Yltäkylläisyys

 

Tiirailen aamupalaa tehdessä vastapäisen rakennuksen katonharjalle. Meille lokista näkyy pää, kaulaa ja yläosa selkää. Pesässään se on kyyhöttänyt viimeiset viikot riippumatta tuulesta, sateesta, lämpötilasta, pesärosvovariksista tai harakoista. Ihmettelen, mitä miettii lokki viikkotolkulla pesässä istuksiessaan. Tänään katonharjalla keikkuu pieni lokinpoikanen, joka kiireesti paimennetaan emonsa siipien suojaan.

Pesin kasvimökin ja osa talvisäilössä olleista rojuista on yhä levällään
kuin Jokisen eväät. Pitäisi järjestää näille pihavarasto.

Hommatkin on levällään. Silppua menossa marjapensaille, haketta katteeksi,
rodomultaa mustikalle, multaa kukkapenkkeihin. Kukahan kantaisi ja levittäisi?

Koristeomenapuun kukinnasta olen saanut nauttia jo kaksi viikkoa ja tuntuu, että joka aamu siinä on yhä enemmän kukkia. Yltäkylläinen tämä Profusion, nimensä mukaisesti. Kukinta alkaa muutamilla oksilla ikään kuin tiedusteluna säätilanteesta ja laajenee vähitellen. Väri on aluksi hyvin tumma viininpunainen. Nuppuja tuskin erottaa puhkeamassa olevista punaruskeista lehdistä. Yhtäkkiä nuput saavat helakamman sävyn ja siitä tietää, että kukintaan on enää pari päivää. Itse kukka aukeaa hyvin tummana, säilyy hieman vaaleamman viininpunaisena viikon ja alkaa sitten vähitellen vaaleta ennen terälehtien putoamista. Juuri nyt kukinta on parhaimmillaan.

 

Muu puutarha on säiden kylmyydestä huolimatta kehittänyt yksi toisensa jälkeen kukkapuiden nuput täyteen kukkaan. Sinne menivät kriikunat, kirsikat ja päärynät, nopeasti on ohi näiden kevätkukkijoiden yltäkylläinen kauneus. Runsas kukinta kaikissa, terälehdet nyt nurmikon koristeena, mutta onpahan kuvat kukkivista puista tallessa.

Päivän aurinkoisina hetkinä on kiva istahtaa tammen varjoon.

Vanhat pihasyreenit jaksavat kukkia, välillä kaatuu tai kaadan
kokonaisen rungon takapihan rivistöstä.

Alkukesän tuoksut ovat täyttäneet puutarhan. Omenat, kielot, syreenit; siinä puutarhani kesätuoksu, joka palaa mieleen talvipakkasillakin. Vaikka aamulla satoi ja raskas pilvivaippa peitti taivaan, pääskyset kirmasivat pilvien alla. Taitaa niilläkin olla jo poikaset ruokittavina.

 Rentoa sunnuntaita puutarhassa!

 

 

 

Kevät ja iiris-itku

Pienikin kevään edistyminen on tänä keväänä ollut suuri asia. Miten helposti unohtaa parin viikon lämpöisen jakson ennen takatalvea tai jää huomaamatta lämpöiset päivät jääkylmien aamujen jälkeen. Yöt ovat niin kylmiä, että kasvimökistä ei ole taimien turvaksi, sisällä taimipöytä notkuu, mutta kyllä taimeni jo kaipaisivat kunnon ulkoilmaa. Puutarha kumminkin puskee eteenpäin, vaikka sitten sen kuuran ja lumipeitteen alla.

Toukokuu on jo pitkällä, tulppaanit ja narsissit nupulla ja pionit työntävät lehteä. Vasta nyt alan ne huomata. Kevään odotus on ollut pitkä, ehkä liian pitkä. Koskaan ei ole kevät edennyt näin pitkälle, etten olisi siitä osannut riemuita, hihkua ilosta jokaista kukkasipulin piippoa tai vihreää pilkotusta.

Mutta ei puutarha minun hihkuntaani kaipaa, siellä se porskuttaa vääjäämättä eteenpäin, ja kun viimein tarkenen pistää nenäni ulos, olenkin tupsahtanut keskelle mitä ihaninta kevättä. Omenapuissa on jo isot silmut. Niistä näkee, että kukkia on tulossa paljon. Sama kirsikka- ja päärynäpuissa. Suorastaan toivon, että silmut eivät enää kasvaisi, eivät aukeaisi ihan vielä, sillä yöt ovat niille liian kylmiä.

Surullinen talvikylvöprojektini on saanut onnellisempia vivahteita, sillä kyllä purkeista vielä kaiken hukuttamisen ja pakastamisen jälkeen nousee elämää. Ainakin vähän, hyvin heiveröisiä kurkkauksia, mutta silti. Viljelylaatikon nurkasta löytyi kaksi vihreää tupasta ruohosipulia. Ovat viime kesän kylvöksiä, ja näköjään selvinneet talvesta hyvin havukatteen alla. Pillisipulikin on hengissä, tai kiinansipuli. En tiedä kumpaa se on.

Tänä kesänä on usean kukkapenkin uudistamisen aika. Niitä olen mielessäni pyöritellyt, osaan varten jo kylvänyt kukkiakin. Talon edessä olevaan penkkiin aurinko porottaa aamusta myöhään iltapäivään. Ajattelin, että tässä voisi viimein olla hyvä paikka tarhakurjenmiekoille, parrakkaille kaunokaisille. Niinpä eksyin netissä videoon iiriksistä, ja itku tuli. Miten voi olla jotain niin kaunista?