Hiljaista on uudessa saniaispenkin istutuksessa, jonka tein
alkusyksyllä tammen alle syreenien puoleiseen osaan. Paikka jää kohtalaisen
syvään varjoon, vain aamuaurinko lämmittää hetken, ja penkki saa pienen
pilkahduksen suoria valonsäteitä keskikesällä juuri ennen auringonlaskua. Alueella
oli aiemmin karviaismarjapensas, jokunen tähtiputki, oli ollut harjaneilikoita,
lehtoängelmää, akileijoja ja rivi kesäpikkusydäntä. Tammen kasvaessa valon
määrä väheni. Maanpinnan peittivät kuukausimansikka ja suikeroalpi. Mansikkaa
varten olin sekoittanut multaan hiekkaa. Kukat olivat vähitellen taantuneet ja
vuohenputki oli alkanut valloittaa aluetta, vaikka kasvualustan alle olin
upottanut paksun katekankaan estämään ikivanhaa vuohenputkikasvustoa
nousemasta. Vuosikausiin penkissä ei näköjään ole ollut mitään silmäniloakaan, sillä
pikaisella vilkaisulla löytyi kuvia juttuun joko sekasotkusta tai viisaasti alueen
vieriltä.

Kate toimi 15 vuotta, ainakin. Päätin poistaa ränsistyneen
karviaismarjapensaan ja samalla maahan upotetun muovisen rei’itetyn katekankaan.
Kestävä kate on ollut, lähti ennakkoaavistuksistani poiketen ehjänä palana. Ei
ollut rispaantunut yhtään tai päästänyt vuohenputkea lävitseen, mutta oli ajan
saatossa pidättänyt tammen ja syreenien lehdet maatumaan pinnalleen muhkeaksi
mullaksi. Maa katekankaan pinnalla oli niin muhevaa, että käytin sen
istutusalueelle, huolimatta riskistä kylvää samalla pinnalle rapisseet
vuohenputken siemenet. Maa katteen alla sen sijaan näytti hyvin tiivistyneeltä
ja täysin elottomalta. Saapa nähdä, löytävätkö kastemadot sinne tiensä
jatkossa. Sinililjat löysivät heti otollisen maan, samoin naapurista
singahteleva mukulaleinikki.

Melko hiljaista on varsinaisten istutusten suhteen. Valkotäpläimikkä
on selvinnyt talvesta. Vaniljalehti on työntänyt ensimmäiset kaksi punaisina
erottuvaa lehteään. Ne ovat vielä hyvin heiveröisiä, mutta ehdottomasti tunnistettavia.
Valkoinen siperiankurjenpolvi näyttää vihreää valoa pienellä pilkahduksella. Japaninhiirenportaat
eivät anna elonmerkkejä, yleensähän ne lähtevät hitaasti kasvuun.
Vanhemmissakin taimissa pionipenkissä vasta juuri ja juuri näkyy pieniä
koukkusykeröitä kasvien tyvellä. Sitä kohtaa taitaa aurinko lämmittää pidemmän
aikaa vuorokaudessa. Piikkihärkylä on sentään kauttaaltaan vehreä, se kun on
talvivihreä. Tarha-adiantumissa oli myös vihreä ulkoasu lumen alta
paljastuessaan, mutta kevätaurinko rusketti asun parissa päivässä. Uutta kasvua
ei vielä sen keskeltä verso.

Mitään ei näy eikä kuulu Lady in bed –saniaisesta,
sormivaleangervosta tai valkokonnanmarjasta. Kuuluisiko näkyä, kuuluisiko
kuulua vielä tähän aikaan? Ehkä etsin ja huhuilen liian aikaisin. Ehkä maa ei ollutkaan
sopiva näillä kasveille. Ehkä istutin kasvit liian myöhään elokuun lopulla ja
kaikki eivät ehtineet juurtua. Ehkä talven heikko lumitilanne oli liikaa ja ne
paleltuivat. Pitääkö huolestua? Kaiken järjen mukaan ei. Tämä aikainen kevät
vain saa oman ajantajun sekaisin. Tulee tunne, että olisi jo toukokuun
puoliväli tai peräti toukokuun loppu. Jos vertaan aikaisempia valokuvia, niin
vasta touko-kesäkuun vaihteessa on heräilty varjon muiden erikoisempien kasvien
osalta. Jotkut nousevat vasta ennen juhannusta. Odottamista ja tarkkailua on siis
tiedossa.