Hidas alku

Olen ollut tovin poissa blogeista. Selkä oli sitä mieltä, että nyt ei rouva istu työpäivää  ja -matkoja enempää, tai saa lopettaa kävelemisen kokonaan. Ei auttanut pistää vastaan, sen verran ilkeästi vihjasi vihlonnalla.

Vähitellen hellittää. Viime viikonloppuna olin vajaan tunnin pihalla, eilen pari tuntia ja tänään viiden tunnin  jälkeen patistin itseni sisälle; istumaan koneen ääreen, etten saa selkääni kipeäksi!

Osittain sortunut kivipenger kaipaisi remonttia ja uudistusta.

Puuhaa pihalla riittää. Maa on vielä märkä ja varjoisilla pohjoisseinustoilla yhä jäässä. En pääse haravoimaan, mutta talventörröttäjiä pystyn katkomaan ja kuivia risuja leikkomaan. Rauhallinen napsuttelu ja yhden ison tai muutaman pienen oksan kantaminen kerrallaan tekee hyvää. Pientä kurottelua suuntaan ja toiseen, varovaisia kumarteluja ja selän ojennusta välillä.

Hevoskantanjan ja hovijasmikkeen välissä oli kolme muuta hevoskastanjan tainta.
Miksi valitsin kierorunkoisen? Taisi olla kauimpana jasmikkeesta.

Olen ylpeä viikonlopun aikaansaannoksestani. Ryteikkö, jota harvakseltaan kuvaan siksi, ettei sekasotkusta saa mitään tolkkua, on nyt harvinaisen siisti. Taimet tuli aikanaan istutettua ajatuksella, että keväällä siirrän ne oikeille paikoilleen. Katin villat. Surutta katkaisin kolme hevoskastanjan tainta ja yhden tyrniraaskun.

Kiven edessä on hento japaninruusukvitteni, joka on jäänyt muiden varjoon.
Edessä hovijasmike, taustalla rippeet sorakasasta.

Tyrnipojankin juurella saha jo kävi, mutta sitten keksin tukea sen. Ratkaisuun en ole tyytyväinen, mutten alkanut sitä suorempaan asentoon reuhtoa. Eipähän enää retkota tuijan latvaa painamassa.

Hovijasmike oli jo pahasti risuuntunut ja siistin siitä vanhimmat oksat pois. Samoin lähti juhannusruususta puolet ja omenapuun alla itsekseen kasvuun lähtenyt karviaismarjapensas pääsi trimmaukseen.

Raparperimaalle ei ollut tätä kautta asiaa
kriikunoiden ja karviaisen vartioidessa reittiä.

Naapuri hävitti rajalta Valamonruusun ja
maa saa olla tovin peitettynä, ettei juurivesat leviä.

Kriikunoista leikkelin kuivuneet alaoksat. Nyt valo pääsee mukavasti siilautumaan latvuston alle. Yläpuolelta oksiaan roikottava Bergius-omenapuu menetti joitain kuivimpia oksia, mutta korkealle kurottelun päätin jättää tuonnemmaksi. Senkin uhalla, että leikkaaminen siirtyy ensi kevääseen.

Vasemmalta oikealle pallo- ja kartiotuija,
tyrnipoika, hevoskastanja ja hovijasmike.

Alue on jäänyt hoitamatta siksikin, että sen vieressä seisoi minun mittakaavassani iso sorakasa. Viime kesänä kirjoittelin siitä useampaankin otteeseen. Kasan huvettua lähes olemattomiin on pääsy pensaiden juurelle nyt helpompaa. Sentään jo näkee ryteikön läpi.

Kukkapenkeistä tulleita kuivia törröttöjiä on läjinä pitkin pihaa, vaarallisimmat siementäjät muovisäkeissä. Muovisäkkejä olen muutenkin kylvänyt ympäri tonttia. Osassa on vielä viime kesänä kerättyjä nokkosen ja vuohenkellon ja -putken juuria ja kukkavarsia kypsine siemenineen. Piti viedä ne syksyllä kaatopaikalle, mutta jäi hoitamatta. Osa pusseista sisältää soran seulonnasta jääneitä pieniä pyöreitä kiviä. Ne ovat kullan arvoisia kesän tulevissa projekteissa.

Edessä kaksi vesonutta tyrniä. Toivon, että ne olisivat tyttöjä.
Elleivät ole, osuu saha niihinkin jossain välissä.

Tuleepa tehtyä kiirehtimättä. Parasta on, että kevät etenee ja kasvua alkaa jo näkyä.

Matkatar, tervetuloa lukijaksi! Toivottavasti pääsen taas kunnolla kirjoittamisen vauhtiin.