2021-10-10

Kypsää idässä ja lännessä

Onni on oma tomaatti lokakuussa. Otin tomaatit raakileina sisälle kypsymään. Edellinen kokeilu oli reilut kymmenen vuotta sitten ja tuloksena oli nahistuneita ja homeisia klönttejä pitkin yläkerran porrastasannetta ja portaita. Kokeilu pysyi mielessä ja se riitti pitkäksi aikaa luopumaan moisista hullutuksista.


Nyt oli kumminkin kasvimökki pullollaan kypsiä ja toisaalta täysin raakoja tomaatteja. Poimin punakyljet talteen ja pitkän googlettelun jälkeen porisi iso viiden litran kattila tomaatin, sipulin, omenan ja mausteiden seosta. Ihana seos, ihana maku ja ihana tuoksu!


Kylmässä kasvihuoneessa raakileiden kypsyminen tuntui junnaavan paikallaan ja hallaisia öitä oli luvassa. Parempi siis kerätä raakileet pois ja tuoda sisälle lämpöön. Ja tällä kertaa päivittäisen tarkkailun piiriin! Lähes kypsiä, puolikypsiä ja täysin vihreitä raakileita kertyi kolme isoa lasagnevuoallista.


Kahdelle vuoalle löytyi paikka kukkatelineeltä, kun tiivistin huonekasveja vähän syrjemmälle. Olohuoneen länsi-ikkunalla ne saavat pitkään auringonpaistetta ja -lämpöä. Kertoo vain epäuskostani asiaan, kun asettelin vihreimmät tomaatit alatasanteelle ja punaisemmat ylemmäksi, parhaimpaan valoon. Ehkä ajattelin kypsyttää edes ne, jotka jo melkein olivat syömäkelpoisia.


Keittiön ikkunalauta idän puolella täyttyi rivistä vihreitä pallukoita. Olin jo pelin luovuttanut kaikkein vihreimpien suhteen, mutta jo parissa päivässä tuli aavistus punerruksesta. Tapahtuuko tosiaan jotain? Innostuin kuvaamaan raakileita aika ajoin, ja olihan kuvia uskottava, silmiäkin vähitellen. Kypsyminen jatkuu sisätiloissa ja versoista irrotettuna, jopa nopeasti.

Vihreät möllikät idän puolella, 22.9.2021

Punertaa sittenkin, 25.9.2021

Tilanne 27.9.2021

Näistä jo puolet valmiina pataan 29.9.2021

Tilanne lännen puolella 22.9.2021
Jo näin värittynyt joukko 25.9.2021

Ruokailu-/oleskelu-/etätyöhuoneen ikkunalaudalle mahtui pienempiä vuokia neljä kappaletta lännen auringosta nauttimaan. Siinä ne oli käden etäisyydellä, ja monesti tulinkin napanneeksi kypsän tomaatin suoraan suuhun. Ruokaa laittaessa on kätevä kipaista ikkunalaudoilla ja valita tarkoitukseen parhaiten sopiva lajike. Kirsikkatomaattia salaattiin, isompia keitoksiin tai leivän päälle. Homma tietysti sai kanssaeläjän vääntämään tilannekomiikkaa tomaattien kasvattamisesta olohuoneessa, ihan lämpimään sävyyn tosin. Tomaatit maistuivat hänellekin makoisina.

29.9.2021

Alapritsilläkin jotain tapahtuu, 27.9.2021

Punastelu jatkuu ja keräsin joukosta pois kypsimmät. Onpa niitä syötykin vähän joka välissä ja keitoksessa. Lopuista kypsistä porisi vuorostaan pienempi 3 litran kattila mausteista tomaattisosetta. Tämäkin erä meni annoksina pakkaseen, loput osana etätyöläisen jauhelihakeittoa.


