kun lopulta saan omenapuun oksan poikki, on keskimmäinen köynnöksen haara murtunut ja puolittain irti. Noin vain! Se ihanasta köynnösputouksesta. Keskellä iso aukko.


Neljäs tuumaustauko. Omenapuun katkaistu latvaosa painaa. Katkon siitä vielä pari sojottavaa oksaa ja vien sen risukasaan. Katseeni hakee sopivaa tukea jäljelle jääneelle rungolle. Jollakin se on saatava tuettua ylemmäs. Raahaan katkaisemani oksan takaisin. Se istuu oksaan kuin nakutettu, pieni mutka jäljelle jääneessä oksahaarassa saa tuen lukittumaan maata vasten paikoilleen.


Toivon, ettei köynnöshortensia kovin ottanut nokkiinsa. Sen on ollut ilmeisen hyvä kurkotella kohti valoa järeä omenapuu tukenaan. Nyt hortensia on muutamaa oksaa köyhempi, osin vailla kiipimäjuuriaan ja muutenkin väännelty ja kaltoin kohdeltu, vaikka harkitun hellä yritin olla. Sen tehtäväksi jää verhota kömpelö tukiviritelmäni ja jäädä varjostamaan alla omenapuun juurella olevaa kukkapenkkiä.
 
Illalla huomaan tukioksan lipsahtaneen pois paikoiltaan ja jäljelle jäänyt rungonpuolikas kantaa köynnöshortensiaa harteillaan. Yhdistelmä näyttää paljon luonnollisemmalta ilman pystytukea. Ehkä vain kevyesti köytän köynnöksen kiinni ja autan sen siten kiipeämisen alkuun.

Lisättäköön nettiin: älä istuta rakasta köynnöshortensiaa sinulle rakkaan puun juurelle. Niistä tulee niin erottamattomat, että kumpikin menee rikki.

2018-04-13

Miten irrottaa köynnöshortensia omenapuusta?




Kieltävät istuttamasta köynnöshortensiaa suoraan kosketukseen talon rappauksen kanssa. Siinä kun lähtee maali rappauksineen, mikäli hortensian haluaa irti.

Olen nyt käänteisen ongelman edessä: pitäisi poistaa omenapuun runko, johon köynnöshortensia on kietoutunut liki 20 ikävuotensa ajan. Toimenpiteen jälkeen omenapuu olisi siisti ja köynnöksen iso haara edelleen elossa. Pitäisikö luovuttaa suosiolla?


Ihan pikkuisen vain kävin kokeilemassa onneani. Nuoret sivuhaarat lähtevät irti helposti, mutta varsinaiset rungot; ei änähdystäkään. Ei pienintäkään toivoa saada sitä irti ilman aseita. Vähintään puukko tarvitaan.

Jo ottaessani kuvia omenapuun runkoon liimautuneista oksista ajatukset sinkoilevat epätoivon, epäuskon ja hiljalleen kasvavan raivon välimaastossa. Miksei se voi kiivetä ihan kevyesti ja rennosti? Ilmiselvästi tämä on ikuista rakkautta tosiotteella. Ihan rauhallisesti nyt, kiipimäjuuri kerrallaan.


Netistä ei apua irronnut. Oli ohjeita istuttamiseen, leikkaukseenkin, mutta ei irrottamiseen. Mieleen hiipii johdonmukainen ajatus: älä irrota. Ei kukaan muukaan ole irrottanut... paitsi sen rappauksen kanssa tai pieninä oksanpätkinä.

Leikkaaminenkin on netin mukaan melkein no-no-no. Leikattava ennen nesteiden virtaamisen alkua (siis nyt), ei päärunkoja, oksiakin leikataan mahdollisimman vähän ja mahdollisimman harvoin. Oksatappeja tulisi välttää.


Onko helpompi vuolla omenapuu luikeroiden sisältä!? Katkoa omenapuun oksia sieltä mistä pystyy ja ujuttaa ne ulos vyyhdestä.  Kasvattaako köynnös uudet kiipimäjuuret, jos revin sen irti? Onko lopulta väliä, vaikka omenapuun runko kasvaa poikki nurmikon 5 m vaakasuoraan navan korkeudella? Taatusti on.


Jos ja kun saan köynnöshortensian ehjänä irti omenapuusta, suostuuko se koskaan enää kiipeämään? Ja mihin kiivetä? Tuskin ohjaan sitä uudelleen omenapuun suuntaan. Jätänkö haaran kulkemaan maata myöten ja vaikka pitkin kiviympyrän reunaa... vai erillistä pylvästäkö laitan tarjolle? No, sitä voi miettiä sitten, kun köynnös on alhaalla.

2018-04-12

Lumiraja




Lumi sulaa hurjaa vauhtia. Viikossa se on humpsahtanut orapihlaja-aidan latvasta maan tasalle. Minulla on aitiopaikka seurata lumirajan vetäytymistä kohti tontin varjoisimpia osia. Olen talvilomalla. Menköön talvi, kevät tulee!


Talon etelä- ja länsiseinustat ovat lumesta vapaat. Eilen riemusta hihkuen katkoin länsipuolen kukkapenkin talventörröttäjät ja silppusin ne maahan. Maatuvat siinä kesän mittaan. Jätin silpun myös suojaamaan nousevia taimia yöpakkasilta, jotka edelleen pitävät pintansa.


Sinipiikkiputken kohdalla oli juuri ja juuri tunnistettavissa tämän vuoden heleänvihreää lehteä, samoin kivimuurin lämmöstä hyötyvät peittokurjenpolvet olivatkin rönsyjensä kärjistä tuoreen vihreät, kun ravistelin niiden yltä enimmät kuivat lehdet ja katupölyt. Kun oikein tarkkaan tiiraa, näkee talvivihreiden kaukasianpitkäpalkojen versojen kärjissä nuppuja! Ne ottavat kaiken irti auringon lämmöstä talon seinänvierien kivikossa.


Niin on maa jäässä, etten saanut paria tukikeppiä voimallakaan kiskottua kukkapenkistä ylös. Siihen jäivät yhä talventörröttäjiksi. Kukkapenkin maa ja myös sen edessä kulkeva polku on sammaloitunut. Voisin levittää tuhkaa kukkamaalle nyt, kun maa nielee sen kosteuden mukana. Sammaleinen ja osin nurmettunut polku vaatii muutosta tai joudun sen kesän mittaan leikkaamaan kuin nurmikon.


Kiviympyrällä on vielä lunta. Rautapenkki on viettänyt talven kinosten alla. Houkuttelevasti penkin alta oli lumi sulanut ja kahlasin osittain kantavaa hankea penkille istumaan. Jää ja lumi olivat siirtäneet penkkiä hieman ja penkin jalka humpsahti kivien välistä sulavesien pehmentämään syvyyteen. Hyvä etten selälleni lentänyt.


Piipot on vielä piilossa lumien alla. Olen taivastellut, miksi pitää sipulikukat istuttaa varjoon, mutta en tullut viime syksynä asiaa korjanneeksi. Odottavan aika on siitä kohtaa edelleen yhtä pitkä.
Pitkä on kevään odotus. Näin ensimmäisen peipposen jo kauan ennen pääsiäistä. Eilen seurasin, kun se mustarastaiden seurassa etsi lintulaudalta varisseita antimia. "Puoli kuuta peipposesta..." Suvi tulee siis ennen huhtikuun loppua? Ainakin lintujen aamuvarhaisesta laulusta päätellen. Punarintakin on täällä taas.