2017-04-30

Kew Gardens


Vaitelias, vaan viekas vartija vahtaa visusti vierailijavirtaa. Villi virkailija.

Patikointia ja ihastelua. Viidessä tunnissa on yllin kyllin katseltavaa. Seuraavaan vierailuun jäi vielä nähtävää, sillä Temperate Housea (1844-1848) ja Pagodaa (1761) restauroidaan. Ruusutarhaan oli turhan aikaista kurkata, vaikka Lontoossa kesä on jo pitkällä.

Muotopuutarha Palm Housen edessä. Tuhannet laukan nuput valmiina avautumaan.
Kesä parhaassa vaiheessa, omenapuut aloittelevat kukintaansa, puissa helakanvihreät lehdet, kukkaset nupullaan. Kylmästä tuulesta huolimatta sää oli aivan toista kuin meidän lumisade. Turisteja ja koululaisryhmiä, mutta vielä hyvin tilaa nauttia maisemista ja yksittäisistä istutuksista.



Palm House. Kylmästä ulkoilmasta tropiikin kosteuteen: silmälasit ja kameran linssi olivat välittömästi huurussa. Vaihdoin siis kännykkään saadakseni edes jokusen kuvan.

Valtava määrä lajikkeita saa aikaan pelkkää ihmetystä. Suut ja silmät auki pyöritään.

Tämä palmu on saanut turisteista vaikutteita ja on pikku tassuineen lähdössä reissuun.
Banaaneja, palmuja, peikonlehtiä. Niin paljon kasvien kylttejä, että lakkaan tavaamasta niitä ja keskityn silmäilemään itse kasveja.  Kunnostuksen tarpeessa on myös Palm House, ruoste tunkee läpi valkoisen maalipinnan. Ihmekö tuo, siinä kosteudessa.

Näkymä korkeuksista lasin läpi osaan ruusupuutarhaa. Siellä olivat nuput jo kehittymässä.
Muutama kierros korkeuksiin lehvästön tasolle.


Vartijoiden saattelemana kohti Waterlily Housea. Ihana kesä!
Waterlily House. Sama kosteus täälläkin, joten kännykkä edellä. Lasien suojassa kasvaa lilja, joka on luonnosta jo hävinnyt. En bongannut.  

Kovin oli rauhaisa ja seesteinen paikka. Peilityyni veden pinta.


Lasihuoneen seinustalla kasvaneita värikäslehtisiä kasveja.

Sininen taivas ja lasihuoneen rakenteet heijastuivat alla olevan veden pinnasta.


Sitten prinsessa Augustan kunniaksi avattuun lasihuoneeseen,
jossa on vaihtelevat kasvuolosuhteet maailman erilaisille kasveille.
Princess of Wales Conservatory.  Uskomaton määrä aavikon ja tropiikin kasveja. Oli siinä piikki poikineen.








Alpine House. Kauniita alppikasveja. Pienen pieniä matalia sinnittelijöitä. Kasvualustaa ihmettelimme; kiveä vai jotain muuta huokoista materiaalia?

Eikö ole kaunis!
Tämä kaikille esikoiden ihailijoille.
Kivestä ei otettu selvää. Tiiviisti siihen kasvit kiinnittyvät.
Niiden lyhyt ja runsas kukinta.

Kew Gardenin karttaan kannattaa tutustua etukäteen huolellisesti ja varata kokonainen päivä aikaa retkeilyyn.

Ja tämä oli vasta alkua. Seuraavassa postauksessa Rock Garden ja Rhododendron Dell, jonne osuttiin parhaimman kukinnan aikaan.
 

12 kommenttia:

  1. Kew Gardens on ihana! Siellä voisi varmaan käydä kerran kuussa koko ikänsä ja aina olisi uutta katsottavaa. Lontoon kevät myös ♥
    Toivottavasti olet edelleen siellä etkä täällä lumipyryisessä vapussa...
    Olisiko tuo kivi jotakin tufa-tyyppistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kew Gardensiin uppoaa aikaa. Tiesin sen olevan laaja, mutta ihan meni yli ymmärryksen se tolkuton määrä kasveja. Täytyisi asua siellä jokin aika. Kateeksi kävi puutarhureita ja vapaaehtoisia siellä maata kuopsuttelemassa.
      Hah! Täällä vois melkein hiihtää. Melkoinen laskeutuminen Suomen kevääseen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kaunista oli, ja niin paljon nähtävää, ettei yhdellä kertaa pysty sulattamaan.
      Hyvää vappua sinullekin!

      Poista
  3. Näyttipä ihanalta paikalta, muualla maailmassa tuntuu olevan kaikkea paljon enemmän. Varmasti mukava reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oli. Tätä kasvikokoelmaa on kerätty jo vuodesta 1761 lähtien, ja hyvin oli hoidettu. Kyllä nyt kelpaisi Lontoon kasvuvyöhyke.

      Poista
  4. Kiitos ihanasta matkapostauksesta. Varmasti upeita paikkoja olet saanut nähdä ja kiva kun jaat kokemuksiasi kanssamme. Ihana tuo viimeisen kuvan kiviasetelma. Jatko-osia odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu kaikkinensa oli oikein antoisa. Yritän lähipäivinä saada loput kuvat kahlattua läpi.

      Poista
  5. Päästäpä tuonne ihastelemaan! Pitäisi varmaan asua useampi viikko aivan vieressä, jotta saisi mielin määrin katsella kaikkea kaunista.
    Hauskaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä käymisen arvoinen paikka. Jo nyt suunnittelen meneväni uudelleen, jos tilaisuus tulee. Lisäksi huomasin videoilta, että ulkona istutukset näyttää ihan erilaisilta eri vuodenaikoina.
      Hyvää vappua!

      Poista
  6. Kasvikohteet ovatkin siitä ihmeellisiä, että ne eivät jähmety aloilleen, vaan - kasvavat ja muuttuvat ajan kuluessa! Mahtava postaus, ihana virkistys tässä meidän lumivapun keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko. Kiva näitä kuvia on jakaa. Kunpa joskus pääsisin uudelleen vierailulle vaikka myöhäiskesällä.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!