2022-07-28

Come on, äiti!


Pieni, ohimennen livahtanut tokaisu, ja oman puutarhani mahdollisuudet näyttäytyvät aivan uudessa valossa. Tarhanietospensas etsi sijoituspaikkaansa ja olin juuri väittänyt tyttärelleni puutarhani vapaiden istutuspaikkojen alkavan olla lopussa. Pieni tokaisu viittasi tosiasiaan 5x7 versus 29x37 neliömetriä. "Teet vaan reiän nurmikkoon ja heität multaa perään!" Totta. Nurmikkoahan minulla riittää, nytkin se odottaa taas leikkaamista.

Tosissaan asia valkeni majaillessani tyttäreni luona viikon ajan ja nähdessäni omin silmin, miten runsas pikkuinen puutarha voi olla. Paitsi istutukset, alueelle mahtuu pieni patio pöytineen ja tuoleineen, niiden ylle tunnelmallinen pergola, Yorkshiren kalkkikiviset laatat poluille ja patiolle, kohotetut penkit istutuksille puutarhan kahdella reunalla, kylmälava taimikasvatukseen, minikokoinen kasvihuone, pitkähkö tomaattipenkki, iso ruukku ruusulle, mansikalle ja laventelille, pienempi sitruunapuulle, pikkuruukkuja useille taimille sekä valolyhdyt polun varteen ja kausivalot pergolaan.

Istutuksiin kuuluu mm. 13 ruusua, pari kärhöä, jasmiiniköynnös, erilaisia liljoja, salviaa, puksipuuaidan pienet taimet, kurjenmiekkoja, kannaa, daaliaa, tuliunikkoa, kultalakkaa, leijonankitaa, jänönhäntää, ukkolaukkaa, tarhalupiinia, nemesiaa, anemonea, lobeliaa... ja paljon minulle tuntemattomia kasveja. Tomaatteja, chiliä, puutarha- ja Panda-mansikkaa, vaan ei nurmikkoa.

Jäin miettimään, kuinka valtavasti minulla on tilaa, jos en pitäisi työlästä nurmikkoa. Tai paljonko makaa hyvää maata jouten monessakin kohtaa tonttiani. Mitä kaikkea tontilleni mahtuukaan, jos katson sitä uusin silmin?

 

 

20 kommenttia:

  1. Varmasti ihana viaraalu tyttären tyänä. Ihanalta näyttää ympäristöki. Britiillä on taito käyttää tila hyäryksi. Siitä vois ottaa oppia, itte kukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana vierailu piiiitkästä aikaa. Hauskinta oli, että hänen mielestään puutarhaan mahtuu vielä vaikka mitä. Istutimme uusia taimia ja kylvimme siemeniä itämään taimiksi ensi kesän kukintaa varten. Talon toisella puolen on puolta pienempi "takapiha", johon on jo nyt mahtunut magnolia, sinisade, kärhöjä, alppiruusuja, sorapuutarha, vesitynnyri kaloineen jne.

      Poista
  2. Kerroksittain kasvattaminen tuo myös lisää tilaa, kasveja alle ja päälle. Ihanat ruusut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerroksia oli tosiaan hyödynnetty ja liki jokaisen kasvin alla kasvoi täytekasvia tai maanpeittoa. Ruusut olivat enimmäkseen remontoivia Austineita ja nuppuja tuntui ilmaantuvan niihin hetkessä lisää.

      Poista
  3. Todella kaunista kukintaa tyttäresi puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunuvuokko! Olen samaa mieltä, todella kaunista oli! Sadekuvat ei ihan kerro parastaan.

      Poista
  4. Hyvin näyttää ja kuulostaa mahtuvan 😊 ihania kukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti sinne mahtui ja mielestäni hyvin hän oli löytänyt yhdistäviä värejä sitomaan yhteen oranssit, persikat, keltaiset, punaiset ja valkoiset ruusut. Tiiviys ja päällekkäisyys näkyi olevan muissakin hoidetuissa puutarhoissa yksi tärkeimpiä suunnittelun lähtökohtia. Tila osataan hyödyntää todella hyvin.

