Miten köynnöshortensian kanssa kävi?

Muutaman harkitsevan, hitaasti juodun aamukupposen jälkeen uskaltaudun ulos. Tänään köynnöshortensian sisällä vaakasuoraan kasvava omenapuun runko poistetaan. Varusteina on oksasakset, oksasaha ja sekatöörit. Asiaa on mittailtu Antonovkan alla, tuijottaen ikkunoista ja eri vinkkeleistä pitkin pihaa.

Alku menee hyvin. Kumihanskoilla luistamaton ote paksusta köynnöksestä ja varovasti jutuuttaen sentti kerrallaan omenapuun vanha kaarna antaa periksi ja hortensia hellittää otteensa. Vaan annas olla, kun ennätän tuoreempaan omenapuunoksaan. Koko oksa nousee hivutuksen mukana.

Tuumaustauko. Käyn hakemassa tikkaat. Jospa latvus olisi helpompi irrottaa ensin. Aikani kiikun tikkailla, väistelen sekä omenapuun että hortensian oksia. Yritän saada niiden sotkua selvitettyä. Krats, ja kädessäni on irtonainen pätkä köynnöstä. Kerralla tulee selväksi, että köynnöshortensian puuaines on todella hauras. Pienikin vastahankaan taivuttelu saa sen rasahtamaan poikki. Kuin kiusoikseni se on kiertyen tukeutunut omenapuun oksahaaroihin.

Toinen tuumaustauko. Kiipeän uudelleen korkeuksiin oksasaksien kanssa. Katkon kaikki vapaana olevat omenapuun oksat köynnöksen versoja varoen. Käyn viemässä katkotut oksat risukasaan ja kapuan nyt oksasahan kanssa tikkaille. En katko oksia, vaan sahaan varovasti oksanmyötäisesti omenapuun ja köynnöksen haarojen välissä. Kiipimäjuuret menevät poikki helposti kunhan löytää pienen raon, jonne saa sahan tungettua. Yllättäen minulla on nelimetrinen köynnöksen latva käsissäni. Nyt pelaan varman päälle ja jätän köynnöksen tikkaiden yläosaan tuettuna, etten vahingossakaan katkaise aarrettani.

Kolmas tuumaustauko. Omenapuun poistettava oksa sojottaa puusta ulos kaljuksi riisuttuna. Näky on surullinen. Se on varmaa, että rungon alaosan moneen kertaan kierteellä olevia köynnöksen haaroja en saa ikimaailmassa irrotettua. Päätän katkaista rungon puolivälistä, sopivan oksahaaran kohdalta. Paluuta ei ole ja oksahaaran poistaminen kokonaan tekisi omenapuusta toispuolisen. Minulla on nyt kolme köynnöshortensian haaraa, jotka jäisivät roikkumaan jäljelle jäävästä omenapuun haarasta putouksen lailla.

 

Siis oli kolme haaraa. Kun lopulta saan omenapuun oksan poikki, on keskimmäinen köynnöksen haara murtunut ja puolittain irti. Noin vain! Se ihanasta köynnösputouksesta. Keskellä iso aukko.

Neljäs tuumaustauko. Omenapuun katkaistu latvaosa painaa. Katkon siitä vielä pari sojottavaa oksaa ja vien sen risukasaan. Katseeni hakee sopivaa tukea jäljelle jääneelle rungolle. Jollakin se on saatava tuettua ylemmäs. Raahaan katkaisemani oksan takaisin. Se istuu oksaan kuin nakutettu, pieni mutka jäljelle jääneessä oksahaarassa saa tuen lukittumaan maata vasten paikoilleen.

Toivon, ettei köynnöshortensia kovin ottanut nokkiinsa. Sen on ollut ilmeisen hyvä kurkotella kohti valoa järeä omenapuu tukenaan. Nyt hortensia on muutamaa oksaa köyhempi, osin vailla kiipimäjuuriaan ja muutenkin väännelty ja kaltoin kohdeltu, vaikka harkitun hellä yritin olla. Sen tehtäväksi jää verhota kömpelö tukiviritelmäni ja jäädä varjostamaan alla omenapuun juurella olevaa kukkapenkkiä.

 

Illalla huomaan tukioksan lipsahtaneen pois paikoiltaan ja jäljelle jäänyt rungonpuolikas kantaa köynnöshortensiaa harteillaan. Yhdistelmä näyttää paljon luonnollisemmalta ilman pystytukea. Ehkä vain kevyesti köytän köynnöksen kiinni ja autan sen siten kiipeämisen alkuun.

Lisättäköön nettiin: älä istuta rakasta köynnöshortensiaa sinulle rakkaan puun juurelle. Niistä tulee niin erottamattomat, että kumpikin menee rikki.