Aikaansaannos

Suomi 100 -vuoden päättyessä tulee olo, että pitäisi osata kirjoittaa sellainen blogiteksti, että oksat pois.

Miten meni puutarhakesä, jota ei koskaan tullut? Ohi meni, kuten koko vuosikin. Hopsis vain, ja ollaan keväässä!  Ensimmäinen auringonpilkahdus kuukausiin ja siemenluettelot jälleen toivoa täynnä.

Olen vaiennut kuin muuri, alistunut kesällä alkaneen sateen jatkuvaan ropinaan. Pakenin kostean kylmää, nihkeää oloa sisätiloihin. Siellä haaveksin ja samalla sadattelin vuosisadan paskinta kesää, luovutin.

Valokuvia selasin ja kertasin puutarhavuotta. Kuvat ovat hetken tallenteita ja saavat miettimään, miten moni asia onkaan jäänyt jakamatta, painunut unohduksiin, josta ne nyt voi kaivaa esiin. 

Voi muistella, mitä tulikaan juhlavuonna tehtyä. Juhlavuoden puu jäi istuttamatta: sen sijaan kaadatin puun. Istutin tilalle pensaita ja perennoja. Hah, ehkei tuo ihan huono vuosi ollutkaan, vaikka kesä siitä puuttui. Ja jää puuttumaan se ikimuistoinen kirjoituskin.

Tässä ennen/jälkeen -kuvapari.

Antoisaa ja rehevää puutarhavuotta 2018!