      Poista
  5. No tyttäresi on kyllä aivan oikeassa 🤗 Ihana puutarha hänellä ja selvästi äidiltään perinyt sommittelutaidot! Niin upeita värejä 😍Nurmikko on tosiaan melko turha, laajennuksia tai uusia kukkapenkkejä voi aina perustaa.
    Kiva kun ostit nietospensaan muuten ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti puutarha on lähellä meidän kummankin sydäntä, mistä olen iloinen ja hyvin tyytyväinen.
      Työt alkavat maanantaina. Taitaa olla kiire saada nietospensas vähitellen maahan, ettei jää syyskylmille istuttaminen. Ihanat kukat siinä oli. Ne ennätin nähdä ennen Englantiin lähtöä. Yksi pensas lisää, ja nurmikkoa on taas hitusen vähemmän. =)

      Poista
  6. Niin kauniita kukkia :)

    VastaaPoista
  7. Isossa puutarhassa jotenkin olettaa, että nurmikko kuuluu asiaan. Vaikka eihän sitä ole pakko olla. Olen käynyt yhdessä puutarhassa, jonka koko voisi ollakin juuri tuo 29x37 neliötä, jossa nurmikkoa oli jäljellä lähinnä kulkuväylillä sekä parissa kohtaa ehkä muutaman neliön verran, joissa oli jotain toimintoja. Oli kyllä aivan ihana tapa vähentää nurmikkoa. Kauniit kuvat tyttäresi puutarhasta. Eilen myös tutkin kälyni pientä puutarhan osaa, jossa ennen kasvoi vai pari pikku pensasta, oli muuten nurmikkoa. Nyt sinne on saatu kasvillisuudella (ei nurmea) aivan parissa vuodessa niin ihana tunnelma ja piiloon katseilta myös aamukahvipaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tosissaan alkaa olla mitta täynnä nurmikon leikkuuta.Varsinkin yksittäisten pensaiden ja puunalusten kiertäminen vie aikaa. Onhan nurmikin omalla tavallaan kaunis, ja tasapainottaa puutarhan istutuksia, mutta on se työläs ja läpi kesän hoidettava kumminkin. Kälysi pikkuinen puutarha kuulostaa oikein mukavalta.

      Poista
  8. Kiitos vierailusta omalla sivullani. Sinä näytät olevan todella kukkien ystävä tai suorastaan rakastaja. Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli käväistä. =) Kukista pidän tosiaan paljon. Tällä kertaa kuvissa tyttären puutarhan kasveja, joista myös pidin.

      Poista
  9. Tyttäresi puutarhassa näyttää kauniilta. Tuosta ensimmäisestä kuvasta tuli jo heti tunne, että voiko tuo olla muka Suomesta ja eihän se sitten ollutkaan. Briteissä osataan jotenkin hirmu hyvin luoda kerroksellisia istutuksia ja mahduttaa pieneen tilaan yhtä sun toista. Täälläkin voitaisiin aivan hyvin ottaa enemmän siitä mallia ja vähitellen luopua turhasta nurmikosta (makuasia tietenkin). Nurmikko on yllättävän työläs, jos sen haluaa pitää paraatikunnossa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Briteissä olin, mutta voisi kuvat olla Suomestakin, jos oikein yrittäisi ja osaisi valita tänne sopivat kasvit. Ehkä britit ovat ajan myötä tottuneet pieniin puutarhoihin. Asutus on hyvin tiivistä taajamissa ja kaupungeissa, joten maatilkkuja osataan hyödyntää taiten. Jos siis haluaa: moni on myös jättänyt puutarhansa täysin hoitamatta, joissain taas oli nurmikko hoidettu erinomaisesti ja sitä koristi yksi tarkkaan valittu pensas. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  10. Kyllä on tyttärelläsi fiksuja ajatuksia, ei muuta kuin nurmikkoa vähentämään kasvi kerrallaan.
    Ihanan rehevä ja kaunis on hänen puutarhansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hän sai minut ajattelemaan, ettei ole mitään valittamista tilan puutteesta. Täytyy vain järjestellä eri tavalla kasveja puutarhassa. Vielähän tässä ehtii, loman viimeisenä päivänä. =)
      Kiitos, niin minustakin!

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!