Yllättävän vähän joukkoon on eksynyt nahistuneita tai homehtumaan alkavia yksilöitä. Kolme homeista ja jokusen nahistuneen poimin pois joukosta koko rupeaman aikana. Eikä kypsyminen tähän loppunut. Alahyllyn myrkynvihreät alkuun toivottomiksi luokitellut pääsivät valoon. Jäljellä on enää kaksi pikkuvuokaa nyt lähes kypsiä tomaatteja, joukossa kaksi vihoviimeistä vielä vihreää punastelijaa. Itäikkunan lautakin on huvennut pariin aamiaistomaattiin.  

 

2021-09-30

Katvio varjopuutarhassa


Teinköhän tuplavirheen, kun ostin katvion ja istutin sen varjopuutarhaan. Katvio (Kirengeshoma palmata) on toki varjokasvi ja syyskukkija, joten sinänsä ihan ohjeen mukaan meni. Myös itse kasvista pidän valtavasti. Vaan yhden pakkasyön jälkeen mietityttää, olisiko se pitänyt istuttaa puolivarjoon tai jättää suosista kauppaan.

Varjopuutarhaa perustaessani käytin tontilta löytyneitä jakotaimia ja ostin joukkoon pari hieman erilaista kasvia. Toinen oli syyskimikki ja toinen tämä katvio. Ehkä tuolloin olin havahtunut syyskukkijoiden vähyyteen puutarhassamme ja halusin lisätä kukkivaa kasvia tähänkin vuodenaikaan. Taisin ostaa myöhäisimmistä myöhäisimmät kukkijat, ja istuttaa ne liki synkimpään varjoon mitä pihasta löytyy, katvion vielä penkin pohjoispuolelle alavaan paikkaan, jonne halla hiipii ensimmäisenä.


Nyt sitten odotellaan nuppuja aukeavaksi. Katvion kasvun etenemistä olen odottanut keväästä asti. Ensin, että maasta nousisi edes pientä merkkiä elämästä. Katvio nimittäin herää aika myöhään keväällä. Kun se sitten pääsee alkuun, kasvuvauhti onkin melkoinen. Pienet helakanvihreinä erottuvat lehtitupsut vain huitovat kohti taivasta kun se venyy mittaansa.


Katvio on yli metrin korkuinen pensasmainen ilmestys, jolla on hieman vaahteranlehtiä muistuttavat lehdet. Lehtien koristeellisen muodon takia sitä ei voi sanoa huomaamattomaksi taustakasviksi. Usein pysähdynkin sen ääreen ihailemaan juuri lehtien muotoa, ja tietysti tiirailemaan lehtien tyveen, josko sieltä alkaisi työntyä kukkavartta. Lehtien yläpinnalla on pieni karheus, pikkuruisia karvoja pystyssä.



Helteet katvio selvisi pahemmin lehtien lerpsahtamatta, mutta nuppuja ei näy eikä kuulu. Elokuussa alkavat nuput kehittyä. Melkein kuukausi menee ja hädin tuskin mitään tapahtuu. Tuskallisen hitaasti nuput pullistuvat, kukkavarsi pitenee, ja huomaan odottavani useampia nuppuja kukkaan kuin viime syksynä. Tänä vuonna katvion kukinta on myöhemmässä. Viime syksynä kasvissa oli jo avoimia kukkia. Pahasti syödyt lehdet kuuluvat viereiselle tähkäkimikille, jonka etanat ja kotilot viime syksynä liki kurittivat hengiltä. Katviossa ne eivät niinkään herkuttele, vaikka kyllä sitäkin syötiin. Nyt on reikiä lehdissä huomattavasti vähemmän kumpaisessakin.


Kolmen pakkasasteen ilma osui pohjoisen suunnalta suoraan istutuksen reunaan, ja jätti katvion kukkavarret tummuneiksi. Mietin kehittyvätkö nuput enää, vaikka lämpenikin. Herkkyys pakkaselle tuli yllätyksenä. Viime syksy oli pitkään lämmin ja kasveille suosiollinen, joten katvio oli silloin jo kukkinut pakkasten tullessa. Ehkä  muuttoauto kottikärryn muodossa ilmestyy ensi kesänä katvion viereen. Osoite on vielä tuntematon.